Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 016 409
  • 81 135

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Niin, ihmisiin on varmasti vaikuttanut se, että nyt taudista tiedetään enemmän. Valtaosa sairastaa koronan lieväoireisena, joten jos ei ole itse sairastanut, niin on mahdollista, että on tuttu/tuttuja sairastaneet taudin. Ja todennäköisemmin nimenomaan lievänä. On kyllä toisaalta myös ristiriitaista sanoa, että jaksetaan vielä vähän aikaa ja samalla maalailla uhkakuvia tämän jatkuvan vielä vuosia. Siinä vaiheessa on vaara, että jotkut saattavat vetää oman johtopäätöksensä ja lyödä hanskat tiskiin, koska eivät ole tällaista elämää valmiit vuosia jatkamaan, niin miksi ei voisi sitten lopettaa jo nyt.

Eli olisit valmiit poistamaan kaikki rajoitukset yleisötilaisuuksista lähtien? Nyt hetikö? Ymmärrätkö mitä siitä seuraisi? Miksei vain voitaisi toimia viime kevään tapaan? Mikä estää? Itsekkyyskö?

Ensi syksynä rokotekierroksen jälkeen asiaa täytyy tarkastella jos tautia edelleen liikkuu.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

No niin, vaahtosuu. Juuri itse ehdotin tuota edeltävässä viestissäni, että painetaan numerot alaspäin vappuun mennessä, kuten viime vuonnakin. Kritisoin ainoastaan valtionjohdon viestintää asian tiimoilta ja spekuloin ihmisten omilla kokemuksilla viimeisen vuoden aikana.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Ehkä tämä nyt todistaa vain sitä, että piikkien jälkeenkään emme voi vielä elää huolettomasti.

No jos rokote kuitenkin näyttää estävän vakavan tautimuodon lähes täydellisesti, niin kyllä siinä vaiheessa voi jo huokaista helpotuksesta kun suurin osa suomalaisista on rokotettu. En ihan osta rajotteita enää siinä vaiheessa, kun noin kaikki sairastuneet tuossa vaiheessa kärsisivät lievistä oireista.

Eri asia tietysti on, että voiko huolettomasti elää. Itse en ole koskaan suhtaututunut huolettomasti mihinkään pyörivään epidemiaan, enkä vastaisuudessakaan tule suhtautumaan.

Paska tilanne, tartuntamäärät pysyvät Suomen mittapuulla korkealla eikä rokotus edisty toivottua vauhtia.

Eikös Suomi ole kuitenkin rokottanut tällä hetkellä lähes eniten EU-maista?
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viime vuonna ei ollut vielä brittivarianttia, joten lievemmillä toimilla saatiin R-luku painettua alle yhden. Lisäksi ihmisten käytös oli toisenlaista: itse kävin tasan vuosi sitten ravintolaillallisella ja tuossa vaiheessa ravintolat olivat jo todella tyhjiä vaikka sulku alkoi vasta huhtikuussa.
Mutta brittivariantti taitaa olla sen noin 30 prosenttia tarttuvampi (?) ja meillä oli viime vuonna yli 80 ihmistä teholla pahimmillaan. En ole tietoinen ihan viimeisimmästä luvuista, mutta tuskin on tälläkään hetkellä edes puolia tuosta? Kyllä tämä on alas painettavissa, jos vaan massat tähän mukaan saataisiin.

Ja nyt myös suurin osa käyttää maskeja. Jos ne maskit ovat niin merkittävä tekijä kuin niiden ympärillä pyörineen vaahtoamisen perusteella voisi kuvitella, niin niiden luulisi osaltaa kompensoivan brittivariantin tartuttavuutta.
 
Viimeksi muokattu:

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Etkö sinä juuri kirjoittanut, että Korona tapaukset ja influenssaan kuolleet merkataan aina oikein?
Koronatapauksista ja niiden tilastoinnista en maininnut sanaakaan. Koska niitä tilastoi THL (jossa en ole töissä).

Kirjoitin kuolemansyistä ja niiden tilastoinnista (Tilastokeskuksessa). Ja niidenkään osalta en maininnut oikeellisuudesta vaan tilastointitavasta ja julkistamisesta. Kuolinsyyn oikeellisuudesta vastaa kuolinsyytodistuksen kirjoittanut lääkäri. Julkistamisen linjauksista vastaa muodollisesti viraston johto ja Tilastokeskuksen neuvottelukunta. De facto linjauksista vastaa VM:n virastolle osoittama rahoitus. Edellisestä relevanssiselvityksestä ei ole kovin pitkä aika. Silloin linjattiin mitä tietoa kerätään, varastoidaan ja erityisesti, mitä julkistetaan. Nämä ovat resurssikysymyksiä.

Sinulla alkaa nyt menemään asiat aika pahasti sekaisin. Suosittelen pientä hengähdystaukoa näissä korona-asioissa.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Teholla nyt siis 56, 7 lisäystä eiliseen verrattuna. Toisaalta sairaalahoitoa tarvivien määrä vähentynyt 5 verran.
  • Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu yhteensä 804 (+3*)
  • Erikoissairaanhoidon osastoilla olevien potilaiden määrä: 143 (+0*)
  • Perusterveydenhuollon osastoilla olevien potilaiden määrä: 79 (-12*)
  • Teho-osastoilla olevien potilaiden määrä: 56 (+7*)
 
On siellä teholla näköjään aika hyvinkin populaa tällä hetkellä. Katsotaan onko tällä ensimmäisellä sululla mitään vaikutusta. Muutaman viikon päästä se nähdään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Teholla nyt siis 56, 7 lisäystä eiliseen verrattuna. Toisaalta sairaalahoitoa tarvivien määrä vähentynyt 5 verran.
  • Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu yhteensä 804 (+3*)
  • Erikoissairaanhoidon osastoilla olevien potilaiden määrä: 143 (+0*)
  • Perusterveydenhuollon osastoilla olevien potilaiden määrä: 79 (-12*)
  • Teho-osastoilla olevien potilaiden määrä: 56 (+7*)
Tehon lukemat varmaan nousee vielä jonkin aikaa, koska uusia potilaita tulee ja keskimääräinen hoitoaika on melko pitkä.

Nyt on kyllä vähän hankala tilanne siinä mielessä, että on tosi vaikea nähdä mitään muuta edistystä kuin tilanteen tasaantuminen, kun tässä on kyllä kaikilla toiveissa laskusuunta.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Oli tilanne mikä tahansa, niin kesäloman kyllä vietän ihan normaalisti välittämättä vittuakaan koronasta. Ulkomaille tuskin vielä silloin pääsee, mutta ei semmoisia suunnitelmia olisi ilman koronaakaan.

Normaalistihan tuota saa jokainen viettää niinkuin viime kesänkin. Toinen kysymys on pystyykö sitä viettämään terasseilla, urheilukatsomossa tai festareilla. Viimeisimpään ainakaan enää harva uskoo.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Jassoo. Eli jos et saa rokotetta kesään mennessä niin onkohan koronabileitä luvassa jotta saisi vihreän merkin?

Sanoisin, että vihreän todistuksen saamiseksi kävisin itse mieluummin testissä, kun hankkisin tarkoituksella koronan.

Tuo yhteinäistetty todistushan on erittäin hyvä idea. Matkustaminen mahdollistuu EU:n sisällä, kunhan on saanut immuniteetin tai testattu. Lisäksi se yhtenäistää EU-maiden matkustusrajoitukset sekä matkustajaliikenne- ja kenties majoitusyritysten käytännöt, jotka nyt ovat EU-mittakaavassa karmea sekametelisoppa. Se myös helpottaisi Suomen rajakäytäntöjä, kun käytännössä rajaturvallisuuden varmistamiseksi ei tarvitsisi tehdä mitään muuta, kuin ottaa käyttöön velvoite "vihreästä todistuksesta".
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Lunta tupaan tulee edelleen päiväkohtaisten tartuntojen myötä. Ensi viikosta alkaen rajoitusten pitäisi alkaa purra, tai alkaa tulla kovempaa lockdownia. Sen olen kyllä aistinut, että yleisesti ottaen ihmisiä ei enää kiinnosta alkaa itseään eristämään viime kevään tavoin, kun korona oli vielä uusi ja ihmeellinen asia.
Rokotukset etenee, mutta kyllähän ne etenee tuskaisen hitaasti. Niin hitaasti, että hirveästi ei apuja siitä saada vielä saada.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Sanoisin, että vihreän todistuksen saamiseksi kävisin itse mieluummin testissä, kun hankkisin tarkoituksella koronan.

Tuo yhteinäistetty todistushan on erittäin hyvä idea. Matkustaminen mahdollistuu EU:n sisällä, kunhan on saanut immuniteetin tai testattu. Lisäksi se yhtenäistää EU-maiden matkustusrajoitukset sekä matkustajaliikenne- ja kenties majoitusyritysten käytännöt, jotka nyt ovat EU-mittakaavassa karmea sekametelisoppa. Se myös helpottaisi Suomen rajakäytäntöjä, kun käytännössä rajaturvallisuuden varmistamiseksi ei tarvitsisi tehdä mitään muuta, kuin ottaa käyttöön velvoite "vihreästä todistuksesta".
Eiköhän tuommoinen todistus ole nyt vähintäänkin yhden lain vastainen Suomessa, koska se paljastaa yksityishenkilön terveystietoja ulkopuolisille ja henkilönsuoja heikkenee ja vaikka mitä muuta..?
 
Glove

Jäsen
Jotenkin aika yksitoikkoista tämä koronauutisointi. Pääpointit on se, että ollaan veitsenterällä ja terveydenhuollon kantokyky on katkeamispisteessä. Eikö tätä ole hoettu jostain syyskuusta alkaen? Poika ja susi jne. No, ainahan voi olla lukematta uutisia.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Eiköhän tuommoinen todistus ole nyt vähintäänkin yhden lain vastainen Suomessa, koska se paljastaa yksityishenkilön terveystietoja ulkopuolisille ja henkilönsuoja heikkenee ja vaikka mitä muuta..?

Niin, kaiketi mahdollista. Lähtökohtaisestihan EU-direktiivit pitää saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä, mutta koska olen juridiikan osalta täysi maallikko, niin ei ole tarkkaa tietoa eikä oikein edes valistunuttta arvausta siitä, että miten tuo etenisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös