Millä ihmeen matematiikalla? Kukaan ei osaa varoa, joten leviäminen on suurempaa.
Ihan sillä matematiikalla mitä on tällä hetkellä käytössä.
Ei tätä nimenomaan voi vetää sillä musta tuntuu tyylillä mitä sinä ja monet muut haluavat vaan faktoihin perustuvilla tiedoilla.
Samoin että ihan se oman järjen käyttö estää leviämistä välttää julkisia liikennevälineitä, jonoja yms.
Lisäksi ne riskiryhmät pitäisi eristää.
Koulujen ja päiväkotien sulkeminen aiheuttaa sen, että merkittävä osa työväestöstä jää kotiin ja sillä on todella isot haittavaikutukset yhteiskunnan toimintaan.
Se sitoisi osan hoitohenkilökunnasta kotiin, teollisuus, logistiikka yms. pysähtyisi ja näitä vahinkoja ei korjata mitenkään siinä vaiheessa.
Lisäksi ne järjettömän suuret vaikutukset talouteen eli useita yrityksiä menee konkurssiin, YT-neuvottelut ovat jo nyt alkaneet todella monessa työpaikassa.
Näitä tulisi sulkujen vaikutuksessa vielä reilusti enemmän ja niiden haittavaikutukset tulevat olemaan isommat kuin taudin aiheuttamien kuolemien ja sairaanhoidon kustannukset.
Ei nyt oikeasti kukaan voi olettaa, ettei tauti leviäisi Suomeen. Ihmiset matkustelee. Tämän luulisi THL:n tietävän.
Kun ei viranomaiset voi toimia musta tuntuu linjalla kuten sinäkin ilmeisesti haluaisit.
Mikään fakta ei viittaa siihen, että korona olisi erityisen vaarallinen aktiiviväestölle, toki siitäkin osa sairastuu mutta vain todella pieni osa niin vakavasti jotta sairaalahoitoon olisi tarvetta.
Tällöin nimenomaan on tärkeää eristää riskiryhmät ja tarvittaessa panostaa hoito heihin.
Lisäksi kun muistetaan Suomen merkittävästi pienempi asukastiheys kuin tuolla Euroopassa on taudin vastaavan leviämisen todennäköisyys pienempi.