Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 202 301
  • 81 140
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Jos siitä ei saa hyötyä eli elää vapaasti kuten ennenkin niin miksi sitä ottaa?
Tartunta kun on noissa tämän hetken suurimmissa tartunta ikäluokissa suurelta osin oireeton niin jos sen rokotteen ottamalla ei saa hyötyä niin miksi otetaan?
Tämä on toki ihan eri asia perustella sille tavalliselle demareita äänestävälle +65v henkilölle, jolla on jotain perussairauksia kuin terveelle >40 ikäluokkiin kuuluvalle.

Toiset ovat niitä, jotka liikkuvat ja toiset liikkuvat mutta eivät läheskään niin aktiivisesti.
Eli sille enemmän liikkuvalle porukalle tarvitaan porkkanaa jos rokotteita halutaan enemmän.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että on luvaattava kaikkien rajoitusten poistumista jos tietty järkevä rokotustaso saavutetaan.
Muuten sitä ei tulla ikinä saavuttamaan.
Täysin samaa mieltä! Juoksisin innoissani hakemaan rokotteen ja kulkisin kiväärin kanssa pakottamassa vastahakoisia rokotukseen, jos saatais lupaus, että kun tietty realistinen prosenttimäärä (70-80%) on saavutettu, MITÄÄN rajotuksia ei enää tule, oli tilanne mikä tahansa.

Mutta en oikein tykkää ottaa mitään turhia lääkkeitä/rokotteita. Ja sanokoon jotku hörhöt mitä tahansa, niin tuo rokotehan olis mulle aivan täysin turha. Tarvis jonku porkkanan, että kiinnostais hakea se ja mulle se olis rajojen avaus täysin, että tänne pohjoseen sais taas norjaturismin käyntiin ja ihmisille työt takasin.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Katselin muutamaa päivää brittien tilastoista satunnaisotannalla niin, että katsoin tämän aallon seitsemän päivän keskiarvon ja vertasin sitä syksyn aallon siihen hetkeen, kun liukuva keskiarvo oli samalla tasolla kuin uudessa aallossa. Tämän mukaan sairaalaan joutuu nyt 20-25 prosenttia siitä mitä syksyllä ja kuolemaan johtaa enää 6-8 prosenttia siitä, mitä syksyllä. Jännä että kuolemaan johtaneet tapaukset ovat vähentyneet vielä paljon merkittävämmin kuin sairaalaan joutumiset. Ikärakenne ja parantunut hoitoko selittää?
 

SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Ei tarvitse ottaa. Toivottavasti sulla kolmas ja neljäs piikki auttaa avaamaan silmät tämän keissin kohdalla. Epäilen kuitenkin.
Avaisitko vähän? Miksi kolmas ja neljäs piikki avaavat silmät? Ja mitä ne potentiaalisesti näkevät avautuessaan eli mikä on tarina tämän väittämän takana? Itse olen nyt jo kymmenen vuotta hakenut syksyisin influenssapiikin koska se yksinkertaisesti sanottuna suojaa vaaralliselta tartuntataudilta. Ja influenssahan on vaarattomampi kuin nyt tämä koronavirus, vaikka viruksia molemmat.

Vielä ei ole silmät avautuneet millekään salaliittoteorialle joka voisi olla sen influenssaviruksen takana ja vahvasti epäilen ettei sellaista silmien avautumista tule tapahtumaan koronankaan kohdalla, oli niitä rokotuskertoja sitten kolme, neljä tai vaikkapa kuusi. (pick any number)
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Argumentti että rajoitukset eivät poistu koskaan ei ole myöskään mitenkään validi. JOS meillä ei olisi rokotteita ja nyt jo saavutettua erinomaista rokotekattavuutta, ei tällä hetkellä Suomessa olisi yksikään ravintola auki - ei klo 23, eikä klo 13. Jo nyt Suomessa nautitaan käytännössä lähes täydestä vapaudesta rajoituksista vain ja ainoastaan rokotusten ansiosta.

Olen itse tulkinnut niin, että tuon argumentin taustalla on vain turhautuminen tilanteen jatkumiseen, kun delta on tullut mukaan sekoittamaan pakkaa. Siihen tulee sitten mukaan kaikenlaista väitettä siitä, että rajoituksia ei mukamas poistettaisi ollenkaan ennen kuin tartunnat painuvat nolliin.

Tämän hetken tiedon mukaan olen itse edelleen luottavainen siihen, että seuraavat pari kuukautta ovat viimeiset, jolloin jotain rajoituksia tulee olemaan. Yhteiskunnan rokotesuojassa tapahtuu niin radikaali muutos kakkoskierroksen edetessä, että sitä ei heti edes uskoisi.

Jos tätä yrittäisi arvioida laskemalla, niin ehkä se aukeaisi hieman paremmin:

Tämän hetken käsitys on THL:n mukaan, että ensimmäinen piikki suojaisi 35% teholla oireiselta tartunnalta. Ja toinen piikki kasvattaisi suojan 79 prosenttiin.

Tällä hetkellä rokotekattavuus on 64.1% ja 28.3%. Tuosta voisi laskea niin, että nuo estävät 34.9% tartunnoista, mikäli THL:n lukemat pitävät paikkaansa. Tämän laskin seuraavasti: 0.35x(0.641-0.283)+0.79x0.283 = 0.349.

Syyskuussa (21.9.) on nykyisellä tahdilla rokotettu 76.3% kertaalleen ja 57.8% kahdesti. Tuolla kaavalla 52.1% tartunnoista estetään. Lokakuussa (21.10.) prosentit olisivat 82.2% ja 65.7%, jolla tartunnoista estyisi jo 57.7%.

Noissa ei ole huomioitu sitä, että nuorten ikäluokkien keskuudessa rokotekattavuus nousee suhteessa eniten, ja kun he ovat leviämisen kannalta ratkaisevin ryhmä, vaikutus on todellisuudessa vielä suurempi, kuin pelkät prosentit antaisivat ymmärtää.

Sitten kun huomioidaan rokotuskattavuuden vaikutus sairaalahoitoa vaativiin tapauksiin, se on vielä noitakin merkittävämpi.

Sanoisin johtopäätöksenä, että ei kaksi viikkoa, vaan kaksi kuukautta, ja sitten homma on taputeltu.
 
Ei tarvitse ottaa. Toivottavasti sulla kolmas ja neljäs piikki auttaa avaamaan silmät tämän keissin kohdalla. Epäilen kuitenkin.

Mitä mieltä tuhkarokko-,jäykkäkouristus-,ja kurkkumätärokotteesta, joka annetaan kaikille lapsille neuvolassa, ja uudelleen kouluiässä?

Sinun logiikallasi niitäkään ei siis pitäisi antaa? Eihän niihinkään kuolisi kuin joitain prosentteja, 5-10, ihmisistä.

Erikoinen asenne, jos voidaan 10 euron rokotteella suojata ihmisiä kuolemalta tai pysyviltä vammoilta. Yhteiskuntahan säästää valtavasti terveydenhuolto-ja sosiaalimenoissa, vaikka vain joitain tuhansia tuollaisia tapauksia vältettäisiin.

Ihan yksinkertaisella vaihtoehtoisen kustannuksen periaatteella.

Joka tapauksessa on aina halvempaa ehkäistä sairauksia kuin hoitaa sairastuneita: yhden sairaalapäivän hinnalla saa jo ison muovikassillisen rokotteita.

No, syyskuussa on se 70% kattavuus, toivottavasti enemmänkin, joten eivätköhän pakotteetkin ole historiaa. Nyt on ikäänkuin se hinta maksettu, ettemme ole Venäjän kaltaisessa tilassa, joten tällä nykyisellä meniningillä jatketaan siihen asti, ettei kaikki tähän mennessä saavutettu olisi tehty turhaan.

Ei tämä enää ole kuin 6 viikosta kiinni, kunhan tahti pysyy, eikä meillä nyt juurikaan mitään rajoitteita ole, verrattuna suureen osaan maailmasta.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Se ei häivy koskaan. Sen ei kuulu häipyä. Se on tuotu tänne pysyäkseen. Ihmiset halutaan piikille, ihmisiä halutaan hallita. Rokotepassi olisi viimeinen niitti vapaalle ihmiskunnalle. Viedään vapaus valita. Suunnitelmallista paskaa.

Tuota Covidia on ymmärtääkseni ollut maailmalla pyörimässä jo vaikka kuinka ja kauan eri muodoissa. Mutta tuskin se nyt on kiinnostanut, kun ei ole ilmeistä haittaamaan siitä ollut, ainakaan kansainvälisesti eli yli maiden rajojen. Eli oliko vaan sitten valitettavasti vaan ajankysymys, koska ko.viruksesta multivoituu jotain enemmän ja pahempaa.

Kuka nyt normaalisti mitään passeja haluaisi käyttää mihinkään, mutta jos se nyt on se tapa tässä vaiheessa avata kaikki tapahtumat, niin mentäis sitten jonkin aikaa sillä passilla. Parempi se kun rajoittaa sitä yksilönvapautta, josta meillä selkeästi vähän eri näkemys.

Täytyy nyt vielä kerran sanoa, että jos ihmiset ottavat (ja ennenkaikkea saavat) sen rokotteen täällä ja muualla säännöllisesti, niin jossain vaiheessa tuskin tarvitsee edes mitään passeja tai muuta. On hyvin mahdollista myös siis se, että Covidin pysyminen ei ole mikään katastrofi missään jatkossa, eikä tarvitse rajoitella yhtään mitään. Kaikki jatkuu kuten ennen talvea 2020.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aloitin juuri työn jossa etä 100 %. Joten tämä menee rajoituksiin jotka ei vaikuta itseeni pätkääkään.

Ymmärrän kuitenkin, että tämä on monelle kovinkin perseestä. Ei tämä kaikille sovi.

Ei varmasti. Itse olen nyt ykköspiikin jälkeen ollut paljon aiempaa enemmän toimistolla, ja olen todennut, että sellainen fifty-sixty, kuten suuri Matti Nykänen sanoi, on minulle paras. Osa työstäni on sellaista, että sen voi oikein hyvin hoitaa etänä, ja ehkä jopa paremmin kuin toimistolla, mutta osa töistä on taas sellaista, että etänä hoitaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta.

Parasta etäilyssä on toki se, että melkein tunnin työmatka suuntaansa poistuu etäillessä. Toki sen kulutan musiikkia kuunnellen, lukien tai nettiä selaillen, joten tietynlaista rentoutumista sekin on.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Mielenkiintoista tosiaan nähdä, että mitenhän meidän talossa tuo lomilta paluu tapahtuu. Itselläni vasta elokuu on lomakuu, mutta ennen lomakauden alkua meidän sisäinen "koronanyrkki" alkoi jo hieman maalailemaan paluuta, jos ei normaaliin, niin uuteen normaaliin ja sitä, että työtä tehtäisiin toimistoilla, eikä etänä. Minulle etätyöt sopivat oikein hyvin ja mielelläni niitä teen, mutta ihan 100% se ei tietenkään onnistu, kun välillä pitää käydä officella nauhoittamassa asioita jne.. Mutta oma pikku "kotistudioni" antaa myöten tehdä noin muuten ihan samat hommat kuin toimistolla ja itseasiassa vähän enemmänkin pl. äänitykset.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
118 tartuntaa tänään Helsingin kaupungin seurannassa. Viikon takaiselle 14.7 rekisteröity 104 tartuntaa, jonkunmoinen kasvu siis edelleen jatkuu.

Helsinkiin nyt rekisteröity ma-ke välille 309 tartuntaa. Viime viikon ma-ke rekisteröity 257 tartuntaa. Nousua noin 17%.

Ma-ke välillä 7 päivän tartuntojen keskiarvo noussut 98:sta 100:aan. Siinä suhteessa tosiaan rauhoittumista havaittavissa.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Kyllä. Tästä olemme mielestäni keskustelleet aiemminkin.

Kausivaihtelun on epäilty johtuvan mm. ihmisten käyttäytymisen muutoksista sekä UV-säteilyn ja auringon valon määrän lisääntymisestä. Myös ilmankosteuden ja lämpötilojen muutoksia on pohdittu.

Mutta eipä tämä väitetty kausivaihteluteoria näytä oikein deltan ja Suomen kohdallakaan pätevän. Tai sitten delta näyttää todelliset kyntensä vasta syksymmällä. Onneksi silloin rokotekattavuus molemmat piikit huomioiden on selvästi parempi.

Mitä tulee kausivaihteluun, niin teorian kannattajat ovat usein käyttäneet esimerkkinä sen olemassaolosta tartuntojen vähenemistä Euroopassa viime kesänä. Silloin tuo etäisyys napaseuduilta ei ole tärkeä kriteeri. Silloin kun kausivaihtelua taas kritisoidaan, etäisyys napaseuduilta on se syy, miksi kritiikkiä ei hyväksytä. Mielestäni tuo on on jokseenkin epäloogista.

Oma näkemykseni on silti se, että kausivaihtelua on ihan mahdollinen, ja se näkyy parhaiten juuri Suomen kaltaisissa maissa, joissa vuodenaikojen välinen ero on suurempi. Mutta jotenkin tuntuu, että kausivaihtelun merkitys on arvioitu suuremmaksi kuin se todellisuudessa on.
Viime kesänä oli eri variantit. Kuten vielä keväälläkin. Kai tartuntamäärät huitelevat eri määrissä tänä kesänä viime kesään nähden, jos tämä erittäin vaarallinen delta on sen peloitellut 10 x tarttuvampi.

Monet Euroopan maat ovat kauempana päiväntasaajasta kuin etelä-amerikan maat.

Näistä voi keskustella ja vääntää kyllä, mutta mitään suurempia johtopöäätöksiä tai kovia väitteitä ei voi kyllä suuntaan tai toiseen vetää, koska tästä asiasta tutkijoillakaan ei ole minkäänlaista hajua.

Toki itse uskoin täksi kesäksi kovempaan kausivaihteluun, mutta väärässä olin. Miksi, en tiedä. Jos jotain pitäisi hatusta vetää, niin vetäisin deltan ja sen, että luontaistakaan immuniteettiä (kuten influenssalle on) koronalle ei ole kansassa käytännössä lainkaan.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Kannatan, et varmaan laita pahaksesi jos samaa tapaa hyödynnetään laajemminkin: Ne, jotka röökaavat, juovat ja syövät rasvaa ja suolaa eivätkät harrasta liikuntaa, niin heidän ei tarvitse tapojaan parantaa. Vapaus on valita. Mutta, jos he saavat sitten kehkosyövän, sepelvaltimotaudin tai kompastuvat maton kulmaan kun lihasvoimat ei riitä pitämään pystyssä, niin heidän tulisi maksaa itse kuukausien ja vuosien sairaskulunsa. Reilua, eikö?

Juuri näin. Lasku kouraan vaan, jos on itse aiheutettuja "kalliita" tauteja, jotka voidaan yhdistää esimerkiksi mainitsemaasi röökaamiseen ja alkoholiin. Tämähän ei ole nykypäivänä enää vaikeaa, eihän? Olisi ihanteellista, jos nämä röökinpolttajat ja alkoholistit saataisiin yhteiskunnan maksumiehiksi ja naisiksi. Tosin näistä kahdesta ryhmästä lasku lankeaisi silloin melko todennäköisesti vain röökinpolttajille.
 

smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei kestä enää tätä etäopiskelua. Jos yliopistolla pidetään pannassa lähiopetus vielä tämänkin lukuvuoden, niin räjähtää pääkoppa. Pakko päästä koulun kirjastolle opiskelemaan, kuuntelemaan proffan lätinää auditorioon ja vaihtamaan päivän polttavat puheenaiheet kahvilassa.

Oma opiskeluteho- ja motivaatio ainakin puolittuivat viime lukuvuoden aikana. Uupumus tuntuu ylitsepääsemätöltä. Samaa tarinaa kertovat niin tilastot kuin opiskelutoverit.

Kevään ja kesän aikan myös huomannut, että etätyöskentely on huomattavasti helpompaa kuin etäopiskelu.
Olishan se mukava päästä kouluunkin, mutta vain kavereiden takia. Syksyllä alkamassa niin vaikeita kursseja, että etäopiskelu olisi kuin lottovoitto. Koulu on nimittäin moninkertaisesti helpompaa etänä. Tentit voi tehdä ryhmätyönä(eli jakaa puhelimella kuvat vastauksista) jne.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Varsinkin kun päätöksissä saattaa olla hieman alueellisia vaihteluita.

Tuossa oli mielestäni hyvin tuotu esille avien koko kuva. Kannattaa lukea myös twitteristä, jossa asiaa perustellaan tarkemmin. AVIen päätökset muutenkin surkuhupaisia, kun samassa päätöksessä turvavälivaatimukset ovat samalla kertaa yhden lain nojalla välttämättömiä ja toisen lain nojalla eivät lainkaan välttämättömiä.

AVIen paljon hehkutetusta itsenäisestä päätöksenteosta kaikki kiteytyy tähän:

Rautiaisen mukaan Uudellamaalla rajoituksia perusteltiin hybridistrategian ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ohjauksen ”mekaanisella noudattamisella”.
 

Hexa

Jäsen
Juuri näin. Lasku kouraan vaan, jos on itse aiheutettuja "kalliita" tauteja, jotka voidaan yhdistää esimerkiksi mainitsemaasi röökaamiseen ja alkoholiin. Tämähän ei ole nykypäivänä enää vaikeaa, eihän? Olisi ihanteellista, jos nämä röökinpolttajat ja alkoholistit saataisiin yhteiskunnan maksumiehiksi ja naisiksi. Tosin näistä kahdesta ryhmästä lasku lankeaisi silloin melko todennäköisesti vain röökinpolttajille.
Tuo menisi vain siihen, että kukaan ei vastaisi enää totuudenmukaisesti terveydenhuollon kyselyihin. Ja kaikki harrastaisivat tietysti liikuntaa ja olisivat kasvissyöjiä. Vaikka totuus paistaisi kilometrin päähän. Tietysti jos on kerran nuo asiat terveydenhuollon tai työterveyden kyselyssä myöntänyt, niin siellä ne seisoo edelleen kirjattuna. Ainahan voi sanoa tietysti lopettaneensa.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Vähän positiivista juttuakin välillä. THL:n viikkokatsauksesta siis kyse.

Kuitenkin ylivoimaisesti suurimmassa osassa, noin 72 prosentissa tapauksista, tartunnanlähde saatiin selvitettyä. Osuus on parantunut edeltävästä viikosta.

 
Juuri näin. Lasku kouraan vaan, jos on itse aiheutettuja "kalliita" tauteja, jotka voidaan yhdistää esimerkiksi mainitsemaasi röökaamiseen ja alkoholiin. Tämähän ei ole nykypäivänä enää vaikeaa, eihän? Olisi ihanteellista, jos nämä röökinpolttajat ja alkoholistit saataisiin yhteiskunnan maksumiehiksi ja naisiksi. Tosin näistä kahdesta ryhmästä lasku lankeaisi silloin melko todennäköisesti vain röökinpolttajille.

Sitä vartenhan kyseenomaisissa tuotteissa on haittaverot?

Toisaalta jos molemmat tuotteet "vapautettaisiin", niin eläkeleikkuria ei varmaan tarvittaisi.

On myytti, että tietyllä tavalla elävät ihmiset tulisivat hoitoineen kalliimmaksi kuin toiset. Tutkimusten mukaan kaikkien ihmisten 3 viimeistä elinvuotta maksaa keskimäärin saman verran yhteiskunnalle. Huonot elämäntavat ja paheet vain ja ainoastaan aikaistavat tuota ajankohtaa.

Persnettoa tulee vain,tilastollisesti, jos nuo 3 vuotta osuvat reilusti ennen eläkeikää.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toki itse uskoin täksi kesäksi kovempaan kausivaihteluun, mutta väärässä olin. Miksi, en tiedä. Jos jotain pitäisi hatusta vetää, niin vetäisin deltan ja sen, että luontaistakaan immuniteettiä (kuten influenssalle on) koronalle ei ole kansassa käytännössä lainkaan.

Olemme siis samoilla linjoilla, mutta tapamme mukaan yritämme ymmärtää toisiamme väärin. :)

Ainoa ero on tuo "delta on kymmenen kertaa tarttuvampi", mutta siinä taisi olla vähän "Lapin lisää". Nämä arviothan vaihtelevat, mutta alkuperäinen Wuhanin nuha on jonkun teorian mukaan R0-luvultaan n. 2. Deltasta joku arvio oli 4.5, ja nyt hiljattain osui jopa 7 silmiini. Ehkä siis sellainen 2-3 kertaa tarttuvampi olisi lähempänä totuutta, ja sekin on paljon.
 
F

Flonaldo

Ei tarvitse ottaa. Toivottavasti sulla kolmas ja neljäs piikki auttaa avaamaan silmät tämän keissin kohdalla. Epäilen kuitenkin.
Ei ainakaan kolmas avannut. Ehkä silmiin asti tehovaikutus tulee vasta kahden viikon päästä kolmannesta.

Täysin samaa mieltä! Juoksisin innoissani hakemaan rokotteen ja kulkisin kiväärin kanssa pakottamassa vastahakoisia rokotukseen, jos saatais lupaus, että kun tietty realistinen prosenttimäärä (70-80%) on saavutettu, MITÄÄN rajotuksia ei enää tule, oli tilanne mikä tahansa.
Pohjoisessa ei ole mitään rajoituksia. Ainoa syy siihen, että pohjoisessa ei ole mitään rajoituksia, ovat rokotukset ja erittäin hyvä rokotekattavuus Suomessa. Ilman rokotuksia voimassa olisi erittäin kovia ja laajoja rajoituksia. Muut, vastuulliset rokotuksensa hakeneet ihmiset ovat siis mahdollistaneet sen, että sinunkin elämäsi on mahdollisimman normaalia.

Mutta en oikein tykkää ottaa mitään turhia lääkkeitä/rokotteita. Ja sanokoon jotku hörhöt mitä tahansa, niin tuo rokotehan olis mulle aivan täysin turha. Tarvis jonku porkkanan, että kiinnostais hakea se ja mulle se olis rajojen avaus täysin, että tänne pohjoseen sais taas norjaturismin käyntiin ja ihmisille työt takasin.
"Jotkut hörhöt" = joka ainoa asiantuntija ympäri maailman.

Rokote ei ole sinulle täysin turha. Jos et ole rokotettu, on 99 % mahdollisuus, että saat koronavirusinfektion - ennemmin tai myöhemmin. Ilman rokotesuojaa on hyvin todennäköistä, että tämä johtaa siihen, että sairastut koronavirustautiin.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ehkä kaikkein vaikeinta on ymmärtää tätä jengiä, joka ehkä pitkin hampain ottaa nyt kaksi piikkiä, mutta "sitten saa riittää, minä en vuosittain ala rokotuksessa juosta".

27 viime vuotta influenssarokotus - nolla influenssaa. Työnantaja, opiskelupaikka ja perhetilanteissa viime vuosina myös kunta tarjonnut rokotteen. Tämän koronarokotuksen ottamiseen meni niin kaksi minuuttia kummallakin kerralla, ei mitään sivuvaikutuksia.

En tiettävästi tunne henkilökohtaisesti ensimmäistäkään hörhöhihhulia, joka olisi niin tyhmä, ettei tässä tilanteessa ota tätä tarjottua rokotetta. Sen sijaan yllättävän moni tuntuu pyrkivän vastaan sitä ajatusta, että jatkossa otettaisiin tehosteita, ehkä vuosittain, ehkä joka toinen vuosi. Miksi?
 

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Ja miettii kuinka h#lvetin helppoa se rokotteen ottaminen on. Varaa aika, ilmaannu paikalle, nosta hihaa ja se on siinä.

Joo itsekin alussa olin erittäin rokotevastainen ja nyt hävettää kuinka juntti ajatusmaailmani oli.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Sen sijaan yllättävän moni tuntuu pyrkivän vastaan sitä ajatusta, että jatkossa otettaisiin tehosteita, ehkä vuosittain, ehkä joka toinen vuosi. Miksi?
Otetaan vaan. Kunhan tämä rajoituksilla kikkailu nyt vaan saadaan loppumaan. Sehän näiden rokotteiden päämäärän pitäisi olla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös