Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 261 385
  • 81 148
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Sairaaloista pitää kuitenkin muistaa se, että hallitus on nyt ideologisista syistä johtuen pyrkinyt minimoimaan yksityisen sektorin pääsyn mukaan hoitoon. Hyvänä esimerkkinä vilkkusovellus. Ainakaan vielä toissa viikolla yksityiset eivät pystyneet antamaan avauskoodia vilkkuun. Tämähän on vain ja ainoastaan typerää. Kuinkahan huonoksi tilanteen pitää mennä, että vasemmistoa alkaa kiinnostamaan ihmisten terveys enemmän kuin oma ideologia? Okei, onhan tuo ideologia jo reilussa sadassa vuodessa tappanut sen palttiarallaa satamiljoonaa ihmistä, mutta jotenkin olen aina ajatellut, ettei Suomessa tällaista tapahtuisi. Rahasta se ei näytä olevan kiinni, kun kiinteitä kustannuksia nostetaan jatkuvalla syötöllä.
Hallitus todennäköisesti tekee näin juuri siitä syystä, että se ihmisten terveys todellakin painaa siellä vakaakupissa aika paljon. Juurisyy on tietysti poliittinen, siinä et ole väärässä: Hallitus kuitenkin joutuisi kantamaan vastuun siitä, jos yksityinen puoli tekee omasta koronanhoidostaan Esperi Care -tyylisen inhimillisen tragedian. Näin ei tietysti välttämättä tapahtuisi, mutta riskit ovat aika suuret.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä kritisoidaan tietyn ihmisryhmän ”mustamaalausta” ja syyllistämistä. Tavallaan se onkin ihan turhaa, mutta toisaalta, mitä muuta pitäisi tehdä, kun tartunnat lisääntyvät tietyn kaupungin tietyissä piireissä, mihin kuuluu tietynikäisiä ihmisiä? Hiljaako pitäisi olla? Jos joku opiskelija nyt kokee joutuneensa silmätikuksi jossain mediassa, mitä sitten? Yhyy. Fakta on se, että opiskelijoiden joukossa on ollut huomattava määrä uusia tartuntoja ja se kertoo siitä, että näissä ryhmissä ei suosituksia ja ohjeistuksia ole noudatettu asianmukaisesti. Jos vaasalainen opiskelija on bilettänyt kuin olisi 1999 ja saanut tartunnan, diplomiko siitä pitäisi antaa? Ei, vaan vaasalaisen opiskelijan pitää nyt vähän hävetä kotonaan karanteenissa omaa tyhmyyttään ja jatkossa ymmärtää, että ohjeistuksia pitää myös hänen noudattaa. Virheitä tekee kaikki, mutta aikuisten elämään kuuluu vastuunkanto, oppiminen ja oman käytöksen muuttaminen jatkossa. Mokista kuuluukin tuntea häpeää ja sen kuuluu ollakin ikävä tunne.

Kukaan normaalijärjellä varustettu ihminen ei leimaa kaikkia vaasalaisia (tai muita) opiskelijoita huonoiksi ihmisiksi. Jos joku ääliö näin tekee, ne voi jättää ihan omaan arvoonsa. Kuten jätetään kaikki muutkin idiootit ja huonokäytöksiset ihmiset muissakin asioissa joka ikinen päivä. Kaikkien ei tarvitse ottaa kaikkea henkilökohtaisesti. Mutta mokanneiden ja välinpitämättömien ihmisten on ehkä syytäkin ottaa. Kaikki tällaiset negatiiviset asiat kuuluu kuitenkin normaaliin elämään. Milloin ihmisistä tuli niin heikkoja, että mitään negatiivista ei oikein kestetä? Ei ihme, että jengiä ahdistaa nykyisin pienetkin asiat.
 
F

Flonaldo


"New findings from the study, which will be published in full by King’s College later this month, indicate that around 10 per cent of those taking part in the survey had symptoms of long Covid for a month, with between 1.5 and 2 per cent still experiencing them after three months."

UK:ssa siis kerättiin keväästä lähtien 4 miljoonaa käyttäjää sovellukselle, mihin jengi sai kirjata mahdollisia oireitaan. Osalla on jossain vaiheessa ollut korona, suurimmalla osalla ei. Joukko on kuitenkin vahvasti itsevalikoiva, joten noita prosentteja ei mielestäni voi yleistää koko väestön tasolla koronatartunnan saaneisiin.

Joka tapauksessa siis 10 prosentilla koronan jälkeiset oireet kestivät vähintään kuukauden ja parilla prosentilla jopa kolme kuukautta ja pidempään.
 
K

kiwipilot

Kaikki tällaiset negatiiviset asiat kuuluu kuitenkin normaaliin elämään. Milloin ihmisistä tuli niin heikkoja, että mitään negatiivista ei oikein kestetä? Ei ihme, että jengiä ahdistaa nykyisin pienetkin asiat.

Juuri näin. Tämä koronakin: ei tarvitse kuin vierailla minkä tahansa median keskustelupalstalla niin huomaa että ihmisten (osan) kriisinsietokyky on ihan nollassa ja ahdistus on kovaa.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Hallitus todennäköisesti tekee näin juuri siitä syystä, että se ihmisten terveys todellakin painaa siellä vakaakupissa aika paljon. Juurisyy on tietysti poliittinen, siinä et ole väärässä: Hallitus kuitenkin joutuisi kantamaan vastuun siitä, jos yksityinen puoli tekee omasta koronanhoidostaan Esperi Care -tyylisen inhimillisen tragedian. Näin ei tietysti välttämättä tapahtuisi, mutta riskit ovat aika suuret.
Aika vaikea nähdä, että Esperin kaltaista toimintaa voitaisiin tehdä koronatestaamisessa ja sen ilmoittamisesta vilkkuun. Testi voidaan määritellä. Samoin raportointi ja jatkotoimenpiteet. Yksityiltä saisi HUS-alueella sen 3000 testiä päivässä. En osaa sanoa maksaisiko se itseään takaisin lyhyempinä diagnosointijonoina tai sillä, että ihmiset olisivat nopeammin työkykyisiä.

Mikäli taas mennään siihen, että osastohoitoa pitää hankkia yksityiseltä sektorilta, onko parempi olla hankkimatta ja jättää ihimiset hoitamatta? Se on sitten eri asia milloin tällainen valinta joudutaan, jos joudutaan ollenkaan. On vaan mielestäni hölmöä edes puhua mistään ylikuormasta, kun koko kapasiteetti ei ole käytössä puhtaasti ideologisista syistä.
Joka tapauksessa siis 10 prosentilla koronan jälkeiset oireet kestivät vähintään kuukauden ja parilla prosentilla jopa kolme kuukautta ja pidempään.
Itse olen sikainfluenssan sairastanut ja aika tymäkkä oli. Kuumetta reilu pari viikkoa, josta 39 astetta tai yli viikon verran. Tämän jälkeen varsinaisia oireita ei ollut, mutta kyllä yleiskunto oli todella heikko. Työpaikalla oli tapana aina kävellä neljänteen kerrokseen hissin sijasta. Tuon "sikailun" jälkeen meni useampi viikko ennen kuin pystyi sen yhdellä rykäisyllä tekemäään. Mietityttää vaan, lasketaanko tuollainen vielä oireeksi. Unikin maistui aika kivasti pidemmän aikaa. 10 tuntia oli aivan liian vähän, kun normaalisti 7 tuntia riittää mainiosti.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Aika vaikea nähdä, että Esperin kaltaista toimintaa voitaisiin tehdä koronatestaamisessa ja sen ilmoittamisesta vilkkuun.
Johtuuko tämä ongelma tosiaan siitä, että ideologisista syistä johtuen ei haluta yksityiselle antaa tuota vilkkuilmoitusmahdollisuutta? Kommunismin tuominen tähän ketjuun oli muuten piristävä veto.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Viikonloppuna pyörähti ainakin uudellamaalla eri salibandy divarit käytiin. Mielenkiintosa nähdä tuleeko nyt siitä joku piikki tilastoihin. Kyllä sitä kentän laidalla tuli mietittyä hetken että hullua hommahan on tässä coronatilanteessa pelata säbää.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Kokkolan "maaseudulla" parhaillaan lenkillä. Neljä aikuista tullut vastaan tähän mennessä, kahdella ollut maski päässä. Nyt jotain on selvästi muuttunut täällä. Ite en laittanut vaikka mies flunssa vaivaa. Vähän hävettää nyt, vaikka pidän erittäin epätodennäköisenä että mikään tauti leviäisi täällä ulkona.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ainakin twitterin tietojen mukaan 112 uutta tartuntaa todettu Vaasassa vuorokauden sisään (eivät näy vielä virallisissa tilastoissa). Melkoista. Ehkäpä tämä herättää ymmärtämään, että ne yökerhot ja iltajuhliminen on pakko laittaa kuriin taloudellisista vaikutuksista huolimatta. Supertartuttaja saa pahimmillaan hurjaa jälkeä aikaan niin kuin maailmalla on jo moneen kertaan todettu. Täällä on vaan pakko oppia kaikki kantapään kautta.

Mitä enemmän tartunnan saaneita liikkuu valtakunnassa, sitä todennäköisempiä ovat supertartutustilanteet. Hommaa ei tulla nykyisillä keinoilla saamaan kuriin niin kuin on nähty. Testaus ja jäljitys ei pysy millään taudin perässä.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kokkolan "maaseudulla" parhaillaan lenkillä. Neljä aikuista tullut vastaan tähän mennessä, kahdella ollut maski päässä. Nyt jotain on selvästi muuttunut täällä. Ite en laittanut vaikka mies flunssa vaivaa. Vähän hävettää nyt, vaikka pidän erittäin epätodennäköisenä että mikään tauti leviäisi täällä ulkona.

Ei kai nyt helvetti kukaan maskin kanssa käy juoksemassa? Jos ei Suomessa löydä riittävän rauhallista ja väljää lenkkireittiä ilman että ketään altistaisi tai sitten itse altistuisi, niin pitää kyllä isosti ihmetellä.

Kuntosalit on sitten toinen juttu, eilen viimeksi kävin ja semmoinen puhkuja sattui viereen, että rupesi oikein ärsyttämään. Mutta ihan itse lähdin, turha siis valittaa.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei kai nyt helvetti kukaan maskin kanssa käy juoksemassa? Jos ei Suomessa löydä riittävän rauhallista ja väljää lenkkireittiä ilman että ketään altistaisi tai sitten itse altistuisi, niin pitää kyllä isosti ihmetellä.

Kuntosalit on sitten toinen juttu, eilen viimeksi kävin ja semmoinen puhkuja sattui viereen, että rupesi oikein ärsyttämään. Mutta ihan itse lähdin, turha siis valittaa.
Joo kyllä maskin pitäminen lenkillä alkaa olla jo oire psykoosista. Toivottavasti ihmiset eivät oikeasti ole niin peloissaan. Se on pahempi juttu kuin korona itsessään.
 
Suosikkijoukkue
KK
Nyt kun monessa maassa koronan toinen aalto on nousussa, niin miten esim Italiassa ja Espanjassa kuolemat ja sairaalahoitoavaativat. Onko niitä yhtä paljon suhteessa kevään tartunta määriin?
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Johtuuko tämä ongelma tosiaan siitä, että ideologisista syistä johtuen ei haluta yksityiselle antaa tuota vilkkuilmoitusmahdollisuutta? Kommunismin tuominen tähän ketjuun oli muuten piristävä veto.
On tarjottu, muttei ole saatu vastausta. Kun kapasiteetti oli liian pieni, todettiin, että pitää palkata 600 testaajaa ja laboranttia, vaikka yhdellä puhelinsoitolla, olisi oltu valmiina testaamaan heti. Vilkkuun ei anneta avauskoodeja yksityiselle. En ole mukana terveydenhuollon toiminnassa muutoin kuin asiakkaana, mutta ei tässä ainakaan yhteistä hyvää tavoitella ja kyllähän ne jäljet sinne sylttytehtaalle johtavat. Yrityksen yhteiskuntavastuu ja sitä rataa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri näin. Tämä koronakin: ei tarvitse kuin vierailla minkä tahansa median keskustelupalstalla niin huomaa että ihmisten (osan) kriisinsietokyky on ihan nollassa ja ahdistus on kovaa.

Itse en oikeastaan jaksa lukea muita keskusteluja tai kommenttiosioita kuin tätä. Tiedän itse, missä mennään ja mitä minulta odotetaan, se riittää. Sain kesällä hysteerikon maineen tällä palstalla, mutta entäs sitten? Ei se muhun vaikuttanut mitenkään, koska ymmärsin, että omat varotoimenpiteeni eivät mene hukkaan. Omaan elämääni korona on vaikuttanut eniten siinä, että tiedostan vielä aiempaakin paremmin, että osa ihmisistä on tyhmiä. Pyrin minimoimaan kanssakäymiseni tällaisten ihmisten kanssa. Elän kuitenkin omasta mielestäni ihan kuten ennenkin, mitä nyt vähän välttelen sellaisia paikkoja, missä voi olla paljon porukkaa, joita ei koronat paljon kiinnosta. No biggie.

Mä ymmärtäisin jotenkin nämä opiskelijatartunnatkin paremmin, jos kyse olisi yläasteikäisistä ihmisistä. Mulla on sellaisia kotona ja ymmärrän, että ikävaiheeseen kuuluu kyseenalaistaa joskus ihan kaikki ja osoittaa korostuneesti itsemääräämisoikeutta eri asioista. Joskus niille on tilaa, joskus ei ollenkaan. Vaihtelin viestejä tänään lasteni kanssa ja kysyin, että onko maskeja pidetty tänään koulussa. Vanhempi on käyttänyt, nuorempi ei, koska kyseessä on ”vain suositus”. Selvitin, mihin suositukset pohjautuvat ja pyysin perustelemaan, miksi hänet on rajattu suositusten ulkopuolelle. Sain vastaukseksi kaikenlaisia tekosyitä ja mm., että kukaan kavereista ei maskeja pidä, ostamani maskit ovat rumia, jne. Muistutin, että jonkun pitää olla aina ensimmäinen ja varmasti tietyt kaveritkin maskin laittavat, jos hän on rohkeasti ensimmäinen. Meni hetki ja tuli uusi viesti: hän oli pitänyt maskia 5min. eikä pystynyt hengittämään kunnolla. Vastasin, että hetkinen, eikö hän olekaan pitänyt koulumatkoilla maskeja, kuten on kertonut? Vastasi, että on pitänyt. Vastasin, että miten hän ei ole aiemmin sitten kokenut hengenahdistusta, kun matka on kuitenkin pidempi kuin 5min.? Ilmoitin, että pitää varmaan sitten luokanvalvojan kanssa yhdessä miettiä, pitäisikö hänet vetää etäopetukseen hengenahdistuksen takia, jos jossain vaiheessa maskeista tulee pakolliset. Meni pari minuuttia ja sain kuvaviestin, missä hänellä oli maski päällä.

En välttämättä ole sitä mieltä, että maskit tässä vaiheessa koulussa sisällä ovat tarpeellisia. Mutta ohjeistuksia pitää noudattaa, koska niihin on syy. Jos ohjeistuksia ei noudateta, niillä on usein seurauksia. En pelkää lasteni tai omaa tartuntaa, mutta en nyt ehdoin tahdoin niitä haluakaan, koska ne vaikeuttavat meidän kaikkien elämää. Me voimme tehdä asioita minimoidaksemme tartunnat. Miksi emme niin tekisi? Tiedän myös, että illalla saan palautetta lapselta, mutta entä sitten. Sitä tulee kyllä muutenkin. Mun tehtäväni on opettaa, että vapauksiin kuuluu myös vastuuta. Ja pahinta nuorelle on se, että vapaus tavata ystäviä ja harrastaa viedään. Mun tehtäväni on saada omat lapset itse älyämään, mitä kannattaa missäkin tilanteessa tehdä ja mitä ei. Kaiken pohjalla on ymmärrys siitä, että ei näitä ohjeistuksia kukaan ilman syytä tai huvin vuoksi tee. Tekisinkö jotain muuta kuin väännän lasteni kanssa? Todellakin. Mutta, kun se vääntäminen on mun epäkiitollinen duunini. Toisten nuorten kanssa ei tarvitse vääntää yhtään, mutta omieni kanssa usein tarvitsee, hyvin monesta asiasta. Ja sitten väännetään. On ihan hyväkin, että väännetään, vaikka se onkin raskasta. Toiset vanhemmat eivät jaksa ja se sitten näkyy osalla puhtaasti käytöksessä. Omistani en halua itsekkäitä paskiaisia, joten teen kaikkeni, jottei heistä sellaisia kasvakaan. Toivottavasti se riittää, mutta mitään takeita ei silti ole. Itse on näytettävä esimerkkiä parhaansa mukaan.

Ymmärrän siis, että lapset ja nuoret eivät pysty kaikkea täysin sisäistämään, koska heidän aivonsa eivät ole vielä täysin kehittyneet. Mutta sitä en ymmärrä, että aikuiset oikeustoimikelpoiset ihmiset eivät ymmärrä syy- ja seuraussuhteita ja viruksen toimintaa, vaikka asioista on nyt jauhettu tuutin täydeltä monta kuukautta. Tekisi monelle hyvää kohdata ihan oikeita kriisejä ja vaikeuksia, joita ei vanhemmat tai muut läheiset pysty ratkaisemaan. Mediassa on esitetty varsin laajasti niitä toimenpiteitä, mitä muissa länsimaissa on jouduttu tekemään koronan vuoksi. Täällä sellaisiin ei onneksi ole jouduttu. Mutta mahdollisia ne täälläkin on, jos ihmiset eivät suostu tekemään näitä pieniä hienosäätöjä omaan toimintaansa. En mitenkään ymmärrä, miten sen ymmärtäminen on monelle niin kovin vaikeaa.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
On tarjottu, muttei ole saatu vastausta. Kun kapasiteetti oli liian pieni, todettiin, että pitää palkata 600 testaajaa ja laboranttia, vaikka yhdellä puhelinsoitolla, olisi oltu valmiina testaamaan heti. Vilkkuun ei anneta avauskoodeja yksityiselle. En ole mukana terveydenhuollon toiminnassa muutoin kuin asiakkaana, mutta ei tässä ainakaan yhteistä hyvää tavoitella ja kyllähän ne jäljet sinne sylttytehtaalle johtavat. Yrityksen yhteiskuntavastuu ja sitä rataa.
Aika hyvin tiedetty siihen nähden, että kerrot olevasi terveydenhuollossa vain asiakkaana. Olen minäkin lukenut, että ongelmia oli, mutta väitteesi siitä ettei tässä nyt tavoiteltaisi yhteistä hyvää ja ideologia ajaa ohi yhteisen edun, on aika paksu ja kuulostaa enemmän Romakkaniemen twiitiltä kuin vakavasti otettavasta arviosta.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Nyt kun monessa maassa koronan toinen aalto on nousussa, niin miten esim Italiassa ja Espanjassa kuolemat ja sairaalahoitoavaativat. Onko niitä yhtä paljon suhteessa kevään tartunta määriin?

Ainakin Ranskassa teho-osastojen täyttöaste on noussut hälyttäväksi. Olikohan niin, että 30% kapasiteetista menee koronapotilaille. Tämä varmaankin Pariisissa. Italiassa tilanne taitaa olla edelleen kohtuullisen hyvä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
En missään nimessä ole puuttumassa kenenkään oikeuteen pitää maskia, vaikka kotona yksinään ollessaan. Mutta ajatuksia se kuitenkin herättää siihen suuntaan, että onko tämä joidenkin mielenterveydelle, miten kuormittavaa?

Kun eihän tuollainen nyt vaan ole enää normaalia, että ihmiset käyttävät lenkkipolullakin sitä maskia, kuten tuolla ylhäällä oli havaittu. Olen minäkin täällä nähnyt ulkoilmassa käveleviä ihmisiä, jotka menevät se maski naamallaan, vaikka missään ei ole muita ihmisiä. Edelleenkin sanon sitä samaa, että sinä saat tuolla kadulla se päässä tietenkin kulkea. Mutta ihan väistämättä se herättää monenlaisia ajatuksia, että kun kaupungissa on se ehkä yksi tartunta viikkoa kohden, ja sitten se maski päässä vedetään jossain ulkona, jossa ihan oikeasti sen tartunnan saamisen mahdollisuus on ihan huimimmatkin lottoarvonnat huomioiden täysin pyöreä nolla.

Niin niin... noh, onneksi siltä kevään kaltaiselta toisten syyttelyltä nyt toistaiseksi ollaan kuitenkn vältytty.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka taidan kuulua palstan varovaiseen kaartiin koronan osalta, niin tuo maski päässä lenkillä sai kyllä hymähtämään. Ei tulisi mieleenkään itselle kun käymme vaimon kanssa kävelylenkeillä. Noh, eipä tuo minua haittaakaan jos joku sitä maskia haluaa käyttää.

Äsken kävin Helsingissä ja kaduilla ja busseissa näkyi kyllä paljon maskeja. Lounasravintolassa sitten tosin havoinnoin äänekästä keskustelua buffet-patojen yläpuolella ilman maskeja tai mitään varovaisuutta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Niin niin... noh, onneksi siltä kevään kaltaiselta toisten syyttelyltä nyt toistaiseksi ollaan kuitenkn vältytty.

Eiköhän siihenkin ehditä jos tautitilanne pahenee. Osalla ei psyyke kestä ja sitten se paha olo purkautuu.

Ite oon käyttänyt julkisissa maskia nyt ihan kiltisti, mutta aina nappaan kyllä pois heti ulos astuttuani. Keväällä jaksoin ärsyyntyä noista hysteerisistä tyypeistä (paras oli pariskunta toukokuussa kaupassa, molemmilla oli vuorattu koko keho muovilla ja sellaiset hitsaustyyppiset silmälasit päässä, ettei vahingossakaan mene ilmaa simmuihin), mutta kun eihän sitä oikeasti tiedä mikä on ihmisten tilanne niin turha lässyttää siitä mitään. Antaa jengin tehdä kuten itselleen parasta on.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Aika hyvin tiedetty siihen nähden, että kerrot olevasi terveydenhuollossa vain asiakkaana. Olen minäkin lukenut, että ongelmia oli, mutta väitteesi siitä ettei tässä nyt tavoiteltaisi yhteistä hyvää ja ideologia ajaa ohi yhteisen edun, on aika paksu ja kuulostaa enemmän Romakkaniemen twiitiltä kuin vakavasti otettavasta arviosta.
Miksi?

Testaamisessa ja kapasiteetin riittävyydessä on ollut ja on tällä hetkellä suuria ongelmia alueellisesti. Valittu hybridistrategia vaatii toimiakseen riittävät testausresurssit. Yhteinen etu on saada tämä toimimaan. Siihen on olemassa työkalutkin, mutta niitä ei haluta käyttää.

En seuraa Romakkainiemeä millään tasolla, joten en ole ihan varma mihin tässä viittaat.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Poskisuudelma varmaankin syynä Ranskan tilanteeseen. Voimakkaampi altistuminen -> enemmän virusta -> pahempi taudin kuva?
Varmaan on korona vaikuttanut jonkin verran tähän kulttuuriin, saa nähdä loppuuko suutelu kokonaan. Ensimmäisessä aallossa teho-osastojen täyttöaste oli pahimmillaan 233% Pariisissa, nyt siis 33%. Tiukoilla rajoituksilla ollaan jo nyt saatu R-lukua putoamaan lähelle ykköstä.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Miksi?

Testaamisessa ja kapasiteetin riittävyydessä on ollut ja on tällä hetkellä suuria ongelmia alueellisesti. Valittu hybridistrategia vaatii toimiakseen riittävät testausresurssit. Yhteinen etu on saada tämä toimimaan. Siihen on olemassa työkalutkin, mutta niitä ei haluta käyttää.

En seuraa Romakkainiemeä millään tasolla, joten en ole ihan varma mihin tässä viittaat.
Tällä hetkellä testataan paljon, mutta onko jopa niin, että enemmänkin pystyttäisiin testaamaan. Alueellisia eroja toki on, mutta tällä hetkellä tuloksetkin tulevat kai suunnilleen niin kuin pitääkin, en ainakaan toista ole kuullut. En tiedä mistä tämä koronavilkkuongelma johtuu, mutta sinä ainakin luulet tietäväsi? Romakka nyt oli vitsi, kun niin kovasti kaikesta hallitusta syytät hänen tyyliinsä.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kuolleita tänään 346, joten 1 lisäys perjantaiseen. Sairaalahoidossa 28, perjantaiseen lisäystä 7. Tehohoidossa 8, joten perjantaiseen lisäystä 4. Nyt alkaa hieman näkyä, kasvaneet tartuntamäärät.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Kävelin lenkin loppuun. Ei näkynyt muita maskinaamaisia. Olikohan lopullinen määrä 2/10 jotka käytti.

Väärinkäsityksen välttämiseksi, en millään tavoin tuomitse niitä ihmisiä jotka maskia käyttää. Mutta kyllä minua säälittää kun ihmiset on näin peloissaan. Tämä se vasta tekee sille taloudelle tuhoa jos mikä.

Päivän mittaan olen saanut paljon viestejä missä voivotellaan tilannetta. Jos tästä jotain hyvää pitää hakea niin hankala uskoa että tämä kovin laajasti pääse nyt leviämään. Ihmiset ei yksinkertaisesti liiku nyt. Toivotaan parin viikon taukoa ja sit paluu uuteen normaaliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös