Viesteistäsi on vaan syntynyt kuva, että olet yltiöpessimisti ja lähes toivot ettei paluuta normaaliin tapahdu ainakaan kovin nopeasti. Sillä olisi vaan niin urheilulle kuin talouselämälle aika kohtalokkaat seuraukset. Toki huonosti voikin käydä, mutta toivoisin ettei ainakaan asenteellisuudella mustamaalattaisi tulevaisuudennäkymiä. Ihmiset ovat kuitenkin pohjimmiltaan selviytyjiä, eivätkä monetkaan uhkakuvat välttämättä toteudu.
Viestisi ei ollut minulle - eikä vastauksenikaan ole yksinomaan sinulle, hyvä
@magnum37. Viestissäsi oli muutama erittäin mielenkiintoinen lause, jotka ansaitsevat vähän tarkempaa pohdintaa. Yritän pitää edes jonkin verran lätkäaiheisena, mutta pääasiassa mennään yleisellä tasolla eli käytännössä off-topicina.
1) "- - - olet yltiöpessimisti ja lähes toivot ettei paluuta normaaliin tapahdu ainakaan kovin nopeasti."
Joiltain osin tämä varmasti pitää paikkansa. Onko se kuitenkaan yltiöpessimismiä vai silkkaa realismia? Mikä on se "
normaali"? Näin joulukuussa 2020 kun miettii, tuntuu paluu vuoden takaiseen tilanteeseen joulukuussa 2019 lähes mahdottomalta.
Esim. olin helmikuun 2020 alussa (02.02.2020) lätkämatsissa, jossa oli lähes 15.000 hengen yleisö. En tiedä oliko kyseessä yleinen käytäntö vai pettivätkö järjestelyt jollain tavalla, mutta yläkerran purkautuminen kesti järjettömän kauan. Siinä pönötettiin aulassa noin puoli tuntia kuin sillit suolassa - maskeja ei ollut kenelläkään eikä ketään ollut kuullutkaan turvaväleistä. Elettiin siis sen ajan "
normaalia". Pikkukaljoissa seistiin tappituntumalla ja höngittiin toisten niskaan. Nyt lähes päivälleen kymmenen kuukautta myöhemmin joulukuussa 2020 (03.12.2020) kun miettii kyseistä tapahtumaa, tulee miettineeksi, että koska seuraavan kerran.
Olenko yltiöpessimisti vai inhorealisti, jos väitän, että vastaavaa ei pysty kokemaan ainakaan seuraavaan pariin-kolmeen vuoteen?
2) "Sillä olisi vaan niin urheilulle kuin talouselämälle aika kohtalokkaat seuraukset."
Tällä on jo nyt kohtalokkaat seuraukset niin urheilulle kuin talouselämälle. Seuraukset ovat sitä kohtalokkaammat mitä kauemmin pidetään kiinni wanhasta ja yritetään kaikin mahdollisin keinoin palata "
normaaliin" - eli esim. joulukuuhun 2019. Nyt jos koskaan on todellinen tilaus keksiä jotain uutta - sopeutua "
uuteen normaaliin". Mitä kauemmin takaraivossa vähänkin jyskyttää se, että kuinka voitaisiin palata vaikkapa joulukuun 2019 "
normaaliin" ja käyttäytymismalleihin... sitä kohtalokkaammat seuraukset tulevat olemaan niin urheilulle kuin talouselämällekin.
Jääkiekon puolella tämä tullee tarkoittamaan uusien tulonlähteiden keksimistä yleisötulojen sijaan. Ne seurat tulevat olemaan vahvimmilla, jotka nyt - mahdollisimman nopeasti - keksivät uusia liikeideoita sen ydintuotteen tueksi. Sitten ehkä parin-kolmen vuoden päästä, jos/kun yleisö (mahdollisesti) alkaa palata jäähalleihin kuten aiemmassa "
normaalissa", vahvimmilla seuroilla on yleisötulojen lisäksi muitakin tulonlähteitä. Ehkä sitä yleisöä ei enää tarvitakaan halleilla muuta kuin tunnelmanluojiksi?
Olenko yltiöpessimisti vai inhorealisti, jos väitän, että SM-liigaseurojen - ja koko talouselämän - tulee pelkästään selvitäkseen ajatella "
laatikon ulkopuolelta" ainakin seuraavat pari-kolme vuotta?
3) "Ihmiset ovat kuitenkin pohjimmiltaan selviytyjiä - - -"
Tässä olet niin oikeassa kuin olla ja saattaa! Nyt COVID-19 runteleman ihmiskunnan pitää löytää jälleen itsestään se selviytymisvietti. Mä väitän, että 2000-luvun länsimainen ihminen on kadottanut selviytymisviettinsä. Ruoka tulee kaupasta ja sähkö seinästä. Ei ole enää tarvetta olla innovatiivinen selvitäkseen jokapäiväisestä elämästä. Nyt tätä selviytymisviettiä ja innovatiivisuutta taas tarvitaan, kun haetaan sitä "
uutta normaalia" COVID-19 jälkeen.
Kyllähän sitä kivikauden Tauno Tasalakkiakin on vituttanut, kun sitä neliön mallista kiveä on niin hemmetin raskasta kantaa paikasta toiseen. Joku ilta Tauno riehuu kyrpä otsassa varpaansa verille ja potkii kivestä kulmat vittuun. Kas kummaa seuraavana päivänä varpaat sattuu niin perkeleesti, mutta kivi liikkuukin yllättävän kevyesti maata pitkin rullaamalla.
Nykypäivänä ei ole ainakaan länsimaissa tarvetta tuollaiselle kyrpäotsaiselle potkimiselle, että ihmiskunta selviytyy jokapäiväisestä elämästä. En missään nimessä ole aiheen asiantuntija, mutta mielestäni innovatiivisuus ja rohkeus ovat aina näytelleet isoa osaa suurten kriisien jälkimainingeissa. Kuinka paljon löytyy vielä tänä päivänäkin yrityksiä, jotka on perustettu aina jonkin suuren kriisin jälkeen?
- 1800-luvun loppupuolella perustetut yritykset ovat saaneet alkunsa Yhdysvaltain sisällissodan ja sitä seuranneen laman jälkimainigeissa
- 1920-luvulla perustetut yritykset ovat saaneet alkunsa ensimmäisen maailmansodan, espanjantaudin ja niitä seuranneiden laman jälkimainingeissa + bonuksena vielä vuoden 1929 pörssiromahdus ja siitä selvinneet yritykset
- 1950-luvulla perustetut yritykset ovat saaneet alkunsa toisen maailmansodan ja sitä seuranneen laman jälkimainingeissa jne. jne.
- 2020-luvulla perustetut yritykset saavat alkunsa COVID-19 -kriisin ja sitä seuraavan laman jälkimainingeissa?
Näissä kaikissa on tarvittu innovatiivisuutta ja rohkeutta nähdä tulevaisuuteen. Todella moni yritys olisi jäänyt perustamatta, jos niiden perustajat olisivat kriisin keskellä vain katsoneet taaksepäin ja voivotelleet "
paluusta normaaliin". Kriisien keskellä on tärkeintä katsoa eteenpäin, tulevaisuuteen ja nähdä nykytilanteen sekä tulevaisuuden tarjoamat mahdollisuudet. Kriisitilanteissa paska tulee tippumaan rattailta eli ensimmäisenä kaatuvat ne "
normaalissa" eläneet/elävät epäkelvot yritykset. Tarkoittaako tämä sitten sitä, että joka kylästä tulee kaatumaan jokunen hädintuskin hengissä sinnitellyt kaljakuppila ja SM-liigasta kaatuu muutama taloudellisesti kannattamaton kyläseura? Ehkä?
Nykytilanne saattaa olla lähtölaukaus mullistavalle muutokselle jopa koko Euroopan jääkiekkoilussa. Kenties innovatiivisimmat ovat jo kuoppaamassa nykyisiä kansallisia mestaruussarjoja? Tuskin se on täysin tyhjä veikkaus, että taloudellisesti tiukoilla olevia seuroja tulee kaatumaan ympäri Eurooppaa? Kenties nyt näistä jäljellejäävistä, taloudellisesta kriisistä parhaiten selviytyneistä seuroista saadaan kasattua se Euroopan NHL? Kaikki aiemmat yritykset ainakin 1960-luvulta lähtien ovat kaatuneet vahvoihin kansallisiin sarjoihin. Kenties se ajatus viikottaisista ulkomaalaisten huippuseurojen kohtaamisista saa COVID-19 -kriisin jälkeen aiempaa suurempaa kannatusta, jos/kun omassa maassa ei enää olekaan oman lisäksi kuin 3-4 ahdingosta selviytynyttä huippuseuraa?
Edellä on vain yksi scenario, jossa pohditaan asioita "
laatikon ulkopuolelta" - otsikon mukaisesti "
uhka myös Liigalle?". Tiedän, että ajatusmalli ei varmasti miellytä kaikkia, mutta mielestäni juuri tällä tavalla pitää osata pohtia kriisitilanteissa. Ei aina haihatella paluuta siihen wanhaan "
normaaliin", vaan yritetään olla innovatiivisia ja löytää ratkaisuja pitkälle tulevaisuuteen - löytää se "
uusi normaali".
Olenko yltiöpessimisti vai inhorealisti, jos väitän, että kauden 2018-19 (viimeinen täysi kausi) kaltaista kautta ei tulla SM-liigassa pelaamaan ainakaan pariin-kolmeen vuoteen?