Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 200 423
  • 81 140
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei, kun pohdin sitä, että teetkö itse kaiken minimoidaksesi mahdollisen tartunnan välttämisen. Varsinkin kun koronaa voi olla missä vain. Uutisointienkin perusteella jotkut hyvin varovaisestikin eläneet ovat tartunnan saaneet.

Minun mielestä ei voi toisen puolesta sanoa, mikä kellekin on tarpeellista. Ja missä menee se raja kuinka paljon tulisi vältellä tartuntaa enemmänkuin valtiovalta käskee. Meillä ihmisillä, kun on erilaisia tarpeita ja erilaiset elämän tilanteet. Siitä syystä, jotkut herkässä vaiheessa olevat saattavat tippua yhteiskunnan kyydistä nyt tämän etäilyn aikakaudella.

Valtiovaltakin halusi pitää koulut auki mahdollisimman pitkään, koska arvioivat että etäkoulu on erisyistä yksilölle haitallisempaa kuin mahdollisen koronan leviäminen.

Aika näyttää tuleeko tästä etäilystä yhteiskunnalle iso lasku vai ei.

Itse olen sellaisessa elämäntilanteessa, että en kaipaa perheen ulkopuolisia kontakteja kovinkaan paljoa. 15-30vuotta sitten asia varmasti ollut toisin.

Toivottavasti tämä on pian ohi.
Duunit on jatkunut koko pandemian ajan nuorison parissa kontaktityössä pk-seudulla, eli periaatteessa riskihommaa koska tartuntoja on nuorilla paljon. Suojatumismahdollisuudet on heikot, joten tehdään ne mitä voidaan.

Vaimolla samanlainen työ, niillä asikastyössä maskit nyt viime viikot.

Lapset päiväkodissa ja koulussa normaalisti. Keväällä oli kotona aina kun oltiin vapaalla.

Salin laitoin jäihin ja tilasin lisää kahvakuulia, tarkoitus oli muutenkin siirtyä minimalistisempaam treenaamiseen, mutta paheneva tilanne nopeutti sitä parilla kuukaudella.

Paria kaveria olen nähnyt, käydään ulkona treenaamassa.

Vanhempia ei tule nyt kun tilanne paheni nähtyä, ollaan sovittu että soitellaan enemmän. Sukujoulu anoppilassavaihtui perhejouluun kotona, siinä on puolensa.

Festareita ja keikkoja on ikävä, mutta ne tulee takaisin.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jotenkin niin vituttaa tää touhu ja päätöstasot tällä hetkellä Suomessa. Puhutaan jostain synnytystalkoista samalla kun sitten tarpeen (tai ehkä jopa pienen paljonkin) edessä lapset eivät voi yhtä extra-viikkoa olla kotona.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Kevään tartunnat lähtivät jyrkkään laskuun vain ja ainoastaan siksi että koulut suljettiin. Kaikki muu on epärehellistä puhetta. Poliittinen valinta on kumminkin pitää koulut auki ja se on ihan Ok. Mutta se että hyökätään lähikaupassa ilman maskia piipahtavaa henkilöä kohtaan on sairasta samalla kun satojen jos ei tuhansien oppilaiden opinahjot on auki. Siellä kontaktit syntyy ja tauti leviää varsinkin oireettomaNa. Mitään suhteellisuudentajua ei tässä touhussa ole.

F

Flonaldo

Jos uskot, että koulujen sulkemisella yhdeksi viikoksi homma on ratkaistu, minulla on myydä sinulle illalliskortti Zedu de Lucan synttäribileisiin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomen uudet 377 ilmoitettua koronavirustartuntaa jakaantuivat seuraavasti:

Nyt oli pikaisesti katsottuna koko maa edustettuna, eikä mistään maakunnasta tullut ainakaan epäilyttävän vähäisiä tietoja. Voi toki olla, että kaikista on jäänyt tasaisesti vaikkapa 20% pois, ja tilasto näyttää vain tasaiselta, mutta tätä ei voi tietää, ja sitä tasaamaan käytetään liukuvaa keskiarvoa.

Minusta ihan hyvä luku. Katsotaan, miten suunta kehittyy. Varsinais-Suomi on se ongelma-alue, koska siellä tartuntojen kasvu on ollut niin räjähdysmäistä. Pirkanmaalla suunta on taas kääntynyt lievään laskuun.
 
Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat: HIFK ja Kiekko-Espoo
Tässä koronapapatuksessa häiritsee oikeastaan eniten ristiriidat ja politikointi.

Ilman muuta elämistä täytyy jatkaa ehkä sen puolitoista vuotta jatkuvassa kurimuksessa mutta oltaisiin sentään rehellisiä asioille.

Kevään tartunnat lähtivät jyrkkään laskuun vain ja ainoastaan siksi että koulut suljettiin. Kaikki muu on epärehellistä puhetta. Poliittinen valinta on kumminkin pitää koulut auki ja se on ihan Ok. Mutta se että hyökätään lähikaupassa ilman maskia piipahtavaa henkilöä kohtaan on sairasta samalla kun satojen jos ei tuhansien oppilaiden opinahjot on auki. Siellä kontaktit syntyy ja tauti leviää varsinkin oireettomaNa. Mitään suhteellisuudentajua ei tässä touhussa ole.

Tämä! Muutenkin jollakin maskin käyttämisellä kaupassa on kyllä tosi marginaalinen vaikutus tartuntoihin. Ryhmäpaine on minutkin saanut käyttämään maskia kaupassa, vaikka se tuntuu äärimmäisen turhalta ja hyödyttömältä - sanoi kuka mitä vaan. Suhteellisuudentaju on kadonnut ajat sitten, kun tuntuu et asenne on se et ilman maskia korona suorastaan hyökkää julkisella paikalla sun tai toisten kimppuun. Kyllä tää korona leviää kouluissa/baareissa eniten eikä missään kaupassa tai museoissa/kirjastoissa/elokuvateattereissa.
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Duunit on jatkunut koko pandemian ajan nuorison parissa kontaktityössä pk-seudulla, eli periaatteessa riskihommaa koska tartuntoja on nuorilla paljon. Suojatumismahdollisuudet on heikot, joten tehdään ne mitä voidaan.

Vaimolla samanlainen työ, niillä asikastyössä maskit nyt viime viikot.

Lapset päiväkodissa ja koulussa normaalisti. Keväällä oli kotona aina kun oltiin vapaalla.

Salin laitoin jäihin ja tilasin lisää kahvakuulia, tarkoitus oli muutenkin siirtyä minimalistisempaam treenaamiseen, mutta paheneva tilanne nopeutti sitä parilla kuukaudella.

Paria kaveria olen nähnyt, käydään ulkona treenaamassa.

Vanhempia ei tule nyt kun tilanne paheni nähtyä, ollaan sovittu että soitellaan enemmän. Sukujoulu anoppilassavaihtui perhejouluun kotona, siinä on puolensa.

Festareita ja keikkoja on ikävä, mutta ne tulee takaisin.

No mitä ihmettä. Jos kerta elät tälläistä elämää, niin miten koet oikeudeksesi arvioida sellaisten elämää, jolla ei oikeasti ihmiskontakteja, kuten vaikkapa yksinäisellä opiskelijalla (ks. edellinen sivu)? On vähän eri asia laittaa ''normaali elämä tauolle'', jos kotona näkee jatkuvasti puolisoa ja töissä asiakkaita, työkavereita tms. kuin ihmisen, joilla ei näitä luonnollisia kontakteja ole.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Tarpeetonta lähteä mutu-pohjaista öyhöttämistä pilaamaan faktoilla.
”Tartuntariski koulussa altistumisen jälkeen on siis edelleen selvästi pienempi kuin tartuntariski muissa korona-altistumistilanteissa.”
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos uskot, että koulujen sulkemisella yhdeksi viikoksi homma on ratkaistu, minulla on myydä sinulle illalliskortti Zedu de Lucan synttäribileisiin.

Eikös tuossa puhuttu yhdestä extra-viikosta yhdistettynä joululomaan? Se saattaisi olla hyvinkin ratkaisevaa tuossa yhteydessä.

Olen itse pohtinut, että miten asiaa auttaisi jonkinlainen kevennetty etäopetus, jossa kouluissa olijoiden määrää vähennetään, ja esimerkiksi luokkien oppilaita olisi aina paikalla vaikkapa vain puolet kerrallaan, ja vaihtoa tehtäisiin esimerkiksi kolmen päivän välein? Jos altistumisia tulee, niiden määrä jäisi tällä heti pienemmäksi verrattuna siihen, että kaikki oppilaat ovat paikalla.

Ja jos tätä ajatusleikkiä jatkaa, niin ehkä tätä ei nyt kaikkein pienimpien lapsien kohdalla tarvitsisi soveltaa, mutta esimerkiksi yläkoulujen kohdalla kenties?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
No mitä ihmettä. Jos kerta elät tälläistä elämää, niin miten koet oikeudeksesi arvioida sellaisten elämää, jolla ei oikeasti ihmiskontakteja, kuten vaikkapa yksinäisellä opiskelijalla (ks. edellinen sivu)? On vähän eri asia laittaa ''normaali elämä tauolle'', jos kotona näkee jatkuvasti puolisoa ja töissä asiakkaita, työkavereita tms.
Ei mua haittais pätkääkään tehdä etätöitä, niitä ei vaan voi tehdä.

Osa minunkin tutuista tekee etätöitä, osa taas ei voi. Osalla on ollut lomautuksia tai firman kanssa vaikeeta.

Ja mitä tässä nyt on väärin kun sanon että ihmisten pitäisi totella valtiovallan ohjeita. Kyllä mä ymmärrän ettei se ole kivaa, nyt ei vain ole vaihtoehtoa.

Sille tosin on vaihtoehto että tekeekö siitä omasta korona-ajastaan jotain kaunaista ja katkeraa helvettiä ja vihaa valtiovaltaa kohtaan vai kestääkö tämän niin suoralla selällä kuin voi.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
No mitä ihmettä. Jos kerta elät tälläistä elämää, niin miten koet oikeudeksesi arvioida sellaisten elämää, jolla ei oikeasti ihmiskontakteja, kuten vaikkapa yksinäisellä opiskelijalla (ks. edellinen sivu)? On vähän eri asia laittaa ''normaali elämä tauolle'', jos kotona näkee jatkuvasti puolisoa ja töissä asiakkaita, työkavereita tms. kuin ihmisen, joilla ei näitä luonnollisia kontakteja ole.

Sinkkuna ja muutenkin tykkään viettää vapaa-aikaa yksin ja jolla ei ole näitä "luonnollisia" kontakteja, niin kyllä se oma asenne, suhtautuminen ja ymmärrys tähän vallitsevaan tilanteeseen auttaa aika paljon omassa jaksamisessa. Lisäksi, kun pitää kiinni itseään kiinnostavista asioista: Itselleni niitä ovat esimerkiksi lukeminen ja videopelien pelaaminen ja käy välillä tuulettumassa ulkona vaikkapa kävely- tai hölkkälenkillä, niin auttaa ainakin minua jaksamisesa. Tietysti totean tämän vain omasta puolestani, enkä voi arvioida muiden "yksinäisten" ihmisten elämää nyt vallitsevassa tilanteessa.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Ja heilunta jatkui odotettuna. Eli saatiin 129 uutta Helsinkiin (HKI oma seuranta, ei THL:n luvut) ja kun edellisviikolla oli tuo korkea perjantailukema (183), tippui viikkokeskiarvo aina 124,7:ään. Alle 110 pääseminen merkitsisi selkää laskusuuntausta, odotellaan sitä ensi viikon keskivaiheille.
Helsingissä tänään yllättävän positiivinen luku, 96 uutta tartuntaa. Viikkokeskiarvo tullut kahdessa päivässä reilusti alaspäin (132,43 => 121,71). Tällä hetkellä näyttää hyvältä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jos uskot, että koulujen sulkemisella yhdeksi viikoksi homma on ratkaistu, minulla on myydä sinulle illalliskortti Zedu de Lucan synttäribileisiin.

Ok tänx, saat vaihdossa Levin matkan. Lento tosin olis ollu jo eilen, mutta ehkä ne pitää mökkiä varattuna kuitenkin :)

No ei tietenkään ratkaise yksin, mutta juuri tollaset tekijät voivat edesauttaa sitä oikeaan suuntaan menoa. Nyt homma jatkuu kouluissa kuten ennenkin. Missä järjen hiven siinä sitten.
 
F

Flonaldo

Eikös tuossa puhuttu yhdestä extra-viikosta yhdistettynä joululomaan? Se saattaisi olla hyvinkin ratkaisevaa tuossa yhteydessä.
Mutta kun joululoman vaikutus on päinvastainen. Tehdään seuraavan 10 pv aikana ihan mitä tahansa, joulu kasvattaa tartuntoja, todella paljon. Tilanne ei ole joulun jälkeen parempi, se on paljon huonompi.

Jos nyt todettaisiin, että lapset eivät voi mennä kouluun, he eivät todellakaan ole sinne menossa joulun jälkeen.

Lisäksi yläkouluikäiset ja sitä vanhemmat lapset ja nuoret eivät luonnollisesti jäisi siksi viikoksi himaan kököttämään, kun Netflixikin on jo pelattu läpi. Samat lapset kerääntyisivät kauppakeskukseen ja ABC:lle tilanteisiin, missä tartuntariskit ovat moninkertaiset koululuokassa istumiseen verrattuna.
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei mua haittais pätkääkään tehdä etätöitä, niitä ei vaan voi tehdä.

Osa minunkin tutuista tekee etätöitä, osa taas ei voi. Osalla on ollut lomautuksia tai firman kanssa vaikeeta.

Ja mitä tässä nyt on väärin kun sanon että ihmisten pitäisi totella valtiovallan ohjeita. Kyllä mä ymmärrän ettei se ole kivaa, nyt ei vain ole vaihtoehtoa.

Sille tosin on vaihtoehto että tekeekö siitä omasta korona-ajastaan jotain kaunaista ja katkeraa helvettiä ja vihaa valtiovaltaa kohtaan vai kestääkö tämän niin suoralla selällä kuin voi.

Okei, ihan sama, en jaksa väitellä mitä kunkin pitäisi tehdä, mutta älä anna hollhoavia vinkkejä ihmisille keiden elämästä et oikeasti tiedä mitään. Et sitten puolisostasi sanonut mitään? Eikä kyse ole mistään helvetin katkeruudesta, vaan siitä että käynkö minä vaikkapa kuntosalilla, ja pidän päätäni sillä tavalla kunnossa, vai olenko oikeasti viikkoja ilman minkäänlaisia ihmiskontakteja, kuten keväällä.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Tarpeetonta lähteä mutu-pohjaista öyhöttämistä pilaamaan faktoilla.
”Tartuntariski koulussa altistumisen jälkeen on siis edelleen selvästi pienempi kuin tartuntariski muissa korona-altistumistilanteissa.”

Minä väitän että tuo on valetta ja sillä tuetaan poliittista valintaa ja THL on tässä tiukassa poliittisessa ohjauksessa.

Enkä siis sano että koulut pitäisi sulkea mutta väite on absurdi että tarttuu huonommin toisaalla kuin toisaalla. Oireettomat nuoret ovat merkittävin levittäjä. Nämä ovat sitten tilastoissa ”tarttui kotona”
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mutta kun joululoman vaikutus on päinvastainen. Tehdään seuraavan 10 pv aikana ihan mitä tahansa, joulu kasvattaa tartuntoja, todella paljon. Tilanne ei ole joulun jälkeen parempi, se on paljon huonompi.

Minä väitän ettei ole, mutta katsotaan tilannetta kun joulu on ohi. Vaikkapa tammikuun alussa.

Työpaikat on varmasti yksi keskeinen tartuntapaikka ja jouluna ihmiset lomailee enemmän niissäkin töissä missä ei ole etätyömahdollisuutta. Lisäksi koululaiset kaikista ikäluokista ovat kotona. Itse en myöskään usko, että sukujouluja vietetään edes puolta määrää siitä mitä normaalina jouluna.

Miksi ajattelet lainaukseni mukaisesti? Mikä tekijä kasvattaa tartuntamääriä todella paljon jouluna?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Okei, ihan sama, en jaksa väitellä mitä kunkin pitäisi tehdä, mutta älä anna hollhoavia vinkkejä ihmisille keiden elämästä et oikeasti tiedä mitään. Et sitten puolisostasi sanonut mitään? Eikä kyse ole mistään helvetin katkeruudesta, vaan siitä että käynkö minä vaikkapa kuntosalilla, ja pidän päätäni sillä tavalla kunnossa, vai olenko oikeasti viikkoja ilman minkäänlaisia ihmiskontakteja, kuten keväällä.
No, tämä nyt ei ollut vastaus pelkästään sinulle, joten tarkoitus ei ollut esittää että sinä olet katkera.

Eikä siitä nyt sen kummemmin tarvitse väitellä, itse aloitin päivän viestittelyn sillä että toin esille että itseäni ärsyttää se porukka, joka käyttäytyy kuten koronaa ei olisi. Tarkoitan näillä ihmisillä esim. Niitä, jos nyt salista puhutaan tulee salille (jossa on isot laput maskin käytöstä) Ilman maskia, porukalla (vaikka ohjeistetaan ettei tultaisi), ei pese käsiä kun menee treenaamaan, ei huolehdi turvaväleistä, ei pyyhi laitteita jne.

Salilla voi salista riippuen treenata koronaturvallisesti, se on varmaan tuon esimerkin vastakohta. Sama pätee aika moneen asiaan.

On jotenkin uskomatonta että jos tarkoitan vaikka nyt tätä:
”Mielestäni on vastuutonta ja typerää mennä opiskelijabileisiin, koska on korona. Ymmärrän että se vituttaa ja harmittaa. Mutta jos oma hyvinvointi on siitä kiinni, ettei pääse bilettämään tai näe kavereita jne. Niin sitten pitää tosissaan miettiä miten vankalla pohjalla asiat on.

Tässä esitetään vitutusta aiheuttavat asiat asioina jotka romuttavat mielenterveyden väistämättä. Toinen on että puhutaan näin jatkuneen koko pandemian ajan ja jatkuvan sen loputtomaan loppuun. Kolmas on se, että rajoitukset vaikuttaa nyt ihan kaikkeen mitä rajoitetaan, esitetään ne omana huolena. Tyyliin Seppo Räty sanoo ”vittu oopperakin on kiinni”.

Mikään niistä ei ole kokonaan totta, eikä sekään etteikö ne voi myös olla jollekin totta. Ja sitähän minä en kiistä, mutta siihen ongelmaan ei rajoitusten poistaminen auta. Ihmisen pitää pystyä venymään tarvittaessa.

Sitten tämän asian ulkopuolelta:
Tämä koulujen ylimääräinen etäviikko joka pk-seudulla vahingoittaa lapsia. Niin onko siis Turussa jotenkin vahvemmat lapset? Ja onko nuo pk-seudun lapset kesälomalla sitten vahvempia?
 
F

Flonaldo

Työpaikat on varmasti yksi keskeinen tartuntapaikka ja jouluna ihmiset lomailee enemmän niissäkin töissä missä ei ole etätyömahdollisuutta. Lisäksi koululaiset kaikista ikäluokista ovat kotona. Itse en myöskään usko, että sukujouluja vietetään edes puolta määrää siitä mitä normaalina jouluna.

Miksi ajattelet lainaukseni mukaisesti? Mikä tekijä kasvattaa tartuntamääriä todella paljon jouluna?
Koska niin sanovat kaikki alan ammattilaiset ympäri maailmaa. Niin on sanonut Fauci, niin on sanonut useiden eri Länsi-Euroopan maiden terveysviranomaiset. Briteissä (jossa joulu on vielä rajoitettu max. 3 kotitaloutta yhdessä) asiantuntijat ovat sanoneet, että jokainen joulun päivä tulee vaatimaan viittä kovan lockdownin päivää joulun jälkeen.

Työpaikoilla ihmisille tulee harvan työkaverin kanssa altistumistilanteita (>15 min + <2m + ei maskeja). Työpaikat ovat myös useimmiten isoja, avoimia tiloja, missä on toimiva ilmastointi. Koulussa tapahtuneista altistumisista ja niistä johtuneista tartunnoista on juuri eiliseltä THL:n sivujen selvitys. Teini-ikäisille se koululuokka ei ole se riskitilanne, vaan kavereiden tapaaminen koulun ulkopuolella suuremman riskin tilanteissa.

Ja kyllä, tänä vuonna kontaktit jouluna ovat merkittävästi pienemmät kuin normaalina jouluna. Mutta kun ne kaikki ovat ekstraa. Ne ovat jokainen kontakteja, joita ei tapahdu tänään lauantaina.

Jouluna istutaan naamatusten pienen ruokapöydän ääressä tuntikaupalla, halaillaan ja pussataan, nautitaan vähän alkoholiakin, saunotaan ja pestään selkiä. Näiden kontaktien riskikerroin johonkin työpaikalla istumiseen verrattuna on luokkaa 50x.

Se että jouluna kontaktimäärä johonkin toiseen torstaihin verrattuna triplaantuu ja niiden kontaktien riskiarvo on myös moninkertainen, johtaa moninkertaisiin tartuntoihin.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Uusi päivitys top 10 valtioiden koronavirustartuntojen määrään suhteutettuna valtioden väestömäärään:

1. Andorra: 8,99 prosenttia väestöstä
2. Montenegro: 5,96 prosenttia väestöstä
3. Luxemburg: 5,96 prosenttia väestöstä
4. Ranskan Polynesia: 5,50 prosenttia väestöstä
5. San Marino: 5,17 prosenttia väestöstä
6. Bahrain: 5,07 prosenttia väestöstä
7. Tshekki: 5,06 prosenttia väestöstä
8. Belgia: 5,05 prosenttia väestöstä
9. Qatar: 4,97 prosenttia väestöstä
10. Armenia: 4,75 prosenttia väestöstä

Summa summarum: Kovinta nousua listalla on tehnyt San Marino noustessaan yhdeksäntenä sijalta viidennelle sijalle. Qatar ja Bahrain ovat putoneet muutaman sijan alemmaksi ja Tshekki ja Belgia ovat vaihtaneet paikkoja keskenään. Ranskan Polynesia nousi viidenneltä sijalta neljänneksi. Andorran, Montenegron, Luxemburgin ja Armenian sijoitukset pysyivät samoina.

Ennusteeni ensi viikolle: Montenegro ja Luxemburg kamppailevat toisesta sijasta. San Marino luultavasti lähestyy ensi viikolla Ranskan Polynesiaa, mutta ei vielä mene ohi. Tshekki ja Belgia ohittavat hyvin suurella todennäköisyydellä ensi viikolla top 10-listalla Bahrainin. Mikäli Qatarin koronatilanne säilyy lähes samana, niin Armenialla on mahdollista ohittaa Qatar. Yhdennällätoista sijalla kärkkyy Aruba.

Pohjoismaiden vastaava tilanne listalla:

39. Ruotsi: 2,75 prosenttia väestöstä
67. Islanti: 1,59 prosenttia väestöstä
69. Tanska: 1,49 prosenttia väestöstä
104. Norja: 0,69 prosenttia väestöstä
112. Suomi: 0,49 prosenttia väestöstä

Summa Summarum: Ruotsi nousi listalla 40 joukkoon ja Tanska puolestaan 70 joukkoon. Norjan ja Suomen sijoitukset nousivat hieman. Islannin sijoitus jatkoi laskuaan.

Ennuste ensi viikolle: Ruotsi voi ylittää ensi viikolla 3 prosentin osuuden. Tanska mahdollisesti menee ensi viikolla ohi Islannista. Mikäli Islannin hyvä koronatilanne jatkuu ensi viikolla, putoaa se pois 70 joukosta. Norja puolestaan lähestyy ensi viikolla 100 joukkoa ja Suomi 110 joukkoa.

Uusi päivitys top 10 valtioiden koronavirustartuntojen määrään suhteutettuna valtioden väestömäärään:

1. Andorra: 9,35 prosentti väestöstä
2. Luxemburg: 6,46 prosenttia väestöstä
3. Montenegro: 6,45 prosenttia väestöstä
4. San Marino: 5,61 prosenttia väestöstä
5. Ranskan Polynesia: 5,54 prosenttia väestöstä
6. Tshekki: 5,36 prosenttia väestöstä
7. Belgia: 5,19 prosenttia väestöstä
8. Bahrain: 5,14 prosenttia väestöstä
9. Qatar: 5,01 prosenttia väestöstä
10. Armenia: 4,96 prosenttia väestöstä

Summa Summarum: Luxemburg ja Montenegro vaihtoivat palkintosijoja keskenään. San Marino meni puolestaan ohi Ranskan Polynesiasta ja Tshekki ja Belgia ohittivat Bahrainin. Armenia lähestyi Qataria, mutta ei vielä tällä viikolla mennyt ohi. Kärkikymmenikköön kärkkyy Yhdysvallat noin 0,05 prosentin päässä Armeniasta.

Ennuste ensi viikolle: Armenia ohittaa Qatarin ja Montenegro ja Luxemburg taistelevat kakkos- ja kolmossijoista. Tshekillä on pienet mahdollisuudet ohittaa Ranskan Polynesia. USA voi nousta ensi viikolla TOP 10, mikä puolestaan pudottaisi Qatarin listalta, mikäli Armenia menee ensi viikolla Qatarista ohi.

Pohjoismaiden vastaava tilanne listalla:

33. Ruotsi: 3,16 prosenttia väestöstä
67. Tanska: 1,78 prosenttia väestöstä
73. Islanti: 1,62 prosenttia väestöstä
103. Norja: 0,74 prosenttia väestöstä
113. Suomi: 0,54 prosenttia väestöstä

Summa summarum: Ruotsi ylitti 3 prosenttia osuuden koronavirustartuntojen määrään suhteutettuna valtioden väestömäärään ja nousi listalla 6 sijaa ylöspäin. Tanska ohitti Pohjoismaiden listalla Islannin ja nousi pari sijaa ylöspäin. Islanti putosi listalla 80 joukkoon. Norja nousi listalla yhden sijan ylöspäin ja puolestaan Suomi putosi listalla yhden sijan alaspäin.

Ennuste ensi viikolla: Ruotsi ja Tanska nykyinen koronatilanne viittaa siihen, että niiden sijoitus tulee nousemaan listalla entisestään. Islannissa, Norjassa ja Suomessa ollaan nyt hyvässä tilanteessa ja jos kehitys jatkuu näissä maissa samanlaisena, ne tulevat putoamaan ensi viikolla alaspäin listalla.
 
Masentaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei ihme että viikonloppujen jälkeen on luvut pieniä kun esim kanta-hämeessä eräällä paikkakunnalla ei viikonloppuna pääse testiin jos ei ole lääkärin hoitoa vaativa. Maanantaina sitten.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Koska niin sanovat kaikki alan ammattilaiset ympäri maailmaa.

Tämä olisi riittänyt perusteluksi. Keskustelin Suomen tilanteesta ja katsotaan olenko minä tässä asiassa viisaampi kuin ammattilaiset ympäri maailmaa. En toki pidättelisi hengitystä tämän suhteen, mutta annan itselleni mahdollisuuden.

Väitän ettei koronatilanne ole Suomessa joulun jälkeen paljon huonompi kuin tällä hetkellä. Se mikä on "paljon" on tietenkin osittain myös mielipideasia.
 
Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei ihme että viikonloppujen jälkeen on luvut pieniä kun esim kanta-hämeessä eräällä paikkakunnalla ei viikonloppuna pääse testiin jos ei ole lääkärin hoitoa vaativa. Maanantaina sitten.
Viikonlopun jälkeenhän ne luvut on aina poikkeuksetta isoja. Tiistai tainnut olla päivä jolloin lukema on usein viikon suurin.
 
F

Flonaldo

Keskustelin Suomen tilanteesta ja katsotaan olenko minä tässä asiassa viisaampi kuin ammattilaiset ympäri maailmaa.
Kinkku vaan ei suojaa koronalta sen enempää kuin kalkkunakaan. En itse ainakaan siis keksi yhtään perustetta miksi juuri Suomessa joulu ei olisi riski.

THL:n Mika Salmisen joulunvieton ohjeille on naureskeltu laajasti - vaikka Salminen ei mitään tuomiopäivän skenaarioita edes maalaillut. Mitään "kaikki karanteenissa ja kukaan ei tapaa ketään" ei varmasti kovin moni noudatakaan, mutta riskiä voi silti pienentää.

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mää vähän tässä semmoista luulen, että noiden samojen miljoona kertaa kuultujen ohjeiden jakaminen enää tässä vaiheessa tuskin saa ihmisiä yhtäkkiä muuttamaan käytöstään. Vaikutusta niihin, joiden näitä tapoja olisi ehkä hyvä omaksua on ehkä yhtä paljon, kuin yrittäisi saada amerikan sydänmaiden punanahkaa äänestämään Barack Obamaa. Eli ounastelen, että tuolla samalla hokemisella on tässä vaiheessa lähinnä kielteinen vaikutus. Ne jotka ottaa tämän arjessaan enemmän tai vähemmän huomioon, tekevät sen joka tapauksessa. Ne joita taas ei kiinnosta, niin niitä ei varmasti tule kiinnostamaan jatkossakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös