Leikkauksia ja kiireettömiä toimenpiteitä siirretään. Se nyt on ihan normaalia priorisointia tilanteessa, missä resurssit ovat jo ennestäänkin olleet niukat. Ei tuon perusteella nyt tarvitse laittaa maata kiinni. Noin on tehty juuri esim. Tyksin lastensairaalassa, vaikkakaan ei koronasta vaan muista taudeista johtuen. Ei sielläkään ehdoteta, että nyt tarhat ja koulut kiinni ettei rs-virus leviä.
Suurin terveydenhuollon kuormitus lienee jo helpottanut. Tämä oli älyttömästä testauskiimasta johtuva vielä älyttömämpi jäljitystyö, joka sitoi paljon resursseja täysin turhanpäiväiseen työhön.
Noihin lääkärien propagandoihin ei nyt kannata lähteä mukaan. Tottakai haluaisivat että kaikki on aina kiinni ja kiellettyä, niin oma työ helpottuu huomattavasti. Nyt pystytään helposti vaatimaankin tällaista koronan varjolla ja tukea on saatavilla.
Pahoin kyllä pelkään, että pian on kiuru jo hätäjarrukahvassa. Vaikka onneksi tällä hetkellä on Marin aika pahana kantona kaskessa, kun tämä on ilmeisen kyllästynyt rajoituksiin henkilökohtaisessa elämässään.