Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 200 423
  • 81 140

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Nyt kun näkee Helsingin ja Espoon (en tiedä mikä muissa tilanne nyt) ruokakaupoissa vielä jonkin verran maskittomia ihmisiä, niin jos ei ole ihan pakottavaa terveydellistä syytä olla maskittomana, niin miten ihmeessä he perustelevat tai selittävät syyn sille? Täällä kuitenkin tautia ja altistumisen vaaraa. Näin äkkiseltään ei tule mieleen muuta kuin välinpitämättömyys ja/tai tyhmyys.
Tai sitten se, ettei koe ryhmäpainetta kovin isona. Järjellä ja varmaan ihan tieteelläkin ajateltuna ruokakaupassa käydessä maskin käytölle ei ole käytännön perusteita.

Itse en käytä maskia ruokakaupassa, koska en harrasta siellä läheistä tuttavuutta tuntemattomien kanssa. Ja koko ajan olen salaa odottanut, milloin joku tästä minulle jotain sanoisi. Harmikseni vielä tätä ei ole tapahtunut, mutta toivottavasti jossain vaiheessa.

Hyvä juttu Hesarilta ja avaa rajoitusten ongelmallisuutta. Kuten olen sataan kertaan todennut, koronarajoitukset iskevät lapsiin ja nuoriin, vaikka niillä suojellaan heikoimpia vanhuksia. Ikävä dilemma, jonka nuoriso maksaa sekä henkisesti että ihan rahana seuraavan vuosikymmenen aikana. Suojeltavat, noh, eivät ole tätä jälkipyykkiä enää pesemässä.
Suojeltavat saavat muutamia lisävuosia aikaa nauttia nuorempien maksamista eläkkeistä. Ei tällaista kukaan sano ääneen, mutta nyt suojeltavien 60+ vuotiaiden ikäryhmä aiheuttaa aikamoista laskua käytännössä kaikille ikäryhmässä 0-50v.

Nythän on muutenkin kasvamassa Suomessa ikäluokka, joka ensimmäistä kertaa historiassa ei ole varakkaampi kuin edellinen ikäluokka. Tämä koronahassuttelu ei varsinaisesti paranna tätä tilannetta.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kun vertaa nykyhetkeä siihen kuinka hyvin maskeja jossain vaiheessa syksyllä käytettiin, niin vaikea kuvitella, että kyse olisi mistään muusta kuin itsekkyydestä ja laiskuudesta.

Syksyllä vedottiin ihmisiin, että maskeilla saadaan pidettyä esim. liikuntapaikat auki ja edes jonkinlainen yleisö urheilutapahtumissa. Tätä noudatettiin, mutta A) tartuntamäärät nousivat silti B) kaikki em. laitettiin kiinni. Nyt tartuntamäärät ovat puolittuneet, mutta mitään ei ole avattu ja narratiivi näiden suhteen todella kielteinen.

Ei ihme, että ihmisiä ei oiken jaksa kiinnostaa.
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Nyt kun näkee Helsingin ja Espoon (en tiedä mikä muissa tilanne nyt) ruokakaupoissa vielä jonkin verran maskittomia ihmisiä, niin jos ei ole ihan pakottavaa terveydellistä syytä olla maskittomana, niin miten ihmeessä he perustelevat tai selittävät syyn sille?
Tampereella näyttäisi maskiryhti höllentyneen kaupoissa selvästi verrattuna joulua edeltävään buumiin. Enimmillään silloin näkyi maskeja varmaan 95 %:lla asiakkaista, kun nyt on ollut enää sellaista 60-70 %. Tämä havainto lähinnä yhdestä kaupunigosasta ja lähinnä ruuhka-ajan ulkopuolelta. Vaikuttaisiko asiaan se, että pelättyä nousua tartunnoissa ei kuitenkaan toistaiseksi ole tullut. Tai ehkä se ajattelutapa , mikä itsellänikin on, on yleistynyt, että kaupoissa ei joudu tilanteisiin, joissa maski olisi tarpeen.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Kun vertaa nykyhetkeä siihen kuinka hyvin maskeja jossain vaiheessa syksyllä käytettiin, niin vaikea kuvitella, että kyse olisi mistään muusta kuin itsekkyydestä ja laiskuudesta.
Minusta tällainen kritiikki maskittomia kohtaan on omituista kiukuttelua ja oman itsensä jalustalle nostamista. Ymmärtäisin jos kyseessä olisi jokin oikeasti epidemiaan vahvasti vaikuttava asia, mutta kun sellaisesta ei todellakaan ole kyse. Tietysti menee ehkä enemmän yleisen oirehtimisen piikkiin. Epidemian pidentyminen turhauttaa ja siihen pitäisi keksiä jokin helposti hahmotettava syyllinen, vaikka se olisikin täysin vailla perusteita.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Juuri näin. Tosin, tiedän ihan helvetisti ihmisiä joille mikään turvaväli ei ole riittävä. No, onneksi kukin voi päättää ihan henkilökohtaisesti tarpeensa käyttää maskia: suuri osahan pitää sitä ihan ryhmpäpaineen takia. Sitäpaitsi, maskien käytämisellä/käyttämättä jättämisellä lienee hyvin pieni vaikutus Suomen tartuntamääriin.
Omat vanhempani ja monet työkollegani ovat juuri tämmöisiä, että jaksavat pöyristellä automaattisesti kaikkia, ja jokaista sellaista ihmistä, jonka ovat nähneet jossain kaupassa ilman maskia. Joskus tekisi mieli sanoa useampikin valittu sana siitä, että miten aivokuollutta tuo tuollaiseksi menevä maskien kyttääminen on. Monessakin eri mielessä.

Mutta koska rakastan vanhempiani ja työpaikalla haluan säilyttää työrauhan, niin olen pitänyt mölyt mahassani.

Äsken kävin tokmannilla, ja siellä oli lisäkseni ehkä 10-15 asiakasta + muutama henkilökunnan jäsen. En käyttänyt maskia, ja olisin halutessani pystynyt kassaa lukuunottamatta pitämään vaikka 10 metrin väliä ihmisiin lähes koko ajan. Kyllä on jumalauta joltain viimeinenkin järki jäänyt jonnekin, jos tuollaisesta rupeaa menemään visiiri huuruun.
 
K

kiwipilot

Erittäin järkevä suhtautumistapa. Itse en ole onneksi joutunut minkäänlaista jeesustelua valinnoistani kuuntelemaan. Suurin osa lähipiiristäni kertoo syyksi ryhmäpaineen sekä ihmisten pahat katseet ja ymmärrän oikein hyvin, heitä jotka maskeja käyttävät. Itse taas en jaksa moisesta välittää. Edelleen, kukin tavallaan.
 
K

kiwipilot

Minusta tällainen kritiikki maskittomia kohtaan on omituista kiukuttelua ja oman itsensä jalustalle nostamista. Ymmärtäisin jos kyseessä olisi jokin oikeasti epidemiaan vahvasti vaikuttava asia, mutta kun sellaisesta ei todellakaan ole kyse. Tietysti menee ehkä enemmän yleisen oirehtimisen piikkiin. Epidemian pidentyminen turhauttaa ja siihen pitäisi keksiä jokin helposti hahmotettava syyllinen, vaikka se olisikin täysin vailla perusteita.

Samaa mieltä. Valitettavasti pelkäävä ihminen ei ajattele rationaalisesti ja tuo pelko sitten purkautuu kiukutteluna, kyttäämisenä ja mulkoiluna.

Ja tähän sellainen disclaimer, että jos asuisin maassa tai kaupungissa missä olisi oikeasti huomattava riski sairastua koronaan niin totta munassa pitäisin maskia. Mutta nyt ei olla edes lähelläkään sellaista tilannetta. Ja tuskin tullaan enää olemaankaan.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit

Tilannekuvaa Saksasta.

Niin, nämä on näitä keväältä tuttuja tuomionpäivä-uutisia, jolloin osalla (varmaan joillain edelleen) oli kuva, että koronaan kuolee ihmisiä kuin pipoa ja kadulle tuupertuu ihmisiä jatkuvalla syötöllä. Olen ymmärtänyt, että isossa osassa Euroopan maita tuhkaus ei ole niin suosittua eikä krematorioita tästä johtuen ihan kauheasti ole. No, nyt koronakuolleita on kuitenkin haluttu tartunnan pelossa tuhkata ja tämä on aiheuttanut näille vähille krematorioille ruuhkaa ja tilanpuutetta. Ikävää toki, en sitä sano, mutta kyllähän tästäkin uutisesta sai taas kuvan, että tällaista kuolleiden määrää ei ole ennen nähty Saksassa. Vaikka esimerkiksi joka päivä yli 900 ihmistä kuolee johonkin sydänperäiseen sairauteen.

edit. Joku tämänkin varmasti tulkitsee vähättelyksi, mutta ei, se ei ole sitä.
 
Kunpa ihmiset vain pelkäisivät sydän- ja verisuonisairauksia, diabetestä, tules -ongelmia, elintasosyöpiä ja alkoholikuolemia yhtä kiihkeästi kuin koronaa.

Edit. Tai no ei sittenkään, multa loppuisi työt.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Minusta tällainen kritiikki maskittomia kohtaan on omituista kiukuttelua ja oman itsensä jalustalle nostamista. Ymmärtäisin jos kyseessä olisi jokin oikeasti epidemiaan vahvasti vaikuttava asia, mutta kun sellaisesta ei todellakaan ole kyse. Tietysti menee ehkä enemmän yleisen oirehtimisen piikkiin. Epidemian pidentyminen turhauttaa ja siihen pitäisi keksiä jokin helposti hahmotettava syyllinen, vaikka se olisikin täysin vailla perusteita.

Ei sitä tarvitse minään kiukutteluna ja jeesusteluna ottaa. Käyt ruokakaupassa tavoistasi riippuen yleensä 1-7 kertaa viikossa, ja varsinkin ruuhka-aikaan siellä saattaa olla paljonkin väkeä. Kuinka rankka psykofyysinen suoritus on laittaa se maski päähän sinne?

Kyllä ne kirurgiset maskit myös itseä suojaa ainakin jonkin verran, kun vain pienimmät partikkelit menevät läpi. Siinäkin läpimenotapauksessa määrä voi olla niin pieni, että koronaa sisätävät pisara ei lähde jylläämään. Koronassa kyse on ennenkaikkea pisaratarunnoista, eli huonolla tuurilla joku idiootti ei suojaa avastustansa mitenkään, ja maskittomana sinulla on moninkertainen riski saada tartunta. Pari viikkoa siten näin kun eräs "fiksu" henkilö aivasti kylmäaltailla aivan suoraan eteenpäin useamman kerran, eikä tehnyt pientä elettäkään laittaakseen käsivarttaan tai kaulaliinaansa eteen. Sanoisin että siinä jos olisi joku ollut vaikka 2 metrin päässä... noh, tollasissa tilanteissa ne tartunnan usein tulee. Eli välinpitämättömyydestä, jos puhutaan yleisistä tiloista eikä kotioloista.

Tyhjässä kaupassa tai apteekissa maskin voi laittaa vaikka henkilökunnan takia. Eilen YA-apteekissa joku maskiton halusi apua tai infoa. Se farmaseutti koitti pitää siihen metrin etäisyyden, mutta tämä puski selkeästi kuitenkin iholle kysyessään pakkauksen etiketistä jotain. Jos olisi ollut se maski, niin tilanne olisi ollut toinen.

En niinkun oikeasti ymmärrä, miksei voi kaupassa, apteekissa ja esim. julkisissa kulkuvälineissä pitää sitä maskia nyt siihen asti, kunnes rokotteet on annettu.

Kunpa ihmiset vain pelkäisivät sydän- ja verisuonisairauksia, diabetestä, tules -ongelmia, elintasosyöpiä ja alkoholikuolemia yhtä kiihkeästi kuin koronaa.

Mä oon samaa mieltä, mutta nyt tämä koronan-paska lykkää liikaa muiden ongelmien hoitoja. Sen takia se pitää nyt saada hallintaan.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Ei sitä tarvitse minään kiukutteluna ja jeesusteluna ottaa. Käyt ruokakaupassa tavoistasi riippuen yleensä 1-7 kertaa viikossa, ja varsinkin ruuhka-aikaan siellä saattaa olla paljonkin väkeä. Kuinka rankka psykofyysinen suoritus on laittaa se maski päähän sinne?

Kyllä ne kirurgiset maskit myös itseä suojaa ainakin jonkin verran, kun vain pienimmät partikkelit menevät läpi. Siinäkin läpimenotapauksessa määrä voi olla niin pieni, että koronaa sisätävät pisara ei lähde jylläämään. Koronassa kyse on ennenkaikkea pisaratarunnoista, eli huonolla tuurilla joku idiootti ei suojaa avastustansa mitenkään, ja maskittomana sinulla on moninkertainen riski saada tartunta. Pari viikkoa siten näin kun eräs "fiksu" henkilö aivasti kylmäaltailla aivan suoraan eteenpäin useamman kerran, eikä tehnyt pientä elettäkään laittaakseen käsivarttaan tai kaulaliinaansa eteen. Sanoisin että siinä jos olisi joku ollut vaikka 2 metrin päässä... noh, tollasissa tilanteissa ne tartunnan usein tulee. Eli välinpitämättömyydestä, jos puhutaan yleisistä tiloista eikä kotioloista.

Tyhjässä kaupassa tai apteekissa maskin voi laittaa vaikka henkilökunnan takia. Eilen YA-apteekissa joku maskiton halusi apua tai infoa. Se farmaseutti koitti pitää siihen metrin etäisyyden, mutta tämä puski selkeästi kuitenkin iholle kysyessään pakkauksen etiketistä jotain. Jos olisi ollut se maski, niin tilanne olisi ollut toinen.

En niinkun oikeasti ymmärrä, miksei voi kaupassa, apteekissa ja esim. julkisissa kulkuvälineissä pitää sitä maskia nyt siihen asti, kunnes rokotteet on annettu.
Itseäni vituttaa aivan yhtä paljon tuollainen välinpitämättömyys, mutta en vain näe jotenkin maskia tässä minään kaiken pelastavana ratkaisuna. Idiootit ovat idiootteja, oli maski naamalla tai ei. Osassa tilanteista maski saattaa jonkin verran vähentää heidän käytöksensä haittavaikutuksia ja joissain tapauksissa taas vastaavasti lisätä niitä.

Jos ottaa tällaisia "vapauksia" kuten olen itse tehnyt (eli käyttää maskia suositusten mukaisesti), tulee niiden mukana myös tietysti vastuuta omasta toiminnasta julkisilla paikoilla. Ja lupaan sinulle, että olen kyllä kantanut oman korteni kekoon tämän epidemian torjunnassa.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ymmärtäisin jos kyseessä olisi jokin oikeasti epidemiaan vahvasti vaikuttava asia, mutta kun sellaisesta ei todellakaan ole kyse.

Perustelisitko tätä väitettä jotenkin vai onko kyseessä vähän sellainen fiilispohjainen heitto? Jos kyseessä ei olisi epidemiaan vaikuttava asia, niin vittuillakseenko asiantuntijat sitten suosittelevat maskien käyttöä julkisissa tiloissa?

Epidemian pidentyminen turhauttaa ja siihen pitäisi keksiä jokin helposti hahmotettava syyllinen, vaikka se olisikin täysin vailla perusteita.

Kyllä. Epidemian pidentyminen vituttaa ja myös se vituttaa, etteivät ihmiset viitsi noudattaa asiantuntijoiden laatimia suosituksia, joiden on katsottu parantavan tilannetta.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Äsken kävin tokmannilla, ja siellä oli lisäkseni ehkä 10-15 asiakasta + muutama henkilökunnan jäsen. En käyttänyt maskia, ja olisin halutessani pystynyt kassaa lukuunottamatta pitämään vaikka 10 metrin väliä ihmisiin lähes koko ajan. Kyllä on jumalauta joltain viimeinenkin järki jäänyt jonnekin, jos tuollaisesta rupeaa menemään visiiri huuruun.

Niin et laske sitä henkilökuntaan kuuluvaa mitenkään merkittäväksi tässä. Se on kiva fiilis varmaan heillä siinä kassalla, kun päivän aikana kuitenkin aika paljon maskitonta porukkaa tuolla ajatusmaailmalla.

Mielummin pidetään noissa se maski, ja sitten kun on saatu kansalle annettua korona-rokote, ja rokotusvastaisille lopetuspiikki, niin voidaan luopua tuostakin maski-tavasta. Siihen asti mieluiten päässä se esim. noissa kauppatilanteissa juuri.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Niin et laske sitä henkilökuntaan kuuluvaa mitenkään merkittäväksi tässä. Se on kiva fiilis varmaan heillä siinä kassalla, kun päivän aikana kuitenkin aika paljon maskitonta porukkaa tuolla ajatusmaailmalla.
Älä jaksa tälläisestä ruveta jeesustelemaan. Siinä kassallakin pystyy pitämään kortin vilautusta lukuun ottamatta sen kaksi metriä ihan helposti. Ja kun en tämän 4 sekuntia kestävän toimenpiteen aikana sylje, aivastele tai välttämättä edes hengitäkään tuon ihmisen suuntaan, joka muuten taisi olla semmoisen pleksin takana, niin no... toivottavasti ei tarvitse selittää enempää.
 
En todellakaan jeesustele. Tuossa se on juuri noin kun sanoit fiksusti käyttäytyvien kohdalla. Sitten on niitä, jotka... toivottavasti ei tarvitse selittää enempää.
 
Oadie

Jäsen
Nyt kun näkee Helsingin ja Espoon (en tiedä mikä muissa tilanne nyt) ruokakaupoissa vielä jonkin verran maskittomia ihmisiä, niin jos ei ole ihan pakottavaa terveydellistä syytä olla maskittomana, niin miten ihmeessä he perustelevat tai selittävät syyn sille? Täällä kuitenkin tautia ja altistumisen vaaraa. Näin äkkiseltään ei tule mieleen muuta kuin välinpitämättömyys ja/tai tyhmyys.

Viimeksi kun kyselin tätä asiaa noiden Tampereen baaritartuntojen yhteydessä niin minulle kerrottiin palstan asiantuntijoiden toimesta, ettei kaupassa altistu. Vain baareissa, urheilutapahtumissa,uimahalleissa..ym tuo on mahdollista.
Altistumisen kesto taitaa vähittäiskaupassa olla merkittävästi lyhyempi, niin se suojaa myyjiä.
Jos joku kävisikin ruokakaupassa, ei siinä altistuneita kertyisi (<2m & >15min), mutta kuuden-kahdeksan tunnin pubisessio on hieman eri asia.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Tähän toteaisin, että nyt olisi rokotteiden vastustajilla tuhannen taalan paikka todeta niiden hyödyttömyys. Israelissa on rokotettu jo neljännes väestöstä, mutta koronatapaukset ovat siellä olleet edelleen nousussa. Rokotteet eivät siis selkeästi suojaa tartunnoilta, vaan ne saattavat jopa aiheuttaa niitä.
Israelissa on ollut jo useampi täysi lockdown. Muutama parempi viikko, väkeä rantsuilla ja taas suljetaan. Siellä oli heti keväällä paljon Suomea järeämmät toimet, en voinut lenkillä käydä. Nyt ihmisten liikkumista rajoitetaan taas, kaupunkien välistä liikennettä ei sallita ja "sairas mummo"- tarinoita tarkastetaan oikeasti. Mutta se ei johdu rokotteesta. Arabitaustaisille ja haredeilla on hyvin varauksellinen suhtautuminen rokotteeseen, kuten koko Israelin valtioon. Saman porukan kesken, johtuen perhekulttuurista, on suuri osa näistä tartunnoista. Eli sekulaareihin juutalaisiin vaikuttavat lockdownit tehokkaasti ja varmasti myös käynnissä olevat rokotukset, mutta miljoonapäiseen arabi ja haredi- väestöön molemmilla on vähäinen vaikutus. Ellei sitten tule pakotteita rokotteen suhteen. Jäädään odottelemaan.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viimeksi kun kyselin tätä asiaa noiden Tampereen baaritartuntojen yhteydessä niin minulle kerrottiin palstan asiantuntijoiden toimesta, ettei kaupassa altistu. Vain baareissa, urheilutapahtumissa,uimahalleissa..ym tuo on mahdollista.

"Palstan asiantuntijoiden"... ihan kuin tässä olisi aistittavissa piilevää tai ihan avointa sarkasmia.

Neuvon kuitenkin lukemaan nuo viestit uudelleen, niin ehkä sieltä paljastuu jotain yllättävää.

Annan vinkin: mitä eroa on lauseilla "altistumista ei tapahdu" ja "altistumista tapahtuu selvästi vähemmän"?
 
K

kiwipilot

168 uutta tartuntaa.

Luvusta puuttuu piilotartunnat ja piilevät variantit.

Kovia on lukemat: veitsenterällä ollaan, yhtään ei voi löysätä ja maskiryhti on pidettävä sillä muuten tulee kurinpalautus.

Jos tosissaan ollaan niin hyvältähän tämä vaikuttaa näin maallikon silmiin: tartunnat laskussa ja rokotemäärät (ainakin pian) nousussa. Sairaalat käytännössä normitilassa. Eikös se juuri näin pitänyt mennäkin? Olisiko niin, että nykymeiningillä - ja jopa hieman löysäämällä - pystymme laskettelemaan maaliin? Pian vuosi selvitty, pahinta peläten. Ja tuon vuoden aikana YKSIKÄÄN pahimmista skenaarioista ei ole toteutunut, ei edes lähelle. Ja nyt meillä on se rokote. Miksi asiat menisivät yhtäkkiä päin persettä? No tietenkin siksi, koska ihmisen perusoletus on se, että vituiksi menee. Väitän nyt, että ei mene.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kovia on lukemat: veitsenterällä ollaan, yhtään ei voi löysätä ja maskiryhti on pidettävä sillä muuten tulee kurinpalautus.

Jos tosissaan ollaan niin hyvältähän tämä vaikuttaa näin maallikon silmiin: tartunnat laskussa ja rokotemäärät (ainakin pian) nousussa. Sairaalat käytännössä normitilassa. Eikös se juuri näin pitänyt mennäkin?

Eli maskiryhtihän alkaa purra ainakin auttavasti siis, eikö tuo myös sitä tarkoita, vai...

Nyt ollaan kuitenkin sen verran lähellä sitä rokotetta jo, että olisi vähän hullua vetää pipo silmille ja pistää Sedu-bileet pystyyn.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikös se juuri näin pitänyt mennäkin?

Niinhän sen piti. Pidetään rajoituksia, jotta turvataan terveydenhuollon kapasiteetti. Hybridistrategia, jossa rajoitetaan tarpeen tullen ja sen verran kuin on riittävää, jonka jälkeen tilannetta seurataan ja rajoituksia puretaan.

Nyt sitten pidetään rajoituksia, koska, mutta, siksi, ehkä ja vittu mitä kaikkea.
 
Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat: HIFK ja Kiekko-Espoo
Nyt kun näkee Helsingin ja Espoon (en tiedä mikä muissa tilanne nyt) ruokakaupoissa vielä jonkin verran maskittomia ihmisiä, niin jos ei ole ihan pakottavaa terveydellistä syytä olla maskittomana, niin miten ihmeessä he perustelevat tai selittävät syyn sille? Täällä kuitenkin tautia ja altistumisen vaaraa. Näin äkkiseltään ei tule mieleen muuta kuin välinpitämättömyys ja/tai tyhmyys.

Täällä on yksi, joka ei käytä maskia kaupassa ruuhka-ajan ulkopuolella, koska miksi pitäisi, jos pystyn pitämään turvavälit ja huolehdi käsihygieniasta ennen ja jälkeen kaupan? Ruuhkaisessa bussissa ja metrossa käytän ja jos kauppa on tupaten täynnä porukkaa – muuten en. En tiedä mikä idea siinä on laittaa maski päähän alle 5min ajaksi, jos meen tohon lähialepaan, jossa on ehkä yksi asiakas mun lisäksi ja hän on lähimillään 10m päässä minusta? Kyse ei ole itsekkyydestä tai tyhmyydestä, vaan siitä, et ajattelen maalaisjärjellä missä tilanteessa maskista olisi oikeasti hyötyä. En halua käyttää noita kertakäyttömaskeja turhaan ja heittää sit roskiin jonkun alle 5min käytön jälkeen.

Suurin osa käyttää maskia ryhmäpaineen takia ja sen voi ajatella olevan ihan yhtä itsekästä kuin maskitta oleminen. "Pidän nyt vaan näyn vuoksi tätä samaa kertakäyttömaskia taskun pohjalta otettuna kymmenettä kertaa, ettei mua vaan katsota pahasti."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös