Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 396
  • 81 140

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eilen tuli käytyä ensimmäistä kertaa pandemian aikana istumassa iltaa Tampereella. Lähdin tosin kotiin jo hieman ennen puolta yötä, koska vanha ei jaksa, ja koska julkinen liikenne tänne meidän pikkukaupunkiin päättyy hieman puolen yön jälkeen.

Eipä tuolla yössä enää havainnut, että mitään pandemiaa olisi. Samalta se meininki tuntui, kuin pari vuotta takaperin. Hyvä näin, nyt pitää mennä jo eteenpäin - vaikka se tarkoittaakin rumaa jälkeä ensi talvena. Kyllä se korona tuolla tarttuu, jos on rokotteet ottamatta, mutta mitään rajoituksia ei enää pitäisi laittaa, koska ei rokotusaste tule enää juurikaan nousemaan. Nyt ollaan siinä pisteessä, että rajoituksilla ei saavuteta enää hyötyä, vaan oikeastaan pelkästään haittaa.

Maskia pidin eilen noin kaksi minuuttia, eli silloin kun nousin Tampereelle menevään bussiin. Otin sen kyllä hetimiten pois, kun bussi oli liki tyhjä. Nyt kun on tuoretta kokemusta matkustamisesta maskin kanssa ja ilman, niin täytyy todeta, ettei tuo maski mitenkään mahdottoman epämukava ole. Siksi jatkan tuon käyttöä vielä ruuhkavuoroissa, kohteliaisuudesta muita matkustajia kohtaan. Kun käyttöaste hiljalleen vähenee, loppuu omakin käyttöni sitten sopivassa kohdassa.

Hiljalleen kohti normaalia siis. Tampereelle oli hiljattain avattu uusi kiva olutravintola. Ja oman kantapaikkani valikoimakin oli monipuolistunut. Positiivistakin kehitystä onneksi tapahtuu.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Paljon tuntuu olevan salattavaa koronaan liittyen avoimuutta puolustavalla hallituksella ja STM:llä. Ei taida aivan kaikki kestää päivänvaloa.

Kaikkihan muistavat THL:n suurimpana onnistujana tämän pandemian aikana. Kruununa se 11.000 tartuntaa päivässä kuukauden päästä. Tässä uusimmassa saagassakin takinkääntö on todella vauhdikasta. Nyt halutaan lisää rajoituksia, kuukausi sitten haluttiin, että rajoituksia pitäisi poistaa nopeammin.

Eihän se ennustaminen helppoa ole. Mutta luulisi, että ”asiantuntijaorganisaatio” pystyisi omassa leipälajissaan osumaan edes sinne päin useammin kuin ei koskaan. Arvauksillakin osuisi paremmin.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kaikkihan muistavat THL:n suurimpana onnistujana tämän pandemian aikana. Kruununa se 11.000 tartuntaa päivässä kuukauden päästä. Tässä uusimmassa saagassakin takinkääntö on todella vauhdikasta. Nyt halutaan lisää rajoituksia, kuukausi sitten haluttiin, että rajoituksia pitäisi poistaa nopeammin.

Eihän se ennustaminen helppoa ole. Mutta luulisi, että ”asiantuntijaorganisaatio” pystyisi omassa leipälajissaan osumaan edes sinne päin useammin kuin ei koskaan. Arvauksillakin osuisi paremmin.

Juuri näin. Tuo 11 000 tartuntaa päivässä oli laskettu omituisella olettamalla, että eksponentiaalinen kasvu jatkuu vakiona, eivätkä rokotteet ala vaikuttaa tuossa toiseen suuntaan. Itse tein tuolloin huvikseni laskuharjoituksen, joka otti tuon rokotteiden tuoman "vastavoiman" huomioon, ja kyllä tuolla tavalla laskiessa sai maallikkopohjaltakin paljon realistisempia lukuja aikaan, vaikkei tuokaan tietenkään osannut huomioida kehitykseen vaikuttavia yllättäviä muutoksia. Ennustaminen on melkeinpä luotettavaa korkeintaan parin viikon päähän. Sitten menee jo ihan mahdottomaksi, koska eksponentiaalinen kasvu on sellaista, että pienikin muutos kasvussa aiheuttaa suuren muutoksen luvuissa pidemmällä aikavälillä.

Tämäkin kauhuskenaario oli aika erikoinen: THL arvioi vähintään miljoonan suomalaisen sairastavan koronan heinäkuuhun mennessä – nyt tartuntoja on 7000 ja tutkija kritisoi: "Ennusteita tulisi päivittää realistisemmaksi"
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Hieman yllättää, että Latviassa vain n 50 % aikuisista on saanut edes 1 rokotteen. Tauti pääsee siis leviämään tehokkaasti.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Hieman yllättää, että Latviassa vain n 50 % aikuisista on saanut edes 1 rokotteen. Tauti pääsee siis leviämään tehokkaasti.

Sitä se myös näköjään tekee. Tällä hetkellä tartuntakäyrät osoittavat pystysuoraan ylös. Worldometerin mukaan liukuva viikkokeskiarvo on yli 1200 tartuntaa vuorokaudessa. Lukemat ovat nelinkertaistuneet kuukaudessa. Tosin Liettuassa mennään jo 2000 tartunnan vauhtia.

Baltiassa mennään ymmärtääkseni selkeästikin lyhemmällä syklillä rokotteissa. Latviassa prosentit ovat 1. ja 2. rokotteessa 49.7% ja 46.7%, Liettuassa 63.2% ja 58.5%. Tosin nuo ovat ainakin Our World of Datan mukaan koko väestön, eivätkä aikuisväestön osuuksia.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit

Ja maskia vaan syvemmälle päähän, eipä näistä taideta päästä enää ikinä pois. Ruotsalainen haluaa ilmeisesti jatkaa maskien käyttöä ikuisesti rokotuksista riippumatta.

Suora lainaus tuosta suosituksesta:

Kasvomaskin käyttö
Suositukset ovat voimassa toistaiseksi ja koskevat kaikkia 12 vuotta täyttäneitä.
Suositus vailla täyttä rokotussuojaa oleville
  • Maskia suositellaan käytettäväksi aina julkisissa sisätiloissa, jos henkilöllä ei ole täyttä rokotussuojaa tai sairastettua koronavirustautia alle kuusi kuukautta aikaisemmin.
Suositus koronatestiin hakeutuvalle ja tulosta odottavalle
  • Maskia on syytä käyttää aina matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
Suositus maskin käytöstä koko väestölle rokotussuojasta huolimatta:
  • joukkoliikenteessä. Helsingin seudun liikennevälineissä on voimassa maskipakko yli 12-vuotiaille. Maskipakosta voivat poiketa vain sellaiset henkilöt, jotka eivät terveytensä vuoksi voi käyttää maskia.
  • julkisissa sisätiloissa tilanteissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan, kuten sisätiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa, ravintoloissa ja uskonnollisissa kokoontumisissa.
  • kaikissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa ja joissa tartuntariski saattaa olla suuri.
  • ulkotiloissa, jos joudut pitkäkestoiseen ruuhkaan, jossa liikkuminen vaikeutuu.
Suosituksista riippumatta jokaisella on oikeus päättää omasta maskin käytöstään

Aikalailla lievemmän kuuloinen suositus, mitä olisi tuon uutisen luettuaan voinut kuvitella. Eli perinteinen HU:n paskauutinen.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aikalailla lievemmän kuuloinen suositus, mitä olisi tuon uutisen luettuaan voinut kuvitella. Eli perinteinen HU:n paskauutinen.

Aika lailla hyvä esimerkki nykyaikamme vitsauksesta: toimittajat kirjoittavat tahallaan vääristäviä otsikoita, ja ihmiset eivät jaksa tai osaa lukea kuin otsikon ja ehkä pienen pätkän tekstiä sen alta.
 

Nemonieminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Isles
Helsingissä eiliselle 128 tartuntaa. Kohtuullinen kasvu edelleen jatkuu.

7 päivän keskiarvo kohonnut taas 8.10. 105 tasolla. 14pv:n ilmaantuvuus jo 203, kun 14pv:ä sitten oli vielä 158.

Varhila, Ruotsalainen ja Normandia vielä jaksaa näitä lukuja seurata :)
 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Maailmantasolla kuitenkin tartunnat vähenemässä vaikka on näitä maita missä tartunnat kasvussa. Esim USA:ssa näyttää tilanne helpottuvan.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Maailmantasolla kuitenkin tartunnat vähenemässä vaikka on näitä maita missä tartunnat kasvussa. Esim USA:ssa näyttää tilanne helpottuvan.

Vaikea sanoa, että ovatko tartunnat oikeasti vähenemässä, vai onko taustalla vain se, että kahdesti rokotettujen testausta on vähennetty, jolloin lievät ja oireettomat tapaukset eivät enää päädy tilastoihin.

Eurooppa ja Yhdysvallat ovat olleet noissa tilastoissa usein dominoivia, koska niissä testaus on ollut kattavaa verrattuna esimerkiksi Intiaan tai Latinalaiseen Amerikkaan. Nyt jos näissäkin testaus vähenee, näkyy se tilastoissa noin.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Baltiassa mennään ymmärtääkseni selkeästikin lyhemmällä syklillä rokotteissa. Latviassa prosentit ovat 1. ja 2. rokotteessa 49.7% ja 46.7%, Liettuassa 63.2% ja 58.5%. Tosin nuo ovat ainakin Our World of Datan mukaan koko väestön, eivätkä aikuisväestön osuuksia.

Todella mielenkiintoista nähdä tulevina kuukausina, miten erot rokotusasteissa tulevat näkymään epidemiatilanteessa maittain. Kynnys "totaalilockdowniin" on varmasti korkea jokaisella hallituksella, joten tartunnat leviävät tehokkaasti rokottamattomissa ja sillä onko heitä ~20% vai ~45% luulisi näkyvän sairaaloissa ja ruumishuoneilla, vaikka sairastamalla saatuja vasta-aineita olisikin enemmän kuin täällä.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Taisin yliarvioida kun epäilin, että stadikalla maskipakko on todellisuudessa se, että 10% ihmisistä käyttää maskeja. Ensikuvien perusteella jopa vähemmän.

kuvastaa vain hyvin, minkä verran ihmisiä tällä hetkellä kiinnostaa kaikenlaiset rajoitukset. Vaikka oikein tiukasta pakosta puhuttiin.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En nyt ihan ymmärrä tätä poukkoilua maskisuositusten kanssa, eiköhän aikalailla kaikki halukkaat ole kahteen kertaan jo rokotettu ja rokottamattomuuden valinneet ovat tehneet oman valintansa ja kantavat sen seuraukset. Miten tilanne paranisi jatkamalla vielä mm. maskien käyttöä, tauti ei ole kuitenkaan mihinkään häviämässä.

Itse sain toisen piikin reilu kk sitten ja ennemmin olen taipuvainen uskomaan siihen että nyt kun rokotusteho on huipussaan niin olisi hyväkin altistua virukselle. Todennäköisesti saisi sen kuitenkin lievänä ja samalla paremman vastustuskyvyn, jossain vaiheessa taudin kuitenkin saanee. Enkä nyt mihinkään "koronabileisiin" ole lähdössä, mutta en kyllä pidä enää yhtään ylimääräisiä varotoimenpiteitäkään.

Se on tietysti huolestuttavaa että sairaanhoidon kuormitus on kasvussa, mutta miten sekään odottelemalla paranee? Nyt vaan täytyy oppia elämään taudin kanssa, tai siitä ei päästä ikinä irti.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jäi tämäniltainen Ukraina-matsi välistä työkiireiden takia. Paljonko sanoisitte maskikattavuuden olleen katsomossa? Kiertelivätkö järkkärit lehtereillä ojentamassa pakkoa uhmanneita jne.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Jäi tämäniltainen Ukraina-matsi välistä työkiireiden takia. Paljonko sanoisitte maskikattavuuden olleen katsomossa? Kiertelivätkö järkkärit lehtereillä ojentamassa pakkoa uhmanneita jne.
Sanoisin että ehkä 40-50% piti omassa katsomonosassa ja sen ympärillä maskia. Kun pääsin katsomoon, maski meni leuan alle miltei välittömästi eikä kukaan tullut sanomaan yhtään mitään kenellekään. Kyllä niitä maskin pitäjiäkin yllättävän paljon oli, mutta niin oli myös niitä joilla ei ollut maskia lainkaan ja monilla lähti juuri minun tapaan leuan alle. Enkä ole mikään maskikyttääjä normaalisti lainkaan, mutta nyt vähän katselin ympärilleni juuri siitä syystä, miten ihmiset reagoivat tällaiseen täysin älyttömään linjaukseen. Olen tyytyväinen siitä, ettei homma mennyt mihinkään järjettömyyksiin. Olisi kyllä melkoinen homma järkkäreillä edes yrittää pitää mitään maskiryhtiä (joo, ärsyttävä termi) tuollaisessa ihmismassassa, kun meitä "maskikapinallisia" oli noin iso osa.

Ukrainan fanikatsomossa maskia ei ollut nopeasti katsoen kenelläkään. Eikä kyllä muillakaan ukrainalaisilla, joita oli paikalla yllättävän paljon.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Helsingissä eiliselle vain 67 tartuntaa. 2.10. julkaistiin 85 tartuntaa. Tässä ollut muutama parempi päivä viime aikoina Helsingin seurannassa. Ihanku näkyisi vähän valoa tunnelin päässä, Helsingin osalta.

7 päivän keskiarvo pudonnut 9.10. 101 tasolle, 8.10. oli vielä 103. Aika tasaiselta näyttäny viime päivinä Helsingissä, ehkä pahin kasvu on ohi.

 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Itänaapurissa osataan nämä massakuolemat ihan eri tavalla

Kova luku kyllä. Jos tuo 700 000 pitäisi paikkaansa, niin se tarkoittaisi sitä, että Venäjällä olisi kuollut melkein 0.5% koko väestöstä.

Suomessa tilastollisesti koronaan on kuollut noin 0.8% sairastuneista, mikä on toki yläkanttiin todellisesta. Mutta tuosta voi hieman vetää suuntaviivoja siihen, miten laajalle virus on Venäjällä levinnyt.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Päivän positiivinen!

Kävin hetki sitten aamuyöstä yhdessä PK-seudun Prismassa ja huomasin heti, että vain parilla työntekijällä (joita oli siis iso joukko hyllyttämässä) oli maski. Pari sanaa vaihdettuani yhden työntekijän kanssa sain kuulla, maskipakko onkin heiltä poistunut. Henkilökunnan esimerkki rohkaissee monen työntämään kirurginsuojuksen verkkareiden taskuun ja lumipalloefekti voimistuu. Toivottavasti kaikki kaupat ja ravintolat seuraavat kohta perässä.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mutta mites läskit ja röökaajat??
:D Samaa miettii varmaan aika moni.

Hyvä idea Pälveltä, ja tosiaan tuota ideologiaa voisi alkaa valmistella käytäntöön juuri tällaisessa tilanteessa ja asianhoidossa, jossa pandemian aiheuttaneeseen koronaan on kehitetty toimivat rokotteet. Silloin ne pitää ottaa itsensä ja muiden takia.

Jätetään muut kuitenkin ulkopuolelle, ja nipistetään sitten veroilla mm. sokerihöttöjä ja röökiä.
 
Viimeksi muokattu:

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Looginen ratkaisu on pistää rajoitukset päälle ehdollisena niin, että ei koske rokotettuja ja laittaa rokottamattomat maksamaan testinsä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös