Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 955 736
  • 81 126

Hexa

Jäsen
Ohoh, joko järki alkaa voittaa? Wau.
Nythän on oikea ääni kellossa. Sitä on luettu näemmä Jatkoaikaa eduskunnassa.
 

SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Jotenkin täällä on nyt matala pääty niin vauhdissa että hieman ihmetyttää. Voiko olla vaikea käsittää että osa ihmisistä vaan haluaa pelata varman päälle? Ilman paniikkia ja bunkkereita. Ollaan varmaan aika tylsää porukkaa, kun käytetään kortsuja ja pyöräilykypärää. Autoa ajaessa on turvavyöt aina kiinni ja lähes aina noudatetaan nopeusrajoituksia. Hurjimpina hetkinä voidaan aamuyöllä baarista palatessa kävellä punaisia päin liikennevaloissa kun ketään ei ole mailla halmeilla. Itse en ole yhdeltäkään maskittomalta ikinä kysynyt onko hän hieman tyhmä kun ei käytä maskia. Se kun on ihan hänen oma asiansa. Mikä siinä niin häiritsee jos tämän koronapandemian suhteenkin haluaa vaan noudattaa suosituksia vaikka ne jonkun toisen mielestä on ihan hanurista ja saatanan typeriä. En ole paniikissa enkä sekaisin, haluan vain tehdä niin kuin minua asiasta enemmän tietävät suosittelevat minun tekevän.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jotenkin täällä on nyt matala pääty niin vauhdissa että hieman ihmetyttää. Voiko olla vaikea käsittää että osa ihmisistä vaan haluaa pelata varman päälle?

Hyvä kirjoitus. Lisään omalta osaltani vielä sen, että pidän kaupassa yms. maskia myös kohteliaisuussyistä. Haluan, että ne, jotka joutuvat asioimaan kaupassa ja tekemään työtä, jota ei voi tehdä etänä, tuntevat olonsa astetta turvallisemmaksi oman käyttäytymiseni vuoksi. Tuolla kun on joukko ihmisiä, jotka haluavat elää varovaisemmin kuin minä, minä, minä, niin haluan ottaa huomioon myös muut, jotta olisin enemmän muut ja vähemmän minä, minä, minä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jotenkin täällä on nyt matala pääty niin vauhdissa että hieman ihmetyttää. Voiko olla vaikea käsittää että osa ihmisistä vaan haluaa pelata varman päälle? Ilman paniikkia ja bunkkereita. Ollaan varmaan aika tylsää porukkaa, kun käytetään kortsuja ja pyöräilykypärää. Autoa ajaessa on turvavyöt aina kiinni ja lähes aina noudatetaan nopeusrajoituksia. Hurjimpina hetkinä voidaan aamuyöllä baarista palatessa kävellä punaisia päin liikennevaloissa kun ketään ei ole mailla halmeilla.

juurikin näin. Sitten kannattaa vasta huolestua, jos joku ajaa autoa pyöräilykypärä päässä, maski naamalla ja pitkät kalsarit jalassa... ja saattaa sillä olla kortonkikin - kaiken varalta. Ja tuotakin voi vielä katsoa läpi sormien, ellei henkilö pysähdy liikennevaloihin niiden näyttäessä vihreää.
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En viitannut tiettyihin nimimerkkeihin vaan kuvailin yleistä kokemaani ilmapiiriä.

Lapsille korona ei ole aiheuttanut käsittääkseni juurikaan vakavia tautimuotoja eikä Suomessa ole muistaakseni esim. menehtynyt yhtään lasta tähän tautiin. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö se voisi jollekin olla vaarallinen, kuten jokainen tauti tässä maailmassa.

Veikkaan, että pienten lasten rokottamisia saadaan odottaa vielä aika kauan.

Mä en pelkää koronatartuntaa, vaikka toki tiedostan, että joillekin sillä voi olla äärimmäisen huonot seuraukset. Mun pointti ei siis niinkään ole itse tartuntojen pelko, vaan se kaikki turha skeida siinä ympärillä: eristykset, karanteenit, rajoitukset ja kaikki muu. Meillä ei ole pieniä lapsia, joten mua kiinnostaa itsekkäästi ennen kaikkea omien lasteni tilanne. Toinen on yli 16 ja rokotteen jo saanut ja toinen yli 12, joten tullee jollakin aikavälillä myös piikit saamaan. Ehkä, ja toivottavasti, vielä tämän vuoden puolella.

Mutta niin kauan, kun täällä tehdään ratkaisuja tartuntamäärien perusteella ja ne vaikuttavat ihan kaikkien elämään, pyrimme omalta osaltamme pitämään tartunnat pieninä, jotta rokotekattavuus nousee ja jatkuva rajoitusten pelko ja niillä uhkailu loppuu. Jos loppuu. Tämä on mun nähdäkseni nyt niin pienestä enää kiinni, ettei edes jouduta uhraamaan juuri mitään. Lapsetkin ovat ihan tyytyväisiä nyt tähän vapauteen, kun kokemusta on siitä, että harrastukset oli peruttu ja kouluunkaan ei päässyt. Me tarvitaan Suomi auki ja nousuun ja tehdään kyllä oma osuutemme, jotta hommat alkaa rokata.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Suomessa on valtaosalla aikuisista ensimmäinen rokote annettu. Helsingissä tänään 65 positiivista tulosta ja täällä mietitään kuinka valikoidaan menoja eikä viitsitä liikkua oikein turhaan missään jne. En ihan ymmärrä.
Ketkä tällä palstalla ovat päättäneet olla poistumatta kotoaan? Jotkut ovat harmitelleet sitä että tämmöiset piikit tartunnoissa saattavat hidastaa elämän normalisoitumista oli se aiheellista tai ei. Yleinen ilmapiiri maailmassa ja palstalla tuntuu olevan se että mennäänpäs terassille ja sieltä katselemaan ehkä jalkapalloa. Samalla kerrotaan koko ajan kuinka taudista ei todennäköisesti tule mitään oireita niin turha stressata.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Itse hyvinkin samoilla linjoilla mitä tässä nyt kirjoitetaan. Olen tietyllä tapaa varovainen ja seuraan ohjeistuksia. Itsellä on nyt syynä vain se että minimoin riskiä joutua karanteeniin, tai että lapaet ja vaimo joutuisi. Tulisi lievästi sanottua morkkis mikäli oma lapsi joutuisi minun toiminnan takia viettämään kesää sisällä kun kaikki naapurin lapset leikkii tuossa ulkona.

Ollaan kuitenkin sillä tavalla vietetty jo "normaalia elämää" ja ollaan käyty matkustelemassa lasten ehdoilla. Tämä sopii meidän perheelle vallan mainiosti, kuten nyt voisi olettaa kun kerran lapsiperhe ollaan. :)

Kokkolassa noin 75% käyttää yhä maskia, kun vielä kuukausi takaperin sitä käytti 99.5%. En katso paheksuvasti niitä jotka eivät käytä, ja jos niillä on joku ongelma että käytän maskia niin se on sitten hänen ongelma. Ei voi mitään.

Eiköhän me kaikki pärjätä näillä ehdoilla täällä kotisuomessa. Jokainen nauttikoon kesästä omalla tavallaan, poislukien tietenkin nämä "Peterit" :)
 
Viimeksi muokattu:

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toisten ihmisten käyttäytyminen - suuntaan taikka toiseen - ei ainakaan minulle ole minkäänlainen onglema. Ihmismieli ainakin toistaiseksi on vapaa ja jokainen on täysin vapaa päättämään itsestään, että miten aikoo käyttäytyä tai olla käyttäytymättä.

Joku jos/kun/mikä vieläkin vannetta kiristää on jatkuva kouhkaaminen milloin mistäkin variantista, tartuntamäärästä ja yleisestä ilmapiiristä, missä kivitetään milloin kukakin, jos nyt on vaikka ollut katsomassa jalkapalloa Pietarissa taikka oli vetämässä letkajenkkaa niissä kuuluisissa Lukon mestaruusjuhlissa.

Sitä varten on ihmisiä rokotettu ja sitä varten ihmisiä käy ottamassa niitä rokotteita, että voidaan normaaliin palata. Tai sitä varten ainakin minä kävin sen piikin ottamassa, että normaali olisi edes askeleen lähempänä.

Nykyisillä rokotekattavuuksilla ei pitäisi edes keskustella mistään lisärajoituksista taikka veitsen teristä ja vakavista tilanteista, jos joku pieni rypäs tulee.

Sen jälleen kun kaikki halukkaat on rokotettu, niin se on sitten voi voi jos koronan saa ja sen myötä potkaisee tyhjää, ettei rokotetta ottanut. Niitä rokottamattomia varten tätä maailmaa ei voi eikä kuulu rajoittaa, kun tilaisuus piikille on kuitenkin ollut mennä. Kuten vuosittain influenssakin kanssa ja sitä tämä koronakin tulee jatkossa olemaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK
Ilmeisesti minulle kirjoitat?


edit: Mikäli termi "bunkkerissa olijat" loukkasi jotain, pyydän anteeksi. En kirjoita pää punaisena vihaisena näitä viestejä ja tämäkin oli vain vertauskuva ihmisille, jotka eivät uskalla liikkua missään tai tehdä juurikaan mitään koronan pelossa.

Mulla on tuttavia, jotka ei juo viinaa. Osa omista terveydellisistä syistä, yksi alkoholistin lapsi on kakarana vannonut, ettei ikinä viinaa juo - ja perhe, jossa rattijuopon alle jäänyt pelkää kaikkia humalaisia helvetisti. Tämän vuoksi koko perhe on alkoton. He ovat tehneet ratkaisunsa omista lähtökohdistaan, eikä se kelläkään ole uskonto, eikä pelko kauheista kankkusista.

Korona-tartuntaa karttavilla voi olla lähipiirissä henkilöitä, joille tartunta voisi olla kohtalokas. Tartuntaa vältetään siis pääasiassa muita suojatakseen. On niitäkin, jotka eivät halua rokotusta, ja siksi välttelevät tartuntaa muilla keinoilla. Mielenkiinnolla seuraan yhden tuuliviirin slowdaunia, johon korona antoi kuulema loistavan lähdön. Hän on kutistanut kulutuksensa minimiin, mikä tarkoittaa hiljentynyttä sosiaalista elämääkin. Hänen valintansa - ei keltään mitään pois. Olen @Sistis kanssa samaa mieltä, että nyt suurimpaan ääneen varautunutta jengiä lampaaksi haukkuvat tarvitsisivat oman epävarmuutensa tueksi jonkin tasalakki-julistuksen, jolla kaikki olisi taas vanhaa normaalia. Mutta kun ei ole, eikä tule. Edessä on uuden normaalin opettelu, mitä se sitten pitääkin sisällään. Kaupunkikuva on muuttunut, bussireitit ja lentoliikenne kestää pitkään palata vanhaan meninkiin. Fiksuimmat työantajat pistää syksyllä maskit ja käsidesit jakoon henkilökunnalleen influenssakauden koittaessa. Mitä muuta, aika näyttää. Mutta tämä on nyt sen uuden normaalin aikaa, mikä muotoutuu taas painollaan sitten joksikin. Mikään mahtikäsky ei sitä uutta normaalia jollain kellonlyömällä aloita, vaan siihen mennään pikkuhiljaa.

Itse en tunne ketään 'bunkkeroitunutta'. Jossain vaiheessa olin huolissani iäkkään kummitätini erakoitumisesta, mutta viikon liikennelaskennan tulokseksi tuli, että hänen luonaan käy kolmasti päivässä kotihoitaja, kolmasti viikossa fysioterrapeutti, kahdesti viikossa ruokalähetti ja pyykkihuolto, kerran viikossa siivooja, päivittäin naapurin kahvihaukat ja kummilasten pullakuskit. Mutta ulos hän ei lähde pieleen menneen lonkkaleikkauksen takia. Koronalla ei sen asian kanssa ole mitään tekemistä.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ketkä tällä palstalla ovat päättäneet olla poistumatta kotoaan? Jotkut ovat harmitelleet sitä että tämmöiset piikit tartunnoissa saattavat hidastaa elämän normalisoitumista oli se aiheellista tai ei.

En minä ole sellaista väittänyt missään vaiheessa. Tuskin ja toivottavasti ei kukaan ole päättänyt tällaista ainakaan koronan takia.

@Via Dolorosa :lta hyvä kirjoitus ylempänä. Rokotteita annetaan ja otetaan käsittääkseni sen takia, jotta tauti saataisiin painettua mahdollisimman ahtaalle ja ihmiset voisivat alkaa elämään niin ettei korona rajoita menemisiä tai tulemisia ollenkaan.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hänen valintansa - ei keltään mitään pois. Olen @Sistis kanssa samaa mieltä, että nyt suurimpaan ääneen varautunutta jengiä lampaaksi haukkuvat tarvitsisivat oman epävarmuutensa tueksi jonkin tasalakki-julistuksen, jolla kaikki olisi taas vanhaa normaalia. Mutta kun ei ole, eikä tule. Edessä on uuden normaalin opettelu, mitä se sitten pitääkin sisällään. Kaupunkikuva on muuttunut, bussireitit ja lentoliikenne kestää pitkään palata vanhaan meninkiin.

Kirjoitat itsestäänselvyyksiä, mutta tämän väitteen rohkenen haastaa.

Elämä palaa vielä täysin samanlaiseksi kuin ennen koronaa ja tämä tapahtuu kun pandemia on ohi. Siihen voi mennä globaalisti aika kauan aikaa, mutta kun se tapahtuu niin J.Karjalaisen sanoin "on kaikki niin kuin ennenkin". Ihmisen muisti on lyhyt.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Elämä palaa vielä täysin samanlaiseksi kuin ennen koronaa ja tämä tapahtuu kun pandemia on ohi. Siihen voi mennä globaalisti aika kauan aikaa, mutta kun se tapahtuu niin J.Karjalaisen sanoin "on kaikki niin kuin ennenkin". Ihmisen muisti on lyhyt.

Itse olen eri mieltä, mutta se johtuu siitä, että olen optimisti. Joitain koronan mukanaan tuomia hyviä asioita jää varmasti käyttöön. Digiloikka itsessään tarjoaa jo paljon hyviä käytäntöjä. Ihmiskunta on sellainen, että kriiseistä toipuessaan se omaksuu sieltä aina toimivia käytäntöjä uuteen normaaliin.
 

Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
Melkoista vastakkainasettelun aikaahan tässä tullaan vielä vuosia elämään. Tärkeintä olisi nyt sitten yhteiskunnan avautuessa antaa kaikkien kukkien kukkia omalla tavallaan asian suhteen. Minä olen jo tovin elänyt "vanhaa normaalia". Maskia en ole käyttäny missään, enkä tule enää käyttämään, kaikinpuolin vierailuiden, matkustelun yms. suhteen Korona on jo taakse jäänyttä elämää. Ymmärrän kuitenkin myös sen, että osalle tämä on tehnyt todella rajua vahinkoa psyykeeseen, eikä normaaliin ole paluuta vähään aikaan, jos koskaan.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Joku jos/kun/mikä kiristää vieläkin vannetta kiristää on jatkuva kouhkaaminen milloin mistäkin variantista, tartuntamäärästä ja yleisestä ilmapiiristä, missä kivitetään milloin kukakin, jos nyt on vaikka ollut katsomassa jalkapalloa Pietarissa taikka oli vetämässä letkajenkkaa niissä kuuluisissa Lukon mestaruusjuhlissa.

Tämäkin on hyvä kirjoitus. Täytyy kuitenkin muistaa, että asiantuntijat eivät voi vähätellä asiaa, vaikka se kauhuskenaarioiden luomiselta kuulostaisi. Poliitikoille tilanne on todella vaikea, kun ovat eri näkemysten, eri asiantuntijoiden, virkamiesten, toisten poliitikkojen ja äänestäjien ristitulessa.

Vastuumunisteri Kiuru on tuttuun tapaan keskustelun itselleen varastava esiintyjä, mutta ei hänkään mikään diktaattori ole. Sitten taas joku kovan luokan poliitikko kuten Zyskowicz on fiksuksi mieheksi vajonnut koronakeskustelun aikana käsittämättömän alas, kun on ensin vaatimassa rajoja auki ja sitten kiinni ja taas auki, kun tajuaa, että rahdin täytyy kulkea ja rakennusten rakentuvan.

Keskustelupalstoilla ollaan sitä mieltä, että ulkomaalaisilla, etenkään venäläisillä, ei saisi olla maahan mitään asiaa, vaikka oma talousalue on lähes riippuvainen heistä ja itse lähetään Venäjälle jalkapallon takia.

Raumalla telakan vierastyöntekijöiden välinpitämätön alihankintaketjutus aiheutti paljon tartuntoja, mutta moralisointi kohdistui kultajuhlijoihin. Perseilijöitä oli niissäkin, mutta luvut osoittavat, että vastuutakin kannettiin.

Mutta kun muistaa reilun vuoden takaisia uutiskuvia joukkohautajaisista Yhdysvalloissa ja Italiassa, ulkonaliikkumiskiellosta Belgiassa ja Tšekissä, niin onhan tämä tilanne mennyt todella hienosti ja siitä kertoo myös se, että suurin ongelma on se, mitä kukin on milloinkin sanonut. Eniten masentaa niiden puolesta, joilta on mennyt nuoruuden parhaat vuodet tämän paskan takia. Pahimmassa tapauksessa tämä seuraa mukana vielä vuosia. Siinä on jäähallin ulkopuolelle jääminen hyvin pieni asia.
 

Oadie

Jäsen
Jotenkin täällä on nyt matala pääty niin vauhdissa että hieman ihmetyttää. Voiko olla vaikea käsittää että osa ihmisistä vaan haluaa pelata varman päälle? Ilman paniikkia ja bunkkereita. Ollaan varmaan aika tylsää porukkaa, kun käytetään kortsuja ja pyöräilykypärää. Autoa ajaessa on turvavyöt aina kiinni ja lähes aina noudatetaan nopeusrajoituksia. Hurjimpina hetkinä voidaan aamuyöllä baarista palatessa kävellä punaisia päin liikennevaloissa kun ketään ei ole mailla halmeilla. Itse en ole yhdeltäkään maskittomalta ikinä kysynyt onko hän hieman tyhmä kun ei käytä maskia. Se kun on ihan hänen oma asiansa. Mikä siinä niin häiritsee jos tämän koronapandemian suhteenkin haluaa vaan noudattaa suosituksia vaikka ne jonkun toisen mielestä on ihan hanurista ja saatanan typeriä. En ole paniikissa enkä sekaisin, haluan vain tehdä niin kuin minua asiasta enemmän tietävät suosittelevat minun tekevän.
Hyvä ja kunnioitettava kirjoitus syvästä päädystä. Jonkinlaisessa symbioosissa matalan ja syvän päädyn olisi osattava olla niin ettei toisesta aiheudu toiselle päänvaivaa. Itsellä on sapettanut epäsuorat viittaukset huonosta ihmisestä ja korostamiset kuinka minä syvän päädyn edustajana käytän maskia ja olen parempi ihminen. En ymmärrä miksi sitä täytyy erikseen korostaa ja nostaa jalustalle. Aamulla noustessa ja lähtiessä kauppaan, töihin tai vastaavaan vetää maskin naamaan ja toteuttaa ne turvatoimet joista itselle tulee se turvallinen olo. Thats it. Sama juttu lienee toisin päin.

Ihmiset ovat erilaisia tässäkin asiassa. Mielestäni ei ole mitään väärää, että hommat tekee oman turvallisuuden tunteen mukaan kunhan on rehellinen itselleen eikä väkisin nykytilanteessa vaadi sitä muilta. Jokainen nauttikoon kesästä ja tulevasta syksystä tyylillään.
 

Hexa

Jäsen
Sen jälleen kun kaikki halukkaat on rokotettu, niin se on sitten voi voi jos koronan saa ja sen myötä potkaisee tyhjää, ettei rokotetta ottanut. Niitä rokottamattomia varten tätä maailmaa ei voi eikä kuulu rajoittaa, kun tilaisuus piikille on kuitenkin ollut mennä. Kuten vuosittain influenssakin kanssa ja sitä tämä kotonakin tulee jatkossa olemaa.
Suomi on kuitenkin tietyllä tavalla holhousyhteiskunta ja aina joku muistaa nostaa myös rokottamattomien määrän ja oikeudet esille. Elleivät he itse, niin joku heidän puolestaan. Kaikilla on joku eturyhmä mihin kuuluvat tai mitä edustavat ja sen takia myös poliitikot ovat varovaisia päätöksissään.

Tosiasia on kuitenkin, että tilanne ei voi olla myöskään sellainen, että rokottamattomat pitävät rokotettuja ikäänkuin panttivankeinaan. Rokotusten pitäisi kuitenkin auttaa tästä tilanteesta ulos. Näinhän alunperin on perusteltu sekä luvattu, että rokotukset ovat askel normaaliin elämään jälleen.
 
Itse olen eri mieltä, mutta se johtuu siitä, että olen optimisti. Joitain koronan mukanaan tuomia hyviä asioita jää varmasti käyttöön. Digiloikka itsessään tarjoaa jo paljon hyviä käytäntöjä. Ihmiskunta on sellainen, että kriiseistä toipuessaan se omaksuu sieltä aina toimivia käytäntöjä uuteen normaaliin.

No näin tietysti. Jossain kohtaa perushygieniaksi ei enää riittänyt, että käy kerran viikossa savusaunassa, ja nuolluilla puulusikoilla lakattiin syömästä yhteisestä ruokakattilasta. Samoin paskoja ei dumpattu enää kaduille tai viemäreihin sellaisenaan.

Myös AIDS-hysteria laantui aikanaan, mutta tietysti muutti pysyvästi tiettyä käyttäytymistä.

Oletettavasti jollain aikavälillä ollaan paremmassa olotilassa kuin ennen. Joka tapauksessa muutos on mahdollisuus, ja covid omalta osaltaan on ajanut kehitystä eteenpäin, kuten kaikki ihmiskunnan kriisit.

Tosiaan, rokotteen ottamatta jättäminen vastaa sitä, että kun muut seisovat teltassa ja kusevat ulos, niin nämä seisovat ulkopuolella ja kusevat sisään.

Jatkossa lakeihin voisi kirjata jotain sanktioita tällaisia yksilöitä kohtaan, nimittäin se seuraava pöpö voi tehdä Pietarin Peteristäkin viikatemiehen, jos yhtä löperöllä linjalla jatketaan...
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Pitäisi nyt ottaa THL ja hallituspuolelta nyt homma haltuun ja palata siihen mitä alunperinkin puhuttiin, keskiöön tulee nostaa takaisin julkisen terveydehuollon kapasiteetin kestävyys. Tämän ja koronavirusten ilmaantuvuuden välille pitää tehdä selvä pesäero, tulee ilmaista selvästi se minkä eräs THLn lääkäri totesikin; tämän kanssa on nyt vain opittava elämään, jos ei näillä parametreilla onnistu, niin sitten ei todennäköisesti onnistu tulevaisuudessakaan. On alleviivattava hysteria-kommunikaation jälkeen selvästi se, että tartuntoja tulee ja niitä siedetään, eläkää hyvät ihmiset ja palaamme asiaan, jos terveydenhuollon kantokyky on (aidosti) uhattuna.
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Edelleen ihmettelen miksi täällä Jatkoajan keskustelupalstalla tuntuu vallitsevan yllättävän negatiivinen ilmapiiri näiden uusimpien tartuntojen ja jo pidempään Suomessa olleen, mutta nyt pinnalle nostetun Delta-variantin takia.
Oma veikkaukseni on, että ne keitä ei enää jaksa kiinnostaa ja elävät normaalia elämää on kesällä parempaa tekemistä kuin notkua palstalla.

Minäkin jopa kättelin golfkentällä lauantaina ensimmäistä kertaa tapaamaani palstatoveria. Eikä puhuttu koronasta muuten sanaakaan kierroksen aikana.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Elämä palaa vielä täysin samanlaiseksi kuin ennen koronaa ja tämä tapahtuu kun pandemia on ohi. Siihen voi mennä globaalisti aika kauan aikaa, mutta kun se tapahtuu niin J.Karjalaisen sanoin "on kaikki niin kuin ennenkin". Ihmisen muisti on lyhyt.

Mun ennustus on, että vanhaa normaalia ei tule löytymään kuin Kansallismuseosta.

Mikä on sitten uutta normaalia? Autot tulee pysymään oikealla kaistalla ja verot maksettavina.
Mutta matkustaminen ei tule palautumaan vanhaan. Puoli maailmaa jää rokottamatta, mikä vaikuttaa matkustamiseen paljon. Ihmiset kavahtaa Afrikkaa, Etelä-Amerikkaa, Venäjää, siinä on maapallon kuivasta pinta-alasta aika iso osa.

Katukuvassa on tapahtunut iso muutos kivijalkakauppojen vähennyttyä. Jotain tulee takaisin, mutta kyllä nyt siirryttiin nettiostamisen aikakauteen pysyvästi. Bisnestilojen kysyntä muuttui paljon. Yritykset päätyvät pienempiiin tiloihin, etätyötä kehitetään, mikä taas vaikuttaa ruuhkiin ja tieinvestointeihin, pitkässä juoksussa koko kaupunkikuvaan. Lähettirumba tulee lisääntymään. Ei ehkä Kälviällä, mutta pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku ovat riittävän suuria, ja omaavat tarpeeksi asiakasmassaa elättääkseen ruoka- kauppa- ja mitä nyt seuraava keksii -lähettejä. Ihmiset tilaavat perusmätön lisäksi gourmee-aterioita kotiinsa vain siksi, ettei huvita lähteä viruksen sekaan pyörimään. Koti- ja tilaustilabilettäminen lisääntyy.
Ja vaikka mitä, mistä ei 18kk sitten tiedetty mitään.

Suurin muutos on ihmisten asenteissa. Samaa huolettomuutta, kuin -19 syksyllä ei tule takaisin, vaan uudet sukupolvet tottuvat korona-aikaan ja sen ohjaamaan elintapaan. Seksi on muuttunut -70 huolettomuudesta ensin sukupuolitautien ja nyt koronan vuoksi. Opiskelussa ja koulunkäynnissä etätyöstä tulee uusi normaali lähiopintojen rinnalle. Tiettyjä ylilyöntejä otetaan takaisin, hitsaria ei saa aikaiseksi videoita katselemalla, mutta seuraavaa homekoulun saneerausta mietittäessä käydään kyllä tarkkaan läpi tilojen tarve etäopiskelun huomioiden.

Muutos liikkumisessa ja kuluttamisessa ei ole yksin koronan aiheuttamaa, vaan ilmastonmuutos vaikuttaa isolta osaltaan siihen, ettei vanhaan palata. Mitään radikaalia kertamuutosta ei tietankään tapahdu, vaan maailma menee niinkuin aiemminkin, on kehittyvä- ja kehitysmaa maailma, jotka muuttuvat hyvin eri tahtiin. Mutta korona on vaikuttanut tavalla tai toisella jokaisen ihmisen elämään. Sen muutoksen kanssa on eletty, ehkä jotain vanhoja käytäntöjä palaa, muttei lähellekään kaikki. Maailma on muuttunut.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa
Suosikkijoukkue
IFK
Tämä sinun perusteeton pelonlietsontasi on hyvä esimerkki siitä Nohynekin mainitsemasta omituisesta koronan demonisoinnista. Kyseessä on vain yksi paristasadasta hengitystieinfektioita aiheuttavista viruksesta, ei mikään ihmetauti joka tuhoaa kokonaisvaltaisesti terveyden.

Tällä hetkellä se on vielä vaarallinen osalle väestöä, mutta tämä osuus vähenee rokotusten edetessä jatkuvasti. Kuten hyvin monen muunkin sairauden kanssa, äärimmäisen pieni epäonninen joukko ihmisiä saa vakampia oireita. Se nyt vain on ikävä kyllä osa elämää.

Jos se on perusteetonta pelonlietsontaa, että linkitän terveydenhuollon ammattilaisten huomioita omasta työstään, niin en vain ymmärtänyt että se onkin pelonlietsontaa. Epäilen vahvasti.

Jos taas pelästyit henkilökohtaisesti koronan aiheuttamia ongelmia raskauden yhteydessä, niin en voinut mistään tietää tilaasi. Sori siitä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Minun puolestani ihmiset saavat käyttää maskeja jatkossakin ja tehdä ihan, kuin itse haluavat. Kunhan vaan muistavat, että sama oikeus koskee sitten kaikkia muitakin päättää omista toimenpiteistään. Päättäjätkin kyllä ymmärtävät sen, että loputtomiin näitä rajoituksia ei voida jatkaa. Vaikka joku yksittäinen poliitikko ei sitä tajuaisikaan, niin kyllä se virkamieskoneistolta, kansalaisilta ja elinkeinoelämältä tuleva paine on niin suuri, että sen pallon on vaan mentävä sinne yhteiskunnan avaamisen päätyyn. Siellä tiedostetaan aivan tasan tarkkaan se, että taloudellinen kituuttaminen ja massiivinen lainalla eläminen on täysin kestämätön tilanne, ja siitä on päästävä yli välittömästi, kun terveystilanne sen vain sallii.

Ihmisten mielenterveydellä kestää varmasti tästä palautua, ja kaikilla se ei välttämättä palaudu koskaan. Itsestäni tiedän sen, että jos/kun syksyllä tuosta yhteiskunta avataan lähestulkoon koronaa edeltävälle tasolle, niin tulen melko nopeasti unohtamaan koko koronaviruksen olemassaolon.

Jos puhtaasti itsekkäistä lähtökohdista asiaa katselen, niin odotan ennen kaikkea sitä, että tämä soutaminen ja huopaaminen näiden rajoitusten kanssa loppuu. Että tulisi se päätös, kun sanotaan, että nyt ei tule enää mitään rajoituksia, oli virusta sitten ihan miten paljon hyvänsä liikkeellä. En uskalla vielä ajatella niin pitkälle, että täysimääräisesti tulisimme tuon tilan saavuttamaan syksyllä, mutta kyllä noiden rokotteiden avulla tämä virus ennen pitkää painunee enemmistön mielissä sinne samalle tasolle influenssan kanssa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Suurin osa ihmisistä pelkäävät muutosta, koska se on tietyllä tavalla hyppy tuntemattomaan. Tähän liittynee haikailu paluusta "vanhaan normaaliin".

Ei maailma ole tietenkään "entisensä" globaalin pandemian jälkeen niin kuin se ei ollut entisensä edellisen finanssikriisinkään jälkeen. Tämän ei tarvitse kuitenkaan tarkoittaa sitä, että vielä vuonna 2025 istutaan turvaetäisyyksien päässä toisistamme rätit naamalla konsertissa tai lätkäkatsomossa ja hamstrataan litratolkulla käsidesiä. Ei kaikki muutos ole pahasta.

Maailma muuttuu kokoajan ja tietyt asiat vain kiihdyttävät sitä tai muulla tavoin vaikuttavat asioihin, jotka muuttuvat.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Suurin osa ihmisistä pelkäävät muutosta, koska se on tietyllä tavalla hyppy tuntemattomaan. Tähän liittynee haikailu paluusta "vanhaan normaaliin".
Tulkitset tässä nyt ehkä hieman ohi. Tai ainakin minun mielessäni tuo toivottu paluu koronaa edeltäneeseen aikaa on vain synonyymi rajoituksista ja maskeista, sekä turvaetäisyyksistä vapaalle elämälle. Siis kaikesta tästä koronavouhotuksesta, joka nyt on päällä.

Ei se pois sulje mitenkään sitä, että tiedostan varsin hyvin koronan muuttaneen käyttäytymistämme pysyvästi joissakin asioissa. Ihmiset tulevat jatkossakin tekemään enemmän etätöitä ja tapaamiset menevät enemmän onlineen, koska on huomattu, että läheskään aina ei ole mitenkään välttämätöntä tavata face-to-face.

Ja mitä terveyteen tulee, niin yksi asia, jota tosissani toivon on se, että ihmiset ymmärtävät jatkossa jäädä herkemmin kotiin ollessaan flunssassa. Se naurettava selitys siitä, että töistä ei voi jäädä pois, jos ei ole kuumetta, vaikka räkää valuu litrakaupalla ulos sieraimista, joutaisi nyt todellakin roskikseen. Flunssavirusta ei kiinnosta markankaan vertaa se, että onko sinulla kuumetta silloin, kun se tarttuu sinusta toisiin ihmisiin.

Aika sitten näyttää, että miten käy hygienian kanssa, ja jättikö tämä jotain pysyviä juttuja joihinkin tapoihimme. Ehkä myös maskeja aletaan käyttämään joissakin tilanteissa enemmänkin?

Jos nämä asiat tapahtuvat, niin ainakaan minulla ei ole mitään ongelmaa niiden kanssa. Kunhan tästä pahimmasta vaiheesta nyt vaan päästäisiin ohi. Olisi se nyt hienoa syksyllä päästä jo katsomaan lätkää tai konsertteja sisätiloihin, ilman mitään yleisörajoituksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös