Ite haluaisin totuudenmukaista viestintää. Mää en koskaan päässyt siitä yli, että hallitus ja viranomaiset sun muut väitti, valehteli ja teki muka-tutkimuksia siitä, ettei maskeista ole hyötyä viruksen torjunnassa ja sitten muutamaa kuukautta myöhemmin maski olikin parasta mitä oli keksitty polkupyörän jälkeen. Sillä ei ole edes väliä, onko se maski oikeasti tärkeä vai ei, sillä on että mulle valehdeltiin ihan tarkoituksella kirkkain silmin.
Ok, syy valehtelemiseen oli tavallaan hyvä, kun rikollisten kanssa ei oltu vielä saatu neuvoteltua diilejä kuntoon, eli sitä omaa varautumisen heikkoutta peiteltiin kertomalla julkisesti toista kuin tiedettiin. Hyvä tarkoitus, mutta sen jälkeen on vaikeampaa luottaa mihinkään näiden viranomaisten sanomisiin. Nehän voi tehdä sen hyvissä aikeissaan uudelleenkin ja ehkä koko ajan tekevätkin.
Pääseeköhän tällä varautuneisuudella jo johonkin salaliittolaislahkoon.