Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 202 301
  • 81 140
K

Kiekkokatsoja

Välillä myös tuntuu, että osa ei oikein myös ymmärrä sitä, ettei korona ja koronarokotteet eroa mitenkään tässä suhteessa muista viruksista ja niitä vastaan kehitetyistä rokotteista.
Totta.
Kunhan ei muuntaudu pahemmaksi. Kunhan saadaan ensin tehokkaat rokotukset mahdollisimman monille. Kunhan saadaan tehosterokotukset rullaamaan tulevaisuudessa. Ja kunhan sitä ennen ei ihmisiä sairastuisi nykyversion vaikeaan, tai pitkittyvään versioon.
Vielä on matkaa edessä, jotta tähän pääsemme.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Eeva Ruotsalainen ei ole palaamassa normaaliin. Lukusuositus, artikkeli on taattua Ruotsalaisen laatua.

1) maskit pelastaa kaikki
2) jos ei voi käyttää maskia, älä mene sinne
3) tartuntojen viive seurauksiin on pari viikkoa (tämä oli ihan uusi tieto, aikaisemmin se on ollut 4-5 päivää)
4) massatapahtumat kiinni & ravintolat rajoituksin

Sinänsä Ruotsalaista on myös pakko ihailla, koska hän on tuon linjansa aika pitkälti pitänyt koko pandemian ajan. Ei ole hirveästi heilahtanut yleiskäsitys asioista. Ja kuten aikaisemmin olemme jo tottuneet niin missään ei ollut mitään positiivista. Kaikki on vaakalaudalla.

Voisiko media oikeasti antaa Ruotsalaiselle vähän vähemmän tilaa, kun hänen ilmatilansa ei auta suomalaisia ja kaikki sen tietävät?

Edit:

Oh - olivat ihan kaksi peräkkäistä. Mika Salminen, asetuthan presidentinvaaleissa ehdolle, olet valintani!
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
692 uutta tartuntaa.

Sairaalaluvut 97/7.

Sairaalalukujen nousu jatkuu. Vieläkään ei ole saatu selitystä sille maanantain pompulle.

Tartuntojen viikkotasolla keskiarvotettu kasvuvauhti on kuitenkin nyt hidastumassa jopa ihan merkittävästi. Tuon perusteella laskemani R-luku olisi nyt 1.17, kun neljä päivää sitten tuo oli 1.33. Muutos vaikuttaa pieneltä, mutta korkoa korolle -ilmiön vuoksi vaikutus muutaman viikon säteellä on todella suuri. Toivottavasti tuo pieneneminen jatkuisi edelleen, eikä kyse ole esimerkiksi testauslaboratotioiden ruuhkasta.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Sistis joko näissä luvuissa pitäisi näkyä viime keskiviikon Nightwishin klubikeikka? Nykytiedon valossa delttatarttuvuuksineen oikea superlinko.

Ei ainakaan sairaalaluvuissa. Tartunnasta oireisiin 4-5 vuorokautta, diagnoosista sairaalaan noin viikko. Tartunnoissa saattaisi näkyäkin.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
692 uutta tartuntaa.

Sairaalaluvut 97/7.
Jotain outoa noissa sairaalaluvuissa. Sen eilisen pompsauksen lisäksi. Nyt kun katsoo koronabotin graafia, niin sen mukaan jo eilen olisi ollut sama määrä sairaalassa mitä tänään.

Ei nyt saada viime viikon kaltaista nousua näköjään aikaan. Tänään olisi pitänyt tulla isommat luvut, jotta se kauan kaivattu tonnipäivä saataisiin. En millään usko, että huomiselle nousee tarpeeksi, kun ei ole viikonlopun tartuntoja niin paljoa enää jemmassa.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
@Sistis joko näissä luvuissa pitäisi näkyä viime keskiviikon Nightwishin klubikeikka? Nykytiedon valossa delttatarttuvuuksineen oikea superlinko.
Odotas ensi viikkoon kun pitsiturnaus on pelattu. 2700 katsojaa, jokainen tartuttaa 6-8 henkeä (eli keskiarvolla 7), jotka taas tartuttavat 7 jne. Laskin että 6 viikon päästä Suomessa on pitsiturnauksen takia reilu 45 miljoonaa päivittäistä tartuntaa. Ei olla todellakaan palaamassa normaaliin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei pitäisi olla ainakaan HUS-alueella, Helsingissä puolison tulos tuli eilen 12 tunnin sisällä näytteenotosta.

Ruuhka taitaa olla maakunnissa, ja niissäkin enemmänkin testiin pääsyssä. Eli kun testiin pääsee, tulos kyllä tulee nopeasti.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Odotas ensi viikkoon kun pitsiturnaus on pelattu. 2700 katsojaa, jokainen tartuttaa 6-8 henkeä (eli keskiarvolla 7), jotka taas tartuttavat 7 jne. Laskin että 6 viikon päästä Suomessa on pitsiturnauksen takia reilu 45 miljoonaa päivittäistä tartuntaa. Ei olla todellakaan palaamassa normaaliin.
Paitsi jos jokainen käyttää maskia. Tällöin tulee 0 tartuntaa ja muutama vanhakin poistuu. Lisäksi ainakin 2 koronaan kuollutta nousee kuolleista.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Uudelmaalla tänään 322 tartuntaa. Ma-ti nyt 560 tartuntaa. Viime viikolla samoina päivinä rekisteröitiin 504 tartuntaa. Pienoinen nousu tosiaan edelleen jatkuu.

Päijät-Hämeessä nyt todettu alkuviikkona 22 tartuntaa. Viime viikolla todettiin ma-ti välillä 38 tartuntaa. Lasku siis edelleen jatkuu. 7pv:n tartuntamäärä rajussa laskussa tällähetkellä Päijät-Hämeessä, kun vertaa edellisten 7 päivän tartuntamääriin.

Pirkanmaalla nyt alkuviikosta 123 tartuntaa. Viime viikon alkuviikosta rekisteröitiin 86 tartuntaa. Kohtuullinen nousu siis edelleen jatkuu.

Varsinais-Suomessa alkuviikosta 72 tartuntaa. Viime viikon alkuviikosta rekisteröitiin 95 tartuntaa. Pientä tartuntamäärien laskua Varsinais-Suomessakin havaittavissa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Odotas ensi viikkoon kun pitsiturnaus on pelattu. 2700 katsojaa, jokainen tartuttaa 6-8 henkeä (eli keskiarvolla 7), jotka taas tartuttavat 7 jne. Laskin että 6 viikon päästä Suomessa on pitsiturnauksen takia reilu 45 miljoonaa päivittäistä tartuntaa. Ei olla todellakaan palaamassa normaaliin.

Ei tartuta. :) Meillä on rokotteet ja vaikkapa maskit ja turvavälit, jotka auttavat pitämään tuon lukeman pienempänä. :)

Ymmärsin kyllä sarkasmin, mutta vastasin näin siltä varalta, että tätä palstaa lukee joku, joka ei ymmärrä... :)
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Jotain outoa noissa sairaalaluvuissa. Sen eilisen pompsauksen lisäksi. Nyt kun katsoo koronabotin graafia, niin sen mukaan jo eilen olisi ollut sama määrä sairaalassa mitä tänään.

Ei nyt saada viime viikon kaltaista nousua näköjään aikaan. Tänään olisi pitänyt tulla isommat luvut, jotta se kauan kaivattu tonnipäivä saataisiin. En millään usko, että huomiselle nousee tarpeeksi, kun ei ole viikonlopun tartuntoja niin paljoa enää jemmassa.
Tämä viikko tullaan menemään suunnilleen samoissa lukemissa kuin edellinen. Mitä sen jälkeen tapahtuu onkin sitten ihan mielenkiintoinen spekuloitava. Mm. Helsingissä mentiin 19.7.-24.7. tartunnoissa sitä vauhtia, että seitsemän päivän liukuva keskiarvo pysyi käytännössä muuttumattomana, mutta sitten taas otettiin voimakas nousu seuraavalla viikolla. Nyt tietysti taas samat kasvun pysähtymiseen viittaavat merkit ovat ilmassa, mutta liekö sitten potentiaalisia tartunnansaajia vielä sen verran jäljellä tartunta-alttiisiin tilanteisiin, että nousua pystyttäisiin jatkamaan.
 
Altec

Jäsen
Uudelmaalla tänään 322 tartuntaa. Ma-ti nyt 560 tartuntaa. Viime viikolla samoina päivinä rekisteröitiin 504 tartuntaa. Pienoinen nousu tosiaan edelleen jatkuu.

Päijät-Hämeessä nyt todettu alkuviikkona 22 tartuntaa. Viime viikolla todettiin ma-ti välillä 38 tartuntaa. Lasku siis edelleen jatkuu. 7pv:n tartuntamäärä rajussa laskussa tällähetkellä Päijät-Hämeessä, kun vertaa edellisten 7 päivän tartuntamääriin.

Pirkanmaalla nyt alkuviikosta 123 tartuntaa. Viime viikon alkuviikosta rekisteröitiin 86 tartuntaa. Kohtuullinen nousu siis edelleen jatkuu.

Varsinais-Suomessa alkuviikosta 72 tartuntaa. Viime viikon alkuviikosta rekisteröitiin 95 tartuntaa. Pientä tartuntamäärien laskua Varsinais-Suomessakin havaittavissa.
Nämö ilmeisesti taas raportointipäivän mukaisia lukuja, ei todellisen toteamispäivän mukaisia?

En taas ihan hirveästi antaisi raportointipäivän mukaiselle vertailulle painoarvoa, kun viiveet on mitä on...
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viikkotasolla selvää kasvutahdin hiipumista havaittavissa esimerkiksi HUS-alueella, Varsinais-Suomessa ja Päijät-Hämeessä. Näistä jälkimmäisessä ollaan oltu jo yli viikko lievässä laskutrendissä ja jopa ilmaantuvuusluku on siellä kääntynyt laskuun, joskin tässä ollaan vasta hyvin alkumetreillä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En ole seurannut ehkä tarpeeksi, mutta ilmoitetaanko nuo nykyään päivittäin? Eikö ennen ollut ma,ke ja pe?

Noin oli joskus THL:n omilla sivuilla, ja se päivitetään nykyään vain keskiviikkoisin. THL:n Koronakartassa nuo julkaistaan kuitenkin päivittäin.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Nämö ilmeisesti taas raportointipäivän mukaisia lukuja, ei todellisen toteamispäivän mukaisia?

En taas ihan hirveästi antaisi raportointipäivän mukaiselle vertailulle painoarvoa, kun viiveet on mitä on...

Siis nämä on THL:n koronabotin lukujen avulla laskettu. Toki ehkä parhaimman kuvaa antaa nuo 7 päivän tartuntamäärät sairaanhoitopiirittäin, joita koronabot julkistaa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nämö ilmeisesti taas raportointipäivän mukaisia lukuja, ei todellisen toteamispäivän mukaisia?

En taas ihan hirveästi antaisi raportointipäivän mukaiselle vertailulle painoarvoa, kun viiveet on mitä on...

Raportointipäivän mukaan noita seurataan maailmallakin, ja sen mukaan ilmaantuvuuslukukin lasketaan.

Kun otetaan mukaan liukuva viikkokeskiarvo, nuo viiveet ja päiväkohtainen heilunta tasoittuvat. Yleisesti suurin osa tartunnoista tulee tuossakin ihan lähipäiville, joten ei tuo poikkeama ole suurikaan.

Tein joskus viime vuonna vertailun liukuvalla viikkokeskiarvolla sekä julkistuspäivän että näytteenottopäivän mukaisista tartunnoista, ja ero oli hyvinkin pieni, jopa merkityksetön.
 
Okei. Tämän olen sitten ymmärtänyt väärin, että olisi isoakin heittoa.

Kiitos tästä ja seison korjattuna @Normandia
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko muuten koskaan harkittu, että seurattaisiin mielummin 7pv:n ilmaantuvuuslukua 14pv:n ilmaantuvuusluvun sijaan?

Seitsemän päivän liukuva keskiarvo on paras lyhyen aikavälin mittari, ja sitä käytetään monilla seurantasivustoilla. Tuo antaa hyvän kuvan epidemiatilanteen kehityksestä. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on jäykkä reagoimaan lyhyen aikavälin muutoksiin, mutta se antaa hyvän kuvan siitä, minkä verran sairaita meillä on tällä hetkellä, ja miten määrä kehittyy. Ja sitä myöten, miten koronavirus kuormittaa yhteiskuntaa.

Molemmat mittarit ovat tärkeitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös