Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 200 372
  • 81 140

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Sinkkuna ja muutenkin tykkään viettää vapaa-aikaa yksin ja jolla ei ole näitä "luonnollisia" kontakteja, niin kyllä se oma asenne, suhtautuminen ja ymmärrys tähän vallitsevaan tilanteeseen auttaa aika paljon omassa jaksamisessa. Lisäksi, kun pitää kiinni itseään kiinnostavista asioista: Itselleni niitä ovat esimerkiksi lukeminen ja videopelien pelaaminen ja käy välillä tuulettumassa ulkona vaikkapa kävely- tai hölkkälenkillä, niin auttaa ainakin minua jaksamisesa. Tietysti totean tämän vain omasta puolestani, enkä voi arvioida muiden "yksinäisten" ihmisten elämää nyt vallitsevassa tilanteessa.

Kyllä ja vielä tartun tuohon videopelaamiseen. Itselle se ollut todella iso juttu. Pitänyt jopa enemmän kavereihin yhteyttä kun monet alkaneet juuri viihtymään pelien parissa ja siellä sitten päivittäin "tavataan". Jopa yhden kaverin iäkäs isä alkanut pelailemaan ja näin ollen ovat tekemissä hyvinkin paljon.

Tällä hetkellä nauttii muutenkin paljon pienemmistä arjen tekemisistä. Ennen oli aina tarve mennä joka puolella mutta nyt jollakin tapaa rauhoittunut ja hyvä näin.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos uskot, että koulujen sulkemisella yhdeksi viikoksi homma on ratkaistu, minulla on myydä sinulle illalliskortti Zedu de Lucan synttäribileisiin.

Viikko plus joululoma on yhtä kuin kolme viikkoa.

Edit. Tässä tietenkin oletuksena, että malttavat pysyä kotona.
 
Viimeksi muokattu:

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Teini-ikäisille se koululuokka ei ole se riskitilanne, vaan kavereiden tapaaminen koulun ulkopuolella suuremman riskin tilanteissa.

Tervetuloa tutustumaan meidän pieniin luokkahuoneisiin. Neliöt per henkilö on kyllä vedetty niin minimiin kuin mahdollista. Ja sama tilanne on monessa muussakin koulussa. Tämän lisäksi valinnaistuntien sekaryhmät, niin onhan tuo haastava yhtälö.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Koska niin sanovat kaikki alan ammattilaiset ympäri maailmaa. Niin on sanonut Fauci, niin on sanonut useiden eri Länsi-Euroopan maiden terveysviranomaiset. Briteissä (jossa joulu on vielä rajoitettu max. 3 kotitaloutta yhdessä) asiantuntijat ovat sanoneet, että jokainen joulun päivä tulee vaatimaan viittä kovan lockdownin päivää joulun jälkeen.

Työpaikoilla ihmisille tulee harvan työkaverin kanssa altistumistilanteita (>15 min + <2m + ei maskeja). Työpaikat ovat myös useimmiten isoja, avoimia tiloja, missä on toimiva ilmastointi. Koulussa tapahtuneista altistumisista ja niistä johtuneista tartunnoista on juuri eiliseltä THL:n sivujen selvitys. Teini-ikäisille se koululuokka ei ole se riskitilanne, vaan kavereiden tapaaminen koulun ulkopuolella suuremman riskin tilanteissa.

Ja kyllä, tänä vuonna kontaktit jouluna ovat merkittävästi pienemmät kuin normaalina jouluna. Mutta kun ne kaikki ovat ekstraa. Ne ovat jokainen kontakteja, joita ei tapahdu tänään lauantaina.

Jouluna istutaan naamatusten pienen ruokapöydän ääressä tuntikaupalla, halaillaan ja pussataan, nautitaan vähän alkoholiakin, saunotaan ja pestään selkiä. Näiden kontaktien riskikerroin johonkin työpaikalla istumiseen verrattuna on luokkaa 50x.

Se että jouluna kontaktimäärä johonkin toiseen torstaihin verrattuna triplaantuu ja niiden kontaktien riskiarvo on myös moninkertainen, johtaa moninkertaisiin tartuntoihin.
Kai se niin on, jos viisaammat niin sanoo. En vaan ole aiemmassa elämässä kuullut ikinä sanaakaan siitä, että joulunpyhät ovat jotenkin suuri riski saada flunssa. Itse ajattelisin tämän kyllä päinvastoin. Ja se riski on suurempi muulloin kuin jouluna. Enkä itsekään muista, että ikinä olisin joululomalla ollut kipeänä.

Mutta turha näistä on vääntää, totuuden näemme ensi vuonna. Mutta jos vetoa pitäisi lyödä, niin flunssat leviävät enemmän normaalielämässä, kuin jouluna pienten piirien kesken.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se että jouluna kontaktimäärä johonkin toiseen torstaihin verrattuna triplaantuu ja niiden kontaktien riskiarvo on myös moninkertainen, johtaa moninkertaisiin tartuntoihin.

Viestissäsi on (taas kerran) todella paljon hyviä pointteja. Ja uskon, että tuossa on paljon perää. Tartuntojen suunta riippuu nyt joulun kantissa todella monesta tekijästä, ja ylös- tai alaspäin meno ratkeaa sen perusteella, että dominoiko rajoitusten tartuntoja laskeva vaikutus vai joulun kontaktien aiheuttama tartuntoja nostava vaikutus.

Ratkaisevaa on myös osaltaan se, että kuinka hyvin suomalaiset viitsivät noudattaa suosituksia turvallisesta joulun vietosta. Kaikki eivät varmasti suostu tähän, ja merkitsevää onkin, että kuinka moneen sukuun tällainen koronakapinallinen kuuluu, ja kuinka paljon hän aikoo kierrellä jouluna tuttavia ja sukulaisia tapaamassa.

Syysloma jostain syystä laski aika voimakkaasti tartuntoja, eikä niitä tullut sen jälkeenkään erityisen paljoa lisää. Joulu on toki luonteeltaan varsin erilainen, joten ihan suoraan näitä ei voi verrata.

Yksi koulujen etäopetukseen liittyvä välillinen tekijä kannattaa kuitenkin huomioida. Koulumatkoilla olevat lapset aiheuttavat ainakin kaupungeissa hetkellisen ruuhkan julkiseen liikenteeseen ja kaduille. Tämä tarkoittaa sitä, että tuona ajankohtana myös aikuisväestöllä on haasteellisempaa pitää turvavälejä, ja tämä voi ainakin periaatteessa aiheuttaa altistumisia. Tämänkin todistaminen on toki hankalaa. Mietin silti sellaistakin, että jos koulupäivän alkamista porrastettaisiin, niin olisiko sillä mitään vaikutusta?
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Syysloma jostain syystä laski aika voimakkaasti tartuntoja, eikä niitä tullut sen jälkeenkään erityisen paljoa lisää. Joulu on toki luonteeltaan varsin erilainen, joten ihan suoraan näitä ei voi verrata.
Syyslomien jälkeen oli muistaakseni havaittavissa sellainen ilmiö että tartuntoja alkoi esiintymään enemmän ympäri Suomea. Tämä varmasti johtui siitä että monet opiskelijat lähti kotiin syysloman viettoon. Syksyllä tartunnat selvästi levisi opiskelijoiden kesken, onko enää samanlaista tilannetta?

Voisi kuvitella että tällä hetkellä ihmiset tapaa muutenkin perhettään vapaasti, oli se sitten joulu tai ei. Joten se ei nyt merkittävästi tule kasvattamaan tartuntoja. Mutta tämä liikenne kun tullaan kauempaa tapamaan saattaa nostaa lukuja jossakin missä tartuntoja ei juurikaan ole ollut.

Lopuksi pitää taas kehua Kokkolaa. Hiljattain täällä oli joukkoaltistumistilannr. 0 jatko tartuntaa tähän mennessä raportoitu. Kaikilla maskit naamassa ja itsekuria oli kuin pienessä luostarissa. Nää on kivoja juttuja kuulla. (hymiö)
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lopuksi pitää taas kehua Kokkolaa. Hiljattain täällä oli joukkoaltistumistilannr. 0 jatko tartuntaa tähän mennessä raportoitu. Kaikilla maskit naamassa ja itsekuria oli kuin pienessä luostarissa. Nää on kivoja juttuja kuulla. (hymiö)

Onnittelut sinne. Valkeakoski taas osoittaa ihan toisenlaista esimerkkiä. Täällä on kuluneella viikolla ollut paikallisella yläasteella useampikin tartunta, minkä johdosta koko koulu on nyt etäopetuksessa. Ja muitakin tartuntoja on ollut paikkakunnan kokoon nähden varsin reippaasti. Kävin äskettäin kaupassa, ja yllätyin kyllä negatiivisesti siitä, että olin myyjäpojan lisäksi ainoa maskia käyttänyt. Ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluva vanhempi rouva ja muutama keski-ikäinen miesasiakas siellä palloili ilman maskia. Onneksi kauppaan tuli hetken kuluttua nuori tyttö maski päässä sekä hänen jälkeensä keski-ikäinen pariskunta niin ikään maskin kanssa. Tilastot paranivat.

Pieni kauppa. Mainitaan nyt selvyyden vuoksi, että kyttäämiseni syy ei ollut maskipoliisina toimiminen, vaan se, että nyt kun täällä on "puoli kaupunkia" karanteenissa (no ei noin paljoa, mutta yllättävän moni kuitenkin), haluan kiinnittää turvaväleihin tavallista enemmän huomiota, ja jos kyse on maskisuosituksen laiminlyöjästä, haluan pitää turvavälin vielä suurempana.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Vaimo pitää tänään meidän pihalla pikkujoulujuhlat. Aamupäivällä käytiin muksujen kanssa sahaamassa tukkeja jotta saadaan pihalle pystytettyä rakovalkea. Iltapäivä meni siinä kun laitettiin piha kuntoon. Koko perhe osallistui tähän ja kivaa oli.

Nyt voidaan pitää noita juhlia suhteellisen turvallisin mielin, ja ne on myös takuulla ikimuistettavat juhlat. Tuolla ne akat saa istua ja rupatella semmoisessa ympäristössä missä ne normaalisti eivät ikinä istuisi, ja ne kaikki ovat siitä vielä innoissaan.

Kyllä näistä poikkeusoloista voi myös tehdä itselleen paljon helpompaa jos vain yrittää. Toki kaikilla ei nyt ole mahdollisuuksia tehdä tällaista omalle pihalle, mutta jokainen voi käyttää mielikuvitusta ja pitää hauskaa.

Itse olen kiitollinen näistä hetkistä kun saa touhuta rauhassa eikä tarvi tehdä niitä samoja juttuja mitä aina on tullut tehtyä.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kai se niin on, jos viisaammat niin sanoo. En vaan ole aiemmassa elämässä kuullut ikinä sanaakaan siitä, että joulunpyhät ovat jotenkin suuri riski saada flunssa.
Vertaatko flunssan ja koronan tarttumista 1:1?

*****

Onhan se selvää, että torstainen jouluaatto on aivan erilainen päivä verrattuna kaksi päivää sitten olleeseen torstaisin. Ollaan sisällä useita tunteja tiiviissä tunnelmassa. Kaikki ainekset siihen että jos yksi joukosta on positiivinen, kaikki muut ovat myös parin päivän päästä samassa tilanteessa.

Mutta on siinä torstaissa hyviäkin pointteja; harva käy punttisalilla, kirjastossa (onko edes auki), vähemmän käydään kaupassa jne. Huonoja juttuja sitten ne perinteisen jouluaaton baarireissut, jotka taas ovat todellisia linkopaikkoja.
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Miksi jouluaaton baarireissu olisi yhtään sen kovempi linko, kun baarireissu vaikkapa tänään? Meillä ainakin ollut kaveripiirissä tapana käydä aattona juomassa yhdet oluet pubissa ja aiotaan se kyllä tehdä tänäkin vuonna. Pieni joululahja se on omistajallekin.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Miksi jouluaaton baarireissu olisi yhtään sen kovempi linko, kun baarireissu vaikkapa tänään?
Ei se olekaan, otin vain sen esimerkiksi kun joulusta on aiemmissa viesteissä ollut keskustelua.

Kaikki kontaktit, joissa ollaan kaavalla (<2m+15min) ovat nyt pahasta ja ylivoimaisesti suurin syy, miksi korona riehuu nyt niin paljon kuin riehuu. Maskipakkokaan ei ole ratkaisu ongelmaan, koska käytössä liian "heikkotehoisia" suodatuksia. Pitäisi olla FFP3-luokan suodatusta molempiin suuntiin, mutta siihen ei nyt haluta mennä.
 
F

Flonaldo

Miksi jouluaaton baarireissu olisi yhtään sen kovempi linko, kun baarireissu vaikkapa tänään?
Ei se olekaan.

Käyttekö kavereiden kanssa pubissa joka torstai, vai onko tämä mahdollisesti ekstraa normaaliviikkoon nähden?

Lisäksi tuo ei ole kovin edustava joulunviettotapa. Isoin ryhmä joulunviettäjiä ovat he, jotka kokoontuvat yhteen lähisuvun kanssa. Yhtenä päivänä toisen puolison vanhemmille, johon tulevat myös todennäköisesti sisarukset lapsineen. Toisena päivänä sitten toisen puolison vanhemmilla sama kaava.

Jos koko jengi asuu normaalistikin samalla paikkakunnalla, he saattavat olla tavanneet syksyn aikana suht useinkin - mutta kovinkaan moni ei varmasti ole viikoittain samaan tapaan isommissa ryhmissä kokoontunut. Jos taas asutaan eri puolilla maata, on suht varmaa, että joulun kokoontuminen on poikkeuksellista.
 

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Katselin HS:n grafiikka-artikkelia, ja pisti silmään kiinnostava havainto: HUS-alueella on viimeisen kahden viikon aikana tehty yli 20 000 koronatestiä vähemmän kuin edeltävällä kahden viikon jaksolla. Osaako joku sanoa, mistä tämä johtuu? Lähes koko muussa maassa testimäärät ovat nousseet.
 
F

Flonaldo

Onko näiden tartuntamekanismeissa järkyttävä ero?
Ei mekanismissa, mutta tartuttavuudessa kyllä. Koronan tartuttavuus on todennäköisesti tuplat influenssaan verrattuna - oikeastaan se syy minkä takia tässä on globaalin pandemian kanssa vuosi painittu. Flunssa taas on kymmeniä eri viruksia ja tartuttavuuden osalta huomattavasti vähemmän tutkittu, mutta useimpien flunssavirusten kohdalla on oletettavaa niiden olevan tartuttavuudeltaan koronaa heikompia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Koronan aiheuttamasta lisäkuolleisuudesta sellainen yksityiskohta, että jos koko maailma menisi USAn tahtiin, olisi uhreja tässä vaiheessa noin seitsemän miljoonaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Koronan aiheuttamasta lisäkuolleisuudesta sellainen yksityiskohta, että jos koko maailma menisi USAn tahtiin, olisi uhreja tässä vaiheessa noin seitsemän miljoonaa.

Jeps. Lisäksi hiljattain Yhdysvalloissa kuoli yhden päivän aikana enemmän ihmisiä koronaan kuin menehtyi aikoinaan WTC-iskussa. Tämäkin oli tietyllä tavalla ikävä merkkipaalu Yhdysvalloissa, ja toivottavasti avaa edes vähän joidenkin "se on vain harmiton pikkuflunssa" -ihmisten silmiä. No, sitä en tiedä, että onko kausi-influenssa koskaan onnistunut yhdessä päivässä ylittämään WTC-iskussa tulleiden kuolonuhrien määrää, sillä siihenhän koronavirusta aina verrataan. Ehkä on, ehkä ei. Veikkaan jälkimmäistä, mutta saa korjata, jos olen väärässä.


Lewis Hamilton kärsii yhä keuhko-oireista, vaikka selvisi taudista aika vähällä. No, rajun influenssan tai keuhkokuumeen jälkeenkin noita on, ettei tuo kuulosta ainakaan vielä vakavalta, ja Hamilton on jo "ajokunnossa", vaikkei olekaan täysin toipunut.

 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei mekanismissa, mutta tartuttavuudessa kyllä. Koronan tartuttavuus on todennäköisesti tuplat influenssaan verrattuna - oikeastaan se syy minkä takia tässä on globaalin pandemian kanssa vuosi painittu. Flunssa taas on kymmeniä eri viruksia ja tartuttavuuden osalta huomattavasti vähemmän tutkittu, mutta useimpien flunssavirusten kohdalla on oletettavaa niiden olevan tartuttavuudeltaan koronaa heikompia.
Ja osan flunssaviruksista varmasti huomattavasti voimakkaampia leviämään.
 

Baikonur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Katselin HS:n grafiikka-artikkelia, ja pisti silmään kiinnostava havainto: HUS-alueella on viimeisen kahden viikon aikana tehty yli 20 000 koronatestiä vähemmän kuin edeltävällä kahden viikon jaksolla. Osaako joku sanoa, mistä tämä johtuu? Lähes koko muussa maassa testimäärät ovat nousseet.

En ole yhtään varma liittyykö siihen, mutta jossakin vaiheessa uutisoitiin testausvälineiden/ joidenkin niihin välineisiin liittyvien osien hupenemisesta ainakin osassa maata. Linkkiä en tähän väliin löytänyt, mutta tällaiseen uutiseen olen hiljattain jossakin netin syövereissä törmännyt. Siitä en tosiaan ole varma, että koskiko tuo HUS-aluetta vai jotakin muuta sairaanhoitopiiriä. Pahoittelut tällaisesta epämääräisestä spekulaatiosta, mutta tulipahan kommentoitua.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Jeps. Lisäksi hiljattain Yhdysvalloissa kuoli yhden päivän aikana enemmän ihmisiä koronaan kuin menehtyi aikoinaan WTC-iskussa.

Keväällä tuota tahtia kesti käytännössä kolme viikkoa putkeen. Loppukesästä tahti oli kuusi viikkoa putkeen noin puolet tuosta. Ja tällä hetkellä mennään noin 1,5xWTC/viikko tahtiin. New York City piikitti keväällä myös melkoisia lukemia ja pahimmillaan oli yli 2xWTC/viikko.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja osan flunssaviruksista varmasti huomattavasti voimakkaampia leviämään.

Flunssaviruksista pitää toki huomioida se, että ne kiertävät kaiken aikaa, ja osalla ihmisistä on aika hyväkin vastustuskyky niitä vastaan juuri kyseisellä hetkellä. Siksi on aika epätodennäköistä, että esimerkiksi jossain sukujuhlassa tulisi esimerkiksi enteroviruksen aiheuttama tartuntarypäs.

Ja en tiedä, että onko enterovirus kuinka tartuttava. Tuo nyt tuli vain mieleen esimerkkinä hengitystietulehdusta aiheuttavasta viruksesta. On se oireiltaankin ilkeimmästä päästä niitä, ainakin joissain tapauksista.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Katselin HS:n grafiikka-artikkelia, ja pisti silmään kiinnostava havainto: HUS-alueella on viimeisen kahden viikon aikana tehty yli 20 000 koronatestiä vähemmän kuin edeltävällä kahden viikon jaksolla. Osaako joku sanoa, mistä tämä johtuu? Lähes koko muussa maassa testimäärät ovat nousseet.
Lapa Lehtosen twitterin mukaan en kyllä usko tuota, taitaa vaan puuttua noita negatiivisiä mitä sitten lyödään jossain vaiheessa johonkin rekisteriin.

Viime viikolla oli testit kyllä laskenut edeltävään viikkoon, mutta kyse oli noin 2000 ero.

Eiköhän tuo tilasto vielä päivity.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Keväällä tuota tahtia kesti käytännössä kolme viikkoa putkeen. Loppukesästä tahti oli kuusi viikkoa putkeen noin puolet tuosta. Ja tällä hetkellä mennään noin 1,5xWTC/viikko tahtiin. New York City piikitti keväällä myös melkoisia lukemia ja pahimmillaan oli yli 2xWTC/viikko.


Keväällä mentiin tosiaan pitkään kovia lukemia, mutta nyt ollaan ensimmäistä kertaa ylitetty nuo 3000 kuolemaa päivässä. Euroopassa kuolemat ovat pysynyt toistaiseksi melko vähäisinä kevääseen verrattuna, mutta Yhdysvalloissa tilanne on eri.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна

Keväällä mentiin tosiaan pitkään kovia lukemia, mutta nyt ollaan ensimmäistä kertaa ylitetty nuo 3000 kuolemaa päivässä. Euroopassa kuolemat ovat pysynyt toistaiseksi melko vähäisinä kevääseen verrattuna, mutta Yhdysvalloissa tilanne on eri.

Käytin noissa laskelmissani ja päätelmissäni puhdasta viikoittaista kuolleisuustilastoa ja vertailin toteutunutta kuolleisuutta ennustettuun. Eli puhtaasti ylikuolleisuus kyseessä ja tilasto päättyy päivämäärään 14.11. Homma on antamasi linkin perusteella mennyt tuon jälkeen rajusti pahempaan suuntaan.

Viikosta 13 eteenpäin ylikuolleisuus USAssa on ollut jatkuvasti yli 3000 viikossa ja pahimmillaan yli 20000. Nyt ollaan ilmeisesti taas noissa pahimmissa lukemissa, jos koronakuolleisuus on luokkaa 3000 päivässä...

Eli kokonaisuudessaan USAn ylikuolleisuus kuluvana vuonna on jo noin 400 000 henkeä ja luku kasvaa edelleen.

Edit. Ja jotta tuo luku saadaan johonkin raameihin, niin USAn vuosikuolleisuuden odotusarvo on siis noin 2,9 miljoonaa. Nousu on siis aivan järkyttävän suuri.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös