Ja koska tuossa ei ole tarpeeksi pelotetta niin otetaan käyttöön kahden viikon takainen lukema..222 päivän lottonumero. Tartuntojen nousu pysähtynyt. 7pv sitten nimittäin julkaistiin 219 tartuntaa.
En tiedä astunko nyt miinaan, mutta menee pikkuisen yli. Nyt on jo ensimmäisen rokotteen saaneiden kanssa saavutettu 70% tavoite ja lukema vain nousee. Ei tässä enää ns. hätää ole ja niillä rokotteesta kieltäytyjillä (tai niillä, jotka eivät ole sitä ehtineet vielä ottaa) on ihan samanlainen oikeus hoitoon oli rokote tai ei, eikä se kenenkään ihmisarvoa vähennä tai nosta. Ja ettei tästä nyt ryhdytä rakentelemaan olkiukkoja, niin itse saan huomenna ensimmäisen rokotepiikin hihaan.@Kampeaja, @Myyrä Näissä on eroa. Läskit ja tupakoitsijat eivät järin aktiivisesti levitä tautiaan sivullisille ja toisekseen koronarokotteen hankkiminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kuin lihavuuden/tupakoinnin ehkäisy ja hoito. Täten rokotekieltäytyjät saavat minun puolestani jäädä jonon hännille koronaepidemian hoidossa, jos vielä ns. haiseva osuu tuulettimeen. Toki tilanne vaatii vielä lisäkarsintaa, niin voidaan depriorisoida muita omilla toimillaan terveyttään vahingoittaneita.
En siis pidä mitenkään todennäköisenä, että tällaista tarvitsisi jatkossa tehdä. Mutta linjaus olisi hyvä tehdä ja julkistaa kaikelle kansalle. Ehkäpä se saattaisi pienen osan rokotekieltäytyjistä toisiin ajatuksiin. Toinen vaihtoehto on lisävero rokotekieltäytyjille. Kyllähän sitä verotetaan muitakin (kansan)terveyttä heikentäviä toimia (tupakka, sokeri, alkoholi).
50+ % tarttuvampi deltavariantti, rajoitusten poisto ja ihmisten kontaktien lisääminen. Ei tää niin vaikeaa ole.Onko täällä joku valistunut arvaus, miksi tartunnat nousivat pitkän ja hyvän laskettelun jälkeen? Ehdottaisin itse Pietarin veteraaneja, mutta näistä saa kai näpeilleen.
Päijät-Hämeessä ei ainakaan rajoituksia lisätä vielä. Tilannetta tarkistellaan seuraavaksi jo torstaina. Hyvä, että jotain malttia löytyy rajoitusten lisäämisessä ja tarkastelussa.
Sairaalahoidossa 3 ihmistä, ei pitäisi olla perusteita lisätä yhtään mitään rajoituksia.
Helvetti soikoon, sama lambda on piinannut Audiani ihan tarpeeksi pitkään. Nyt se siirtyy myös ihmisiin. Loppu on täällä.Seuraava lambda-variantti leviää jo Briteissä ja jälleen näyttäisi olevan deltaa tarttuvampi variantti kyseessä. Tämäkään tuskin kiertää rokotesuojaa, mutta mm. kehitysmaille nämä uudet variantit ovat oikeasti uhka. Lambda lienee lähtöisin Perusta.
Mulla oli varmaankin samaa lambdaa edellisessä Toyotassa. Hölmönä menin myymään sen, kun olisi pitänyt romuttaa. Sieltä se on varmaan lähtöisin.Helvetti soikoon, sama lambda on piinannut Audiani ihan tarpeeksi pitkään. Nyt se siirtyy myös ihmisiin. Loppu on täällä.
Vaihdoin nissaniini uuden. Maksoi netissä jotain 20 egeä, ei homma eikä mikään. En tiedä leviääkö se helposti, mutta ei vielä ole levinnyt, vaikka itse kärry ympärillä on selvästi lähellä leviämispistettä.Helvetti soikoon, sama lambda on piinannut Audiani ihan tarpeeksi pitkään. Nyt se siirtyy myös ihmisiin. Loppu on täällä.
Tämä on kyllä kummallinen tulokulma uutisiin, kun mahdollinen tulokulma olisi se huipun taittuminen. En oikein ymmärrä tuota ”pelko myy”-strategiaa koko median kollektiivisena strategiana, joku voisi kokeilla ”toivo myy”-strategiaa. Jos nyt mietitään, että tässä ollaan oltu kusi sukassa sen pietarin reitin vuoksi, niin oisi reilua ja rehellistä ottaa tämä voitto vastaan.Ja koska tuossa ei ole tarpeeksi pelotetta niin otetaan käyttöön kahden viikon takainen lukema..
"Kaksi viikkoa sitten tiistaina vastaava lukema oli 110."Suomessa todettu nyt 222 uutta tartuntaa | Verkkouutiset
Suomessa todettu nyt 222 uutta tartuntaa | Verkkouutisetwww.verkkouutiset.fi
Koska vain klikkaukset (ja sitä myötä mainostulot) lasketaan niin se "loppukesä vaarassa"-juttu avataan todennäköisimmin kuin "hyvältä näyttää"-juttu.Tämä on kyllä kummallinen tulokulma uutisiin, kun mahdollinen tulokulma olisi se huipun taittuminen. En oikein ymmärrä tuota ”pelko myy”-strategiaa koko median kollektiivisena strategiana, joku voisi kokeilla ”toivo myy”-strategiaa. Jos nyt mietitään, että tässä ollaan oltu kusi sukassa sen pietarin reitin vuoksi, niin oisi reilua ja rehellistä ottaa tämä voitto vastaan.
Ei tässä maassa voi toimia noin, ei tukisi Kiurun haavetta ikuisessa vallassa olosta. On ihan helvetin varma että Pietarin veteraaneja tullaan syyttämään jatkossakin aivan kaikesta. 300 saastaista sikaa onnistui täysin edesvastuuttomalla toiminnallaan kuitenkin jatkotartuttamaan huipputarttuvaa deltaa viiteenkymmeneen ihmiseen. Enigma, Faarao ja Gay variantitkin tullaan kaatamaan itsekkäiden futiskannattajien niskaan.Tämä on kyllä kummallinen tulokulma uutisiin, kun mahdollinen tulokulma olisi se huipun taittuminen. En oikein ymmärrä tuota ”pelko myy”-strategiaa koko median kollektiivisena strategiana, joku voisi kokeilla ”toivo myy”-strategiaa. Jos nyt mietitään, että tässä ollaan oltu kusi sukassa sen pietarin reitin vuoksi, niin oisi reilua ja rehellistä ottaa tämä voitto vastaan.
Lähinnä Krista Kiuru on päättänyt. Hyvin Kiru ja co vievät ja muut näemmä nukkehallituskumppanit vikisevät.Hallitus on sitten päättänyt
Hallitus on sitten päättänyt että turvallisia maita, josta voi matkustaa Suomeen on ne, missä on alle 10 tartuntaa per 100k asukasta. Eli ei mistään. EUn suositus rajaksi on 50, millä matkailuelinkeino olisi voinut jatkua, mutta nyt ulkomaisten turistien varassa olevat yritykset voinevat pistellä lappuja luukulle. Demareilla ei paljon ole myötätuntoa työtä tekevää kohtaan.
Kuinkahan pitkään tämä on voimassa? Itse en ole tuohon löytänyt vastausta.Hallitus on sitten päättänyt että turvallisia maita, josta voi matkustaa Suomeen on ne, missä on alle 10 tartuntaa per 100k asukasta. Eli ei mistään. EUn suositus rajaksi on 50, millä matkailuelinkeino olisi voinut jatkua, mutta nyt ulkomaisten turistien varassa olevat yritykset voinevat pistellä lappuja luukulle. Demareilla ei paljon ole myötätuntoa työtä tekevää kohtaan.
Elokuun loppuun.Kuinkahan pitkään tämä on voimassa? Itse en ole tuohon löytänyt vastausta.
Ja normaaliin tässä pitäisi palata..
Nimellisesti hallitus päätti, mutta käytännössä Kiuru. Keskusta nielee kaiken kunhan vaan saa maakuntahimmelinsä ja muut vikisevät nimettöminä medialle olevansa eri mieltä, mutta eivät tee asialle mitään.Päätös oli hallituksen, demarit eivät yksin päätä mitään, vaan koko hallitus pitää olla päätöksen takana.