Henkilökohtaisella tasolla alkaa nämä rajoitusten jatkumiset kyllä näkyvän pahasti miehessä ja etenkin mielessä, mutta yritän olla silti sen suuremmin valittamatta. Seuraavaksi siis tarjolla suoraa valitusta.
Omat joukkueharrastukset ollut tämän viimeisen kalenterivuoden aikana nyt puoli vuotta seis (kevään rajoitukset, kesätauko ja nyt tämä) ja kun oma yksinelävän ihmisen elämä on rakentunut täysin harrastuksieni, töiden sekä satunnaisten yleisötapahtumien ympärille niin kyllä tässä elämä kovin tyhjää ja toisaalta vähän merkityksettömän tuntuista on viime vuoden ollut.
Heräät aamulla, teet etänä töitä, käyt kävelyllä ja katsot illan Netflixiä. Tätä siis viisi päivää viikossa ja ainoa muutos viikonloppuun tulee siinä, että ei tarvitse tehdä edes niitä töitä eli saatkin istua sohvalla koko päivän ja tissutella jos tekemistä kaipaat. Onneksi on edes niitä töitä, kaikki muut eivät ole edes yhtä hyvässä asemassa. Moni tietysti saattaa kommentoida, että mikä estää hankkimasta uusia harrastuksia mut oma luonne ei niin mielekästi tekemistä ole tässä vuodessa valitettavasti löytänyt. Yritys on ollut kova.
Ainoat viikottaiset ihmiskontaktit ovat olleet kaupan kassan kanssa ja muuten näen sukuani sekä kavereitani silloin kun heidän omat perhe-elämänsä antaa myöden, mutta korkeintaan kuitenkin kerran kuussa. Parhaimmillaan itsellä mennyt siis viikkoja, jolloin ainoa suusta päässyt lauseeni on "En tarvitse kuittia, kiitos". Väkisinkin on tullut kovin negatiivisia ajatuksia siitä, että tätäkö minun "uusi normaalini" sitten tulee määrämättömän ajan olemaan. Pienoisena optimistina ajattelin jo tilanteen kääntyneen koronassa asteen parempaan suuntaan, mutta näemmä rajoitukset jatkuvatkin niin pitkälle kunnes kenelläkään ei ole tautia missään.
Tällaista on siis yksinelävän ihmisen eläminen tässä kriisikehdossa Kanta-Hämeessä. Tartuntoja ei juuri ole, mutta rajoitukset jatkuu varmuuden varalta kai kesään saakka. Toisaalta kai hyvä kuitenkin, että niitä heikoimpiakin suojellaan. Yritän olla vain ajattelematta tätä koronan tuomaa omaa tilannettani sen suuremmin ja vain puskea laput silmillä kohti noh... jotakin. En sano valon tunnelin päässä olevan vielä sammutettu, mutta kyllä tässä joudun tosissani etsimään motivaatiota taisteluun koronaa vastaan ihan muiden kanssaeläjien vuoksi.