Toinen piikki saatu ja nyt pääsee Linnanmäellä kaikkiin laitteisiin, magneetit tarttuu, muna kasvaa ja 5G toimii
Itsellänihän tuo tapahtui jo ensimmäisestä piikistä, jos näin käy jo toisen piikinkin kohdalla, joudun uusimaan housuni.
Toinen piikki saatu ja nyt pääsee Linnanmäellä kaikkiin laitteisiin, magneetit tarttuu, muna kasvaa ja 5G toimii
Suosittelen Pietaria.Koronatodistus tulostettu. Melko yksinkertaista oli. Enää pitää keksiä, että mihin tässä nyt lähtisi.
Mutta sen jälkeen on rautalangasta väännetty, mistä rokotuksissa on kysymys, miten ne toimivat, miksi ne on saatu nopeasti markkinoille, miten niitä on tutkittu, jne., joten mitään oikeasti järkiperusteista syytä kieltäytyä ei enää ole.
Maailmassa on annettu 3 250 000 000 rokotetta tähän päivään mennessä. Rokotteet poistuvat ihmisten elimistöstä päivien kuluessa.Edelleen minulle sopii oikein hyvin että kaikille halukkaille tuupataan piikki olkapäähän, mutta ei se nyt voi mennä niin että joka tuutista huudetaan että "rokote toimii ja on täysin turvallinen" kun sitä ei vaan kukaan vielä tiedä. Ja sitten vielä vittuillaan päälle vapaamatkustamisesta kuin suurikin marttyyri.
Tällaista ei tietysti tapahdu. Sen sijaan vastuullinen journalismi ei levitä valheellista, virheellistä ja vaarallista tietoa.Ja samaan aikaan näitä vittuilijoita ei kiinnosta että valtamedia kertoo omia yksipuolisia tarinoitaan, ja valta-sosiaalinen-media sensuroi kaiken mikä on Virallisen Totuuden vastaista.
Olet jo kyllä liittynyt hyväuskoisten massaliikkeeseen. Kestää vaan jonkin aikaa, että huomaat liittyneesi väärään sellaiseen.Ja sitten nämä mammat, mummot, ukkelit, äijät, ja tiesmitkä metro-jotain jotka lukevat vain valta-sosiaalista-mediaa tulevat vittuilemaan ihmiselle päin naamaa että mikset sinäkin liity hyväsuskoisten massahysterialiikkeeseen, ootko vähän tyhmä.
Ei ole. Tämä on täysin valheellinen väite.Ja miksei niistä haittavaikutuksista saa puhua ihan asiallisesti? Jos Euroopassa on jo yli 9000 kuolonuhria näistä rokotteista, joka on prosentuaalisesti todella vähän, niin kai siitä nyt edes pienen uutisen voisi pukata ihan vaan objektiivisen tiedonvälityksen nimissä?
Ei ole.
Kiitos @Flonaldo kun jaksat oikaista näitä valheellisia provokaattoritrolleja. Harva enää jaksaa, varsinkaan silloin kun tarina on lähtenyt noin pahasti laukalle.
Kaveri saarnaa virallista totuutta taas ilman yhtä ainoaa lähdettä. Noh, mitäs sitä suotta hyviä totuuksia faktoilla laimentamaan.
Kiitos @Flonaldo kun jaksat oikaista näitä valheellisia provokaattoritrolleja. Harva enää jaksaa, varsinkaan silloin kun tarina on lähtenyt noin pahasti laukalle.
Ei pitäisi varmaan alkaa väittelemään "tietynlaisten" ihmisten kanssa, mutta kerrohan nyt mikä viestissäni oli valheellista provokaatiota? Tai valhetta ylipäätänsä? Yritän pysyä aina totuudessa, tarkistan lähteeni aika perusteellisesti.
Hauku vaan valehtelijaksi, mutta oikaise ensin valhe / väittämä.
Jossain määrin hupaisaa, että keksitään rokotteelle omin päin sivuvaikutus, joka nyt on vaikkapa autoimmuunisairaus. Tiedossa sen sijaan on, että virukset saattavat laukaista enemmän tai vähemmän autoimmuunisairauksia, jos sellaiselle altis sattuu olemaan.
Silti ollaan perkeleen varpaillaan rokotteesta, jonka tiedetyt toimintamekanismit eivät varsinaisesti tue teorioita esim. autoimmuunisairauksien laukaisijana, mutta kohtalaisen tuore koronavirus ei pelota sen enempiä taudinaiheuttajana kuin laukaisijanakaan.
Tai olisi hupaisaa, jos ei ottaisi päähän moinen venkoilu ja hörhöily.
No jos osoitat rokotteiden vaarallisuuden ja tuon 9000 kuolemaa ensi alkuun?Ei pitäisi varmaan alkaa väittelemään "tietynlaisten" ihmisten kanssa, mutta kerrohan nyt mikä viestissäni oli valheellista provokaatiota? Tai valhetta ylipäätänsä? Yritän pysyä aina totuudessa, tarkistan lähteeni aika perusteellisesti.
Hauku vaan valehtelijaksi, mutta oikaise ensin valhe / väittämä.
Ei pitäisi varmaan alkaa väittelemään "tietynlaisten" ihmisten kanssa, mutta kerrohan nyt mikä viestissäni oli valheellista provokaatiota? Tai valhetta ylipäätänsä? Yritän pysyä aina totuudessa, tarkistan lähteeni aika perusteellisesti.
Hauku vaan valehtelijaksi, mutta oikaise ensin valhe / väittämä.
Vaikea ottaa tosissaan kaveria, jonka työkalupakista löytyy rokotevastaisuuden lisäksi mm. denialismi ilmastonmuutosta kohtaan. Asioiden kriittinen tarkastelukyky näyttää uupuvan täysin. Stay in school kids.
No jos osoitat rokotteiden vaarallisuuden ja tuon 9000 kuolemaa ensi alkuun?
Tai mitä minun nyt rokotettuna tulisi pelätä?
Se lukusi kuolleista ovat täysin vääriä, jäljet johtanevat Kremlin trolleihin.
Itse väitit odottavasi perinteisiä, heikennettyä virusta sisältäviä rokotteita, mutta niitä ei saa EU:ssa käyttää (Pl. unkari), koska venäläisen Sputnikin sisältämä adenovirus on todettu olevan pahimmillaan jopa lisääntymiskykyistä, eli rokote sairastuttaa. Lisäksi ovat heikkotehoisia.
Luvut, jota lainaat, perustuvat täysin tutkimattomiin ilmoituksiin, jossa ihminen on kuollut pian rokoteen jälkeen, mikä johtuu siitä, että vanhat ja sairaat on rokotettu ensin, ja kuten @Flonaldo totesi, osa on ollut jo siinä kohtaa kuolemansairaita, toinen jalka haudassa, eli saaneet sairauskohtauksen, joka ei liity rokotukseen suoranaisesti. Pfizer ei myöskään suosittele kuolevien ihmisten rokottamista, koska siinä ei ymmärrettävästi ole mitään järkeä.
MRNA-rokotteita on tutkittu vuodesta 2005 asti, minkä johdosta ne oli nopea ohjelmoida koronaan vastaan. Kyseessä on siis yli 15 vuotta vanha tekniikka.
Tosiaan, Yhdysvalloissa on annettu 321 miljoonaa rokotetta, väitettyjä kuolemia reilut 5700, mutta kuolintodistukset, ruumiinavaukset, tai potilaskertomukset eivät ole kyenneet yhdistämään näitä mRNA-rokotteisiin.
Ainoastaan veritulppien riski on kasvanut, ja sekin vain adenoviruspohjaisissa rokotteissa, ei Pfizerin tai Modernan rokotteissa, eli mRNA-pohjaisissa.
.
Kiitos argumentista, näitä kaipaan (oikeasti) lisää, vielä kun pistät lähteen niin päästään eteenpäin. Olen itsekin lukenut että COVID-19 rokotteet on suunniteltu päivissä/jopa tunneissa, perustuen MRNA-tekniikkaan, mutta juuri tästä aiheesta en ole ehtinyt vielä sivistämään itseäni kovin pitkälle.
Heittelet perusteetonta disinformaatiota. EU:ssa käytetyistä rokotteista on löydetty jatkuvan syynäämisen tuloksena vain ne hyvin tunnetut äärimmäisen harvinaiset vakavammat haitat.Ensimmäiseen kysymykseen;
Kirjoitin asiasta naapuriketjuun, disclaimereiden kera, ihan itse kaivoin tietoa esiin mahdollisimman virallisesta lähteestä:
Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?
Saksan oma kristakiuru, Angela Merkel, haluaa psykooseissaan kieltää kaikilta briteiltä pääsyn EU:n alueelle deltamuunnoksen takia, olivat rokotettuja tai ei. Sairasta on meno myös muualla. Saksa havittelee porttikieltoa kaikille brittiläisille matkustajille Saksan liittokansleri Angela...keskustelu.jatkoaika.com
Ja lisään että on vaikeaa todistaa aukottomasti että kuolemat johtuivat rokotteesta. Mutta korrelaatio on toisaalta mahdollinen vaikkei sitä voida/ehditä/pystytä todistamaan.
Toiseen kysymykseen on vaikeampi vastata, lähinnä ammun alas hurmahenkisiä väitteitä siitä että ei ole mitään mitä tulisi pelätä, koska sitä ei vielä tiedetä. Semi-uskottavia mielipiteitä riskeistä on olemassa paljonkin, mutta en linkkaa niitä tänne enempää ennenkuin löytyy riittävästi virallisesti vertais-arvioitua materiaalia.
Ymmärrän mitä ajat takaa tässä, silti ei kannattaisi turhaan ajatella näin. Tässäkin ketjussa kulkutautimyönteiset suoltavat järjettömiä määriä moneen kertaan vääräksi tai valheelliseksi todettua vaarallista roskaa, tässä ei pidä haksahtaa tasapuolisuusharhaan.Muutenkin vaikka koronarokotteet jostain syystä sattuisikin olemaan "vaarallisempia" kun on nyt yleisessä tiedossa niin aika vaikea olisi itse keksiä mitään parempaakaan keinoa päästä tästä pandemiasta eroon siitä huolimatta. Sanotaan nyt että vaikka suurin osa rokotteita vastaan olevat henkilöt olisi haitoissa/vaaroista/mahdollista haittavaikutuksista oikeassa niin vaikea keksiä yhtäkään hyvää syytä silti olla rokote ottamatta, varsinkin vielä jos satutaan puhumaan esimerkiksi terveydenhuolon ammattilaisista tai muussa julkisessa työssä olevasta henkilöstä.
Rokotustaan lykkäävät ovat tukkineet Helsingin ajanvarauksen. Terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen kertoo, että Helsingissä rokoteajanvaraukseen on syntynyt jopa tuhansien ihmisten takaisinsoittojono.
Turpeisen mukaan palvelu on ruuhkautunut pahoin, koska puhelimeen soittaa päivittäin useita satoja ihmisiä, jotka kysyvät mahdollisuutta siirtää rokotustaan lomiensa ja kesämenojensa vuoksi.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin sijainen Jarkko Pajarinen sanoo, että terveydenhuollossa ollaan huolissaan ihmisten mahdollisista aikeista lykätä rokotuksiaan tuonnemmaksi. Rokotusajoista tulisi pitää kiinni, jotta taudilta suojaava rokotekattavuus saavutettaisiin koko väestön osalta suunnitellusssa ajassa.
Tässä mä ihan pikkuisen ymmärrän myös siirtohalukkaita, kun ei kaikille ole ollut ykköspiikin aikaan edes loma-ajat ja menot mitenkään selvillä. Mutta isossa mittakaavassa tuollaista ei pitäisi esiintyä. Rokotusaika oli selvillä 2-3 kk sitten, sen mukaan tulisi kesämenot olla sitten suunniteltu, tai miettiä vähän etukäteen. Meillä vaimolle ei sopinut piikin jälkeen tarjottu aika sovitun menon takia. Ei ottanut aikaa, ja varasi illalla itse pari päivää myöhemmäksi.Talvi yllätti autoilijat. Siis loma yllätti itsekkäät idiootit.
Mutta kun ensin minun lomani, menoni ja vasta sen jälkeen maailma ja muut.
Mutta kun ensin minun lomani, menoni ja vasta sen jälkeen maailma ja muut.