Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 957 366
  • 81 126

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olematta hysteerikko, kannattaa kuitenkin oikeasti pitää järki päässä ja jäitä hatussa myös silloin, kun rokotuskattavuus on kasvanut. Ennen kuin rokotukset suojaavat, siinä menee kuitenkin se pari kuukautta ja nythän on jo raportoitu, että rokotuksen saaneitakin on sairastunut koronaan.

Toisaalta, olisihan se aivan mahtavaa, että tämäkin ryssittäisiin ja yhtäkkiä sairaalat olisivat täynnä rokotukset saaneita suomalaisia. Silloin ei kyllä hallitusta voisi syyttää, vaan ihan katajaista kansaa itseään. Ylimieliseksi ja huolettomaksi ei siis kannata heti ryhtyä, vaan raottaa sitä ovea ulkomaailmaan rauhassa ja varman päälle ottaen. Silloin sitä valoa tunnelin päässä on ihan konkreettisesti jo näkyvissä.

Vaikka tartunta voi tullakin (noin 5-30% tn:llä vs rokottamaton), rokotuksen saaneelle tautia viimeistään voi kutsua pikku lenssuksi, jos nyt ylipäätään sattuu mitään oireita tulemaan.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hyvä päätös, koska siellä on tilanne mennyt todella pahaksi. Myös sulun kesto on positiivinen asia. Virolaiset ovat suhtautuneet aivan liian huolettomasti virukseen tähän asti. Uskoisin varustamoiden vaatimien testitulosten yhdessä tämän päätöksen kanssa heijastuvan positiivisella tavalla meidänkin tilanteeseen.

Kyllä! Tämä on todella positiivinen uutinen, niin veljeskansamme kuin meidän itsemme takia.

Välittömästi tuo tuskin meille heijastuu, mutta kun Viro saa oman epidemiansa aisoihin, putoaa tuo sieltä tulevan "täydennyksen" riskikin.

Aamulla tuosta Viron tilanteesta oli YLE:n uutisissa. Silloin mainittiin ihan suoraan, että epidemiatilanteen syy on siinä, että virolaiset eivät ole ottaneet tautia riittävän vakavasti, eikä suosituksia ole maltettu noudattaa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka tartunta voi tullakin, rokotuksen saaneelle tautia viimeistään voi kutsua pikku lenssuksi.

Riippuu toki, että kuinka pian piikin jälkeen se iskee.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaikka tartunta voi tullakin (noin 5-30% tn:llä vs rokottamaton), rokotuksen saaneelle tautia viimeistään voi kutsua pikku lenssuksi, jos nyt ylipäätään sattuu mitään oireita tulemaan.

Ja näin. 3vk ensimmäistä annoksesta tuo suojan taudin vakavaa muotoa - eli käytännössä sairaalaan joutumista vastaan.

Rokotusten jälkeen ei kyllä ole mitään syytä himmata.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Ja näin. 3vk ensimmäistä annoksesta tuo suojan taudin vakavaa muotoa - eli käytännössä sairaalaan joutumista vastaan.

Rokotusten jälkeen ei kyllä ole mitään syytä himmata.

Rokote ei estä tartunnan saamista. Eli voit levittää virusta tietämättäsi ihan samalla tavalla kuin nytkin.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Estää. Prosentit sille ei ole vielä aivan selvillä, mutta on jo alustavia tuloksia niistäkin.
Eli se ei estä tartuntaa kaikissa tapauksissa vaan pienentää todennäköisyyttä saada tartunta.
 
Suosikkijoukkue
IFK

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eli se ei estä tartuntaa kaikissa tapauksissa vaan pienentää todennäköisyyttä saada tartunta.

Prosenteista on riittävästi tietoa, ja se prosentti ei ole valitettavasti 100%


Ei ole myöskään 100,0% varmaa, että ei saa kauppareissulla norovirusta, mutta kukaan ei silti ole pitänyt avaruuspukua kauppareissulla aiemminkaan. Eli kun todennäköisyys pienenee entisestään ja koronan saaminen ja eteenpäin levittäminen on rokotteen saaneille äärimmäisen epätodennäköistä, on sen valmiiksi minimaalisen todennäköisyyden pienentämisen vuoksi järjetöntä tehdä ainakaan mitään elämää hankaloittavaa tai rajoittavaa.

Jossain vaiheessa pitää panikoijienkin hyväksyä, että ovesta ulos astumisessa on aina riskiä mukana. Ja sängyn pohjallekin voi tippua meteori tai tulla tulipalo.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Viron lukemilla iso ja pitkä lockdown on ainoa oikea päätös. Kun pelkkiä tartuntoja katsoo, niin noi olisivat aika raakoja lukuja Suomeenkin. Tällä hetkellä Viron vastine THL:lle antaa lukemat 1335/100k mitä tulee taudin esiintymiseen, eli yli neljä kertaa sen, mitä tällä hetkellä Iltalehden etusivuilla lukee HUSsin (300,2) tai melkein kymmenkertainen koko maan (146,9) kohdalla. Kun tuon suhteuttaa väkilukuun, niin noilla määrillä Kiuru ei nykytasollaan kuulostaisikaan hysteerikolta. Tosin mä en haluaisi nähdä millainen Kiuru meillä silloin olisikaan.

Ja Viro kyllä näyttää aika vahvasti sen, missä mennään pieleen. Heidän vastine THL:lle muun muassa kertoilee, että "Testing is voluntary and free of charge for anyone who is able to present an Estonian passport, a grey Estonian alien’s passport, or an Estonian ID card. Non-Estonian citizens can pay by card to take the test on site (the test costs 52 euros, at the airport for the fee of 60 euros). " Aivan varmasti ne venäläiset turistit suorastaan ryntäävät testeihin ja maksavat siitä vielä länsivaluutalla. Ja noi karanteenit... "If an individual has taken the first PCR coronavirus test upon entering the country or within 72 hours before entering the country, and the result of this test has been negative, they must still remain in limited self-isolation for the first six days of their stay in Estonia, which means that they may go to work in order to carry out essential duties which cannot be postponed once such a course of action has been agreed with their employer, and will also be able to go shopping for groceries near their home, but they must avoid any unnecessary contact with other people " Eli jos saavut Venäjältä vaikka sukuloimasta ja saavat sinut jallitettua testiin, niin ei muuta kuin työnantajalle viestiä että sitä duunivuoroa ei voi siirtää ja se on kategoriaa "essential duties".

Miksi mainitsin sukuloinnin ja Venäjän? Koska Itä-Viron maakunnassa, jossa Viron Tilastokeskuksen vastineen mukaan 1.1.2020 oli etnisiä venäläisiä 99 811 kappaletta, siinä missä väkeä yhteensä oli 134 259. Toi on jo niin venäläisvaltainen määrä, että aivan varmasti rajaliikenne on suurta ihan yksilötasolla asti. Tuossa osassa maata "number of test results per 10 000 people" antaa aika rapeat 889,8 osumaa, enemmän kuin Harjun (=sisältää Tallinnan) maakunta. Keskimäärin nämä Viron venäläiset, osa ilman minkään maan kansalaisuuttakin, tuppaavat olemaan myös matalapalkkaisille ja enemmän "suorittavaan" työhön päätyvi omalla näppituntumamittarilla.

Tän hetken lukemilla 21,4% testeistä tuolla oli positiivisia. Mitä enemmän tuota mietin, niin sitä vakuuttuneempi mä olen siitä, että tuolla käydään isossa kuvassa testeissä aivan liian myöhään ja aivan liian korkealla kynnyksellä. Ainakin vielä pari vuotta takaperin sairauspoissaolot näkyivät suoraan liksassa ja sen mukaisesti osa porukasta veti vaikka lääkkeillä kuumeen alas, tuli töihin työkyvyttömänä ja käytännössä oli pois vasta sitten, kun eivät yksinkertaisesti jaksaneet nousta sängystä. Mun kokemukset rajoittuvat vain yhden firman yhteen toimistoon, mutta käytännössä ja yksinkertaistetusti tuolla oltiin ensin 1-5 päivää töissä kipeänä ja sen jälkeen alettiin parantua töissä tai niin kipeinä, että alta viikon poissaoloon ei kannattanut varautua. En jaksa uskoa, että tuolla myöskään ihan kauheasti hirveästi korvataan jotain karanteeniaikoja tai vastaavia. Nostaa kummasti kynnystä hakeutua testeihin mitä enemmän taloudellista haittaa tai uhkaa tuloille positiivinen tuo. Siinä kun sitten altistuneita ei testaa ja nämä painelevat pienessä flunssassa kuin kuka tahansa, niin ei ihme missä luvuissa liikutaan.

Tuolta paikallisen THL:n sivuilta saa esille aika nätisti miten positiiviset jakautuvat iän ja sukupuolen mukaan. Yksi selkeästi omaan silmään näkyvä on miesten käyrä. 15-19-vuotiaat, 20-24 ja 25-29 ovat aika tasaisesti jakautuneet, käytännössä ero on muutamia kymmeniä Ikäluokka 30-34 ottaa sitten erittäin selkeän loikan tuosta n. 2500 casesta per alempi ikäryhmä niinkin tymäkkään kuin 3353. Tämän jälkeen alkaa tasainen lasku aina sinne eläkeikiin asti. Naisilla on vähän enemmän hajontaa ikäluokkien 15-29 "boxeissa", mutta määrällisesti aika vertailukelpoisia miehiin. 30-34 antaa 3320, eli taas samassa haarukassa. Tuon jälkeen ei vastaavaa "tasaista laskua" kuitenkaan tule. Vanhemmissa ikäluokissa uskon naisten "yliedustuksen" johtuvan demografisista piirteistä (miehet tuppaavat kuolemaan aiemmin, ero sukupuolien mediaanissa oli aika hirveä) mutta noissa työikäisissä en vastaavaan usko. Jos olisi, meillä olisi Helsingissä normiaikoina baarit täpösen täynnä keski-ikäisiä leskipuumia etsimässä puolisoa. Jos mun olisi pitänyt arvata, niin mä olisin odottanut juurikin päinvastaista noista työikäisistä. Oma arvaukseni on, että tuo ero sukupuolien välillä työikäisten kohdalla johtuu siitä, että miehet hakeutuvat paljon vähemmän testeihin.

Kun katsoo tuota positiivisten määrää suhteessa testeihin ja huomioi naisista selkeästi eroavan työikäisten miesten tilanteen, ainakin oma johtopäätökseni on selvä. Tätä vain tukee se, mitä olen tuolla vietettyjen lukemattomien työaamujen aikana nähnyt. Tilanne on pahempi kuin caset per 100k ihmistä kertovat ja merkittävä ero tulee siitä porukasta, joka todennäköisimmin raksoilla täällä raataa.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Käyttäjä on saanut kokonaispanoksestaan kuukauden pelikiellon.
Ei ole myöskään 100,0% varmaa, että ei saa kauppareissulla norovirusta, mutta kukaan ei silti ole pitänyt avaruuspukua kauppareissulla aiemminkaan. Eli kun todennäköisyys pienenee entisestään ja koronan saaminen ja eteenpäin levittäminen on rokotteen saaneille äärimmäisen epätodennäköistä, on sen valmiiksi minimaalisen todennäköisyyden pienentämisen vuoksi järjetöntä tehdä ainakaan mitään elämää hankaloittavaa tai rajoittavaa.

Jossain vaiheessa pitää panikoijienkin hyväksyä, että ovesta ulos astumisessa on aina riskiä mukana. Ja sängyn pohjallekin voi tippua meteori tai tulla tulipalo.

Miksi sen pitäisi kokonaan estää tartunta, kun se estää kokonaan vakavan tartunnan - eli sairaalaan joutumisen?

Eihän mikään nyt kokonaan flunssaa, influenssaa tai mitään muutakaan virusta estä.

Ja muista kuin itsestä ei tarvii välittää paskaakaan. Niinkö?
Vai olisiko hyvät massit tiedossa, jos sais tartutettua diabeetikko fyrkkakummin?
 

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Perus pessimistini sanoo, että ei tule kyllä ihan hetkeen tapahtumaan näin Suomessa. Eihän siitä kauan ole aikaa, kun virallisen ohjeistuksen mukaan myös rokotetut pitäisi altistuksen myötä laittaa karanteeniin. Nykyisen hallituksen linjauksen kun voi arvata, niin vaatii 11.000 perättäistä nollapäivää ennen kuin rätin voi roskiin heittää.
Voin vannoa että se lähtee paljon vauhdikkaammin ainakin tästä naamasta :)
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tähän "voidaanko rajoitukset purkaa ja täysin normaali elämä aloittaa sitten kun piikki on saatu"-keskusteluun totean diplomaattisesti, että ei ehkä ihan heti, mutta hyvin pian. En toista laskelmaani, mutta kirjoitin hiljattain tuonne rokoteketjuun perustelut sille, miksi uskoisin rokotuskattavuuden painavan epidemian laskuun viimeistään touko- tai kesäkuussa. Kun tähän lisätään vielä nyt alkavalla sululla todennäköisesti saatava lasku, niin uskon näiden kahden painavan tartunnat sen verran alas, että meillä on juhannus todennäköisesti suunnilleen yhtä normaali kuin viime kesänä, ja loppukesää kohden vielä parempaa.

Päätös rajoitusten purkamisesta ja normaalista elämästä pitää toki perustua tartuntojen kehitykseen eikä rokotusmääriin. Mutta olen hyvin positiivisella mielellä sen suhteen, että rokotusten edistyminen ja nyt isketty sulku saavat aikaan sen, että alkukesän jälkeen ollaan kotimaassa jo hyvin lähellä normaalia.
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Ei vaan realismia. Rokotettu ihminen voi saada tartunnan, jota oireettomana levittää, mikäli ei himmaa kontaktejaan.
Mikä nyt meni väärin?
Lähinnä varmaan vihjailu siitä, että tartuttaa jonkun lähimmäisen riskiryhmäläisen perintörahojen tms... toivossa. Tuollaisen kirjoittaminen kertoo siitä, että sulla alkaa tän koronan suhteen iso pyörä heittää.
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei vaan realismia. Rokotettu ihminen voi saada tartunnan, jota oireettomana levittää, mikäli ei himmaa kontaktejaan.
Mikä nyt meni väärin?
Ihan mielenkiinnosta.

Kuinka täällä eletään kun on rokotettu se osa populaatiosta, joka rokotteen ottaa? Olettamuksina: rokote ei anna täyttä suojaa ja joku heikompi silti tautiin saattaa kuolla.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihan mielenkiinnosta.

Kuinka täällä eletään kun on rokotettu se osa populaatiosta, joka rokotteen ottaa? Olettamuksina: rokote ei anna täyttä suojaa ja joku heikompi silti tautiin saattaa kuolla.

Nää @Lätty-ylämummo t elää loppuelämänsä karanteeninomaisissa oloissa, ja haluavat että muutkin niin tekisivät. Surullista, mutta osalla ihmisistä on kaikki suhteellisuudentaju kadonnut.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sen verran katsoin että Oulu ilmoittaa kaupunginsairaalassa olevan 25 koronapotilasta.
Ennen rypästä tuolla on koronapotilaiden määrä liikkunut 5-10 välillä eli voisi päätellä tuosta että sairaala ryppäästö sairastuneet on merkitty tilastoon.
Ei oikein oo uskottava muuten tuo nousu varsinkin kun suurinosa kaupungin tartunousta liittyy tuonne
Onhan tuo ihan loogista sinänsä, jos nuo "jalka paketissa / lieväoireinen tai oireeton korona" -tapaukset lasketaan mukaan sairaalassa olevien koronapotilaiden määrään, koska eiköhän nämä potilaat jouduta joka tapauksessa siirtämään koronaosastolle, jotta eivät levittäisi virusta eteenpäin normiosastolla. Käytännössä muuttuvat tartunnan saatuaan siis huomattavasti kuormittavammiksi potilaiksi. Sitten lisäksi, jos ovat jotain syöpäpotilaita tmv esimerkiksi, niin saattavat aika pian tarvita hoitoakin alkuperäisen sairaalassaolosyyn lisäksi myös koronan takia.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Ei vaan realismia. Rokotettu ihminen voi saada tartunnan, jota oireettomana levittää, mikäli ei himmaa kontaktejaan.
Mikä nyt meni väärin?
Jos pelkäät noin paljon niin miten uskallat liikkua missään tai tehdä mitään?
Ihminen voi saada syövän ja kuolla siihen alle puolessa vuodessa, jäädä auton alle tai liukastua, jonka jälkeen on vihannes.
Onneksi sinun tapaisia panikoijia ei ole tuttavapiirissä tai elämä olisi ollut viimeisen vuoden ajan todella surkeaa.

Korona on yksi tauti muiden joukossa, joku saa siitä vakavamman version, joku kuolee, joku ei saa mitään oireita se on elämää ja siinä on riskinsä.
Ainut 100% varma asia on se, että jokainen kuolee joskus. Suurin osa ihmisistä kuolee mielummin sellaisen elämän jälkeen, jossa tekevät jotain eivätkä pelkää jokaista tautia johon voi joku kuolla.
 
F

Flonaldo

Britannian ilmaantuvuusluku näyttäisi nopeasti katsottuna pudonneen Suomen ilmaantuvuusluvun alapuolelle.

Brittien tahti on kyllä joka tapauksessa ollut huikea. Kahdessa kuukaudessa tuollainen lasku. R-luku näyttäisi olleen tuon ajan keskimäärin noin 0.85, eli mitään kovinkaan kovaa pudotusta siinä ei tarvita, jotta tartunnat putoavat kunnolla varsin lyhyessä ajassa.
Lisäksi brittien lukuja voi hieman vääristää se, että ennen tänään tapahtunutta lasten kouluihin paluuta (ja tästä eteenpäinkin) kaikki koululaiset ottavat oireettomina pikatestin kaksi kertaa viikossa. Kun siis koko maan kitukasvuisia testataan oireettomina hurjassa mittakaavassa (viime viikolla taisi olla 700k pikatestin päiviä), tulee sieltä "liikaa" tartuntoja tilastoihin normitilanteeseen verrattuna.

Hämmentävää myös on se, että sitä erittäin kovaa lockdownia siellä noudatetaan yhä liki yhtä täysin kuin pari kuukautta sitten. Muualla Euroopassa, jopa Ruotsissa, on miekkareita ja mellakoita ja paljon pienempiäkin rajoituksia vastustetaan todella vahvasti. Tuohon ei voi olla vaikuttamatta se, että maali on ilmoitettu, maali on näkyvissä ja kaikilla on varmuus siitä, että mennään enää yhteen suuntaan ("Once more unto the breach, dear friends, once more").

Kun Suomi saa tästä nykyhetkestä tartunnat laskuun, samanaikaisesti rokotukset kiihtyvät ja kevät alkaa kurkistaa, samanlainen suunnitelma olisi ehdottoman tärkeä saada myös Suomen hallitukselta huhtikuun aikana. Vielä tänään lienee liikaa epävarmuustekijöitä, mutta 4-6 viikon päästä reitin pitäisi olla näkyvissä.

Rokote ei estä tartunnan saamista. Eli voit levittää virusta tietämättäsi ihan samalla tavalla kuin nytkin.
Se nyt kävikin jo sinulle selväksi, että kyllä estää erittäin tehokkaasti.

Mikään rokote, tämäkään, ei estä edes tautiin kuolemista 100 %. Sen sijaan nuo ovat aivan fantastisia lukuja, millä rokote tarjoaa tuota täydellistä immuniteettia. Ja se ei tietysti tarkoita, että ne toiset 15-30 % levittäisivät virusta kuten ilman rokotetta. Heidän kohdallaan vaikutus pienempään tartuttavuuteen voi olla myös mittava.

Jos tässä pitäisi odottaa tilannetta, missä jokaisella ihmisellä on 0 % mahdollisuus tartuttaa ketään muuta, sitä ei tapahtune meidän elinikämme aikana.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sen verran katsoin että Oulu ilmoittaa kaupunginsairaalassa olevan 25 koronapotilasta.
Ennen rypästä tuolla on koronapotilaiden määrä liikkunut 5-10 välillä eli voisi päätellä tuosta että sairaala ryppäästö sairastuneet on merkitty tilastoon.
Ei oikein oo uskottava muuten tuo nousu varsinkin kun suurinosa kaupungin tartunousta liittyy tuonne

Saattaahan tuo olla, että näissä käytäntö kirjaustavoissa vaihtelee sairaanhoitopiireittäin. Tai sitten nuo henkilöt on varotoimenpiteinä siirretty koronapotilaiden osastolle, jossa he myös saavat hoitoa kyseiseen tautiin? Jos taas kyse on vaikkapa katkenneesta jalasta, ja itse koronatartunta ei seurantaa kummempaa vaadi, niin tällaista henkilöä tuskin kirjataan suoraan koronan vuoksi sairaalahoidossa olevaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös