fat of the land
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK
Jos yhtään ymmärtää psykologiasta, niin koronan aiheuttama paniikki on täysin ymmärrettävä reaktio.
Luin nyt viestihistoriaasi jonka perusteella olet ilmeisesti sairastanut koronan, joka jättänyt oireita. Nyt ymmärrän paremmin. Pahoittelut, ei olisi pitänyt mennä henkilökohtaisuuksiin.No sähän nyt naurettavaksi heittäydyit. Tämä on keskustelupalsta ja minä olen pyrkinyt keskustelemaan asiallisesti ja perustelemaankin sen minkä osaan, mitään ole dissannut. Jos vituttaa keskustelupalstan keskustelija, niin vittuako luet niitä. Mulla nyt on tässä sattuneesta syystä ylimääräistä aikaa olla koneella ja kun asia kiinnostaa, niin seurailen ja osallistun kyllä aktiivisesti. Varmaan liikaakin juu, mutta se nyt ei ole sinun asiasi ja vielä vähemmän sinun asiasi on tehdä minkään vitun sortin arvioita mielenterveydestäni. Opettele keskustelemaan ja lopeta paskanjauhaminen, kiitos ja näkemiin.
Nyt ei ole ollut juurikaan tarvetta siirtää kiireettömiä operaatioita tai edes perua perus lääkäriaikoja, mutta jos tautitilanne huonontuu tarpeeksi paljon, niin jossain vaiheessa se tulee väistämättä eteen ja sellaisessa tilanteessa vaikutukset eivät jää näihin mainittuihin.
Onko vähäinen rajoittaminen sellaista, että samantien alkoi useampaa tuhatta ihmistä koskevat YT:t?Kyllä paskat housussa lienevät ne, jotka baarien aukioloaikojen vähäisestä rajoittamisesta ottavat sellaiset kierrokset, että pitää alkaa keksiä ilmeisen virheellisiä tietoja eri tautien vaarallisuuden asteesta ja niitä "vaihtoehtoisia faktoja" tukemaan sitten kaivetaan mielikuvituskavereita.
Baarien omistajien ja työntekijöiden taholta olisi ihan luvallista ja ymmärrettävää tunteellisia reaktioita asiaan. Jos jollekin noihin ryhmiin kuulumattomalle tämä on niin kova pala, että pitää alkaa solvaamaan muiden mielenterveyttä, kannattaa kyllä itse kokeilla sitä rennommin ottamista.
Jos yhtään ymmärtää psykologiasta, niin koronan aiheuttama paniikki on täysin ymmärrettävä reaktio.
Juuri juttelin tästä yhden tietotekniikan ammattilaisen kanssa jonka mielestä 5G-mastot levittävät koronaa.
Niin no, ei sinun olisi tosiaan tarvinut mennä henkilökohtaisuuksiin, en antanut mitään aihetta sellaiseen. Näillä asioilla ei mitään tekemistä sairastumiseni kanssaLuin nyt viestihistoriaasi jonka perusteella olet ilmeisesti sairastanut koronan, joka jättänyt oireita. Nyt ymmärrän paremmin. Pahoittelut, ei olisi pitänyt mennä henkilökohtaisuuksiin.
Erittäin ikävä kuulla ja tsemppiä oireiden kanssa elämiseen. Kyllä sairastumiset ja varsinkin kokemasi (ja minunkin) kaltaiset suhteellisen harvinaiset sairaudet vaikuttaa ihan varmasti ihmiseen kokonaisuudessaan.Olen itse sairastanut pitkälle menneen neuroborrelioosin, joka jätti pysyvät oireet. Perusliikuntakin oli pitkään poissuljettua - pelkkä pitkäkestoinen kävelykin. Kuitenkin jatkoin elämää päivä kerrallaan, vaikka epävarmuus painoi taustalla ja oli kaikenlaisia paikkaa vaihtavia kipuja, päänsärkyä sekä ihmeellisiä oireita mm. sydämessä, jotka alkoivat vaikuttamaan pääkoppaankin.
Kiva juttu, että et pelkää ja osaat nauttia elämästä etkä murehdi asioita, joihin et voi vaikuttaa. Näin minäkin pyrin tekemään, tosin tässä nyt on vielä tilanne sikäli päällä, että ei ihan normaalisti ole mahdollista elää ja liikkua. Ei minua pelota yhtään eikä pelottanut ennen sairastumistakaan, kun ilmeisesti sellaisen käsityksen olet saanut kirjoituksistani. Eipä siinä mitään, vikaa on varmaan myös kirjoittajassa, kun tällainen käsitys on syntynyt. Lueskelin kyllä noita omia kirjoituksia, kun jäi oikein häiritsemään, mutta en mä niistä mitään paniikin merkkejä löytänyt.Käyn kuitenkin edelleen lomailemassa samassa paikassa josta oletettavasti sain sen, en pelkää punkkeja enkä mitään muitakaan tauteja. Haluan ja nautin elämästä. En ota murheita asioista joihin en pysty itse vaikuttamaan ja niitä on loppujen lopuksi aika paljon. Ihminen turhautuu ja masentuu asioista joita se yrittää huonolla menestyksellä hallita ja kontrolloida. Siksi kannattaa yrittää lopettaa murehtiminen ja liika asioiden miettiminen. Itsekin siihen toisinaan sorrun, mutta tavoitteena se on.
Tsemppiä ja pikaista paranemista!
Olet oikeassa, tämän unohdin. Ymmärtääkseni muuten terveydenhoito on toiminut jonkin aikaa ihan normaalisti, mutta ne keväästä siirretyt aiheuttavat varmasti ruuhkaa siellä täällä.Onhan noita ollut, esim. julkisen hammashoidon puolella vapaat ajat on kaukana horisontissa.
Itse en ole opiskellut psykologiaa, mutta maallikon ymmärryksen perusteella voin allekirjoittaa tämän. Ja eikös myös koronan vaarallisuuden kieltäminen voi olla yksi alitajuinen keino yrittää torjua tuota pelkoa (ja tällä en tarkoita sitä, että kaikki vähättelijät olisivat pohjimmiltaan panikoijia.
Minusta panikoija ja vähättelijä ovat oikeastaan aika kuluneita termejä. Tällä palstalla ei näitä ääripäitä edes mielestäni ole. On vain erilaisia mielipiteitä eri kohdilta noiden ääripäiden välistä janaa. Ja sama kirjoittaja voi olla jossain asiassa enemmän panikoija-puolella, kun taas toisessa asiassa enemmän vähättelijä-kategoriassa. Ja kun tietämys taudista kehittyy kaiken aikaa, on ihan normaalia tarkentaa mielipiteitä.
Ei tämä niin vaikeaa ole.
Siis onko julkiselle puolelle päässyt hammaslääkärille joskus muka nopeasti? Yleinen tuttujen kesken oleva tieto on se että kannattaa valehdella kivusta hampaissa niin pääsee nopeammin hoitoon.Onhan noita ollut, esim. julkisen hammashoidon puolella vapaat ajat on kaukana horisontissa.
Taas sairaala tyhjenee. Eikös kapasiteetin pitänyt loppua?
Kahden viikon päästä.
Että silleen...
Mulla lohkesi poskihampaasta pala tuossa pari-kolme vuotta sitten. Soitin saman tien julkiselle puolelle. Kysyivät, että onko kipuja tai vihlooko, johon vahingossa vastasin rehellisesti, että ei. Ei kuulemma ole siis akuutti asia eikä paljon herunut myötätuntoa. En siis silloin saanut aikaa hoitoon. No toisaalta, ei sitä kyllä vihlo edelleenkään, ainoastaan hammastikulla saa aina ronkkia ylimääräiset ruoat sieltä välistä pois.Siis onko julkiselle puolelle päässyt hammaslääkärille joskus muka nopeasti? Yleinen tuttujen kesken oleva tieto on se että kannattaa valehdella kivusta hampaissa niin pääsee nopeammin hoitoon.
Sairaalahoidossa nyt yhteensä 19 joista 4 teholla. Kuolemien määrä laskenut yhdellä, TAYSin alueella kuollut yksi uusi ihminen, KYSin alueella 2 koronaan kuolleeksi merkattua kuolleet ilmeisesti johonkin muuhun tai sitten nousseet haudasta.
Joillain se on. Samoin kuin asiasta jatkuvasti kirjoittaminen ja kaiken mahdollisen tiedon hamuaminen
Jep. Ja joillain henkilökohtaisuuksiin menevä vittuilu ja turha provosointi, mikä ei minusta kuulu aikuismaiseen käytökseen. Mutta jokaisella meistä on syynsä käytökseensä. Enkä minä pysty ketään syyttämään. Me ihmiset olemme erilaisia, ja jokaisella on varmasti syynsä käyttäytymiseensä.
Sinä esimerkiksi olet käyttänyt välillä varsin voimakkaasti henkilökohtaisuuksiin menevää kieltä tässä ketjussa, niin minua kuin myös muita nimimerkkejä kohtaan. Olen välillä ihmetellyt tätä, kun olen sinua pitänyt ihan asiallisena kirjoittajana. Mutta varmasti sinulla on tähän joku syy. En lähde arvailemaan sitä, koska se olisi asiatonta, eikä muuttaisi todennäköisesti mitään.
Toki varmasti itsekin olen syyllistynyt asiattomiin vastauksiin joissain tapauksissa, joten enpä taida itsekään sen parempi olla...
Mulla lohkesi poskihampaasta pala tuossa pari-kolme vuotta sitten. Soitin saman tien julkiselle puolelle. Kysyivät, että onko kipuja tai vihlooko, johon vahingossa vastasin rehellisesti, että ei. Ei kuulemma ole siis akuutti asia eikä paljon herunut myötätuntoa. En siis silloin saanut aikaa hoitoon. No toisaalta, ei sitä kyllä vihlo edelleenkään, ainoastaan hammastikulla saa aina ronkkia ylimääräiset ruoat sieltä välistä pois.
Vahva ja iso suositus tämän illan A-Studion katsomiselle.
Kaksi asiantuntijaa hymistelevät, että "jotain täytyi tehdä" ja vieressä elinkeinoelämän edustaja on ainoa, jolla on lyödä faktaa pöytään.
On täysin selvää - peräti kiistämätöntä, että ravintoloiden aikaisempi sulkeminen ei tule estämään juuri yhtään koronatartuntaa yhtään missään. On jotenkin hassu logiikka, että tartunnat on juuri siellä aamuyön tunteina - ennen klo 00:00 ei korona tartu. Jos epidemia kiihtyy niin sitten ei tartu ennen 22.00. Tää on vain täyttä pelleilyä - esimerkkiä haettu ulkomailta.
Eihän tässä ollut kyse kuin siitä että jos teet psykoanalyysin tietyistä osista niin kauppa toisenkin puolen sellainen on ok.
Elän normaalia elämää. Etätyökään ei muuttanut mitään kun siihen totuin jo edellisessä työssä. Käyn 2-3 kertaa viikossa kiekolla, ulkona syömässä minkä voin kun en jaksa yhdelle tehdä ruokaa. En hautaa päätäni pensaaseen.
Oikeastaan suurimpia syitä ketjun lukemiseen on edelleen voimassa oleva asiantuntijaharha jonka tämä on saanut aikaan ihmisissä, ihan huomaa päivittäisistä keskusteluistakin. En kuvittele tietäväni asiasta paljoakaan mitään ja pyrin esittämään mielipiteeni aina mielipiteinä. Jos joku väittää faktana asioita jotka eivät niitä ole niin kyllä mulle iskee tarve huomauttaa siitä. Pääasiassa sen vuoksi että ihminen on nykyään lähtökohtaisesti ihan saatanan tyhmä eikä omaa minkäänlaista lähdekritiikkiä.
Toinen asia joka saa minut seuraamaan asiaa on ihmisten agenda kulmansa takana. Osa ei sitä osaa peitellä, osa osaa sen mainiosti. Näistä tulee tehtyä johtopäätöksiä ja tähän mennessä niitä on päättelyn tuloksella kaikkea politiikan ja talouden lisäksi oman turvallisuuden luomiseen ja vaikka mihin.
Terve kiinnostus asioihin on ihan ok. Mutta joskus ehkä kannattaa pysähtyä ja miettiä oikeita ajureitaan. Olkoon ne defenssit tai mitä tahansa. Silloin ehkä omaa hieman paksumman nahkan eikä näe jokaista tekstiä joka vastaa omaa kulmaa henkilökohtaisena hyökkäyksensä. Edelleen, jos esimerkiksi analysoit yhtä osaa voi tuloksena olla omaan käytökseesi viittaavaa analyysia.
Kyllähän siinä puolin ja toisin ihan hyvää asiaa tuli. Itseäni pisti hieman hymyilyttämään se, kun MaRan mies kertoi, että vähäiset tartunnat ovat osoitus valvonnasta ym. järjestelyistä. Itse veikkaan jopa silkalla tuurillakin olevan isompi osuus, kun puhutaan yökerhoista. Mutta toisaalta, eipä ole yökerhoissa tullut pyörittyä piiiitkään aikaan.Vahva ja iso suositus tämän illan A-Studion katsomiselle.
Eilisessä uutislähetyksessä STM:n Varhila totesi, että näyttöä on tartuntojen painottumisesta tuohon yöaikaan, mutta toisaalta kuulosti mantramaiselta toistelulta. Toivottavasti on jotain dataa päätöksen tueksi, koska muutoin tällaiset rajoitukset ovat kestämättömällä pohjalla.