Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 638
  • 81 140

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Saksan oma kristakiuru, Angela Merkel, haluaa psykooseissaan kieltää kaikilta briteiltä pääsyn EU:n alueelle deltamuunnoksen takia, olivat rokotettuja tai ei. Sairasta on meno myös muualla.

Saksa havittelee porttikieltoa kaikille brittiläisille matkustajille
Saksan liittokansleri Angela Merkel haluaa kieltää brittiläisiltä matkailijoilta pääsyn Euroopan unioniin Britanniassa leviävän koronaviruksen erittäin tarttuvan deltamuunnoksen vuoksi.

Merkel aikoo ehdottaa EU-kumppaneilleen, että kieltoa sovellettaisiin sekä rokottamattomiin että rokotettuihin Britannian kansalaisiin, kertoo brittiläinen The Times.

Lehden tietojen mukaan useat maat, kuten Kreikka, Espanja, Kypros, Malta ja Portugali aikovat vastustaa Merkelin ehdotusta.

Maailman terveysjärjestön mukaan deltamuunnosta esiintyy tällä hetkellä 85 maassa.

Samaan aikaan Italiassa poistui muuten tänään maskipakko ulkotiloissa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Se mitä tapahtui Pietarin EM-futiksen ja koronan osalta Suomea koskettaen, on tapahtunut. Nyt pitäisi miettiä, mitä järkeviä toimenpiteitä tehdään sen perusteella ja miten tulevaan/tuleviin peleihin varaudutaan niin, että sama ongelma ei toistu. Helppoa, mutta ei yksinkertaista.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Hieman huvittaa nyt ne puheet mitä oli koronan alkuaikoina, kuinka korona on kansaa ja kansoja yhdistävä tekijä. Kaiken maailman parvekerallit ja radiossa pauhava koronabiisi "Ollaan yhdessä tai ainakin yhtä sydämessä...". Noh, varmaan tämä olisi voinut jäädä kansaa yhdistäväksi koettelemukseksi, jos olisi jäänyt siihen yhteen kesään. Nyt on sellaista vihaa ihmisissä toisiaan kohtaan, mitä en muista elämässäni nähneenä täällä Suomessa. Hemmetin ikävä homma.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomalaiset olisi voitu testata rajalla, jollei venäläinen matkanjärjestäjä (Neva Tours tms.) olisi viivytellyt heidän tuomisessaan rajalle. Bussit ajettiin rajalle vain 1,5 tuntia ennen rajan sulkeutumista vaikka venäläisillä oli hyvin tiedossa, että a) raja menee kiinni ja b) suomalaiset haluavat testata kaikki. Tuo aikamarginaali oli kuitenkin liian pieni, ja rajalla päädyttiin ratkaisuun päästää bussit läpi, jotta ihmiset eivät joudu yöpymään rajalla. Kaikille annettiin kehotus mennä testeihin kotikunnissaan. Miksei sitten tehty pistokokeita — sitä en tiedä.

Summa summarum: ryssät tapansa mukaan ryssivät tämän tai sitten tekivät sen tahallaan. Toki ultimaattisia syyllisia etsiessä tulee katsoa myös UEFAn yms. suuntaan.


Tämän uutisen perusteella Neva Tours on turkulainen firma. Joka tapauksessa kohtuutonta on tuo paskamyrsky firmaa kohtaan. Olen edelleen sitä mieltä, että syyllisiä etsiessä katseet pitää kääntää reissuun lähteneiden fanien suuntaan. Ja sieltäkin voidaan antaa puhtaat paperit kaikille, jotka noudattavat näitä ohjeita, joita on annettu.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Kuinka monta ihmistä muuten tiedätte henk. koht., jotka olisivat tämän sairastaneet? Oma count tässä kohtaa yksi (1) puolituttu, tämä oli heti viime vuoden maaliskuussa. Kotona köhi pari päivää ja that's it. Jotenkin surrealistiseltahan tämä meno tuntuu, peilaten siihen, että tosiaan niistä sadoista (tuhansista?) tutuista yhdellä ollut pientä köhää.

En yhtään. Tosin tapoihin ei kuulukaan ensimmäiseksi kysyä, kun pitkän tai vaikka lyhyemmänkin ajan jälkeen jonkun tutun/sukulaisen näkee, että onko Korona sairastettu. Toinen juttu on, jos joku haluaa ihan avoimesti tartunnastaan kertoa, mutta sellaisia taapuksia ei ole vielä tullut vastaan.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Päivittäiset tapaukset lähtenyt nousuun, koko maailman osalta. 7-päivän liukuva keskiarvo noussut 370 000, kun se oli pari päivää sitten 360 000 paikkeilla.

Kuolemien osalta 7-päivän liukuva keskiarvo tippunut vähän yli puoleen reilussa kuukaudessa. Toukokuun alussa 7-päivän liukuva keskiarvo kuolemien osalta oli 13 952. Nyt 27.6 vastaava keskiarvo 7965. Rokotteet tehoavat kuolemien osalta, kuten pitiki.

 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Kuinka monta ihmistä muuten tiedätte henk. koht., jotka olisivat tämän sairastaneet? Oma count tässä kohtaa yksi (1) puolituttu, tämä oli heti viime vuoden maaliskuussa. Kotona köhi pari päivää ja that's it. Jotenkin surrealistiseltahan tämä meno tuntuu, peilaten siihen, että tosiaan niistä sadoista (tuhansista?) tutuista yhdellä ollut pientä köhää.

Kyllä noita taitaa olla reilu kymmenkunta joiden tiedän sairastaneen ja helposti voisi löytyä vielä lisää.
Täällä kun levisi niin, että ollaan 4. eniten koronaan sairastuneita koko koronan ajanjaksolla kun verrataan asukaslukuun Suomessa. Ja pieni paikka niin ihmiset tiedetään. Ynnä muutama muu tuttu ilmoitellut muualla sairastuneensa. Kaksi kuolintapausta tiedän vanhemmilla ihmisillä ja yksi keski-ikäinen joutui viettämään jonkin aikaa sairaalassa, mutta muuten ovat tainneet selvitä ilman sairaalahoitoa.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
En ole suoraan sanoen jaksanut lukea postauksia tästä aiheesta, ja tämä voi siten olla toistoa, mutta tässä muutama tiedonjyvänen kuultuna asioista perillä olevasta lähteestä eli THL:n asiantuntijalta. Suomalaiset olisi voitu testata rajalla, jollei venäläinen matkanjärjestäjä (Neva Tours tms.) olisi viivytellyt heidän tuomisessaan rajalle. Bussit ajettiin rajalle vain 1,5 tuntia ennen rajan sulkeutumista vaikka venäläisillä oli hyvin tiedossa, että a) raja menee kiinni ja b) suomalaiset haluavat testata kaikki. Tuo aikamarginaali oli kuitenkin liian pieni, ja rajalla päädyttiin ratkaisuun päästää bussit läpi, jotta ihmiset eivät joudu yöpymään rajalla. Kaikille annettiin kehotus mennä testeihin kotikunnissaan. Miksei sitten tehty pistokokeita — sitä en tiedä.

Summa summarum: ryssät tapansa mukaan ryssivät tämän tai sitten tekivät sen tahallaan. Toki ultimaattisia syyllisia etsiessä tulee katsoa myös UEFAn yms. suuntaan.
”Asioista perillä olevalta thl:n asiantuntijalta”… anteeksi vaan, tuli totaalirepeäminen. Sen takia, että voin hyvin kuvitella thl:n todella olevan näin pihalla ja voin sanasta sanaan kyllä uskoa tämän.

Parhaat palat oli kuitenkin turkulaisen matkatoimiston kutsuminen venäläiseksi ja tuo, että tämä turkulaisvenäläinen matkatoimisto olisi viivytellyt bussien ajamista rajalle ja saapuivat 1,5 h ennen sulkemista.

Todellisuudessa bussiaikataulut olivat tiedossa paljon etukäteen. Lisäksi ainakin oma bussini ajoi rajalle tuhatta ja sataa, ettei jouduttaisi ruuhkaan. Oltiin rajalla klo 16, eli 5,5 tuntia ennen rajan sulkeutumista. Aikataulussa. Ja siitä alle tunnin sisään varmasti muutkin turkulaisvenäläiset bussit. Kaikki sujui hyvin tähän asti, mutta sitten kuvaan astui Lasse Lehtosen asettama pullonkaula eli testauksee tahallinen hidastaminen.

THL:n asiantuntijalle kyllä monta peukkua täältä. Vetävät totutulla linjallaan.
 

Morgoth

Jäsen
Mikäli uutta sulkutilaa tosiaan aletaan ajamaan eteenpäin pelkkiin tartuntojen määrään perustuen eikä tähän puutu mikään asioista lopullisesti päättävä taho, on mun usko tämän maan päättäjiin ja johtoon lopullisesti mennyt.

Epäilen että kukaan poliitikko tähän on ottamassa mitään kantaa ja kesän yli voi aivan hyvin pysytellä piilossa. Jätetään virkamiehille. Todella sääli, että julkisesti ei olla vieläkään keskusteltu, että mikä on hyväksyttävä taso tämä koronan kanssa kuten THLn Hanna vaatii keskustelua aiheesta. Olisi ehkä syytä käydä tuo läpi ja tehdä linjaukset, mutta ei taida sekään onnistua.

Noin muuten voisi sanoa, että todella moni on tällä hetkellä todella voimakkaassa kiihtymisvaiheessa.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Tämän uutisen perusteella Neva Tours on turkulainen firma. Joka tapauksessa kohtuutonta on tuo paskamyrsky firmaa kohtaan. Olen edelleen sitä mieltä, että syyllisiä etsiessä katseet pitää kääntää reissuun lähteneiden fanien suuntaan. Ja sieltäkin voidaan antaa puhtaat paperit kaikille, jotka noudattavat näitä ohjeita, joita on annettu.
Korona ei enää ole se suurin huoli tässä tilanteessa, jos jotkut älykääpiöt väittävät matkanjärjestäjän tuoneen kuolemaa Turkuun ja muuta vastaavaa. Osa ihmisistä tuntuu menettäneen lopunkin todellisuudentajunsa korona-aikana ja alkavat olla ns. reunalla mielenterveysongelmiensa kanssa.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Yleisin oire on päänsärky, jota seuraavat kipeä kurkku, nuhainen nenä ja kuume

Hirveältä kuulostaa. Toivottavasti lyödään jokainen paikka kiinni, ettei kukaan rokotettu saati rokottamaton vain saa mitään flunssan oireita.
 

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Vaikka ei tulisi mitään isompaa katastrofia niin ehkä tämä kuitenkin oli aivan helvetin huono homma. Päättäjät näki että hetkessä tilanne voisi muuttua ja näin ollen yhteiskunnan täysi normalisoituminen on taas pari askelta kauempana?
 

Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hieman huvittaa nyt ne puheet mitä oli koronan alkuaikoina, kuinka korona on kansaa ja kansoja yhdistävä tekijä. Kaiken maailman parvekerallit ja radiossa pauhava koronabiisi "Ollaan yhdessä tai ainakin yhtä sydämessä...". Noh, varmaan tämä olisi voinut jäädä kansaa yhdistäväksi koettelemukseksi, jos olisi jäänyt siihen yhteen kesään. Nyt on sellaista vihaa ihmisissä toisiaan kohtaan, mitä en muista elämässäni nähneenä täällä Suomessa. Hemmetin ikävä homma.
Alkuaikoina jopa asiantuntijoiden puhe oli sellaista, että keskitytään suojaamaan vanhukset ja muut riskiryhmät ja annetaan nuorempien ihmisten ottaa tauti vastaan. Ruotsissa pitkälti mentiinkin tuon pelikirjan mukaan ja Suomessakin olisi menty, mutta paineen alla päätettiin asettaa rajoituksia. Tauti saatiinkin miltei tukahdutettua Suomessa viime kesänä, mutta tuotiin Balkanin työmiesten ja matkailijoiden kautta takaisin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
....
Kaikkein joustavinta suhteentajuttomuutta edustaa mielestäni ne henkilöt, joiden mielestä Marinin aamiaiset oli hirvein rahantuhlaus maailmassa, mutta tuollainen kymmenien miljoonien lasku potkupallopelistä on 'aivan sama'.
...
Sekoitat asioita. Aika harvan mielestä aamupalassa oli kyse hirveästä rahantuhlauksesta. Kyse oli epärehellisyydestä, mutta se haluttiin tietenkin tahalleen väärinymmärtää ja häivyttää.

Muuten laskusi on sinänsä oikeansuuntainen, mutta tokihan suuri osa jengistä tekee normaalisti etätöitä vaikka on karanteenissa. Itsekin olen ollut karanteenissa, eikä työnantajani ole ollut siitä edes tietoinen.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Futisforumilla kyllä kunnon suojamoodi päällä. Eihän nyt sivistyneet jalkapallofanit voi vetää asioita vituiksi.

Osa jopa epäilee, että se Iltalehden juttu Pietarissa pelejä seuranneesta ja samantien Himokselle lähteneestä "Peteristä" on pakko olla feikki.
Ja koska kyseessä JALKAPALLON ARVOKISAT, niin hyväksytty syy kuitenkin.

Höpsis. Siellä on se Peter tuomittu 100 %, eikä sellaisen tapahtuman olemassaoloa ole epäilty vaan on jopa tyyppi tai tyyppejä tiedossa. Luehan be jutut vielä uudelleen.

Sen sijaan sitä IL:n juttua on päivitetty muun muassa vaihtamalla kuvat kokonaan, mikä on outoa. Todennäköinen syy on että tämä Peter on äkännyt niistä kuvista olevansa ehkä tunnistettavissa, mutta toki joku muukin teoria joillain nousee pintaan. Tässä tapauksessa jotkut kaverit voisivat kyllä käräyttää hänet vahingossa.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN

Tämän uutisen perusteella Neva Tours on turkulainen firma. Joka tapauksessa kohtuutonta on tuo paskamyrsky firmaa kohtaan. Olen edelleen sitä mieltä, että syyllisiä etsiessä katseet pitää kääntää reissuun lähteneiden fanien suuntaan. Ja sieltäkin voidaan antaa puhtaat paperit kaikille, jotka noudattavat näitä ohjeita, joita on annettu.


Neva Tours on pieni käytännössä pariskunnan pitämä perheyritys, joka on järjestänyt Pietarin ja Venäjän matkoja kymmeniä vuosia todella pieteetillä. Siinä mahtaa näiden "palautteiden" lähettäjien hampaita naurattaa aikanaan, kun saavat niistä tuomioita. Toivottavasti muutkin kuin Kaisanlahti vievät ne tutkintaan, jos ovat sellaisia saaneet. Hävettää ihmisten totaalinen tyhmyys, joka ylittää tässä rikoslain rajat.
 

Oadie

Jäsen

Tämän uutisen perusteella Neva Tours on turkulainen firma. Joka tapauksessa kohtuutonta on tuo paskamyrsky firmaa kohtaan. Olen edelleen sitä mieltä, että syyllisiä etsiessä katseet pitää kääntää reissuun lähteneiden fanien suuntaan. Ja sieltäkin voidaan antaa puhtaat paperit kaikille, jotka noudattavat näitä ohjeita, joita on annettu.
Täällä on sanottu, ettei mitään informaatiota ei saa blokata. Olen pääasiassa samaa mieltä. Mutta jos tämä liiallinen info alkaa aiheuttaa mielenterveydelle ongelmia ja näitä psykoosimaisia tiloja niin onhan se ihmistä itseään suojellakseen ihan perusteltua rajoittaa sitä.

Kuten aiemmin todettu liian moni ei pysty käsittelemään kaikkea tuota uutisointia ja se purkautuu ei niin hyvällä tavalla. Iltalehden kommenttipalstalla Pietarin vierailijalle toivottiin ampumista ja hidasta kitumista. Suuri määrä tykkäyksiä kertoo ettei ole kyse yksittäistapauksesta. Tämä lähtee äkkiä käsistä, kun tälle noitavaino-linjalle on lähdetty. Alun perin olin sitä mieltä, ettei tämä voi vetää päätä kellään totaalisesti jumiin. Olin niin helvetin väärässä.
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Korona ei enää ole se suurin huoli tässä tilanteessa, jos jotkut älykääpiöt väittävät matkanjärjestäjän tuoneen kuolemaa Turkuun ja muuta vastaavaa. Osa ihmisistä tuntuu menettäneen lopunkin todellisuudentajunsa korona-aikana ja alkavat olla ns. reunalla mielenterveysongelmiensa kanssa.
Mielestäni tässä pitää syyttää ensi kädessä uefaa ja Suomen lakia (hallitusta), että tuonne koronalandiaan päästetään kaikenlaisia piittaamattomia ihmisiä. Tietty roskamedia nappaa tästäkin hienoja uutisia. Vituttaahan nuo edessä häämöttävät rajoitukset. Mahtaako jäähallien ovet olla syksyllä auki?
 

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Mites muuten sitten jos tosissaan jossain vaiheessa tulee taas kunnon rajoitukset niin ollaanko me täysin rokotetut oikeutettuja normaaliin elämään?

Computer says no?
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
@Consumed

En osaa sanoa tarkkaa määrää. Puolison veli sairasti sen saaden kaveriksi keuhkokuumeen, poika on ollut kolmesti altistuneena koulusta kotona, tytön päiväkodissa kaikki muut ryhmät ovat olleet altistuneena jossain kohtaa paitsi hänen. Omalla duunipaikalla jotain viiden luokkaa, harrastusduunin kautta vajaa kymmenkunta tiedossa tuttuja. Sijaintina Turku ja sen ympäristö.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Kuinka monta ihmistä muuten tiedätte henk. koht., jotka olisivat tämän sairastaneet? Oma count tässä kohtaa yksi (1) puolituttu, tämä oli heti viime vuoden maaliskuussa. Kotona köhi pari päivää ja that's it. Jotenkin surrealistiseltahan tämä meno tuntuu, peilaten siihen, että tosiaan niistä sadoista (tuhansista?) tutuista yhdellä ollut pientä köhää.
Yksi on samassa työpaikassa, mutta eri toimipisteessä ja eri kaupungissa ja toinen on eräs kotkalainen, joka on hyvän päivän tuttu, mutta ei juuri muuta. Joskus oltu samoissa bileissä. Eli puolituttuja.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Keväällä oli tutun kolmikymppiset ja sinne oli yksi tuonut koronan. Siellä kekkereissä oli noin kymmenen henkilöä ja vain muutama sai jatkotartunnan vaikka olivat hyvin tiiviisti yhdessä koko päivän ja yön. Yhdelle tuli pahemmat kuumeillut, toisella lähti makuaisti vähäksi aikaa. Muilla koronan saaneista ei ollut oireita oikeastaan ollenkaan. Erikoisesti se tarttuu tai on tarttumatta.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Helsingin kaupungin koronaseurannassa eiliselle merkitty 27 tartuntaa. 20.6 merkitty 15 tartuntaa. Nousu siis jatkuu Helsingin osalta. Toivottavasti pikkuhiljaa taas alkaa luvut laskemaan..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös