Mainos

Koronavirus – uhka myös Liigalle?

  • 2 557 631
  • 16 329

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onhan noita kai muutamia joissa ottelu on "täynnä" ollut mutta lähinnä tässä hain sitä että jos Suomi menee korkeimpiin rajoituksiin niin kyllähän tuota yleisötapahtumien rajoituksia pystyisi varmaan vielä hieman hienosäätämään jolla varmistaa jatkossakin että tapahtumissa pysyy turvavälit ja ei aiheuta isoa vaaratilannetta. Esimerkiksi Jyväskylässä jos sattuisikin tulemaan tuo reilu 3000 katsojaa joka kapasiteetti sallisi niin sitten ei välttämättä turvavälit enää pysyisi.
Ihan oikeassa olet siinä, että ainakin ahtaimmissa halleissa tuo maksimi voisi olla pienempikin. Raumalla on ollut 60% kapasiteetista käytössä ja Lukko-Ässät oli taannoin loppuunmyyty. Tilaa oli ihan riittävästi. Jos Jyväskylässä on rajana 3000 katsojaa, niin tuo määrä kyllä siinä hallissa voi aiheuttaa ongelmia turvavälien kanssa. En osaa sitten sanoa missä muualla ongelmia tulisi "täyden" tuvan kanssa, mutta ei ainakaan Porissa, Turussa, Hämeenlinnassa, Helsingissä, Tampereella, Vaasassa, Oulussa, eikä Kouvolassakaan pitäisi kovin isoja ongelmia muodostua nyky rajoituksilla. Kuopion ja Mikkelin osalta olen jäävi sanomaan mitään, kun en ole niissä ehtinyt remonttien jälkeen käymään.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Joo ja nimenomaan haluan tarkentaa että tuota maksimikapasiteettia voisi joissakin halleissa sen takia mahdollisesti tarkentaa jos vaihtoehtona olisi hallien kokonaan sulkeminen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tämä jäähallien sulku koskee varmaankin näitä vanhempia harrastajia ja sarjoja. Ammatin harjoittaminen (liiga joukkueet) ja harjoittelu on sitten jo toinen asia siihen kun on vaikeampi puuttua ja ilmeisesti ei ole tarkoituskaan ellei johonkin valmiuslakiin ja poikkeusoloihin tässä mennä. Toki sekin lienee edessä jos tartunnat nousevat yli terveydenhuollon kapasiteetin mutta siitä ollaan ilmeisesti vielä aika kaukana - lienee jotain lähes 1000 tartuntaa päivä.

Mikkelissä silloin koronaryppään aikana kun oli vastaavia toimia, niin jäähallit meni kiinni ja ne oli ihan oikeasti kiinni, myös Jukureilta. Tiedä sitten, miten Helsingissä. Vaasassahan ei vissiin suljettu halleja, vaan rajoitettiin yleisötapahtumia (voin olla väärässä)?
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Mikkelissä taitaa kaupunki omistaa hallin? Olisiko eroavaisuus tuossa ja toki siinä, että ketju oli ainakin osittain lähtöisin myös Jukureista?
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kysymyshän lähinnä on miksi jäät voitiin kieltää Jukureilta, mutta ei nyt vastaavassa tilassa ollutta/olevaa Sporttia/HIFK:ta?

Suljettiinko Vaasassa jäähallit vai oliko vain kokoontumisrajoitus? Noissa on iso ero..
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Suljettiinko Vaasassa jäähallit vai oliko vain kokoontumisrajoitus? Noissa on iso ero..

Vaasalaiset osaavat varmasti vastata tuohon paremmin, mutta tuosta se ero saattaa johtua. Mutta eikös Vaasaan tilanne ollut tilastojen valossa kumminkin pahempi? Toki sillähän ei sinänsä ole merkitystä, koska alueen koronanyrkki noista rajoituksista päättää.
 
Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Mikkelissä silloin koronaryppään aikana kun oli vastaavia toimia, niin jäähallit meni kiinni ja ne oli ihan oikeasti kiinni, myös Jukureilta. Tiedä sitten, miten Helsingissä. Vaasassahan ei vissiin suljettu halleja, vaan rajoitettiin yleisötapahtumia (voin olla väärässä)?
No jos lukee mitä tämä Vapaavuori sanoo niin ovat tosiaan laittamassa jäähallit kiinni ja kaikki yleisötapahtumat on kielletty. Edessä siis on seuraava ja toinen isompi koronasavotta jos ajatellaan että kevään poikkeusolot ja Uudenmaan sulku oli ensimmäinen. Toivottavasti jää viimeiseksi mutta loppuvuosi mentäneen aika epävarmoissa oloissa ainakin Uudellamaalla - toki lähellä on samat toimet muuallakin. Toki paikallisia tulipalojahan on ollut Mikkelissä ja Vaasassa, joista päästiin vielä melko kuivin jaloin mutta isommalla kirkolla näyttää hieman haasteellisemmalta. Rokotuksia saataneen sitten ensi vuoden puolella ja sekin jää sitten nähtäväksi miten suuri apu niistä on. Kaikesta selvitään kyllä mutta se ottaa aina aikansa ja nyt tarvitaan malttia ja kärsivällisyyttä jälleen kerran.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Näillä näkymin myös Pelicansille tulossa ottelusiirtoja, sillä Päijät-Häme suunnnittelee rajoituksia.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Ei varmasti täydy lähteä. Samalla tavalla sai Sport harjoitella Vaasan jäähallissa, kun kaupunki oli leviämisvaiheessa ja rajoitusten keskellä.
Nordiksen omistaa Jääkenttäsäätiö.
Säätiön omistuksessa, että ei kai voida laskea kaupungin liikuntapaikaksi? Kysymyshän lähinnä on miksi jäät voitiin kieltää Jukureilta, mutta ei nyt vastaavassa tilassa ollutta/olevaa Sporttia/HIFK:ta?
Jääkenttäsäätiössä määräysvaltaa käyttää Helsingin kaupunki. Jos kaupunki määrää, että halli menee kiinni, niin se menee kiinni.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Justus76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nautitaan tämän viikon peleistä, kohta tiukemmat rajoitukset koskee Lahtea, Tamperetta, Turkua, Kouvolaa jne, koska näillä alueilla koronamäärät lisääntyy päivä päivältä . Siinä vaiheessa liiga lienee pakko pistää tauolle vähäksi aikaa, jos jäähallit kiinni useammassa kaupungissa. Tämä on tietysti vain spekulointia, mutta ei siihen hirveän hyviä ennustajan lahjoja tarvitse, jos arvelee näin käyvän.
 
ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Onko muuten olemassa vielä mitään päätöstä / linjausta Liigalta tai muualta taholta siitä, että jos Liiga laitetaan tauolle tai keskeytetään maksaako seura joka kuukausi palkkojaan normaalisti? Vai lomautetaanko tällöin kaikki ja palkanmaksu keskeytyy?

Mites tilanne kuin seuralta evätään mahdollisuus kotipeleihin tietyksi ajaksi, eli tuloja ei tällöin tule mistään - saako seura mistään korvauksia menetetyistä tuloista ( vakuutukset tms) vai onko se vain voi voi-tilanne seuran kannalta? Mitenhän hallivuokrat jne. kun tapahtumaa ei nyt järjestetäkkään.

Useissa kaupungeissa kotipelin järjestäminen on tällä hetkellä kai tappiollista toimintaa, eli voiko olla tilanne jossain että seura hyötyy jopa siitä että kotipelejä ei ole mahdollista järjestää.
 
Rantsukoff

Ihan normaalit työelämän säännöt pätevät lätkään. Poikkeuslain avulla pystyt lomauttamaan määräaikaisia työntekijöitä lyhyiden yt-neuvottelujen jälkeen. Laki on voimassa toistaiseksi vuoden loppuun. Monet seurat (kaikki?) ovat sopineet tosin loppu vuotta koskevista palkka-alesta.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Onko muuten olemassa vielä mitään päätöstä / linjausta Liigalta tai muualta taholta siitä, että jos Liiga laitetaan tauolle tai keskeytetään maksaako seura joka kuukausi palkkojaan normaalisti? Vai lomautetaanko tällöin kaikki ja palkanmaksu keskeytyy?

Mites tilanne kuin seuralta evätään mahdollisuus kotipeleihin tietyksi ajaksi, eli tuloja ei tällöin tule mistään - saako seura mistään korvauksia menetetyistä tuloista ( vakuutukset tms) vai onko se vain voi voi-tilanne seuran kannalta? Mitenhän hallivuokrat jne. kun tapahtumaa ei nyt järjestetäkkään.

Useissa kaupungeissa kotipelin järjestäminen on tällä hetkellä kai tappiollista toimintaa, eli voiko olla tilanne jossain että seura hyötyy jopa siitä että kotipelejä ei ole mahdollista järjestää.

Hallilla myyntihenkilökunta taitaa enimkseen olla "palveluntuottajan" kirjoilla, esim. Restell?

Hallivuokraan voisi saada alennusta, jos ei kerta voida pelata?

Palkat pelaajille taitaa olla seurakohtaisia sopimuksia?
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Jyväskylä pe-ti 61 tartuntaa. Ja lisää on kuulemma tulossa.

Ei olla kaukana että kiinni mennään tälläkin suunnalla.
 
Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Onko muuten olemassa vielä mitään päätöstä / linjausta Liigalta tai muualta taholta siitä, että jos Liiga laitetaan tauolle tai keskeytetään maksaako seura joka kuukausi palkkojaan normaalisti? Vai lomautetaanko tällöin kaikki ja palkanmaksu keskeytyy?

Mites tilanne kuin seuralta evätään mahdollisuus kotipeleihin tietyksi ajaksi, eli tuloja ei tällöin tule mistään - saako seura mistään korvauksia menetetyistä tuloista ( vakuutukset tms) vai onko se vain voi voi-tilanne seuran kannalta? Mitenhän hallivuokrat jne. kun tapahtumaa ei nyt järjestetäkkään.

Useissa kaupungeissa kotipelin järjestäminen on tällä hetkellä kai tappiollista toimintaa, eli voiko olla tilanne jossain että seura hyötyy jopa siitä että kotipelejä ei ole mahdollista järjestää.
Yleisesti siis määräaikaista työsuhdetta ja työntekijää ei voi lomauttaa. Koronan takia on on poikkeuslaki voimassa lomautuksista 31.12 asti. Luulen, että tämä laki jatkunee etenkin kun nämä uudet koronarajoitukset iskee ja siirrytään etätöihin tai työn tekeminen ei ole mahdollista monissa tapauksissa. Saattaa siis olla edessä tilanne että liigan pelaaminen keskeytetään ja työntekijät, pelaajat ja valmennus lomautetaan (tämä tapahtuu luonnollisesti seuran päätöksellä joka on työnantaja, toki liiga voinee antaa omia suosituksia tilanteen hoitamiseksi, kuitenkin ne rahat loppuu seuroilta, että jotakin on sen takia tehtävä). EI tässä siis ole mitään hyviä vaihtoehtoja edessä - parempi olisi jos tartunnat pysyisivät kurissa niin liiga ja muutenkin talous ja toimeentulo pyörisi edes jotenkin. Erilaisista hallivuokrista voinee saada esim. kunnilta huojennusta hakemalla niihin muutosta ja päätökset on varmaan sitten kuntakohtaisia. Varmaakin ne vuokranmaksut siirtynee aikaan kun taas voi saada tuloja (eli pelataan maksavalle yleisölle). Pandemia vakuutusta ei tietääkseni ole liigalla eikä seuroilla - jokin yleinen keskeytysvakuutus kuulemma on liigalla - mutta se ei korvaa menetyksiä pandemia tapauksessa et voila.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Ei kyllä kauaa enää valitettavasti tämä sirkus pyöri. Lähinnä toiveena, että pidettäisiin joku pieni tauko kuin että pistettäisiin koko sarja kokonaan säppiin tämän kauden osalta. Vielä kun ottaa huomioon olemattomat tartunnat lätkäpeleistä... Surullista.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lähinnä toiveena, että pidettäisiin joku pieni tauko kuin että pistettäisiin koko sarja kokonaan säppiin tämän kauden osalta.

Koko kautta ei todellakaan olla laittamassa säppiin marraskuussa, vaan sitten pidetään niitä taukoja, jos tilanne siltä vaikuttaa. Johan se toimitusjohtajien suusta on tullut, että se on taloudellisesti kaikkein paskin vaihtoehto ja että tämä kausi yksinkertaisesti vain on pelattava läpi.

No, onneksi rokote on tuloillaan heti alkuvuodesta, niin helpottaa lievästi tilannetta.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport

Helpottaispa. Mutta suomen rokotekiintiöllä ei saada edes kriittisten alojen työntekijöitä rokotettua.
 
Samout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko - Suomen Mestari 2021
Turku, Häme
Koko kautta ei todellakaan olla laittamassa säppiin marraskuussa, vaan sitten pidetään niitä taukoja, jos tilanne siltä vaikuttaa. Johan se toimitusjohtajien suusta on tullut, että se on taloudellisesti kaikkein paskin vaihtoehto ja että tämä kausi yksinkertaisesti vain on pelattava läpi.

No, onneksi rokote on tuloillaan heti alkuvuodesta, niin helpottaa lievästi tilannetta.

Luulen, että joukkueet tulevat pelaamaan 52-60 peliä, pahimmat korona-alueet tuon 52 ja ehkä hyvällä tuurilla länsirannikolla joku voi päästä 60 peliin. Luulen myös, että jossain vaiheessa tullaan pelaamaan tyhjille katsomoille, koska ei koko ajan voi pelejä siirtää, jossain kohtaa tulee se raja vastaan, että aika ei riitä.
 
Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Koko kautta ei todellakaan olla laittamassa säppiin marraskuussa, vaan sitten pidetään niitä taukoja, jos tilanne siltä vaikuttaa. Johan se toimitusjohtajien suusta on tullut, että se on taloudellisesti kaikkein paskin vaihtoehto ja että tämä kausi yksinkertaisesti vain on pelattava läpi.

No, onneksi rokote on tuloillaan heti alkuvuodesta, niin helpottaa lievästi tilannetta.
Eiköhän tässä mennä ihan tilanteen mukaan. Pelataan niinkauan kuin se on sallittua ja mahdollista. Nyt on kuitenkin alueita, joissa korona tilanne on nk. perustasolla ja voidaan pelata. Toki siinä vaiheessa kun kiellot koskee useampia joukkueita voinee liiga harkita tuollaista tilapäistä koronataukoa. Luulisi, että tuollaiset kovat rajoitukset vaikuttavat noin 2-3viikon päästä, jolloin kautta voitaisiin taas jatkaa siis jos ne rajoitukset auttavat ja purevat. Tässä on tietysti tosi vaikeaa tehdä suunnitelmia eteenpäin. Rokote voinee auttaa mutta sen vaikutuksen lienevät vasta noin ensi vuoden maaliskuusta eteenpäin kun riittävä määrä on saatu ensin rokotettua ja sekin vaatinee ne kaksi annosta ja se immuniteetin kehittyminen vie viikkoja etc... että ehkä on realistista sanoa että sen vaikutukset ja hyödyt on vasta sitten ensi kaudella täysimääräisesti - ehkä jo osittain siis ensi vuoden alkupuolellakin, jossa toki olisi tarvetta nyt saada se rokote mahdollisimman pian käyttöön.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös