Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 956 230
  • 81 126

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
En muuten ole ole huolissani, mutta asenteesi kaupunkilaisten koulutettujen maksavan maatalouden toiminnan on se mihin puutuin, koska näin ei ole. Itselläni suvussa kaikki 15 serkkuani ovat korkeasti koulutettuja, ja myös vaarini ja mummoni ovat agronomeja, joka oli siihen heidän aikaan harvinaisuus(ja kyllä olemme maalta). Jos heille sanoisin moisen väitteen että kaupungin koulutetut maksavat maalaisten elämän, niin varmasti tulisi naurua osakseen.

Poikkeuksia tietenkin aina löytyy ja hienoa, että teidän suvussa on sentään opiskeltu, mutta kyllähän se isossa kuvassa näin on. Mutta se siitä. Hyvää viikonloppua!
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sivusta sen verran, että Järvisen mukaan ei ylireagoida. Hänhän lähinnä ammatti-ihmisenä avasi erilaisia toimia ja yksilöi niiden vaikutuksia. Samoin hän kertoi, missä vaiheessa voisi kouluja sulkea ja missä vaiheessa ei (nyt) perustellen myös tämän.

Peltola oli sitä mieltä, että nyt ylireagoidaan, koska normaali kausiflunssa tappaa 500 000 ihmistä.

Aivan. Eli yksi asiantuntija antaa vähän typerän kommentin ja toisen sanoma väännetään oman agendan mukaiseksi parin televisionkatsojan toimesta. Tästä sitten todetaan että on suurinpiirtein tieteen yksiselitteinen ja ainoa rationaalinen kanta että ylireagoidaan.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Itse törmäsin ainakin eilen henkilöön, joka osti kaupasta pelkästään ostoskärryllisen vessa- ja talouspaperia. Olikohan hänen pakko mennä silloin kauppaan?

Tää hamstraaminen on oma lukunsa. Eiköhän tuo pahin hamstrausvimma ala tässä pikkuhiljaa laantua.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kriisin vakavuus alkaa valjeta täälläkin. Pysykää turvassa ja vahvoissa hengen voimissa näinä koettelemuksen aikoina, palstaveljet, -siskot ja -muusukupuoliset. Tulemme yhdessä selviämään tästä.



Kansalainen on lukenut C-vitamiinin vahvistavan elimistön vastustuskykyä ja kerää muutaman päivän hedelmäannoksen suurperheelleen?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Italian luvuille alkaa löytyä selityksiä eli urpoilu. Ei vaan voida uskoa. Samoin karanteenit ja eristystoimet näyttävät alkavan jo näyttää tehoamisen merkkejä, ehkä jos tämä tosiaan hoidetaan nopeasti alta pois, tilanne alkaa aikanaan hiipua täälläkin (olettaen ettei muualta tänne sairaita paljon enää palaa).

 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nämä on kyllä huikeita aikoja. Asiantuntijaa pukkaa ovista ja ikkunoista, nettipalstoilla eritoten. Joku Saarnion Anttikin näemmä twitterissä kertoi että on ehtinyt lukea 10 000 sivua raportteja ja kaikki menee päin persettä. Kukaan ei enää usko ketään, ihan täysi hysteria päällä. Suomalaiset asiantuntijat ovat suuren yleisön mielestä varsinkin väärässä, vaikka tuo yksikin tartuntatautien emeritusprofessori ehkä jotain aiheesta tietää, luulen.
 
Viimeksi muokattu:

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Nämä on kyllä huikeita aikoja. Asiantuntijaa pukkaa ovista ja ikkunoista, nettipalstoilla eritoten. Joku Saarelan Anttikin näemmä twitterissä kertoi että on ehtinyt lukea 10 000 sivua raportteja ja kaikki menee päin persettä. Kukaan ei enää usko ketään, ihan täysi hysteria päällä. Suomalaiset asiantuntijat ovat suuren yleisön mielestä varsinkin väärässä, vaikka tuo yksikin tartuntatautien emeritusprofessori ehkä jotain aiheesta tietää, luulen.

Tottakai, niinhän se on että ne kenellä on vähiten kompetensseja tekee nopeimmin ratkaisut oman fiiliksen pohjalta, varmana että se on oikein. Siitä syystä firmoissa pomoja haukutaan; tietäisitpä vaan kaikki muuttuvat tekijät ja asiat mitkä pitää ottaa huomioon.

Esim sijoittamisessa kaikkein helpoin on antaa neuvoja ja vinkkejä silloin kun ei ole omat rahat niissä mitenkään kiinni eikä tunne kohteita mihin sijoittaa.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kukaan ei enää usko ketään, ihan täysi hysteria päällä.

Missä niin? Ainakin täällä päin vaikuttaa kaikki olevan ihan normaalia, mitä nyt ihmiset tuntuvat fiksusti välttelevän julkisia paikkoja ja kaupasta oli paperihylly vähän tyhjänä. Jos tämä on "täysi hysteria", eipä se kovin pelottavaa ole.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun koronatoimien negatiivisista talousvaikutuksista kovasti kohistaan, kirjattakoon pöytäkirjoihin näitä positiivisiakin:

 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Italian luvuille alkaa löytyä selityksiä eli urpoilu. Ei vaan voida uskoa. Samoin karanteenit ja eristystoimet näyttävät alkavan jo näyttää tehoamisen merkkejä, ehkä jos tämä tosiaan hoidetaan nopeasti alta pois, tilanne alkaa aikanaan hiipua täälläkin (olettaen ettei muualta tänne sairaita paljon enää palaa).

Täällä härmässä on kyllä se hyvä, että vaikka näitä yksittäisiä urpoja löytyykin jotka tekee mitä lystää, niin suurin osa kuuntelee viranomaisten suosituksia ja ottaa tosissaan.

Ainakin elän siinä kuvitelmassa.
 

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kannattaa hamstrata suolaa. Se saattaa loppua ihan justiinsa. Nyt pitäisi kaikkien asiantuntijoiden valistaa suolansyönnin positiivisista terveysvaikutuksista ja samalla varoittaa suolan saatavuuden dramattisesta heikentymisestä.

Kannattaa hamstrata myös muun muassa etikkaa, kahvia, sokeria, rypsiöljyä, sipuleita, sukkia ja alusvaatteita, lumilapioita, jäätelökoneita sekä betonimaalia. Kaikki saattavat loppua ihan justiinsa, samalla tavalla kuin wc- ja talouspaperi. Oikeastaan ihan kaikkea kannattaa hamstrata, oksennuspusseja myöten.

Missä on muuten mielipidevaikuttaja Greta Thunberg? Hän voisi opastaa ihmisiä varustautumaan oikein koronaviruksen aiheuttamaan pandemiaan. Varmasti tietää erittäin paljon myös tästä aiheesta ja osaa valistaa tietämättömiä.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Jotkut ottavat asiasta myös ilon irti. Vai voiko tämä kaveri olla tosissaan?
 

Liitteet

  • IMG-20200314-WA0037.jpg
    IMG-20200314-WA0037.jpg
    186,1 KB · kertaa luettu: 447

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tottakai, niinhän se on että ne kenellä on vähiten kompetensseja tekee nopeimmin ratkaisut oman fiiliksen pohjalta, varmana että se on oikein. Siitä syystä firmoissa pomoja haukutaan; tietäisitpä vaan kaikki muuttuvat tekijät ja asiat mitkä pitää ottaa huomioon.

Esim sijoittamisessa kaikkein helpoin on antaa neuvoja ja vinkkejä silloin kun ei ole omat rahat niissä mitenkään kiinni eikä tunne kohteita mihin sijoittaa.
Sama pätee jääkiekkoon ja varmaan ihan kaikkeen muuhunkin. Täällä jatkoajassa jokainen kirjoittaja olisi omasta mielestään maailman paras valmentaja ja joukkue napsisi pelkkiä voittoja toisensa perään. Koronaviruskin talttuisi hetkessä niillä ohjeilla mitä ihmiset täällä jakaa.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Nämä on kyllä huikeita aikoja. Asiantuntijaa pukkaa ovista ja ikkunoista, nettipalstoilla eritoten. Joku Saarnion Anttikin näemmä twitterissä kertoi että on ehtinyt lukea 10 000 sivua raportteja ja kaikki menee päin persettä. Kukaan ei enää usko ketään, ihan täysi hysteria päällä. Suomalaiset asiantuntijat ovat suuren yleisön mielestä varsinkin väärässä, vaikka tuo yksikin tartuntatautien emeritusprofessori ehkä jotain aiheesta tietää, luulen.

Jos ajatellaan hattuarviolla yhden sivun lukemiseen menevän minuutti (jos tarkkoja raportteja niin tässä ajassa ei vielä edes sisäistä mitään) on Antti lukenut seitsemään päivää tehokasta aikaa
 

Byvajet

Jäsen
Suomalaiset asiantuntijat ovat suuren yleisön mielestä varsinkin väärässä, vaikka tuo yksikin tartuntatautien emeritusprofessori ehkä jotain aiheesta tietää, luulen.

Miksi se ei herättäisi ihmetystä, että Suomi muutamien harvojen muiden maiden kanssa toimii eri tavalla kuin WHO ohjeistaa ja kuin muut maat toimivat? Luotan suomalaisiin asiantuntijoihin, mutta ihan yhtä lailla ulkomaalaisiin. Kun näiden näkemyksissä on ero, miksi asialla ei saisi spekuloida?

Uutiset kertovat, että monilla alueilla, joilla on käytetty kovia keinoja, tartunnat on saatu kuriin. Sitä ei voi tietää, onko tilanne niillä ratkaistu pysyvästi, mutta käytännön esimerkkien valossa kovat keinot näyttävät toimivan ainakin väliaikaisesti.

Siksi on vähän ihmeellistä sokeasti luottaa suomalaisiin asiantuntijoihin, jotka uivat vastavirtaan. Tulee pohdituksi, onko kysymys asiantuntijuudesta vai arvauksesta. Muualla on ehkä otettu käyttöön kovempia keinoja siksi, että siellä ei luoteta todellisuuden ja teorioiden vastaavuuteen yhtä vahvasti kuin Suomessa.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Tein äänestyksen, jotta nähdään hamstraajien määrä Jatkoajassa ja myös muiden varautuminen nyt vallalla olevaan tilanteeseen.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Miksi se ei herättäisi ihmetystä, että Suomi muutamien harvojen muiden maiden kanssa toimii eri tavalla kuin WHO ohjeistaa ja kuin muut maat toimivat? Luotan suomalaisiin asiantuntijoihin, mutta ihan yhtä lailla ulkomaalaisiin. Kun näiden näkemyksissä on ero, miksi asialla ei saisi spekuloida?

Uutiset kertovat, että monilla alueilla, joilla on käytetty kovia keinoja, tartunnat on saatu kuriin. Sitä ei voi tietää, onko tilanne niillä ratkaistu pysyvästi, mutta käytännön esimerkkien valossa kovat keinot näyttävät toimivan ainakin väliaikaisesti.

Siksi on vähän ihmeellistä sokeasti luottaa suomalaisiin asiantuntijoihin, jotka uivat vastavirtaan. Tulee pohdituksi, onko kysymys asiantuntijuudesta vai arvauksesta. Muualla on ehkä otettu käyttöön kovempia keinoja siksi, että siellä ei luoteta todellisuuden ja teorioiden vastaavuuteen yhtä vahvasti kuin Suomessa.
Niin, suomalaiset asiantuntijat olivat sitä mieltä että kovilla keinolla aiheutetaan liikaa haittaa yhteiskunnalle ja lisäksi ainoastaan siirretään epidemia myöhemmäksi. Voivat olla oikeassa tai sitten eivät.
 

Byvajet

Jäsen
Voivat olla oikeassa tai sitten eivät.

Olemme siis samaa mieltä. Kommentoin sitä, että välillä tuntuu, että samat ihmiset, jotka vaativat asiantuntijoihin luottamista, halveksuvat asiantuntijatietoa. Asiantuntijatieto valitaan sen mukaan, mikä tukee omaa näkemystä sen sijaan että myönnettäisiin avoimesti erilaiset näkökulmat ja niiden välinen ristiriita.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olemme siis samaa mieltä. Kommentoin sitä, että välillä tuntuu, että samat ihmiset, jotka vaativat asiantuntijoihin luottamista, halveksuvat asiantuntijatietoa. Asiantuntijatieto valitaan sen mukaan, mikä tukee omaa näkemystä sen sijaan että myönnettäisiin avoimesti erilaiset näkökulmat ja niiden välinen ristiriita.
Näinhän se on. Luulen kuitenkin, että suomalaiset oikeat asiantuntijat ovat perehtyneet tähän virukseen erittäin tarkkaan. Vähintään sen saman 10 000 sivua ovat lukeneet kuin mitä se joku tyyppi twitterissä väitti lukeneensa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös