Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 779
  • 81 140

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
viikko tai kaksi hengityskoneessa on ihan riittävä rangaistus, kun se ei ymmärtääkseni ole mitenkään mukavaa.

Itse olen ymmärtänyt, että tuo ajanjakso ei oikeastaan tunnu missään, mutta sen jälkeinen aika onkin sitten suhteellisen v-mäistä. Ja tuon "ikävähkön" fiiliksen kesto ja voimakkuus riippuvat aika suoraan siitä, miten kauan tuo hengityskonehoito kesti. Toki minimissäänkin tuo ikävä fiilis on hyvin voimakas.
 
Oadie

Jäsen
Tässä on juurikin nyt sellainen ristiriitainen fiilis, että oma riski kuolla koronaan on käytännössä olematon, ja sairaalaankin joutuminen on hyvin epätodennäköistä. Korona ei ole itselleni tällä hetkellä kuin suunnilleen rajun flunssan veroinen riski, maksimissaan.

Nyt suurin pelko on, että jos rokottamattomat tukkivat sairaalat, voi tästä aiheutua muun ei-kiireellisen hoidon alasajo tai pahimmassa tapauksessa jopa akuutin hoidon tason heikkeneminen. Ja se uhkaa myös meitä kaikkia rokotettuja. Riski toki realisoituu vasta, jos olemme sairaalahoidon tarpeessa, ja sairaalat ovat tukossa rokottamattomien vuoksi.

Keskeistä on se, että miten nopeasti tämä rokottamattomien aalto lopulta kulkee maamme läpi. Vaihtoehdot ovat nopea ja voimakas tai pitkäkestoinen ja heikompi, tai jotain tuolta väliltä. Se, kumpi lopulta toteutuu, riippuu oikeastaan vain siitä, miten suuressa mittakaavassa ihmiset alkavat elää kuin aikana ennen pandemiaa. Rajoituksilla voidaan toki myös hieman vaikuttaa tuohon, mutta itse en oikein näe niitä enää tarpeellisiksi. Nyt otetaan tuo isku vastaan, ja katsotaan, mitä käy.

Täällä on kysytty jostain kumman syystä, että miksi emme ole huolissamme myös alkoholisteista tai ylipainoisista, kun heidänkin aiheuttama kuormitus terveydenhuollolle on suuri. Tiedän, että kysyjät tietävät oikeasti itsekin vastauksen, mutta toistetaan se nyt varmuudeksi. Näistä aiheutuva kuormitus jakaantuu tasaisesti pitkälle ajalle. Rokottamattomista tuleva kuormitus tulee todennäköisesti olemaan melko lyhyt, mutta pahimmillaan hyvinkin voimakas. Jos epidemia kuitenkin etenee hitaasti ja aalto pitkittyy, mutta huippu jää matalaksi, selviämme todennäköisesti säikähdyksellä. En vain uskalla laskea sen varaan, vaikka haluaisinkin.
Kirjoituksestasi huokuu hyvän ihmisen leima ja aito huoli asiasta. Nostan hattua sille. Mutta mitkä ovat ne ratkaisut, jottei sinunkaan tarvitse enää kyseistä asiaa pelätä kuten asian ilmaisit? Rajoittaa jälleen omia tekemisiä tai tuntea vähintään huonoa omaatuntoa niistä??

En pidä itseäni lainkaan itsekkäänä ihmisenä, mutta ilmeisesti tässä asiassa olen. Tai sellaiseksi pitäisi ainakin tuntea? Melkein vuosi tuli rajoitettua elämää ihan helvetisti ja nyt olen elänyt kyllä aivan normaalisti vailla pelkoa. Toki tiedostan, että rokotteista huolimatta voin saada tartunnan ja sitä voi olla liikkeellä paikoissa joissa käyn. Koen kuitenkin elämän sen verran ainutlaatuiseksi tapahtumaksi, että siitä pitää osata nauttia haluamallaan tavalla ilman jatkuvaa pelkoa. Varsinkin kun tuota pelkoa vastaan meille on tarjottu lääke.

Nyt kun Suomessa lähestytään 75%:n rokotustasoa ja kovimmissa riskissä olevat ryhmät ovat myös rokotettu en koe olevani vastuussa rokottamattomista ihmisistä jos he eivät piikkiä halua. En kuitenkaan soimaa heidän valintaansa saati jättäisi hoitamatta. Ainoa mahdollinen ongelma on tuo mainitsemasi sairaalahoidon kuormittaminen. Tähän olisi ehkä voitu varautua jos olisi oltu hereillä. Ainakin tulevaisuutta silmällä pitäen. Joka tapauksessa ilmassa alkaa taas pienen paussin jälkeen olla "paniikin" ja pelon aineksia. Ei tällä kertaa maan johdon osalta vaan osassa tavallisia ihmisiä, joidenka reaktiot perustuu pitkälle median myllytykseen ja purkautuu vihana siten rokottamattomia kohtaan. Toiset taas himoitsevat rajoituksia takaisin.

Joku palstan viisampi voi kertoa, että joko ollaan tehohoidon osalta kuormituksen yläpäässä? Aamu-tv:ssa esiintyneen tehohoitolääkärin mukaan ei, mutta sinne VOIDAAN olla matkalla. Tuossahan käytetään myös hieman propagandaa, jotta ihmiset saadaan piikille. Tämän varmaan kaikki ymmärtävät.

E. Eduskunnassa oli juuri täysistunto, jossa vajaasta 200:sta edustajasta maski naamalla istui 5. Siinä näytettiin esimerkkiä normaalista. Vai olisiko heidän pitänyt kysyä palloliitolta ohjeita? Tässä sopassa on liian monta kokkia tällä hetkellä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kirjoituksestasi huokuu hyvän ihmisen leima ja aito huoli asiasta. Nostan hattua sille. Mutta mitkä ovat ne ratkaisut, jottei sinunkaan tarvitse enää kyseistä asiaa pelätä kuten asian ilmaisit? Rajoittaa jälleen omia tekemisiä tai tuntea vähintään huonoa omaatuntoa niistä??

Ei minulla olekaan mitään ratkaisuja asiaan, kun ei niitä ole oikein muillakaan. Ainoa, mitä voin yrittää, on mielipidemuokkaus Suomen suosituimman jääkiekkopalstan koronakeskustelun kautta, mutta uskon, ettei tämä ole kovinkaan tehokasta. :)

Itse olen vähän sillä linjalla, että kaikki voitava on tehty. Nyt sitten odotetaan, ja katsotaan mitä tapahtuu. Tilanne on vähän kuin hirmumyrskyä odotellessa. Osa meistä on tehnyt ennakkoon voitavat suojautumistoimet, osa ei. Nyt odotetaan, että miten pahasti myrsky iskee, ja sen jälkeen katsotaan, mitä lopulta kävi.

Pelkäänkö tulevaa? En niinkään henkilökohtaisesti. Jos aalto on niin voimakas kuin on esitetty, niin on ihan varmaa, että sen vaikutukset tulevat näkymään laajaltikin yhyeiskunnassa, mutta kyllä me siitä selviämme yhteisönä. Etenkin rokottamattomien kohdalla valitettavasti nähdään myös sitä, kuinka tauti vaatii uhreja.

Itse olen lisännyt koko ajan omaa aktiivisuuttani, ja en ole aikeissa rajoittaa sitä enää suuremmin jatkossakaan, ellei tule jotain uutta tappaja-varianttia, joka kiertää rokotesuojaa. Maskeja käytän vielä julkisissa ja työpaikalla, mutta siinä se melkein on. Jos tuo tuleva aalto ihan hurjaksi ryhtyy, niin sitten ehkä pidän tiettyjä varotoimia esimerkiksi erittäin korkeaan riskiryhmään (elinsiirtopotilas) kuuluvan lähipiiriläiseni suhteen.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Maksumuurin takana, mutta ei pilaa nauruelämystä. Ketähän tämän jojoilun pitäisi palvella?

Vähän sellaisena sisäpiirin tietona Lahdessa Sote-puolella työskentelevältä ystävältäni että tuolla on oikeasti henkilöstöresurssit aika tiukalla koronan vuoksi, mikä varmasti vaikuttaa asiaan.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Miksi hitossa joka uutislähetyksessä pitää syyttää ravintoloita. Suurin osa tartunnoista on omasta mielestä seurausta, telakoista ja ylipäätään halpatyövoimasta.

Koska noihin ei ole koko kriisin aikana puututtu, kuten ei tiettyyn osaan työelämästä. Etätyösuosituksia on kyllä annettu, ja niillä aloilla joilla niitä on ollut mahdollista noudattaa on etätyötä käytetty. Mutta erilaisilla teollisuuden aloilla(telakka, rakennus etc) ei hirveästi ole viranomaisten taholta pistetty tikkua ristiin taudin torjunnassa, eikä edes tartuntatautilain päivityksessä otettu käyttöön keinoja joilla puuttua asiaan. Ravintolat ovat helpompi kohde, niille kun oli jo olemassa valvova elin ja lainsäädäntöä oli kevyempi muuttaa.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo

Käsittämätöntä touhua. Taitaa ne rajat vuotaa edelleen. Onneksi Turun telakka vaatii jo alihankkijoilta rokotteita, että pääsee telakka-alueelle.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Ainoa, mitä voin yrittää, on mielipidemuokkaus Suomen suosituimman jääkiekkopalstan koronakeskustelun kautta, mutta uskon, ettei tämä ole kovinkaan tehokasta. :)
Kyllä on. Teidän viestejänne seurataan ja niistä on saatu ihan arvokasta tietoa ja pysytty hereillä missä mennään. Sinun lisäksesi monta ansiokasta kirjoittajaa. @Denverin Munasyndi ja @Normandia n tilannekatsaukset. Viestienne sisältöä olen tuonut esiin sote-alalla omalla alueellani. Niistä on ollu paljon hyötyä ja lisäarvoa keskusteluissa sekä ihan omassa elämässäkin. Nimimerkkejä unohtui nyt varmasti, mutta näin nyt alkuun. Kontribuutio on ilman muuta ollut hyvä, eikä missään nimessä turha.
 
Viimeksi muokattu:

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Koska noihin ei ole koko kriisin aikana puututtu, kuten ei tiettyyn osaan työelämästä. Etätyösuosituksia on kyllä annettu, ja niillä aloilla joilla niitä on ollut mahdollista noudattaa on etätyötä käytetty. Mutta erilaisilla teollisuuden aloilla(telakka, rakennus etc) ei hirveästi ole viranomaisten taholta pistetty tikkua ristiin taudin torjunnassa, eikä edes tartuntatautilain päivityksessä otettu käyttöön keinoja joilla puuttua asiaan. Ravintolat ovat helpompi kohde, niille kun oli jo olemassa valvova elin ja lainsäädäntöä oli kevyempi muuttaa.

taitaa teollisuus ja rakennusala olla niin merkittävä tulonlähde valtiolle niin ei olla uskallettu kajota siihen. Ravintolat taas isossa kuvassa hyttysen pieru niin niitä voidaan kurmoottaa!
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vihdoinkin on julkistettu kunnon dataa siitä, miten rokotteet ovat vaikuttaneet eri ikäryhmissä. THL:n julkistamassa datassa esitetään eri ikäryhmissä sairaalaan joutumisen ilmaantuvuusluvut rokottamattomien, kertaalleen rokotettujen ja kahdestu rokotettujen osalta.

Erot ovat selviä jo 20-29 -vuotiaiden keskuudessa, ja muuttuvat sitä merkittävämmiksi, mitä korkeampiin ikäryhmiin mennään - poikkeuksena yli 80-vuotiaat, joissa ero pienenee.

Tämä kannattaa lukea! Tätä tilastoa on kaivattu.

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kiitos jälleen @Sistis ansiokkaista kommenteista aiheeseen. Ei ole niihin mitään lisättävää. Nyt kommentoin yleisesti ihan muuta.

On aika mielenkiintoista, että Salminen & Varhila molemmat sanoivat, että koronarajoitukset purettiin liian aikaisin. Tämä ei kestä taaskaan mitään julkista tarkastelua. Ensinnäkin sairaaloiden potilasmäärä alkoi lisääntyä viime viikolla oltuaan stabiili useamman viikon. Nyt ne ovatkin juuri viime viikolla puretut ravintolarajoitukset, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi tautitaakan nousuun? Tunnettu viive tartunnasta sairaalaan on n. 2-3 viikkoa ja ravintoloiden rajoitukset poistettiin kokonaan vasta viime viikolla.

Rajoituksista irrottautuminen on osoittautunut suomalaisille viranomaisille poikkeuksellisen vaikeaksi. Marin on pärjännyt yllättäen tilanteessa huomattavasti paremmin kuin viranomaiset. Jokaisen täytyy ymmärtää, että mitään rajoituksia ei enää ole, jotka olisivat edes näennäisen tehokkaita. Kun rajoituksista ollaan luovuttu, kohtaamisia tulee moninkertainen määrä. Kohtaamisten alentamiseen ravintoloiden aukiolon rajoittaminen kuulostaa enemmän kiusalta kuin todelliselta keinolta. Oikeasti tehokkaasti kontakteja vähentää ainoastaan etätyö, ei oikeastaan mikään muu rajoite. Viranomaiset ovat myös tästä luopumassa ja vastuu sysätään työpaikoille.

Eniten perusteita olisi edelleen etätyön suosimiseen, joka vähentää kontakteja aivan erinomaisesti. Mutta jokainen rajoite olisi ainoastaan uusi keino ostaa hieman lisää aikaa, johon valitettavan moni Suomen viranomaisista on jämähtänyt. Kuuntelin eilen radiota ja joku "asiantuntija" kertoi (oli oikeasti terveydenhuollon ammattilainen), että riskiryhmien & vakavasti immuunipuutteisten koronariski alkaa kasvaa, joten toimenpiteitä on tehtävä nyt välittömästi. Tämä kertoo omaa sairasta kieltään, että meillä on oikeasti edelleen ihmisiä, jotka eivät vieläkään käsitä sitä, että nollatasoa tai nollatoleranssia ei ole eikä tule. Koronariski tulee olemaan kanssamme pitkään - ehkä jopa ikuisesti.

Yhteiskunta ei voi suojella määräänsä enempää ketään. Jokaisella mahdollisella on ollut jo mahdollisuus rokottautua ja edelleen viranomaiset yrittävät hirttäytyä tähän, että jotakin vielä voidaan suojella. Jos minulle joku asiantuntija höpöttelisi face-to-face noin niin ottaisin kiinni ja kysyisin, millaisella aikataululla hän suunnitteli pääsevänsä tästä eroon. Viime talvena tehtiin monta kriittistä virhettä ja nämä uskomukset elävät ihmisissä vahvana.

Toistan vielä nämä kaksi asiaa, jotta viimeisetkin ymmärtävät:
1) nolla tartuntaa on utopia, ei mahdollista
2) koronavirusta ei voi tukahduttaa eikä sitä tulla koskaan tukahduttamaan

Kun tosiasiat makaavat näin niin on paljon helpompi ymmärtää, että jokainen ehdotettu rajoite joko jatkuu ikuisesti tai sitten hyväksymme yllä olevat asiat ja emme yritä työntää esim. laskua ravintoloille maksettavaksi - tai opiskelijoille.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Vihdoinkin on julkistettu kunnon dataa siitä, miten rokotteet ovat vaikuttaneet eri ikäryhmissä. THL:n julkistamassa datassa esitetään eri ikäryhmissä sairaalaan joutumisen ilmaantuvuusluvut rokottamattomien, kertaalleen rokotettujen ja kahdestu rokotettujen osalta.

Erot ovat selviä jo 20-29 -vuotiaiden keskuudessa, ja muuttuvat sitä merkittävämmiksi, mitä korkeampiin ikäryhmiin mennään - poikkeuksena yli 80-vuotiaat, joissa ero pienenee.

Tämä kannattaa lukea! Tätä tilastoa on kaivattu.

Lainaus jutusta: " STM:n Pohjola nosti esiin arvion, jonka mukaan valtakunnallisesti Suomen kapasiteetti riittää tarjoamaan koronapotilaille noin 50 tehohoitopaikkaa. Kriittisen pisteen ylityttyä resurssivaje alkaisi heijastua muuhun tehohoitoa edellyttävään hoitoon. "

Ei vaan mee mun kaaliin. En voi ymmärtää. Jopa vituttaa.

Me ollaan jumalauta 2 vuotta tiedetty, että mein ulko-ovea moukaroi pandemia, joka lähes pysäyttää tän planeetan. Tän ajan me ollaan myös tiedetty, että maailmaa pysää isolta osin siksi, kun terveydenhuoltokapasiteetti ei riitä. Mitä me ollaan saatu tehtyä sietokyvyn kasvattamiseksi kahdessa vuodessa?

Ei mitään?!?!?!?!? Ei vittu mitään?!?!?!?!?! 50 tehohoitopaikkaa koronapotilaille. Finland! Is this the best you got for 2 years?

Luulis, että kahdessa vuodessa olis koulutettu vaikka joku pandemia -erikoisryhmä lääkäreitä ja erityisasiantunitjoita hoitamaan just näitä pandemia potilaita. Mutta ei. Ja kun asialle ei oo vielä saatu tehtyä mitään, niin ei sille varmaankaan olla mitään tekemässäkään.

Ai niin kun ei tarvii lisää mitään hoitopaikkoja, kun on kehitetään kaukosäädin(koronapassi), jolla yhteiskunta sitten laitetaan paussille jos joku sairastuu. Voi ny...
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiitos jälleen @Sistis ansiokkaista kommenteista aiheeseen. Ei ole niihin mitään lisättävää. Nyt kommentoin yleisesti ihan muuta.

Toistan vielä nämä kaksi asiaa, jotta viimeisetkin ymmärtävät:
1) nolla tartuntaa on utopia, ei mahdollista
2) koronavirusta ei voi tukahduttaa eikä sitä tulla koskaan tukahduttamaan

Kiitos itsellesi! Viestisi oli ansiokas. Lyhensin sitä, kun tuohon yhteen kohtaan voisin täydentää seuraavan:

Viruksen kyky tartuttaa on sen verran voimakas, että ennemmin tai myöhemmin tauti saavuttaa käytännössä jokaisen. Meneekö siihen sitten muutama kuukausi vai useampi vuosi, on sitten kiinni monista asioista.

Edelleen on valitettavan yleistä, että jotkut ihmiset eivät tajua yhteyttä rajoitusten ja muiden koronatoimien ja taudin tähän asti aiheuttaman epidemian melko maltillisen iskun välillä. Eksponentiaalinen kasvu on asia, jota ei ole helppo ymmärtää, koska sitä ei juurikaan esiinny sellaisissa arkisissa asioissa, joiden parissa joudutaan olemaan jatkuvasti tekemisissä. Niin paljon saa edelleen lukea jäätäviä kommentteja, joiden mukaan rajoitukset olivat turhia, kun tauti ei ollut väitetyn vaarallinen, vaan siihen kuoli vain reilu 1000 ihmistä. Mutta näiden välinen syy-seuraussuhde sivuutetaan täysin.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Lainaus jutusta: " STM:n Pohjola nosti esiin arvion, jonka mukaan valtakunnallisesti Suomen kapasiteetti riittää tarjoamaan koronapotilaille noin 50 tehohoitopaikkaa. Kriittisen pisteen ylityttyä resurssivaje alkaisi heijastua muuhun tehohoitoa edellyttävään hoitoon. "

Ei vaan mee mun kaaliin. En voi ymmärtää. Jopa vituttaa.

Me ollaan jumalauta 2 vuotta tiedetty, että mein ulko-ovea moukaroi pandemia, joka lähes pysäyttää tän planeetan. Tän ajan me ollaan myös tiedetty, että maailmaa pysää isolta osin siksi, kun terveydenhuoltokapasiteetti ei riitä. Mitä me ollaan saatu tehtyä sietokyvyn kasvattamiseksi kahdessa vuodessa?

Ei mitään?!?!?!?!? Ei vittu mitään?!?!?!?!?! 50 tehohoitopaikkaa koronapotilaille. Finland! Is this the best you got for 2 years?

Luulis, että kahdessa vuodessa olis koulutettu vaikka joku pandemia -erikoisryhmä lääkäreitä ja erityisasiantunitjoita hoitamaan just näitä pandemia potilaita. Mutta ei. Ja kun asialle ei oo vielä saatu tehtyä mitään, niin ei sille varmaankaan olla mitään tekemässäkään.

Ai niin kun ei tarvii lisää mitään hoitopaikkoja, kun on kehitetään kaukosäädin(koronapassi), jolla yhteiskunta sitten laitetaan paussille jos joku sairastuu. Voi ny...

Nämä hoitopaikat ja tehohoitopaikat Suomessa on myös ollut jatkuva ihmetyksen aiheeni. Miten helvetissä on mahdollista, että maanlaajuisesti muutama kymmenen ylimääräistä tehohoitopotilasta uhkaa terveydenhuollon kantokyvyn sietorajoja? Onhan tämä aivan banaanivaltio tasoa aivan oikeasti.
 
Yhdistyneessä kuningaskunnassa ei ole puhuttu tosissaan minkään rajoituksen palauttamisesta enää sitten heinäkuun. Siellä mennään ns. tilanteen edellyttämällä tavalla eteenpäin, vaikka vastusta onkin. Suhteutettuna Suomen väestöön siellä asuu n. 13,4x väestö. Sairaalahoidossa on n. 5000 ihmistä jatkuvasti. Kun tämä 5000 jaetaan tuolla Suomen väestön suhteella niin Suomessa sairaalassa olisi 372 potilasta. Meillä on tuosta n. kolmannes tällä hetkellä ja meillä toiminta uhkaa kaatua kokonaan. Jokainen voi sitten miettiä itsekseen, onko ongelman ratkaisu rajoittaa Suomessa kaikkia vai pitäisikö kentiäs miettiä, onko meillä tätä kapasiteettia ylipäätään?
 
Redimor

Jäsen
Nämä hoitopaikat ja tehohoitopaikat Suomessa on myös ollut jatkuva ihmetyksen aiheeni. Miten helvetissä on mahdollista, että maanlaajuisesti muutama kymmenen ylimääräistä tehohoitopotilasta uhkaa terveydenhuollon kantokyvyn sietorajoja? Onhan tämä aivan banaanivaltio tasoa aivan oikeasti.
Tässä maassa laadullisesti hyvää terveydenhuoltoa on enää muistoissa. Rahoitus tähän hommaan on ihan lapsen kengissä verrattuna sivistyneisiin valtioihin.
 
Niissä päättävissä tahoissa, jossa nyt syyllistetään ja lynkataan kannattaisi käydä myös vilkaisemassa peiliin. Suomen sairaanhoito on ilmeisesti paskassa jamassa tällä hetkellä. Ja vaikka rokottamattomat sitä kuormittavat ja omaavat tietyn vastuun niin aikamoinen vastuu on myös johtajilla. Nyt mennään tyyliin "Hei älkää katsoko tänne vaan syyttäkää noita, vaikka mekin ollaan vedetty ihan vihkoon tämä homma."
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Helsingissä ihmeellisen vähän tartuntoja eiliselle, vain 87. 30.9. rekisteröity 122 tartuntaa. Ihmeellinen pudotuspäivä, kun kokoajan on tartunnat kasvanu..

7.10. 7 päivän keskiarvo tartuntojen osalta 100. Saatiin taas pitkästä aikaa tämä laskuun, 6.10. oli nimittäin 105. Mutta eiköhän keskiarvo vielä sieltä nouse?

Helsingin kaupungin sairaaloissa edelleen samat 6 potilasta, ei muutosta.

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Meillä on tuosta n. kolmannes tällä hetkellä ja meillä toiminta uhkaa kaatua kokonaan. Jokainen voi sitten miettiä itsekseen, onko ongelman ratkaisu rajoittaa Suomessa kaikkia vai pitäisikö kentiäs miettiä, onko meillä tätä kapasiteettia ylipäätään?

Kapasiteettia pitäisi ehdottomasti lisätä, tai olisi pitänyt lisätä jo aikaa sitten. Yhteen kohtaan kuitenkin tartun. Mielestäni kukaan ei ole esittänyt, että tämä nykytilanne olisi vaarassa kaataa Suomen terveydenhuoltoa (pois lukien yliampuvat otsikot Satakunnan kahdesta tehohoitopotilaasta, jotka tulkitsin toimittajien kohun lietsonnaksi). Vaan näkemykset pohjautuvat nimenomaan tulevaan, ja tätä pystytään arvioimaan jollain lailla kolmella tekijällä:

1. Delta-variantin leviämiskyky
2. Rokotekattavuus eri ikäryhmissä
3. Kokemukseen pohjautuva tieto siitä, minkä verran eri ikäryhmistä joudutaan sairaalaan
 
Nämä hoitopaikat ja tehohoitopaikat Suomessa on myös ollut jatkuva ihmetyksen aiheeni. Miten helvetissä on mahdollista, että maanlaajuisesti muutama kymmenen ylimääräistä tehohoitopotilasta uhkaa terveydenhuollon kantokyvyn sietorajoja? Onhan tämä aivan banaanivaltio tasoa aivan oikeasti.
Niin. Miten käy sitten joskus, kun leviää sellainen virus, joka vie nuorempiakin paljon enemmän sairaalaan? Tai vaikka sota. Ei mielestäni anna kovin lupaavaa kuvaa Suomen terveydenhuollosta minkään muunkaan kriisin osuessa kohdalle, jos parikymmentä tehohoitopotilasta aiheuttaa sen, että muu terveydenhuolto kärsii paikoin paljonkin.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Lainaus jutusta: " STM:n Pohjola nosti esiin arvion, jonka mukaan valtakunnallisesti Suomen kapasiteetti riittää tarjoamaan koronapotilaille noin 50 tehohoitopaikkaa. Kriittisen pisteen ylityttyä resurssivaje alkaisi heijastua muuhun tehohoitoa edellyttävään hoitoon. "

Ei vaan mee mun kaaliin. En voi ymmärtää. Jopa vituttaa.

Me ollaan jumalauta 2 vuotta tiedetty, että mein ulko-ovea moukaroi pandemia, joka lähes pysäyttää tän planeetan. Tän ajan me ollaan myös tiedetty, että maailmaa pysää isolta osin siksi, kun terveydenhuoltokapasiteetti ei riitä. Mitä me ollaan saatu tehtyä sietokyvyn kasvattamiseksi kahdessa vuodessa?

Ei mitään?!?!?!?!? Ei vittu mitään?!?!?!?!?! 50 tehohoitopaikkaa koronapotilaille. Finland! Is this the best you got for 2 years?

Luulis, että kahdessa vuodessa olis koulutettu vaikka joku pandemia -erikoisryhmä lääkäreitä ja erityisasiantunitjoita hoitamaan just näitä pandemia potilaita. Mutta ei. Ja kun asialle ei oo vielä saatu tehtyä mitään, niin ei sille varmaankaan olla mitään tekemässäkään.

Ai niin kun ei tarvii lisää mitään hoitopaikkoja, kun on kehitetään kaukosäädin(koronapassi), jolla yhteiskunta sitten laitetaan paussille jos joku sairastuu. Voi ny...
Eiköhän se syy ole ihan yksinkertainen. Ei ole mistä ottaa. Hoitaja- ja lääkäripulahan oli olemassa jo ennen koronaa. Nyt sieltä lähtee laumoittain ihmisiä muihin hommiin. Tilalletulijoita ei yksinkertaisesti ole. Vai jätetäänkö muita sairauksia hoitamatta, tosin niinhän on jo nyt jouduttu tekemään.

Laitteistojahan saadaan maailmalta kyllä, mutta kun ne ei itsekseen toimi.
 
Kyllä niitä henkilöitäkin saadaa yhtä lailla maailmalta. Ja kotimaastakin. Rahaa pöytään vaan.
 
Hexa

Jäsen
Tässä maassa laadullisesti hyvää terveydenhuoltoa on enää muistoissa. Rahoitus tähän hommaan on ihan lapsen kengissä verrattuna sivistyneisiin valtioihin.
Ei vaan voi olla Suomen terveydenhuolto näin heikoissa kantimissa. Ei vaan kertakaikkiaan voi. Jostakin on löydyttävä sille pikaisesti lisärahoitusta. Vaikka sitten sieltä kehitysavusta. Ja siihen onkin varaa tehdä suuriakin leikkauksia. Nyt on jo aika ruveta ajattelemaan omia kansalaisia ensin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ootko kuullut, että Suomessa on tarjolla rokote tähän? Oon kuullut, että se tehoaa ja kun sen kattavuus kun on riittävän korkea, niin tehohoidon kuormitus on pienempi.
Eikä? Wau. No ei sitten mitään.

Vaikka kaikki olisi rokotettu niin ilman rajoituksia tuo tehohoidon tarve tulee nousemaan yli 50... sillä tuo luku on ihan naurettava.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös