Valitettava kokemus, mutta niin yleinen nykypäivänä. Nämä menevät vaan isoilta massoilta ja hysterisoivilta henkilöiltä ohi ja kuulostavat heille joiltain saduilta. Eikä ihme, eihän näitä uutisoida missään lehdissä tai hehkuteta isoilla lööpeillä. Pelotellaan kyllä kaikella mahdollisella, mutta sitten tällaiset useisiin henkilöihin vaikuttavat henkilökohtaiset puolikatastrofit jäävät kaikkien tutkien alle.Minä pystyn myöntämään, ettei noi pasianssi ja aarresaari jutut oikein hetkauta suuntaan taikka toiseen, enkä niitä oikein vittuilunakaan ota, joka ei varmasti ole tarkoitustaan.
Sen kuitenkin sanon, että niin kauan kun korona ja rajoitukset ei taloudellisesti vaikuta omaan elämään mitenkään, niin on helppo huudella kaikkea ja suhtautua vapautuneemmin koko pandemiaan. Itsekin naureskelin vielä keväällä ja jopa kesällä tälle touhulle, mutta muuttui kyllä ääni kellossa, kun tulikin irtisanominen syksyllä.
Nyt lähinnä ahdistaa, enkä toivo tätä kenellekään.
Millä perusteella kommunistinen? Tämähän on kaikkea muuta.Jep. Tarkennetaan varmuudeksi, että en missään nimessä viitannut sinuun kirjoittaessani näistä maskidenialisteista. Sehän se tässä taudissa perseestä onkin, että sen vaikutukset - olivat ne sitten taloudellisia tai terveydellisiä - osuvat niihinkin, ketkä yrittävät elää rajoituksien ja suosituksien mukaan.
Joku sanoisi, että demokraattinen virus. Minusta se on kaikkea muuta. Se on kommunistinen.
-Kuolemat osuvat vanhuksille
-Tartunnat painottuvat mamuihin
-Taloudelliset ongelmat ja irtisanomiset painottuvat pääosin pienituloisempaan kansanosaan. Hyvätuloiset porskuttavat etätyössä normaalisti (yleistys, mutta isossa kuvassa näin)
-Ainoa asia, joka koskee kaikkia, on vitutus. Eri syistä, mutta kuitenkin.
Nyt ei ole aika lähteä Iraniin. T: Krista KiuruTulo matkalla käytiin Iranissa kaupassa ja eilen kaksi sankaria kävi siellä uudestaan maskit naamalla joka kerta.