Mainos

Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 286 353
  • 10 613

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Pakko sanoa, että itselleni tuli tosi hyvään saumaan tämä rokotevälin muutos Helsingissä. Siskon häät elokuun lopussa ja alkuperäisen aikataulun mukaan en olisi vielä saanut kakkosrokotetta ajoissa. Nyt onnistui muuttaa aikaa ja kuten totuttua, HUS:in systeemit toimivat todella hyvin. Olen kuin olenkin täysin rokotettu ajoissa.

Todella hienoa duunia kautta linjan tämän asian tiimoilta. Hyvä HUS!
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Täälläkun höpötetään jonkunverran että rokotteita jää käyttämättä. Niin monesta suunnasta tulee nyt infoa, että näin ei ole. Taitaa ne nuoret tosiaan aktiivisesti käydä rokotuksia ottamassa.

Tämä kuva minullakin on ollut. Ja tämä vahvistaa käsitystäni. Olisiko tässä ollut sitten taustalla se, että joillain alueilla on ollut tuota, että rokotteita on jäänyt käyttämättä, ja tästä on vedetty johtopäätös, että sama tilanne on koko maassa?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Moni on käyttänyt minulle argumenttia, että "ei me täällä perämettässä mitään koronaa saada, eli ei oo mitään hyötyä ottaa ja muutenkin nuorille perus flunssa. En jaksa varata aikaa ihan turhan takia." (Tampereella lähiössä. Kai tämä sitten on perämettä, jossa asutaan kuplassa)
Sitten jos sanoo, että suojaa se ainakin muita ja päästäisi rajoituksista eroon joskus, mitä nopeammin saadaan porukkaa rokotettua, niin tulee "rokotettunakin voi tartuttaa".
Ei siinä sitten auta, kun heittää face palmia.
Kai se pitäisi rokote tulla kotiinkuljetuksena ja kossupullo lahjuksena, että viitsisi ottaa.
Kuulostaa tutulta. Reilu parikymppinen sukulaispoika kenelle ei ole mitään hyötyä rokottamisesta kun hänelle se olisi vain pikkuflunssa ja hän voi tartuttaa muita vaikka ottaisikin rokotteen. Ja ei hän käy klubbailemassakaan kuin muutaman kerran vuodessa, niin ei täällä perämettällä sitä koronaa saa. Lisäksi rokotteen ottamisessa on helvetillinen säätäminen ja joutuu töistäkin olemaan poissa ainakin viikon kun sairastaa rokotteen takia.

Itse sain mielestäni häntä hiukan taivutettua rokotusta kohti kun selitin, että hän taruttaa koronaa muihin rokotettuna paljon epätodennäköisemmin kuin rokottamattomana. Ensinnäkin häneen ei todennäköisesti edes tule koko koronaa ja jos tuleekin, niin hänen elimistössä on virusta paljon vähemmän kuin normaalisti ja siksi tartuttavuus on heikompaa. Ja rokote ajan voi varata netistä, todennäköisesti siitä ei tule melkein mitään oireita ja prosessi kestää 15 minuuttia... aika saatanan pieni vaiva.

Kuitenkin se järkipuhe, joka häneen ehkä parhaiten upposi oli se, kun sanoin tulevien vuosien aikana todennäköisesti kaikkien, ainakin rokottamattomien, sairastavan koronan. Me ei saada tautia tältä pallolta hävitettyä ja sen takia kannattaa ottaa se rokote ottaa, että se olisi vielä varmemmin hänen kohdalla se pikkuflunssa.

Se on jännä, mistä ihmiset näitä "tietojaan" oikein onkii ja sulattelematta nielee, kunhan se sopii siihen omaan ja oman kaveriporukan mielialaan.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä kuva minullakin on ollut. Ja tämä vahvistaa käsitystäni. Olisiko tässä ollut sitten taustalla se, että joillain alueilla on ollut tuota, että rokotteita on jäänyt käyttämättä, ja tästä on vedetty johtopäätös, että sama tilanne on koko maassa?

Joo ja onhan tuo ollut kokoajan että isoja alueellisia eroja on, päällisin puolin taitaa edelleen monessa kunnassa kuitenkin olla pula rokotteista ja ajoista. Todennäköisesti vain kasvaa kun tällä ja ensiviikolla näyttäisi tulevan tuo 252k rokotetta ja sitten viikoilla 31 ja 32 tulee 310k. Menee yhä isompi osa kakkosannoksiin.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tämä kuva minullakin on ollut. Ja tämä vahvistaa käsitystäni. Olisiko tässä ollut sitten taustalla se, että joillain alueilla on ollut tuota, että rokotteita on jäänyt käyttämättä, ja tästä on vedetty johtopäätös, että sama tilanne on koko maassa?
Silti vieläkin olisi järkevää että ainakin alueilla joilla piikkejä/varauksia jää käyttämättä, voitaisiin aikaistaa. Eikös? Kahdella alueella jo ilmeisesti aikaistettu, neljässä ei mahdollisuutta, niin aika jakautunut tilanne jo noidenkin kesken.

edit. Täällä ainakin näyttää hyvin olevan aikoja. Ainakin 65.4% asukkaista saanut ekan piikin ja 0.22% asukkaille vielä vapaita aikoja tällä viikolla (pysynyt suurinpiirtein samana). Tuosta määrästä kun vähentää vielä alle 16v ei-riskiryhmäläiset, niin aika lähellä ruvetaan varmaan olemaan että kaikki halukkaat ovat jo hakeneet.

Näköjään 0-14v ikäisiä on jonkun tilaston mukaan 14.5%. Pikaisesti lukuja pyörittämällä saisi että 76.5% yli 14v on saanut rokotteen ekan annoksen (tuossa on tietysti 12-14v riskiryhmäläisiä mukana, mutta antaa suuntaa). Ja kun vapaita aikoja vertaa uuteen lukuun, niin pyöreästi 0.25% on vapaita aikoja. Tai sille ryhmälle ketkä eivät ole saaneet ekaa piikkiä ja ovat yli 14v, niin n. 0.72% on vapaita aikoja jäljellä. Vähän kummastelen jos kaikki oikeasti menevät. Toki nyt uutisoinnit rokotepasseista, uusista rajoituksista yms saattavat muuttaa tuota tilannetta.

Toki kakkospiikin aikaistaminen tarkoittaa myös sitä että myöhemmäksi jää enemmän pelivaraa. Eli jos nyt saat jo kakkospiikin (sovitaan 1kk ajoissa), niin joku myöhäisherännäinen voisi saada ensimmäisen piikin jo silloin, kun yksi piikki vapautuu siihen käyttöön. Tai voi sen myös käyttää kakkospiikkinä. Hieman enemmän pelivaraa kuin se että yksi piikki sille on päivälle on jouduttu varamaan kakkospiikiksi.

Toki jos joku ei ole saanut ykköspiikkiä ja sen haluaa, hänen kuuluisi se saada mahdollisimman nopeasti.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Silti vieläkin olisi järkevää että ainakin alueilla joilla piikkejä/varauksia jää käyttämättä, voitaisiin aikaistaa. Eikös? Kahdella alueella jo ilmeisesti aikaistettu, neljässä ei mahdollisuutta, niin aika jakautunut tilanne jo noidenkin kesken.

Tästä olen absoluuttisen samaa mieltä. Kaikki piikit vaan jakoon mahdollisimman pikaisesti, ja jos ykköspiikeille ei ole ottajia, niin kakkospiikkiä odottavat vain nopeutetusti vuoroon.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse 4 tuntia sitten sain varattua ajan Messukseskuseen torstaille toiselle piikille. Aikaistusta ei tule tosin kuin 5 päivää.
Poikani, joka ei voinut varata kakkospiikin aikaistusta netistä, koska oli saanut ensimmäisen piikin Kouvolassa joutui hoitamaan asian puhelimitse. Tänä aamuna takaisinsoittopalvelusta tuli soitto ja hän sai käytännössä valita itse rokotusajan huomiselle klo. 8-16 Messukeskukseen, koska niin paljon oli kuulemma tyhjiä aikoja. Itse, kun eilen netin kautta aikaa varasin niin ainoa ensimmäinen vapaa aika oli huomiselle klo. 17 jälkeen. Näemmä kaikki vapaat ajat eivät näy netin kautta aikaa varaaville?
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Ku mie en ole tätä hommaa nyt niin seurannu, niin voisko joku kertoa mulle, miksei lapsia rokoteta?
Yli 12-vuotiaat rokotettaneen kouluterveydenhuollon kautta syksyllä. Sitä nuoremmille ei varmaan ole rokotteita edes testattu (tai ainakaan tuloksia ei ole näkynyt).
 
F

Flonaldo

Ku mie en ole tätä hommaa nyt niin seurannu, niin voisko joku kertoa mulle, miksei lapsia rokoteta?
Mitään rokotteita ei ole testattu alle 12-vuotiailla. Pfizerin kokeet hiljattain käynnistyneet 5-12-vuotiaissa. 12-17-vuotiaille Pfizerin rokote on testattu ja hyväksytty. Suomessa THL on myös jo antanut suosituksensa, että 12-15-vuotiaat tulisi rokottaa. Valtioneuvoston asetus on kuitenkin vasta lausuntokierroksella.

Lapsille korona on melko vaaraton tauti, lähes poikkeuksetta. Ne poikkeukset (erityisriskiryhmät) olisikin syytä rokottaa mahdollisimman pian, ihan sinne 12-vuotiaisiin asti ja tarvittaessa nuorempiakin, kun vain on käyttölupa aikanaan olemassa. Sen sijaan muille alaikäisille rokotuksesta ei ole suurta hyötyä henkilökohtaisesti. On myös mahdollista, että riski/hyöty-suhde on lapsille itselleen negatiivinen, kun Pfizerin rokote on (varsinkin pojille) aiheuttanut jonkin verran sydänlihastulehduksia. Nämä ovat kyllä olleet lieviä ja niistä nuoret ovat toipuneet hyvin, mutta akuutin tulehduksen lisäksi sillä voi olla jotain pidempiaikaisia negatiivisia vaikutuksia.

Itse ainakin näen tämän niin, että jos ei muista syistä (=tartuntojen hallinta yleisesti) ole ihan välttämätöntä rokottaa lapsia, ei heitä myöskään syytä ole näin tehdä (yhä, poikkeusryhmät erikseen).

Toisaalta sitten taas valtakunnassa on tuhatmäärin erittäin huolestuneita vanhempia - lastensa puolesta, laajemmin perheensä puolesta -, jotka ehdottomasti varmasti haluaisivat lapsensa rokottaa. Pitäisikö heiltä tämä mahdollisuus siis kieltää?

Ja samanaikaisesti tietysti jenkit menivät täydellä vauhdilla 12-vuotiaisiin asti ja alaikäisiä on rokotettu miljoonittain. Hieman aikaa odottamalla siis selvinnevät tuon lopputulokset.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko kukaan tehnyt ennustetta, että minkälaiseen rokotuskattavuuteen tällä tahdilla päästään, vaikkapa siihen syyskuun loppuun mennessä?

Oma fiilispohjalta heitetty ennuste olisi jotain luokkaa 76-78% koko väestöstä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko kukaan tehnyt ennustetta, että minkälaiseen rokotuskattavuuteen tällä tahdilla päästään, vaikkapa siihen syyskuun loppuun mennessä?

Oma fiilispohjalta heitetty ennuste olisi jotain luokkaa 76-78% koko väestöstä.

Olen tehnyt. Jos tahti säilyisi samana kuin viimeiset seitsemän päivää, niin 30.9., olisi ykköspiikin saanut 79.3% väestöstä. Ja ykköspiikin etenemistahdin perusteella ja 12 viikon väli huomioiden kakkospiikin olisi saanut 62.6%.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ku mie en ole tätä hommaa nyt niin seurannu, niin voisko joku kertoa mulle, miksei lapsia rokoteta?

Jos oikein olen ymmärtänyt asiantijoiden puheista noissa ohjelmissa, niin lapsilla taudin oireet ovat pääosin niin lieviä, että heitä aletaan rokottaa vasta ihan viimeisenä (jos sittenkään). Eteenpäin tartuttavat toki, ja tuovat koulusta/harrastuksista/kaveripiirista kotiin, kuten monesti todettu, ja se lienee se suurin ongelma. Pitkäaikaiset oireet sitten taas vasta tutkinnassa vielä kaiken ikäisillä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
12-15v ikäryhmä on varsinkin jännä nähdä mihin kattavuuteen lopulta päästään, voisi veikata että tässä ikäluokassa on myös jonkinlaista ryhmäpainetta esim. harrastusryhmissä ottaa rokote, vaikka varmasti myös rokotteita vastaan olevia vanhempia löytyy.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Jos oikein olen ymmärtänyt asiantijoiden puheista noissa ohjelmissa, niin lapsilla taudin oireet ovat pääosin niin lieviä, että heitä aletaan rokottaa vasta ihan viimeisenä (jos sittenkään). Eteenpäin tartuttavat toki, ja tuovat koulusta/harrastuksista/kaveripiirista kotiin, kuten monesti todettu, ja se lienee se suurin ongelma. Pitkäaikaiset oireet sitten taas vasta tutkinnassa vielä kaiken ikäisillä.
Useamman kerran ollut luokkia karanteenissa viimeisen vuoden aikana mutta vain se, joka on saanut tartunnan ulkopuolelta on oikeasti saanut tartunnan.
Eli aika helvetin paljon on dataa siitä, ettei se koulu altistuminen johda tartuntaan.
 
F

Flonaldo

Sanoisin että ei hirveästi kannata perustaa ennakointia tulevasta rokotusasteesta siihen millä tahdilla juuri nyt rokotetaan - koska se ei ole enää ollenkaan se ratkaiseva tekijä.

Vanhemmat ikäryhmät ovat jo pitkän aikaa sitten "täyttyneet", eli rokotusasteen kasvu on olematonta. Käyrä on ollut Suomessa liki identtinen kaikilla ikäryhmillä. Pohjalla on jokin määrä riskiryhmänsä yms. kautta rokotteen saaneita, sitten muutamissa viikoissa käyrä ponkaisee ylös ja sen jälkeen tasaantuu hyvin nopeasti - minkä jälkeen kasvua ei enää juuri tapahdu.

Kaikkien nuorempien ikäryhmien käyrä on myös aina ollut alempana kuin sitä edeltäneen vanhemman ryhmän.

Ihan vielä 18+ ikäryhmässä ei olla tultu täyteen, mutta ollaan jo hyvin pian siinä vaiheessa, että näin tapahtuu. Laajemmassa 20-29-vuotiaiden ryhmässä näin on jo käynyt.

Ainoa tapa millä siis koko väestön rokotusaste enää merkittävästi kasvaisi, olisi sitten alaikäisten laajamittaisten rokotusten aloittaminen. Siellä taas kattavuus jää vieläkin alemmas. En usko, että esim. 12-15-ryhmässä mentäisiin yli 50 % vaikka mitä tehtäisiin.

Mielenkiintoiseksi asian tietysti tekee vielä se, että suurimmalla osalla yläasteikäisistä on täysi kompetenssi itse päättää haluavatko he rokotteen vai eivät. Siinä on varmasti todella suurta varianssia minkälaisella tietopohjalla ja asenteilla asiaa lähestytään...

Kattavuus siis kasvaa enää vain n. elokuun ajan - ilman lasten rokotuksia. Jos ei ole ketään uusia rokotettavia ja tarjotuista ikäryhmistä iso virta on kuivunut pieneksi puroksi, tämä on ihan luonnollista.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Useamman kerran ollut luokkia karanteenissa viimeisen vuoden aikana mutta vain se, joka on saanut tartunnan ulkopuolelta on oikeasti saanut tartunnan.
Eli aika helvetin paljon on dataa siitä, ettei se koulu altistuminen johda tartuntaan.
Typerältä tuntuu sanoa, mutta deltavariantti saattaa muuttaa tilannetta, jos oikeasti leviää ilmateitse niin tehokkaasti kuin on väitetty. Ei se UK:n variantti kuitenkaan kauhean helposti levinnyt, itsekin olin altistunut tuolle. Puhelin siis tutun kanssa katoksessa (hän poltti + sadekeli), eli pääosin alle 2m turvaväliä, mutta aikaa meni ehkä 10min. Ei tartuntaa.
 

Center#30

Jäsen
Suosikkijoukkue
CAR, FLA, Suomen maajoukkue(et)
Tämä aihe on ollut luultavasti täällä jo esillä, mutta kertokaapa minulle viisaammat, mistä nuo Pfizerin, BioNTechin ja Modernan ilmoittamat rokotteiden noin 95%:n suojateho koronan oireita vastaan tulee?

Vertaan itse suojatehoa influenssarokotteisiin. Niiden osalta teho on jäänyt useana vuotena peräkkäin todella alhaiseksi. Ymmärtääkseni influenssarokotteita on kehitetty ja valmistettu huomattavasti pidempään kuin näitä uusia koronarokotteita ja luulisi, että tuo suojateho menisi juurikin päinvastaisesti näiden osalta.

THL:n influenssan seurantaraporttien mukaan esimerkiksi vuonna 2018-2019 influenssarokotteen suojateho oli 65 vuotta täyttäneillä 20 prosenttia. Lapsilla teho oli 45 prosenttia. Vuosina 2017-2018 rokotteen teholukema oli ikäihmisillä vielä matalampi, 12 prosenttia. Myös lapsilla suojateho oli tuolloin alhaisempi, 14 prosenttia.
Lähde: THL:n vuosiseurantaraportit influenssasta
Vuosiseurantaraportit influenssasta - Infektiotaudit ja rokotukset - THL

Onko tälle jotakin järjellistä selitystä, miksi koronarokotteiden suojateho olisi noin paljon korkeampi kuin influenssarokotteiden?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä aihe on ollut luultavasti täällä jo esillä, mutta kertokaapa minulle viisaammat, mistä nuo Pfizerin, BioNTechin ja Modernan ilmoittamat rokotteiden noin 95%:n suojateho koronan oireita vastaan tulee?
Erittäin luotettavista tutkimustuloksista.

Onko tälle jotakin järjellistä selitystä, miksi koronarokotteiden suojateho olisi noin paljon korkeampi kuin influenssarokotteiden?
Ei kaikki autotkaan kiihdy 0-100 yhtä nopeesti. Nää on vaan vähän parempia rokotteita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös