Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 913 936
  • 81 126

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eli kun rajoitukset toimivat niin luovutaan niistä ja ruvetaan Belgiaksi? Tai Ranskaksi, tai Saksaksi, tai Britanniaksi, mikä ilmeisesti on menossa lockdowniin ensi viikolla

En nyt ainakaan itse olisi mitään rajoitusta nyt purkamassa, kun ne ovat juuri nyt järkevällä tasolla, vaikka uhkaan nähden niitä toki on liikaa. Ajattelusi parametrit ovat mielestäni väärät, mutta se voi myös heijastaan sitä, että oman ajatteluni parametri on väärässä.

Nyt täytyy ensin ymmärtää se, että Ranska, Saksa, Belgia & Britannia ovat huomattavasti Suomea isompia maita, joissa on koko ajan epidemian ajan ollut kovemmat rajoitukset kuin Suomessa. Nyt he kasvattavat tuota etumatkaansa entisestään. Olen aiemminkin sanonut, että rajoituksiin voi suhtautua kahdella eri tavalla ja kummankin todistaminen on hyvin haastavaa:

1) toimivat rajoitukset johtavat epidemian tukahtumiseen
2) rajoituksilla (olivat ne tasoltaan millaisia tahansa) on hyvin vähän tai minimaalisesti vaikutusta siihen, miten epidemia leviää

Maailma käy taistelua näiden kahden välillä. Tosiasia on mielestäni se, että sellaista rajoitusta ei olekaan, joka oikeasti hiljentäisi pandemian. Ihmiset vain haluavat uskoa siihen, että näillä on vaikutusta, jotta tuleva ei pelottaisi meitä ihan niin paljon. Meillä on kyllä selvää näyttöä siitä, että tartunnan saaneista osa päätyy sairaalaan ja osa teholle. Riskiryhmien suojaamiselle on siis selvä perustele. Myös nuoremmat joutuvat hoitoon, joten sairaaloiden kapasiteetin suojeleminen on perusteltua.

Olemme vähän puun ja kuoren välissä. Tässä täytyy vaan toivoa, että rokote toimisi ja se saataisiin ainakin riskiryhmiin ja terveydenhuollon henkilökuntaan niin silloin jonkinlainen normaalius voi palata maailmaan. Jos rokote ei tule siellä ensi vuoden alkupuoliskolla käyttöön niin kyllä tämä on todella pitkä tie, jolla nyt ollaan.

On turha yrittää todistella rajoituksien hyötyä, kun selvästi kovemmin rajoittaneet väestörikkaat maat eivät kuitenkaan selviä pandemiasta ilman uhreja. Lopulta joku näistä aalloista kuitenkin on riittävän korkea siihen, ettei onnistu enää terveydenhuollon kapasiteetin suojelu.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
No, se mitä en tajua on, ettei tunnuta tajuttavan sitä itsestäänselvyyttä, että on rationaalista suojella terveydenhoidon kapasiteettia juuri nyt eikä vasta sitten kun se on välittömän uhan alla. Kovin monet puhuvat Suomen kontekstissa koronahysteriasta ja ylimitoitetuista toimista, kun meillä nimenomaan ei ole hysteriaa eikä ylimitoitettuja toimia. Ilmeisesti ollaan vain turnausväsyneitä eikä edes jakseta yrittää perehtyä tilanteeseen. Ja sitten vielä kaiken lisäksi on täysin väärä hallitus päättämässä näistä asioista.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi kiva kuulla rajoitusten kritisoijilta joku analyysi siitä, että mistä johtuu Suomen kohtuullisen rauhallinen koronatilanne?

Tämä siis jos rajoituksilla ei ole juurikaan vaikutusta viruksen leviämiseen.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Olisi kiva kuulla rajoitusten kritisoijilta joku analyysi siitä, että mistä johtuu Suomen kohtuullisen rauhallinen koronatilanne?

Tämä siis jos rajoituksilla ei ole juurikaan vaikutusta viruksen leviämiseen.

no ihmisillä on eri tilanteita elämässä ja varmaan sen takia mielipiteet on erilaisia. Kyllähän varmaan kaikki on sitä mieltä, että rajoituksista on hyötyä.

Jos vaakakupissa on työttömäksi joutuminen tai kovemmat rajoitukset niin siitä varmaan jo osalla muodostuu erilainen mielipide. Tehdään tähän vaikka pikku kysely. Olisitko valmis kovempiin rajoituksiin ja sitä kautta jäämään työttömäksi?
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Olisi kiva kuulla rajoitusten kritisoijilta joku analyysi siitä, että mistä johtuu Suomen kohtuullisen rauhallinen koronatilanne?
Tuohon ei varmaan kukaan osaa vastata, piti niistä rajoituksista tai ei. Kyllähän täälläkin on kaikenlaista arveltu... Harvaa asutusta, luontaista etäisyyden pitoa, jonkun muuhun otetun rokotteen vaikutusta yms. Minua ei varmaan lasketa rajoitusten kritisoijaksi, enkä edes tiedä mitä rajoituksia on olemassa kun eivät ne näy omassa elämässä. Eli en voi niitä kritisoidakaan... Loppujen lopuksi luulen ettei tämän hetken rajoituksilla (ovat melko vähäisiä ja näkymättömiä) ole suurta vaikutusta epidemian kulkuun. Itse lähinnä kritisoin sitä menttaliteettia joka joillain puskee lävitse... Ei millään muulla ole väliä kunhan ei ole koronaa. Jatkuva koronauutisointi on turruttanut minua enkä edes täysin ole kartalla missä mennään... mutta tällä hetkellä katastrofi ei taida olla ihan nurkan takana. Omaa maakuntaa lähinnä seuraan... En todellakaan jotain "belgioita ja tsekkejä"...
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olisi kiva kuulla rajoitusten kritisoijilta joku analyysi siitä, että mistä johtuu Suomen kohtuullisen rauhallinen koronatilanne?

Tämä siis jos rajoituksilla ei ole juurikaan vaikutusta viruksen leviämiseen.

Olisi kiva kuulla rajoitusten puoltajilta joku analyysi siitä, miksi Euroopan isoissa maissa paljon kovemmilla rajoituksilla virus leviää hallitsemattomammin?

Tämä siis jos rajoituksilla on merkittävää vaikutusta viruksen leviämiseen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi kiva kuulla rajoitusten puoltajilta joku analyysi siitä, miksi Euroopan isoissa maissa paljon kovemmilla rajoituksilla virus leviää hallitsemattomammin?

Tämä siis jos rajoituksilla on merkittävää vaikutusta viruksen leviämiseen.
Oma veikkaus on se, että näissä isoissa maissa on korona levinnyt jo ennen rajoituksia niin laajasti, että tällä hetkellä tilanne on tämä.
Tai ainakin minun ymmärrykseni mukaan vaikkapa saksassa on nyt syksyllä eri tilanne kuin kesällä mitä tulee rajoituksiin ja tartuntoihin. Eli kesällä oli lievemmät rajoitukset ja vähemmän tartuntoja.

Miksi et itse vastaa kysymykseeni?
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oma veikkaus on se, että näissä isoissa maissa on korona levinnyt jo ennen rajoituksia niin laajasti, että tällä hetkellä tilanne on tämä.

Miksi tämä tapahtuu muualla kuin Suomessa? Ei tähän ole kenelläkään vastausta. Yleinen väärinkäsitys monessa paikassa on se, että Suomi olisi hoitanut epidemiaa jotenkin erinomaisen hyvin suhteessa muihin, mutta itse asiassa Suomen rajoitustaso on ollut koko pandemian ajan merkittävästi vähäisempi kuin missään muualla. Kahden viikon etumatka keväältä on mahdollistanut aika pitkälle sen muiden seuraamisen, joka on antanut Suomessa aikaa reagoida tilanteeseen.

Rajoituksien kannattajille ottaa koville myöntää se, että niistä ei oikeastaan ole Suomessa minkäänlaista näytettävää hyötyä ollut missään vaiheessa. Keväällä koko Eurooppa meni lockdowniin, josta seurasi se, että virus eli varsin luonnollisesti hiljaiseloa kesällä. Yhdysvaltojen korona-aalto alkoi melkein kuukauden myöhemmin kuin Euroopan, joka puolestaan selittää sen, miksi Yhdysvalloissa homma eteni miten eteni ja vielä koko kesän.

Yleiseurooppalaisittain koko pandemian ajan rajoitukset ovat olleet kovempia kuin Suomessa, myös kesällä. Esimerkiksi Saksassa ei ole pidetty kuin ulkoilmatilaisuuksia ja yleisö ei ole päässyt koko vuonna mihinkään massatapahtumiin kuten nyt vaikka jalkapallopeliin. Jos rajoitukset olisivat se hyvä vaihtoehto ylipäätään niin tulokset olisivat merkittävästi parempia siellä, missä rajoituksia oikeasti on.

Tästä päästään siihen, että viruksen leviäminen ei ole kontrollissa ja sen luontaista leviämistä ei pystytä oikeasti estämään. Tarvitaan tuuria ja tarvitaan sitä, että ihmiset ovat luonnostaan aika kaukana toisistaan kuten vaikka Suomessa. Maailma ei suostu julkaisemaan paljoakaan materiaalia lukujen takaa. Esimerkiksi Ruotsissa koko kesän koronavirus varsin tehokkaasti levisi maahanmuuttajien ja köyhien yhteisöissä, josta ne sitten tietysti löysivät myös vanhainkoteihin iskien kaikista heikoimmassa asemassa oleviin.

Ymmärrän sen halun ja motivaation ajatella, että rajoituksilla tätä kaikkea saavutetaan ja kaikki huonot tulokset johtuvat siitä, kun joku reppana ei noudata rajoituksia. Käytännössä tässä keskustelussa kuitenkin usein unohtuu se tosiasia, että suurin osa ihmisistä ympäri Euroopan on pakotettu noudattamaan lainsäädännöllä niitä rajoituksia. Suomessa rajoitukset ovat vapaaehtoisia, mutta esim. Keski-Euroopassa eivät todellakaan ole vapaaehtoisia vaan sakon uhalla toteutettavia.

Oma analyysini johtaa väistämättä siihen, että koronavirus on samanlainen virus kuin kaikki muutkin koronavirukset. Se on aktiivinen samoihin aikoihin kuin kaikki muutkin flunssat ja se iskee meitä aalloissa normaalien flunssien tavoin. Voimme laittaa kädet ristiin ja toivoa rokotetta tai sitten hyväksymme sen kuten kaikki muutkin meitä ympäröivät flunssavirukset. Monessa Euroopan maassa ollaan jo nyt siinä tilanteessa, että rajoitusten hyöty suhteessa haittaan on moninkertainen. Esimerkiksi Belgian sairaanhoito on romahtamispisteessä rajoituksilla, joten on täysin perusteltua jo miettiä, pitäisikö niistä vaan luopua kokonaan, koska ei se romahdus sen pahemmaksi enää muutu.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olisi kiva kuulla rajoitusten puoltajilta joku analyysi siitä, miksi Euroopan isoissa maissa paljon kovemmilla rajoituksilla virus leviää hallitsemattomammin?

R-luku ratkaisee. Se riippuu puhtaasti siitä, että miten viruksella on mahdollisuuksia levitä eteenpäin. Tämä taas riippuu yhteiskuntarakemteesta, väestötiheydestä, kulttuurista ja rajoituksista.

Tiheästi asutuissa Euroopan suurkaupungeissa ei saavuteta samaa sosiaalista etäisyyttä kuin Suomessa samoin rajoituksin.

Toisekseen, rajoitusten vaikutus näkyy aina viiveellä. Samaten niitä edeltävä aika näkyy viiveellä.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Olisi kiva kuulla rajoitusten puoltajilta joku analyysi siitä, miksi Euroopan isoissa maissa paljon kovemmilla rajoituksilla virus leviää hallitsemattomammin?

Tämä siis jos rajoituksilla on merkittävää vaikutusta viruksen leviämiseen.

Useimmissa Euroopan maissa on enemmän populaatiota ja miljoonakaupunkeja, joissa virukset viihtyvät hyvin. Lisäksi esimerkiksi Italiassa jotkut elävät vielä suurperhetyyppisesti.
 
Suosikkijoukkue
IFK
10 ihmistä koko maassa teholla, älkää jaksako vääntää.

Asia ei ole ihan noin yksioikoinen. Korona vaikuttaa suomalaisten terveydenhoitoon paljon laajemmin, kuin mitä nuo kymmenen tehohoitopotilasta antaa ymmärtää:


 
F

Flonaldo

Nythän on semmonen tilanne, kun nää toimenpiteet on päällä, että minkään flunssan ei pitäisi voida kiertää missään. Miksi meillä silti on normaali syksyn flunssakausi menossa?
Miksi flunssan ei pitäisi voida kiertää? Ei armeija ole käynyt hitsaamassa suomalaisten ulko-ovia kiinni.

Flunssa kiertää ihmiskontaktien myötä ja niitä on meillä jokaisella yhä runsaasti.

Toisin kuin korona, flunssa leviää myös erittäin tehokkaasti lasten ja nuorten välillä, ja toisin kuin korona he myös sairastuvat siihen flunssaan ja saavat oireita.

Nuo esimerkit Belgiasta ja Tsekistä on siinä mielessä hyvin harhaanjohtavia ja turhaa pelkoa lietsovia, koska mikään ei tällä hetkellä viittaa siihen suuntaan, että Suomessa oltaisiin menossa mitään etäisestikään heidän tilannettaan muistuttavaa.

Matkustaminen ulkomaille ja ulkomailta tänne on tällä hetkellä siinä määrin jäissä ja rajoitukset täällä maan sillä tasolla, että tuollaisen tilanteen syntyminen muutenkin on täällä nykyisellään käytännössä ihan mahdotonta.
Mikään Belgiassa tai Tsekissäkään ei kaksi kuukautta sitten viitannut siihen, että he olisivat menossa nykytilanteeseensa. Suomessa tartuntojen nousu (tuplaantuminen kahdessa viikossa) oli vielä hetki sitten hyvin samankaltaista kuin näissä maissa silloin vajaa pari kuukautta sitten. Enää ei ole, kun esim. Vaasan kaltaisiin tapauksiin puututtiin todella nopeasti ja näihin verrokkeihin nähden hyvin päättäväisillä toimilla.

Matkustaminen ei tuo lisää virusta Suomeen juurikaan tällä hetkellä, mutta Suomessa myös on jo ihan rajojen sisällä tarpeeksi virusta saamaan saman leviämisen aikaan. Matkustamisen vähäisyys ja sen rajoitukset ovat yksi asia, joka Suomen R:ää painaa alas, mutta ei se mitenkään mahdottomaksi leviämistä itsessään tee.

Olisi kiva kuulla rajoitusten puoltajilta joku analyysi siitä, miksi Euroopan isoissa maissa paljon kovemmilla rajoituksilla virus leviää hallitsemattomammin?

Tämä siis jos rajoituksilla on merkittävää vaikutusta viruksen leviämiseen.
Koska niissä ei ollut rajoituksia kaksi kuukautta sitten, eikä vielä kuukausikaan sitten.

Sen sijaan, että laajat joukot olisivat työnantajansa kehotuksella olleet etätöissä, heidät käytännössä määrättiin hallituksien toimesta työpaikoille ja työmatkaliikenteeseen ja lounasravintoloihin.

Sen sijaan, että oltaisiin pidetty esillä turvavälejä yms. ravintoloissa, brittihallitus mm. piffasi puolet laskun summasta. Maksoi 500 miljoonaa puntaa ja tuo toimi itsessään on tutkittu vaikuttaneen tapauksien kasvuun 8 - 17 %.

Yleinen väärinkäsitys monessa paikassa on se, että Suomi olisi hoitanut epidemiaa jotenkin erinomaisen hyvin suhteessa muihin, mutta itse asiassa Suomen rajoitustaso on ollut koko pandemian ajan merkittävästi vähäisempi kuin missään muualla.

Rajoituksien kannattajille ottaa koville myöntää se, että niistä ei oikeastaan ole Suomessa minkäänlaista näytettävää hyötyä ollut missään vaiheessa.
@Sistis jo tähän vastasi ja asiaa on käyty tässäkin ketjussa läpi suurinpiirtein kerran viikossa. Suomen luontainen R on kenties Euroopan pieni. Suomen R:ään rajoitustoimet vaikuttavat eniten juuri sen takia. Sen vuoksi Suomessa vähäisemmät rajoitukset voivat jo painaa R:n yhden pintaan.

Ei tässä ole mitään "kannattajia", jotka fanittaisivat rajoituksia. Rajoitukset ovat välttämättömiä. Joko niitä on sen verran, että tilanne pysyy hallinnassa, tai sitten liian vähän, jolloin tilanne karkaa käsistä. Ja kun tilanne on karannut käsistä, jää jäljelle vain lockdown.

Suomessa rajoitukset ovat vapaaehtoisia, mutta esim. Keski-Euroopassa eivät todellakaan ole vapaaehtoisia vaan sakon uhalla toteutettavia.
Ja siitä huolimatta rajoitusten noudattamisen aste on Suomessa korkeampi kuin monessa muussa Euroopan maassa.

Briteissä esimerkiksi altistuneet määrätään 14 vuorokauden karanteeniin tuhansien puntien sakkojen uhalla. 11 % noudattaa tuota karanteenia oikeasti määräyksen mukaisesti. Kaikki tietävät, että poliisi tai kukaan muukaan ei valvo asiaa tai voi tulla koputtelemaan joka päivä jokaisen kotiovelle.

Sakon ja rangaistusten uhalla väestön motivoiminen on käytännössä mahdotonta. Ihmiset noudattavat määräyksiä, jos he uskovat siitä olevan hyötyä omalle / läheisten / kansan terveydelle.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
R-luku ratkaisee. Se riippuu puhtaasti siitä, että miten viruksella on mahdollisuuksia levitä eteenpäin. Tämä taas riippuu yhteiskuntarakemteesta, väestötiheydestä, kulttuurista ja rajoituksista.

Ja pidät ihan aidosti realistisena sitä, että yhteiskunta, jota ihmiset ovat rakentaneet huomattavasti pidempään kuin meidän elinikämme - vain katoaa ja lakkaa olemasta?

Tavallaan ihailen niitä, jotka ovat kanssani aivan eri mieltä tästä koronakriisistä. On jotenkin upeaa pystyä sulkemaan pois kaikki se, mitä ihmisten fyysinen välimatka toisiin aiheuttaa. Ymmärrän samalla, että sivistynyt yhteiskunta ei voi vaan "uhrata" ihmisiä tämän takia. En vain oikeasti uskonut, että tulee tällainen aika, kun ihmisten järki vain katoaa johonkin.

Yritän laittaa tämän pieneen boksiin ja näyttää tämän vain yhden ihmisen keksittynä tarinana tähän:

Heikki 20v on juuri aloittanut opintonsa ja on oman aikuisikänsä kynnyksellä ja alkutaipaleella. Poikkeustilanteen vuoksi hänen ensimmäinen opiskeluvuotensa uudessa ympäristössä on yksinäinen. Kaikki järjestetään etänä, joten hän ei tutustu uusiin ihmisiin ollenkaan vaan hänen koko elämänsä pyörii uudessa ympäristössä vanhan ympärillä. Kaverit ovat samassa tilanteessa, heitä ei välimatkan vuoksi näe, mutta netissä sentään ymmärtävät. Poikkeustila pitkittyy ja jatkuu myös hänen toisen opiskeluvuotensa. Se on nykyisillä tutkintoajoilla melkein 50 % koko tutkinnosta. Heikki masentuu, koska hänellä ei ole mahdollisuutta luoda uusia merkittäviä ihmissuhteita ja täten hän ei integroidu lainkaan opiskeluyhteisöönsä. Kun integroitumista ei tapahdu niin masentuminen kroonistuu ja pian Heikistä alkaa tulla työkyvytön. Elämä pyörii vain tämän ympärillä. Mihinkään ei ole suotavaa mennä, ja missään ei kannata käydä. Heikki kuitenkin selviää ja pitää opintonsa yllä ja pian poikkeustila loppuu. Hän alkaa nyt muodostaa ystävyyssuhteita ja merkittäviä ihmissuhteita uudessa ympäristössä. Elämä normalisoituu.

Poikkeustilan vuoksi maailma on ajautunut syvään lamaan. Heikki valmistuu kaksi vuotta myöhemmin, valmiina työelämään. Töitä ei kuitenkaan ole tarjolla, koska koko ala on syvissä vaikeuksissa ja se kärsii pitkittyneistä taloudellisista ongelmista, koska kysyntä ei toivu alalla. Heikki ei pääse kiinni työelämään, josta seuraa taloudellinen vaikeus ja masennus uusiutuu. Heikille tarjotaan ainoastaan töitä, joita hän olisi saanut käymättä päivääkään koulussa, mutta taloudellinen pakko sanelee sen. Heikki tekee töitä, muttei ura ala. Tämä masentaa ja ahdistaa. Myös perheen perustaminen on pitkittynyt, koska taloudellinen toimintavarmuus jatkuu epävarmana. Heikki kuitenkin selvisi korona-ajasta ilman tartuntaa ja hän on elämänsä kunnossa fyysisesti, mutta henkinen kunto on romahtanut takapajuisesti kaikkien asioiden yhteisvaikutuksella. Heikki pääsee työelämään kuitenkin onnellisesti kiinni, kun täyttää 30v ja hän on hukannut omaa ja yhteiskunnan aikaa yli 10 vuotta sen takia, että pelastimme satojen ihmisten elämään lisävuosia 1-2 kymmenen vuotta sitten.

-------------

Tämä on täysin keksittyä. Mutta poikkeustilan jatkaminen tulee johtamaan tähän. On suoraan sanoen surullista, kuinka vähäpätöisenä osa ihmisistä pitää ihmiskontaktia. Minä olin tuossa 20v kypsässä iässä itse elämäni ensimmäisessä kriisissä, joka ei johtunut koronasta, tämä on eri mittaluokan kriisi. Olin peliriippuvainen ja koko sosiaalinen elämäni perustui verkkoon. Ainoastaan yliopistoni professorin kysymys sai minut muuttamaan elämääni: "Onko sinulla nettimaailman ulkopuolella ystäviä?" Mietin kysymystä. Ei ollut. Nykyään, 10 vuotta myöhemmin, on minulla vieläkin haasteita elämässäni. Olen kuitenkin suhteellisen vahvalla alustalla ja olen mielestäni suhteellisen hyvin ymmärtänyt, mikä elämässä on minun omalle hyvinvoinnilleni oikeasti tärkeää. Oikeat ystävät, joita voi koskea, nähdä, kuulla ja tuntea. Nettimaailma ei ole maailma, johon ketään ihmistä on tarkoitettu. Ihminen on tarkoitettu olemaan fyysisesti läsnä - koko henkinen elämämme kumpuaa kosketuksesta. Toivon jokaisen miettivän, mitä pidemmälle tätä aikaa eletään, kuinka paljon riskejä olette valmiita ottamaan tämän takia.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mikään Belgiassa tai Tsekissäkään ei kaksi kuukautta sitten viitannut siihen, että he olisivat menossa nykytilanteeseensa. Suomessa tartuntojen nousu (tuplaantuminen kahdessa viikossa) oli vielä hetki sitten hyvin samankaltaista kuin näissä maissa silloin vajaa pari kuukautta sitten. Enää ei ole, kun esim. Vaasan kaltaisiin tapauksiin puututtiin todella nopeasti ja näihin verrokkeihin nähden hyvin päättäväisillä toimilla.
Aha. No ei mikään tosiasia silti tällä hetkellä tue sitä, että Suomi olisi matkalla kohti noita maita. Tartuntojen kasvu on tasaantunut ja viranomaiset on pääsääntöisesti olleet hyvin tilanteen päällä kaiken aikaa. Noissa kahdessa maassa taas kävi ihan päinvastoin, eli paska rävähti aivan täysiä hyvin lyhyessä ajassa tuulettimeen ja tilanne karkasi täysin käsistä.

Ja jotta ei nyt kenellekään jäisi epäselväksi, niin en ole sitä mieltä, että mitään rajoituksia ei tarvittaisi. Olen vain sitä mieltä, että on ihan hölmöä lietsoa turhaa paniikkia. Tosiasia on tällä hetkellä se, että Suomessa on koronatilanne olosuhteet huomioon ottaen lähes erinomainen.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestistä on annettu rikepiste
Ja pidät ihan aidosti realistisena sitä, että yhteiskunta, jota ihmiset ovat rakentaneet huomattavasti pidempään kuin meidän elinikämme - vain katoaa ja lakkaa olemasta?

Täytyy onnitella. Harvoin näkee näin loistavaa tahallista väärinymmärrystä.
 
F

Flonaldo

No ei mikään tosiasia silti tällä hetkellä tue sitä, että Suomi olisi matkalla kohti noita maita. Tartuntojen kasvu on tasaantunut ja viranomaiset on pääsääntöisesti olleet hyvin tilanteen päällä kaiken aikaa.

Tosiasia on tällä hetkellä se, että Suomessa on koronatilanne olosuhteet huomioon ottaen lähes erinomainen.
Juuri näin. Näistä kaikista olemme täysin samaa mieltä. Pari viikkoa sitten tilanne oli hyvin toisenlainen Suomessakin. Itse ainakin olin yllättynyt kuinka voimakkaasti nuo Vaasat, Jyväskylät ym. pätkittiin alas - sekä siltä kantilta kuinka vahvasti hallinto reagoi niihin kuin myös sitten tuloksiin.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja ensimmäinen kommentti ilta-sanomissa.

"suunta on pelottava".

Nämä ovat kyllä huikeita:

"nyt hallituksen pitäisi päättää hesan säppiin laittamisesta ja kaikkien yleisö tapahtumien peruuttamisesta näin on tehty monessa maassa ja kaupungissa muuten ei epidemia pysähdy "

Onkohan koko epidemia-aikana Suomessa jäljitetty yhtään (kunnon) tartuntaketjua yleisötilaisuuksiin?
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onnittelut, harvoin näkee näin lapsellisia keskustelijoita.

Kiitos.

Sinä kysyit, että miksi Euroopan tiukemmat rajoitukset eivät toimi. Minä vastasin, että koronan kyky levitä riippuu monesta asiasta, kuten yhteiskuntarakenteesta, kulttuurista ja rajoituksista, ja siksi joissain maissa voidaan tarvita vielä tiukempia rajoituksia.

Ja sinä teit tuosta ihan käsittämättömän tulkinnan, että minä oletan nyt, että maat ryhtyisivät muuttamaan yhteiskuntarakennettaan? Minusta tuo oli ihan outoa sanomisten vääristelyä ja jopa hyvin lapsellista sellaista. Minun on hyvin vaikea uskoa, että taustalla olisi mitään muuta kuin tietoista trollausta.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Korona vaikuttaa suomalaisten terveydenhoitoon paljon laajemmin, kuin mitä nuo kymmenen tehohoitopotilasta antaa ymmärtää:
Kyseessä on siis ns. hoitovelka joka syntyi osittain sen takia että terveydenhuollosta siirrettiin (jälkiviisasteltuna) liikaa väkeä koronanhoitoon ja perusterveyden huoltoa supistettiin ja ei-kiireellisiä toimenpiteitä peruttiin. Jossain vaiheessa huomattiin että korona ei vaadikaan niin paljon resursseja ja työntekijöitä alettiin siirtämään takaisin omiin hommiin. Toinen seikka, mikä on lisännyt hoitovelkaa, oli/on ihmisten koronapelko. Jotkut jättivät jo sovitut käynnit väliin koska pelkäsivät saavansa koronan sairaalasta. Esim. monet kokivat hammashoidon hyvin riskialttiiksi ja jättivät menemättä hammashoitoon. Hammashoitojonot venyivät pitkiksi. Korostan nyt sitä että nämä olivat osa syynä miksi korona on lisännyt ja pitkittänyt hoitojonoja...
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Onkohan koko epidemia-aikana Suomessa jäljitetty yhtään (kunnon) tartuntaketjua yleisötilaisuuksiin?

Kyllä vain. Alla linkissä esim naistenpäivän konsertti:


Myöhemmin luvuksi ilmoitettiin yli 100 tartuntaa.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nämä ovat kyllä huikeita:

"nyt hallituksen pitäisi päättää hesan säppiin laittamisesta ja kaikkien yleisö tapahtumien peruuttamisesta näin on tehty monessa maassa ja kaupungissa muuten ei epidemia pysähdy "

Onkohan koko epidemia-aikana Suomessa jäljitetty yhtään (kunnon) tartuntaketjua yleisötilaisuuksiin?
Juuri lueskelin HS:n kuukausiliitteen jutun äitienpäivänkonsertista, josta epäillään jopa n. 100 tartunnan saaneeen alkunsa.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä vain. Alla linkissä esim naistenpäivän konsertti:


Myöhemmin luvuksi ilmoitettiin yli 100 tartuntaa.
Juuri lueskelin HS:n kuukausiliitteen jutun äitienpäivänkonsertista, josta epäillään jopa n. 100 tartunnan saaneeen alkunsa.

Eli yksi löyty maaliskuun lopusta, kun osallistujamäärää ei taidettu rajoittaa mitenkään ja kunnon ohjeistuksia esim. sairaille ei oltu annettu?

Noh, luku se on sekin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös