Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 202 069
  • 81 140

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luetteletko jotain kohtia mistä olet eri mieltä?

Kuolleet: mediaani 84v, vähintään yksi pitkäaikainen sairaus alla. Saattanut kuolla siihen tai koronaan, mutta korona ollut ainakin jossain vaiheessa. Lähde: THL

Sairaalat: Ei näillä väestöntiheyksillä päästä sellaisiin tartuntamääriin, että sairaalakapasiteetti menisi ylitse.

Perheelliset: Täysin oma mutu. Voin olla väärässä.

Työttömyysluvut onkin jo viestissä perusteltu.

Konkurssiaalto: Suomea odottaa kaikkien aikojen konkurssivyöry kun koronan takia tehty suojakausi päättyy – jopa tuhansien konkurssihakemusten patoutuma purkautumassa helmikuussa

Vastakkainasettelun kasvu: Sosiaalinen media. Keväällä ja alkusyksystä tuntui kaikki yhteen ääneen kannattavan rajoituksia, nyt tilanne vaikuttaisi somessa olevan aivan toinen. Toki voi olla väärä havainto.
Tehohoidossa kuolleiden keski-ikä on 66v ja tehohoitoa tarvitsevien 57v. On siis aivan turha väittää, ettei koronavirus vaikuta levitessään myös työssäkäyvään väestöön ja sitä kautta talouteen ja työlisyyteen. Tässä on myös linkki tilastokeskuksen 2018-2019 taulukkoon, jossa luetellaan yritysten liikevaihto toimialoittain. Tässä toinen linkki findikaattorin sivuille, josta näkee työlliset toimialoittain. Vaikka rajoitukset eivät vaikuta taloudellisesti pelkästään suoraan kohdistettuihin aloihin, on selvää että rajoitukset suojaavat niin työllisyyden kuin taloudenkin osalta Suomen suurimpia ja välttämättömimpiä toimialoja.

Esimerkiksi omaan työpaikkaani rajoitukset eivät ole kohdistuneet, mutta yt:t ovat käynnissä ja kesällä oli useita lomautuksia. Vuokratyöntekijöistä luovutaan nyt kun vuosi vaihtui ja kesätöihin ei viime vuonna otettu poikkeuksellisesti juuri ketään ja sama on oletettavasti edessä myös tulevana kesänä. Nämä ratkaisut näkyvät juuri nuorten työllisyydessä, vaikka rajoitukset eivät koske kyseistä yritystä edes välillisesti. Tämän kaltaisiin yrityksiin rajoituksilla on lähinnä positiivinen vaikutus ja syyllinen tilanteeseen ja ratkaisuihin on pandemia.

Konkurssiaalto on varmasti tulossa, mutta onko syynä rajoitukset vai pandemia? Rajoitukset varmasti osittain määräävät sen, minkä alan yritykset hakeutuvat konkurssiin, mutta on naiivia ja puusilmäistä ajatella ja vauhkota konkurssien, työttymyyden ja mielenterveysongelmien syntyneen vain rajoitusten johdosta.

Joulukuussa HUS:n piiristä tehtiin varmuuden vuoksi potilassiirtoja, jottei kapasiteetti ylity. Tästä voinee melko helposti päätellä sen, että potilaiden lisääntyessä kapasiteetin lisääminen on jostain muusta pois. Jos Britanniassa leviävä variantti pääsee myös Suomessa valloilleen ja se todella on niin paljon tarttuvampi kuin tutkimukset ehdottaa, tuo myös se uuden mausteen tähän soppaan. Tuskin Suomessa tarvitsisi missään vaiheessa Venäjän ja nyt myös USA:n tyyliin ohjeistaa ambulanssikuskeja olla tuomatta potilasta sairaalaan, jos hänen ei oleteta selviävän, mutta tämän ja nykyisen tilanteen välissä on vielä aika paljon harmaata. Kuten @Sistis tänne linkkasi, nyt on vaikeuksissa Ruotsin terveydenhuolto ja nimenomaan lasten tehohoito. Miksi ihmeessä myös Suomi ei voisi kohdata vastaavia ongelmia ja miksi juuri Suomessa korona ei voisi enää räjähtää käsiin, jos sen annetaan levitä. En näe myöskään syytä miksi tuleva kesä ei voisi olla edellisen kaltainen ja rajoitukset minimaalisia.
 
Viimeksi muokattu:

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Olen muuten melko varma, että Israel saa hoidettua Länsirannan rokotukset, ennen kuin suomalaiset on rokotettu. Toki julkisesti PA on hoitanut ne itse, mutta pöydän alta Shin bet on saanut muutaman itsemurhapommia valmistelevan kaverin kosoitteen.

Julkisen uutisoinnin takana Länsirannan arabit tarvitsevat Israelia, siellä käy paljon arabeja töissä ja taas lähes kaikki ulkomainen turismi PA:n alueille tulee Israelin kautta. Myös Israel tarvitsee PA:n alueen työvoimaa, kun yhteiskunta taas aukeaa. Lisäksi Israelin arabit saavat sukuloida vapaasti Länsirannalle, joten epidemian kukistamisessa varmasti huolehditaan myös PA:n alaisesta väestöstä.

Voisin lyödä vetoa, että myös Gaza on rokotettu ennen Suomea. Israel toimittaa todennäköisesti rokotteet rajalle, eurooppalaiset hoitavat rokottamisen ja Hamasille annetaan lupa huutaa siionisteille haista vittu ja pöydän alta on annettu muutaman iranilaisen toimijan nimi.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tai Israelin malli, rahaa palamaan rokotteisiin ja huhtikuussa paluu normaaliin. Ehkä järkevin investointi maailmanhistorissa?
Kyllä. Ne, jotka netissä huutelevat Israelin mallin hinnasta ovat melko varmasti jääneet luokalle matematiikasta.
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
En voi välttyä ajattelemasta, että amerikkalaisilla on jotenkin sormensa pelissä rokotteiden hyvään saatavuuteen israelilaisille.
Eli välttämättä pelkkä raha ei ole ainoa tekijä tässä asiassa.
En usko. Israelilla on erittäin vahvaa omaa lääketieteen (ja muutakin) teknologista osaamista. Muistisairauksien, kirurgisten tutkimusten ym. kohdalla Israel on aivan maailman huippua. Olen ollut Israelissa sairaalahoidossa, ensiapuasema tuntui kaaokselta, mutta jotenkin vaan homma eteni ja sain ennen osastolle joutumista tuloksia joita Suomessa hoidetaan vasta osastolle joutumisen kautta. Tehokasta, ei ollut ns. arvauskeskus. Ja rahaa Israelilla on (nykyään) ihan omasta takaa.

Muutenkin tuota "amerikanapua" hehkutetaan liikaa. Israel vaihtoi esim F35 hävittäjiin omat softat ja viimevuosien merkittävimmät puolustushankinnat on Suomi tehnyt Israelista.
 

jiihoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Tai Israelin malli, rahaa palamaan rokotteisiin ja huhtikuussa paluu normaaliin. Ehkä järkevin investointi maailmanhistorissa?
Samasta aihepiiristä oli tänään myös juttua Financial Timesissa otsikolla ”Governments need to step in to ramp up vaccine production” Lyhyesti sanottuna kerrottiin siis, kuinka lock downit maksavat järjettömiä summia joka päivä ja paras sijoitus valtioilta olisi nyt tavalla tai toisella tukea rokotusprosessin vauhdittamista. Vaihtoehtoja olisi kaksi; tukea taloudellisesti nykyisiä rokotevalmistajia, jotta valmistus ja jakelu saataisiin nopeammaksi. Toinen vaihtoehto olisi radikaalimpi sotahenkinen malli, jossa rokotetta alettaisiin valmistamaan massatuotantona kaikin mahdollisin tavoin eri valmistajien toimesta nykyisten hyväksyttyjen valmistajien menetelmillä ja karkeasti sanottuna voitonjako selvitettäisiin jälkikäteen, kun tauti on selätetty.

Tietenkin nämä ovat erittäin monimutkaisia asioita ratkaista käytännössä, mutta mielestäni etenkin tuo ensimmäinen vaihtoehto on ihan toteutettavissa ja fokusta pitäisi siirtää voimakkaasti nykyisten hyväksyttyjen rokotteiden valmistajien tuotannon ja jakelun kiihdyttäminen tukemiseen.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miksi ihmeessä myös Suomi ei voisi kohdata vastaavia ongelmia ja miksi juuri Suomessa korona ei voisi enää räjähtää käsiin, jos sen annetaan levitä. En näe myöskään syytä miksi tuleva kesä ei voisi olla edellisen kaltainen ja rajoitukset minimaalisia.

Tässähän olisi kaikkein olennaista se, että tiedettäisiin ne syyt, miksi Suomi on pärjännyt näinkin hyvin. Meillä on tiettyä maantieteellisistä ja kulttuurillista etua moneen muuhun maahan verrattuna, mutta ei tämä silti kelpaa kuin osittaiseksi selitykseksi. Ruotsissa korona on levinnyt varsin pahasti ihan yhtä harvaan asutuilla alueilla kuin mitä Suomi on täynnä.

Itse väitän, että suurimpia syitä ovat se, että korona ei ole missään vaiheessa päässyt tänne sellaisissa määrin kuin moneen muuhun maahan. Ja se, että rajoitukset laitettiin keväällä oikeaan aikaan päälle. Ja suosituksia on noudatettu säntillisesti. Ja rajoituksia on melkein oikea-aikaisesti säädetty kireämmälle tai löysemmälle kehityksen mukaan.

Tämä on ollut hyvä suoritus. Mutta on ihan selvää, että jos tätä linjaa ei jakseta jatkaa, niin meneehän tämä vituroilleen. Niin se on tehnyt käytännössä kaikkialla.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Tai Israelin malli, rahaa palamaan rokotteisiin ja huhtikuussa paluu normaaliin. Ehkä järkevin investointi maailmanhistorissa?

Tässä tullaankin matikan lisäksi biologiaan.

Juutalaisen ÄO lienee keskimäärin korkeampi kuin suomalaisen.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Miksiköhän TAYS-alueella on enemmän koronapotilaita sekä sairaalahoidossa että tehohoidossa kuin TYKS-alueella, vaikka viimeisen kahden viikon aikana Tampereella on ollut 93 uutta tartuntaa kun Turussa niitä on ollut 298. Ovatko hitaat hämäläiset huonompia testaajia kuin tarmokkaat turkulaiset vai mistä tuo tilastollinen ristiriita mahtaa johtua.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tässähän olisi kaikkein olennaista se, että tiedettäisiin ne syyt, miksi Suomi on pärjännyt näinkin hyvin. Meillä on tiettyä maantieteellisistä ja kulttuurillista etua moneen muuhun maahan verrattuna, mutta ei tämä silti kelpaa kuin osittaiseksi selitykseksi. Ruotsissa korona on levinnyt varsin pahasti ihan yhtä harvaan asutuilla alueilla kuin mitä Suomi on täynnä.

Toki Ruotsi kuitenkin on ihan oleellisesti Suomea kaupungistuneempi.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Tehohoidossa kuolleiden keski-ikä on 66v ja tehohoitoa tarvitsevien 57v. On siis aivan turha väittää, ettei koronavirus vaikuta levitessään myös työssäkäyvään väestöön ja sitä kautta talouteen ja työlisyyteen.
Superyllätys kaikille, että tehohoidon keski-iät ovat alhaiset. Tehohoitoa ei kuitenkaan lähtökohtaisesti anneta yli 80-vuotiaalle, ellei tämä muuten ole käytännössä terve kuin pukki ja arvellaan, että tällä on hyvät edellytykset selvitä tehohoidosta.

Hankala tällä lähtökohdalla hirveän ylös noita keski-ikiä saada. Olisi kiva saada tilasto, paljonko tehohoidossa oikeasti on kuollut porukkaa. Eiköhän selvästi suurin osa ”koronaan” kuolleista ole kuollut ihan muualla kuin teholla. Kuten nuo keski-iätkin kertovat.
 

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Miksiköhän TAYS-alueella on enemmän koronapotilaita sekä sairaalahoidossa että tehohoidossa kuin TYKS-alueella, vaikka viimeisen kahden viikon aikana Tampereella on ollut 93 uutta tartuntaa kun Turussa niitä on ollut 298. Ovatko hitaat hämäläiset huonompia testaajia kuin tarmokkaat turkulaiset vai mistä tuo tilastollinen ristiriita mahtaa johtua.

Uutinen maanantailta selittää varmaan aika paljon.

"Vanhusten hoitoon keskittyneessä Rauhaniemen sairaalassa Tampereella on rikottu jo sadan koronatapauksen raja. Tuoreimman tiedon mukaan potilaista virus on todettu 57:llä ja henkilökunnasta 44:llä."

Tapaukset todettu pidemmällä ajanjaksolla, mutta vuoden 2021 puolella ainakin kolme potilasta sairastunut koronaan. Siitä tulee aina nopeasti koronapotilaita tilastoihin lisää, kun sairaalan sisällä tauti leviää.

Rauhaniemessä kriittiset hetket: rokotukset jo pitkällä, mutta lisää sairastuneita tulee jatkuvasti – kuolleita yhä yhdeksän
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toki Ruotsi kuitenkin on ihan oleellisesti Suomea kaupungistuneempi.

Kyllä kyllä. Ja kaupungit varmasti toimivat tehokkaina "virushautomoina", joista virus sitten leviää muualle. Kuitenkin Ruotsin väestötiheys ei minusta ole mitenkään merkittävästi erilainen Suomeen verrattuna, ainakin jos täältä löytyvä karttakuva pitää lähellekään paikkaansa: Väestötiheys – Wikipedia

Ja jos Ruotsin väestötiheyttä verrataan esimerkiksi Keski-Eurooppaan, on Ruotsi jo varsin väljästi asuttu maa. Silti Ruotsissa korona on levinnyt todella laajalle, enkä keksi tähän mitään muuta selitystä kuin sen, ettei maassa asetettu alkuvaiheessa riittävän tiukkoja rajoituksia tai noudatettu suosituksia. Laumasuojan tavoittelu kantaa katkeraa satoa.

Ruotsin tilanne on sen verran kehno, että maassa ilmaantuvuusluku on tälläkin hetkellä lähes 800 (tartunnat per 100 000 asukasta 14 vuorokauden ajalta). Iso-Britanniassa vastaava luku on noin 1000, mutta Italiassa ja Saksassa vain reilu 300, Ranskassa vajaa 300 sekä Belgiassa reilu 200. Toki esim. Belgiassa käytiin lähes 2000 lukemissa pahimmassa vaiheessa. Suomessa luku on tällä hetkellä reilu 60.

Nuo luvut omista kirjanpidoistani. Virheet ovat mahdollisia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ja jos Ruotsin väestötiheyttä verrataan esimerkiksi Keski-Eurooppaan, on Ruotsi jo varsin väljästi asuttu maa. Silti Ruotsissa korona on levinnyt todella laajalle, enkä keksi tähän mitään muuta selitystä kuin sen, ettei maassa asetettu alkuvaiheessa riittävän tiukkoja rajoituksia tai noudatettu suosituksia. Laumasuojan tavoittelu kantaa katkeraa satoa.

Eikös Ruotsissakin ainakin yksi selitys ole että maahanmuuttoa on paljon enemmän kun Suomessa, tietenkin tuo on vain yksi asia.
 

Marlboro

Jäsen
Nyt ollaan sitten näemmä löydetty Israelin muodossa uusi Uusi-Seelanti - eli valitaan joku yksittäinen poikkeusvaltio, jonka perusteella Suomi on kussut asiansa ja hallitus vetänyt taas päin vittua. Israelissa pelkästään tänä vuonna uusia koronatapauksia saman verran kuin Suomessa 2020 ja mutulla veikkaisin juutalaisillakin olevan vähän eri tahti hanukka-aikana.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikös Ruotsissakin ainakin yksi selitys ole että maahanmuuttoa on paljon enemmän kun Suomessa, tietenkin tuo on vain yksi asia.

Tuo on yksi tarjottu selitys ollut, mutta enemmänkin kyse on mielestäni siitä, että jos maan koronastategia pettää, maahanmuuttajayhteisöt ovat niitä, jotka koronasta kärsivät pahiten.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Nyt ollaan sitten näemmä löydetty Israelin muodossa uusi Uusi-Seelanti - eli valitaan joku yksittäinen poikkeusvaltio, jonka perusteella Suomi on kussut asiansa ja hallitus vetänyt taas päin vittua. Israelissa pelkästään tänä vuonna uusia koronatapauksia saman verran kuin Suomessa 2020 ja mutulla veikkaisin juutalaisillakin olevan vähän eri tahti hanukka-aikana.

Niin, aika monessa toiminnassa on sellainen käsite kuin "best practices", joiden avulla yritetään optimoida toimintaa. Israelissa (ja vaikkapa Tanskassa) on tehty sellaisia asioita, joiden ansiosta rokotekattavuus on ainakin tässä kohtaa eri tasolla. En ymmärrä, miksei sellaisten tekemättömyyttä voisi kyseenalaistaa tilanteessa, jossa kai yritetään olla maailman parhaita. Vaihtoehtona on tietysti strutsipolitiikka, eli pää hiekkaan.
 

Oadie

Jäsen
Rakennusliiton puheenjohtaja: Itä-Euroopasta saapuu tuhansia raksamiehiä ilman testejä ja karanteeneja – pelkää isoa tautirypästä Rakennusliiton puheenjohtaja: Itä-Euroopasta saapuu tuhansia raksamiehiä ilman testejä ja karanteeneja – pelkää isoa tautirypästä
Viime aikoina valmiuslaki ja muut mahdolliset kiristettävät toimet ovat olleet taas kovin esillä. Olisko ihan mahdottomuus saada laki ja määräys sille, että myös näille raksaukoille tehdään testit saapuessaan ja määrätään ihan oikeasti karanteeniin jos aihetta. Eihän tuossa touhussa ole tolkkua jos toista päätä yritetään tukkia ja toisesta otetaan sisään.


Tuo on yksi tarjottu selitys ollut, mutta enemmänkin kyse on mielestäni siitä, että jos maan koronastategia pettää, maahanmuuttajayhteisöt ovat niitä, jotka koronasta kärsivät pahiten.
Jos suomalainen saa tartunnan vaikka Levin reissullaan niin se on hänen vikansa, koska ei ole noudattanut rajoituksia ja suosituksia. Jos maahanmuuttaja saa tartunnan se on koronastrategian vika? Turussa ja ainakin Helsingissä on siis strategia epäonnistunut.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Rakennusliiton puheenjohtaja: Itä-Euroopasta saapuu tuhansia raksamiehiä ilman testejä ja karanteeneja – pelkää isoa tautirypästä Rakennusliiton puheenjohtaja: Itä-Euroopasta saapuu tuhansia raksamiehiä ilman testejä ja karanteeneja – pelkää isoa tautirypästä
Niinpä niin. Ja kohta tulee Marin kumppaneineen ohjeistamaan kansalaisia kuinka kaikkien pitää osallistua nyt talkoisiin ja pysyä poissa harrastuksista sekä viihteeltä. Samaan aikaan perälauta vuotaa ja kohta meille kerrotaan kuinka tartuntatapaukset ovat nousussa ja rajoitusten purkamiselle ei ole mitään syytä. Rokotetta ei ole tarpeeksi maassa eikä rokotustahti ole tällä hetkellä sellainen kuin se voisi ja pitäisi olla.

Suomi on onnistunut hoitamaan kriisin monessa suhteessa esimerkillisesti mutta tätä menoa ollaan viimeisten joukossa joka taudin saa tukahdutettua.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos suomalainen saa tartunnan vaikka Levin reissullaan niin se on hänen vikansa, koska ei ole noudattanut rajoituksia ja suosituksia. Jos maahanmuuttaja saa tartunnan se on koronastrategian vika? Turussa ja ainakin Helsingissä on siis strategia epäonnistunut.

Koska en osaa näköjään kirjoittaa riittävän selkeästi, niin sovitaan sitten vaikka näin.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kannattaisi kyllä tuossa rokotusasiassakin laittaa vähän kohkaamisessa jäitä hattuun.

Sanoisin, että on pakko olla täydellinen yltiöoptimisti, jos ajattelee, että koko hankinta-, logistiikka- ja jakeluketju puolen miljardin asukkaan valtioliitolle - tehtaalta komission kautta Pihtiputaan mummolle ja Savukosken kunnan vanhainkotiin - sujuisi kuin vettä vain parissa viikossa. Tietenkin siinä kestää vähän aikaa, ennen kuin jakelu sujuu täydellä teholla.

Hemmetin hyvä, että ollaan suuressa ja vahvassa hankintayksikössä mukana. Muutamien viikkojen päästä koko ketju on jo aivan eri lailla kunnossa ja toimitus- ja rokotustahti on toinen. Kun EU tilaa, Pfizer toimittaa. Eri tilanne olisi, jos Suomi tekisi yksittäisiä nappitilauksia muiden kanssa kilpaillen. Silloin jäätäisiin kyllä sinne häntäpäähän: saataisiin jotakin, joskus, jos saataisiin.

Mediat tohisee, mutta niinhän niiden kuuluukin.
 
Viimeksi muokattu:

Oadie

Jäsen
Kannattaisi kyllä tuossa rokotusasiassakin laittaa vähän kohkaamisessa jäitä hattuun.

Sanoisin, että on pakko olla täydellinen yltiöoptimisti, jos luulee, että koko hankinta-, logistiikka- ja jakeluketju puolen miljardin asukkaan valtioliitolle - tehtaalta komission kautta Pihtiputaan mummolle ja Savukosken kunnan vanhainkotiin - sujuisi kuin vettä vain parissa viikossa. Tietenkin siinä kestää vähän aikaa, ennen kuin jakelu sujuu täydellä teholla.
Tämä nyt on varmaan jo ollut muutamaan otteeseen täällä, mutta pistetään nyt vielä. Tuo ihmisten kohkaaminen johtuu siitä että tavalliselle kansalle rinta rottingilla ilmoitetaan mm. saapuvia määriä ja sitten ne eivät toteudukkaan. THL:n ylilääkäri mm. odotteli satoja tuhansia annoksia, mutta vain kymmeniä tuhansia saapui. Olisivat kertoneet, että saadaan alkuun vähän ja sekin itsessään hidastaa toimintaa. Huonosta informaatiosta tässä kärsitään. Kyllähän nyt tämä vuosi ainakin luultavasti menee tuossa touhussa. Taitaa muuten olla rokoteketjun asioita nämä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös