Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 200 423
  • 81 140
Isot festarijärjestäjät ovat kyllä isoja voittoja tahkonneet vuosi toisensa jälkeen, joten jos kassa nyt on tyhjä, joku on mokannut. Niiden organisaatioiden kiinteät kustannukset ovat myös hyvin matalat. Ja vaikka nyt joku konkurssiin menisikin, sitten vain uutta puljua pystyyn. Alalle tulon kynnykset ovat hyvin matalat, jos vaan uskaltaa ottaa riskiä - kaikki fyysinen järjestämiseen tarvittava joka tapauksessa vuokrataan, kaikki henkilöstö vuokrataan, lippurahat kerätään etukäteen.

Olen lukenut suurella mielenkiinnolla kirjoituksiasi koronaan ja esimerkiksi rokotteisiin liittyvien. Huomaan kuitenkin harmikseni, että taidat olla sellainen joka alan asiantuntija, joka välillä kirjoittelee myös tarkoituksellisen kärjistettyjä kannanottoja, joiden taustalta löytyykin tavanomaista vähemmän faktaa ja roppakaupalla enemmän mutua.

On totta, että osa tunnetuimmista festivaaleista on tehnyt ainakin joinakin toimintavuosinaan isoja voittoja. Tässä toimiala-analyysissasi kuitenkin unohtuu, että Suomen erittäin monipuolisella festivaali- ja tapahtuma-alalla on iso joukko sellaisiakin toimijoita, jotka operoivat täysin toisenlaisella pohjalla – osa jopa voittoa tavoittelematta.

Kun katsotaan koko tätä alaa, niin on päivänselvää, että rajoitusten jatkuessa ja ilman valtion lisätukia moni hieno toimija on vakavan paikan edessä. Rivien välistä olen kuitenkin aistivinani, ettei tämä ala kenties kosketa niinkään omaa elinpiiriäsi, jolloin voit suhtautua aiheeseen melko ylimalkaisesti, ehkä jopa hieman ylimielisen oloisesti. Tähän mielikuvaan vaikuttaa myös viestisi ristiriitaisuus: yhtäältä myönnät, että festivaalien järjestämiseen liittyy merkittävää riskinottoa, mutta toisaalta sivuutat tuon aspektin melko täysin. Tosiasia kuitenkin on, että moni tapahtuma jää vuosittain yleisötavoitteistaan, vaikka yleisöennätyksiä rikkovat tapahtumat keräävät isoimmat otsikot – ja ehkä hyvä niin. Jokainen alaa vähänkin tunteva sivumennen sanoen myös tietää, ettei lippurahoja keskimäärin kerätä etukäteen, vaan useimmiten sääennustuksia ja festivaalin porteilla tapahtuvaa myyntiä jännitetään ihan viime tinkaan asti.

Ensimmäinen viestini tähän 1488-sivuiseen ketjuun tuli tässä, joten kiitän tilaisuuden tullen kaikkia keskustelijoita kirjoituksista, joita on ollut ilo lueskella jo miltei vuoden ajan.

edit: parin ajatusvirheen korjaus
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Isot festarijärjestäjät ovat kyllä isoja voittoja tahkonneet vuosi toisensa jälkeen, joten jos kassa nyt on tyhjä, joku on mokannut. Niiden organisaatioiden kiinteät kustannukset ovat myös hyvin matalat. Ja vaikka nyt joku konkurssiin menisikin, sitten vain uutta puljua pystyyn. Alalle tulon kynnykset ovat hyvin matalat, jos vaan uskaltaa ottaa riskiä - kaikki fyysinen järjestämiseen tarvittava joka tapauksessa vuokrataan, kaikki henkilöstö vuokrataan, lippurahat kerätään etukäteen.

Näin Flow Festival on saanut avustuksia – tapahtumaa on tuettu yli miljoonalla eurolla joo ja sitten on vielä tämmöisiä tilanteita joissa voiton jälkeen on vielä isoja avustuksia saanut päälle. Toki joukossa on paljon pienempiä toimijoita ja sitten isoin vaurio voi olla että saadaanko johonkin jatkossa vaikka vapaehtoisia kuinka helposti. Voisi ajatella että moni kesän tanssipaikka tai vastaava voisi olla isoin häviäjä, kahden vuoden tauko voi ainakin nopeuttaa monen perinteen katkeamista varsinkin pienemmillä paikkakunnilla. Tietenkin joukossa on myös muita tapahtumia kun vain festarit.
 
PatrickKane95

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues, LFC
Saarikon puheista en saanut yhtään mitään tolkkua, pelkkää ympäripyöreää lässytystä. Järvisen puheista jäi mieleen vain työkalut ja työkalupakki. Vapaavuorelta sekä tanssiryhmän vetäjältä loistavaa suoraa puhetta.

Jännä nähdä kuinka kauan Sanna ja Krista jääräpäisesti meinaavat tätä skeidaa jatkaa huolimatta syrjäytymisistä sekä muista lukuisista seurauksista ja kuinka älyttömiin juttuihin vielä mennään, jotenkaan ei enää yllätä mikään kun tämä lasten/nuorten harrastusten sulkeminen oli sen verran iso rimanalitus jo.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ei voi kyllä ihmetellä miten vähän puhutaan (nuoriso)työttömyydestä ja muista taloudellisista haitoista sekä toki myös hyvinvoinnillisista haitoista, joita tulee rajoituksien kautta. Ei kai ketään kiinnosta, helpompi liputtaa ja vauhkota rajoituksien perään.

Saarikko on kyllä osoittautumassa todelliseksi broileriksi, tuosta ei saa mitään irti.
 
Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Ulkomuodon perusteella Saarikko on tuskin koskaan harrastanut mitään liikuntaa, ehkä jotain kansantanhuja nuorena, niin eihän tuo edes ymmärrä sen tarpeellisuutta.

Nuorena pelasi lentopalloa ja jälkikasvunsa pelaa salibandyä ja jalkapalloa. Eli jotakin lienee tietää näistä harrastuksista. [Jos mielestäni loukkaavaan viestiisi hieman kommentoidaan.]
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Alalle tulon kynnykset ovat hyvin matalat, jos vaan uskaltaa ottaa riskiä - kaikki fyysinen järjestämiseen tarvittava joka tapauksessa vuokrataan, kaikki henkilöstö vuokrataan, lippurahat kerätään etukäteen.

Ja täähän tolla alalla pelottaakin. Frostbitestä on nyt reilu 10 vuotta jos muisti ei täysin petä, mutta tuo oli malliesimerkki mitä seuraa kun täysin ilman pätevyyksiä oleva kaveri "ottaa riskiä". Tuossa on vaakakupissa se, että joku 18-vuotias "haistaa helpon rahan" ja vetää homman niin mäkeen, että pelkona on jopa bändien skippaavan Suomen tuollaisen tyystin ala-arvoisen kokemuksen jälkeen. Sen lisäksi, että lipun maksaneille homma maksaa nopeasti festariliput, hotellit, matkat ja muut, joiden vastineeksi tulee "sori ei tullukkaa" tai legendaarisemmin "Mayhem peruttu" ja vesiflindat jäivät jopa kauppatavaraksi muille kuin järjestäjille. Ei tuohon tarvita kuin yksi tai kaksi merkittävää tekijää edes "varovaisiksi" alasajon sijaan, niin noita vastaavia voi hyvinkin pukata. Ja niiden pukkaaminen ei ole kenenkään etu.

Ei siinä, henkilökohtaisesti olen rajoitusten kannalla. En tosin pidä nykyisiä loogisina, mutta se on toinen aihe.
 
F

Flonaldo

Olen lukenut suurella mielenkiinnolla kirjoituksiasi koronaan ja esimerkiksi rokotteisiin liittyvien. Huomaan kuitenkin harmikseni, että taidat olla sellainen joka alan asiantuntija, joka välillä kirjoittelee myös tarkoituksellisen kärjistettyjä kannanottoja, joiden taustalta löytyykin tavanomaista vähemmän faktaa ja roppakaupalla enemmän mutua.
Kiitos kehuista ja kärjistykset toki myönnän.

Rivien välistä olen kuitenkin aistivinani, ettei tämä ala kenties kosketa niinkään omaa elinpiiriäsi, jolloin voit suhtautua aiheeseen melko ylimalkaisesti, ehkä jopa hieman ylimielisen oloisesti. Tähän mielikuvaan vaikuttaa myös viestisi ristiriitaisuus: yhtäältä myönnät, että festivaalien järjestämiseen liittyy merkittävää riskinottoa, mutta toisaalta sivuutat tuon aspektin melko täysin.
Ehkä parasta ennen päiväys festareiden osalta pääosin on mennyt... mutta pre-korona-aikana keskimääräiseen viikkoon mahtui neljästä viiteen erilaista kulttuuritapahtumaa.

Kuitenkin lähtökohta viestissä mihin vastasin oli "kesällä 2022 ei ole tapahtumia". Samoin tässä ketjussa on todettu kuukausien varrella, että enää ei ole pubeja, baareja, ravintoloita, lätkää, lomamatkoja tai oikeastaan mitään muutakaan.

Kirjurinluodon tilalla ei ole koronan muotoinen kraateri. Bändien kitaroita ei ole kalvanut virus. Pubien ja baarien liiketilat eivät ole räjähtäneet. Parkissa olevia Airbuseja ei ole räjäytetty. Ihmiset joilla on osaamista, kokemusta ja kykyjä näiden alojen liiketoimintaan eivät ole myöskään joutuneet Men In Black -muistintyhjennyksen kohteeksi.

Festareita on - jos niihin on lipun ostajia. Lätkää pelataan - jos on lipun ostajia. Biitsilomalle pääsee - jos maksaa matkansa. Pubissa saa tuopin nenän eteensä - jos pankkikortilla on katetta.

Ja kyllä, moni firma päätyy, valitettavasti, talousvaikeuksiin ja/tai konkurssiin. Sitten niiden tilalle nousee uusia, todennäköisesti samat ihmiset puikoissaan. Hallituksen tuet ovat olleet keskimäärin vähän sinne päin, innovaatiohöpsötykset typeriä, kustannustuki kaikkine rajauksineen riittämätön ja kohdennus olematonta.

Monen ei-kovin-vakavaraisen firman omistajalle tilanne on todella ikävä, kun pahimmillaan "elämäntyö" menee hukkaan. Meille kuluttajille kulutettavaa riittää ihan samaan tapaan kuin ennen koronaa.
 
Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Talkoolaiset jäädyttivät lapsille luistelukaukalon Mäntsälässä – ilo loppui kunnan tylyyn kieltoon: ”Ollaan tumput suorina sitten kaikki”

Mäntsälässä ollaan etulinjassa koronan torjunnassa. Liekö tämäkin ollut sitten Kristan jengin sanelema juttu, mutta loppuu kyllä sanat tämän idiotismin kanssa, vittu ihan oikeasti... Miten tämä kunnanjohtaja edes kehtaa omalla nimellään kommentoida aihetta?

edit. 97 tartunnan Mäntsälässä lienee myös pulkkamäet ja lumilinnat olleen pannassa samaan aikaan? Hiihtoladuista puhumattakaan.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiitos kehuista ja kärjistykset toki myönnän.

Ehkä parasta ennen päiväys festareiden osalta pääosin on mennyt... mutta pre-korona-aikana keskimääräiseen viikkoon mahtui neljästä viiteen erilaista kulttuuritapahtumaa.

Kuitenkin lähtökohta viestissä mihin vastasin oli "kesällä 2022 ei ole tapahtumia". Samoin tässä ketjussa on todettu kuukausien varrella, että enää ei ole pubeja, baareja, ravintoloita, lätkää, lomamatkoja tai oikeastaan mitään muutakaan.

Kirjurinluodon tilalla ei ole koronan muotoinen kraateri. Bändien kitaroita ei ole kalvanut virus. Pubien ja baarien liiketilat eivät ole räjähtäneet. Parkissa olevia Airbuseja ei ole räjäytetty. Ihmiset joilla on osaamista, kokemusta ja kykyjä näiden alojen liiketoimintaan eivät ole myöskään joutuneet Men In Black -muistintyhjennyksen kohteeksi.

Festareita on - jos niihin on lipun ostajia. Lätkää pelataan - jos on lipun ostajia. Biitsilomalle pääsee - jos maksaa matkansa. Pubissa saa tuopin nenän eteensä - jos pankkikortilla on katetta.

Ja kyllä, moni firma päätyy, valitettavasti, talousvaikeuksiin ja/tai konkurssiin. Sitten niiden tilalle nousee uusia, todennäköisesti samat ihmiset puikoissaan. Hallituksen tuet ovat olleet keskimäärin vähän sinne päin, innovaatiohöpsötykset typeriä, kustannustuki kaikkine rajauksineen riittämätön ja kohdennus olematonta.

Monen ei-kovin-vakavaraisen firman omistajalle tilanne on todella ikävä, kun pahimmillaan "elämäntyö" menee hukkaan. Meille kuluttajille kulutettavaa riittää ihan samaan tapaan kuin ennen koronaa.

Tästä olin itsekin tulossa kirjoittamaan. En usko, että yhdellekään meistä rajoitusten kannattajista on epäselvää se, etteikö tämä aika ole pirun tuhoisaa etenkin juuri matkustuspalveluille, ravintoloille, henkilöliikenteelle ja kulttuurialalle. On aivan selvää, että konkursseja ja palvelujen saatavuuden muutoksia tulee tämän takia. Uskon kuitenkin, että ihmisten tarve kuluttaa ei ole muuttunut mihinkään, ja aikaa myöten tilanne korjaantuu. Se ei poista sitä tosiasiaa, että tähän väliin mahtuu monta henkilökohtaista tragediaa, etenkin yrittäjäriskin kantaneilla.

Minusta on hyvä, että rajoitusten tarpeellisuudesta ja kohdentamisesta puhutaan. Tällä hetkellä näen tilanteen kuitenkin niin, ihan jo muiden maiden esimerkkien perusteella, että rajoitukset ovat onnistuessaan pienin paha jopa edellä mainittujen alojen kannalta. Jos epidemia lähtee hanskassa, kuten se on melkein kaikkialla muualla tehnyt, rajoitukset tulevat väkisinkin kovempina ja pitkäkestoisina, jolloin ne ovat vielä tuhoisampia edellä mainituille aloille, ja muillekin.

En minäkään kaikkia rajoituksia pidä erityisen järkevinä, etenkin kun joihinkin "vaaran paikkoihin" ei kärjistetysti sanoen pystytä puuttumaan juurikaan. Tällä hetkellä matkustajatuonti on minusta selkein ongelma.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa
Kuinkahan monesta kuolemasta olet lukenut viittauksen itsemurhaan elämäsi aikana? Koronaan kyllä viitataan vaikka kuolema olisi ollut luonnollinen, mutta kuolleella olisi jossain vaiheessa elämää ollut Korona. Kyllä minua kiinnostaisi tietää kuinka moni on oikeasti kuollut koronaan. Eikä vain koronaan liittyvät kuolemat.

Se Yle n juttu itsemurhia miettivistä on tullut jo keväällä, että ei muuta kuin kaivelemaan... Ja linkattu tänne jo pariin otteeseen. Tietämättömille tämä tiedoksi.

Kun täällä kiekkopuolella kerran kaikenlaista offtopicia ja poliittista propagandapaskaa saa jauhaa, niin:

Itsemurhat vähentyneet Suomessa korona-aikana – "Ilmiö nähty ennenkin"
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Kun täällä kiekkopuolella kerran kaikenlaista offtopicia ja poliittista propagandapaskaa saa jauhaa, niin:

Itsemurhat vähentyneet Suomessa korona-aikana – "Ilmiö nähty ennenkin"
Ja sitten kun luet tuon niin huomaat että vuoden 2019 tilastot on valmistunut joulukuussa 2020. Eli virallisen tilaston löydät tänvuoden lopulla. Ja seuraavaksi luet että tilastot lisääntyy 7-8% arviosta. Eli tuohon 524 tuo lisäys niin saadaan arvoksi 566 maksimissaan. Mikä on jo nousua muuten laskussa oleviin itsemurhiin...

Lainaus kirjoituksesta.

Kuolinsyytutkintojen ja virallisten itsemurhatilastojen valmistuminen vievät paljon aikaa. Esimerkiksi vuoden 2019 tilastot julkistetaan vasta 14. joulukuuta 2020.

Aivan viime kuukausiakin voi kuitenkin vertailla varsin luotettavasti aiempiin ajanjaksoihin poliisin aloittamien tutkintojen perusteella, sillä vahvistettujen itsemurhien määrä ei tapaa olennaisesti poiketa epäiltyjen tapausten määrästä.

Tyypillisesti itsemurhia paljastuu lopulta 7–8 prosenttia enemmän kuin alun perin otaksuttiin, eivätkä vuodet juuri eroa tässä suhteessa toisistaan.
 
”Tällainen ilmiö on nähty Suomessa ennenkin lähes kaikkia koskettavien kriisien aikana. Esimerkiksi 1990-luvun talouslaman aikana itsemurhat vähenivät”, Timo Partonen sanoo.

Se siitä. Itsemurhat vähenevät Suomessa lama-aikana, kuten aiemminkin.

Keksikää jotain muuta.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
USA:sta alkaa tulemaan aika rohkaisevia lukemia uusien tartuntojen, sekä kuolemien osalta. Molemmissa tolpat ovat pudonneet roimasti, kun verrataan tammikuun alkuun. Alkaa jo rokotukset näkymään?
 
En jaksa uskoa tähän, kun rokotuksia on annettu vasta hyvin pienelle määrälle ihmisiä, ja vastustuskyvyn kehittymisessä kestää.

Rajoitukset, tulevan hallinnon linjaukset ja ihmisten mahdollisesti varovaisemmaksi muuttunut käyttäytyminen ovat sellaisia, jotka saattaisivat vaikuttaa asiaan enemmän.

Tartunnat ovat nyt pudonneet liukuvalla keskiarvolla reilu 15% huipuista viikon aikana. Toisaalta ne ovat nyt joulukuun lopun tasolla, eli tämä saattaa selittyä myös ihan sillä, että jokunen isompi rypäs on sammunut, ja on palattu normaalimmalle tasolle.
 
Byvajet

Jäsen
Paljonko tartuntojen laskuun vaikuttaa vähentynyt halukkuus hakeutua testeihin?

Kannattaisi ehkä mieluummin seurata sairaalaan ja tehohoitoon joutuneiden määrää tartuntamäärien sijaan. Se kertoisi paremmin tilanteesta.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Britanniassa tartunnat ovat pudonneet (viikkokeskiarvo) kymmenessä päivässä vajaa 30%.

Tämä osoittaa mielestäni sen, että myös brittivariantti on mahdollista saada kuriin, kunhan vain rajoitukset ovat riittävät.

Sitä en tiedä, että onko Britannian rajoituksissa kuinka merkittäviä tiukennuksia edelliseen lock-downiin (marraskuu muistaakseni). @Flonaldo osannee vastata tähän. R-luku on nyt suunnilleen samaa luokkaa tartuntojen kehityksestä päätellen.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
USA:sta alkaa tulemaan aika rohkaisevia lukemia uusien tartuntojen, sekä kuolemien osalta. Molemmissa tolpat ovat pudonneet roimasti, kun verrataan tammikuun alkuun. Alkaa jo rokotukset näkymään?

Tai sitten juhlakauden päättyminen alkaa näkyä. Sekä kiitospäivä että joulu ovat sellaisia juhlia, joita jenkit kokoontuvat juhlimaan isolla joukolla eikä pienet epidemiat ole tuota perinnettä juuri haitanneet.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jos suomi olisi ollut kovempi maan raja-politiikassa varsinkin meriteitse, niin ehkä olisi hyvin voinut höllentää noita rajoituksia maan sisällä eri asioissa paljonkin. Mutta kun ei voida ihmistä sitten edes testata, jos hän ei ite taho. Sopis melkein Ruonansuun "pakollinen joulu" -biisi tähän kohtaan, jossa kysytään onko se ja se pakollinen. No kyllä se nyt vaan on. Topsypuikko lärviin tai ei asiaa maahan, as simple as that.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Paljonko tartuntojen laskuun vaikuttaa vähentynyt halukkuus hakeutua testeihin?

Kannattaisi ehkä mieluummin seurata sairaalaan ja tehohoitoon joutuneiden määrää tartuntamäärien sijaan. Se kertoisi paremmin tilanteesta.

Sairaalaluvut seuraavat varsin hyvin 14 vuorokauden aikana sairastuneiden määrää, mutta noin viikon viiveellä.

Sairaalaan on joutunut noin 4.5% sairastuneista (todetuista). Nyt itse asiassa osuus on ollut jopa lievässä laskussa.

Tämän perusteella meillä ei ole suurta massaa lieväoireisia potilaita, jotka eivät hakeudu testeihin. Jos niitä olisi, vakavien sairaalahoitoa vaativien osuuden todetuista pitäisi kasvaa. Näin ei ole käynyt.
 
4

444

Lisää kieltoja ja rajoituksia vain kaikkialle. Sillä tästä selvitään. Samalla säästellään piikkejä, koska paperissa lukee, että tässä järjestyksessä pistellään. Ja matkustajarajoituksia ei kannata tehdä edelleenkään. Pidetään vain luukut auki joka suuntaan ja suljetaan silmät siltä, että oikein pyytämällä pyydetään sitä tautia tänne. Mutta millä tämä ratkaistaan? No sulkemalla liikuntapaikkoja tietenkin, olipa tyhmä kysymys.

Aivan vittu sama, ei kiinnosta enää yhtään. Jos noi saatanan tunarit ei kykene itse hyväksymään niitä rokotteita vaan kaikessa pitää orjallisesti noudattaa EU:n linjaa, joka tuntuu olevan hidastelu kaikin keinoin, niin mä en kykene pitämään yllä koronaryhtiä ja muita paskoja termejä. Ei vaan pysty, koska ei kiinnosta. Hallitus on kyllä kovasti rajoittamassa lisää ja lisää, mutta mitään oikeita ratkaisuja tämän paskan lopettamiseksi ei ole. Pitäköön tunkkinsa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Aivan vittu sama, ei kiinnosta enää yhtään. Jos noi saatanan tunarit ei kykene itse hyväksymään niitä rokotteita vaan kaikessa pitää orjallisesti noudattaa EU:n linjaa, joka tuntuu olevan hidastelu kaikin keinoin, niin mä en kykene pitämään yllä koronaryhtiä ja muita paskoja termejä. Ei vaan pysty, koska ei kiinnosta.
Kyllä tässä vielä tämän talven ja kevään kestää pinna itsellä tätä. Mutta jos kesällä vielä hoopoillaan tätä samaa linjaa, niin sitten saattaa olla sellainen homma, että alan aika voimakkaaseen kansalaistottelemattomuuteen.
 
Sairaalaluvut seuraavat varsin hyvin 14 vuorokauden aikana sairastuneiden määrää, mutta noin viikon viiveellä.

Sairaalaan on joutunut noin 4.5% sairastuneista (todetuista). Nyt itse asiassa osuus on ollut jopa lievässä laskussa.

Tämän perusteella meillä ei ole suurta massaa lieväoireisia potilaita, jotka eivät hakeudu testeihin. Jos niitä olisi, vakavien sairaalahoitoa vaativien osuuden todetuista pitäisi kasvaa. Näin ei ole käynyt.

Sairaalaluvut eivät erittelle, kuinka moni sairaalaan on koronan takia joutunut. Luku kertoo "sairaalahoidossa olevien COVID-19-tautiin sairastuneiden henkilöiden lukumäärän" ja kovimpia nousuja luvussa on selittänyt sairaalaepidemiat ainakin Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Jyväskylässä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Lisää kieltoja ja rajoituksia vain kaikkialle. Sillä tästä selvitään. Samalla säästellään piikkejä, koska paperissa lukee, että tässä järjestyksessä pistellään. Ja matkustajarajoituksia ei kannata tehdä edelleenkään. Pidetään vain luukut auki joka suuntaan ja suljetaan silmät siltä, että oikein pyytämällä pyydetään sitä tautia tänne. Mutta millä tämä ratkaistaan? No sulkemalla liikuntapaikkoja tietenkin, olipa tyhmä kysymys.

Aivan vittu sama, ei kiinnosta enää yhtään. Jos noi saatanan tunarit ei kykene itse hyväksymään niitä rokotteita vaan kaikessa pitää orjallisesti noudattaa EU:n linjaa, joka tuntuu olevan hidastelu kaikin keinoin, niin mä en kykene pitämään yllä koronaryhtiä ja muita paskoja termejä. Ei vaan pysty, koska ei kiinnosta. Hallitus on kyllä kovasti rajoittamassa lisää ja lisää, mutta mitään oikeita ratkaisuja tämän paskan lopettamiseksi ei ole. Pitäköön tunkkinsa.

Se on juuri näin. Niin kauan kun maahan saa vaeltaa vapaasti tautia tuomaan sekä jahkaillaan rokotteen myyntilupien kanssa, niin ei oikeen ole minkäänlaista uskottavuutta torjuntaan.

Toivottavasti seuraavan pandemian aikana maailman maat ovat fiksumpia, eli toimivat kuten Australia, eli rajoittaa maahan tuloa niin paljon, että tilanne on täysin hallinnassa. Mukana myös testaus-pakko, eikä mikään vitun emmähaluu tyyppinen vaihtoehto. Silloin ei myöskään tarvitse maan sisäpuolella kovin kauaa tiukoista rajoituksista kärsiä.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä hallituksen kannattaisi tulla nyt kahden asian kanssa ulos:

1) Rokotesuunnitelman avaaminen
- Miten paljon rokotetta tulee esim. maaliskuun loppuun mennessä ja montako ihmistä on tavoite rokottaa siihen mennessä?
- Miten varmistetaan, että tähän tavoitteeseen päästään? Onko rokotusjärjestelyt valmiina, onko tiedossa 24/7 rokotuksia, kun tavara riittää?

2) Exit-strategia
- Missä vaiheessa aletaan poistaa mitäkin rajoituksia? Mikä on kriittinen raja sairaalapotilaissa ja tartuntamäärissä? Millä aikataululla asiantuntijat uskovat, että tähän päästään rokotteen kanssa? Ja nämä rajat eivät voi olla mitään kaksi tartuntaa per 100k asukasta kahden viikon aikana Helsingissä, koska tuollaiseen ei täällä tulla pääsemään edes ensi syksynä. Realistisuutta kehiin.

Yllämainituilla ulostuloilla voisi ostaa vielä hieman lisää aikaa rajoitusten tiukalle noudattamiselle, kun maali laitettaisiin näkyviin. Nykyinen pelottelutaktiikka ei kauaa toimi ja rajoitusvastaisuus kasvaa jatkuvasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös