Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 256 144
  • 10 614
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Kyseessä siis Enontekiö tai Savukoski (Utsjoella tartuntoja on ollut enemmän). Sellaista tietoahan ei tosin sinullekaan (jollet ole kunnan tartuntatautilääkäri) julkisesti ole olemassa, ettei olisi ollut yhtään tartuntaa, mutta alle viisi tartuntaa. Lapissa kieltämättä hassua, että leviämisvaiheen rajoitukset ovat voimassa, vaikkei alue ole leviämis- vaan kiihtymisvaiheessa.

Kummassakin kunnassa valittaminen kohdentumisesta on silti hassua, koska ovat aivan maan kärjessä rokotuskattavuudessa jo nyt. Savukoski manner-Suomen seitsemäs ja Enontekiökin aivan kärkipäässä. Savukoski on rokottanut reilusti yli tuplat väestöstään verrattuna Helsinkiin.

Enontekiö on kyseessä. No siis en ihan varmuudella voi sanoa, mutta tuommosilla asioilla on kyllä tapana aika tehokkaasti näin pienillä paikoilla tieto levitä :D voihan niitä tosiaan pari olla, mutta uskoisin, että sana olis levinny. Mutta kuitenki jos oletetaan, että niitä olis ollu vaikka vuoden sisällä 4, niin se ei muuta pointtia yhtään.

Ja ei siinä tosiaan ole mitään järkeä valittaa, mutta koitappa se selittää ihmisille, jokka "kärvistelee" Rajotusten kanssa ja voit varmaan kuvitella, ettei uusimaa/turku ole muutenkaan vanhemman väestön suosikkipaikkojen joukossa :D

Savukoskesta en tiiä, olettaisin tilanteen olevan suht sama, mutta Enontekiöllä suuri rokotekattavuus selittyy väestön ikärakenteella, taitaa ikänsä puolesta riskiryhmää olla sen 20+℅ asukkaista. Suht hatusta heitetty arvio sen pohjalta, että yli 65 vuotiaita on noin 35%

E: Ja eikös tämä kohdentaminen ole suunnitteilla just riskiryhmien jälkeen?
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Jokin aika sitten uutisissa kerrottiin, että alle 70-vuotiaita riskiryhmäläisiä on reilut 900 000. Yli 70-vuotiaita Suomessa on vajaat 900 000. Kun ihan kaikkia ei kuitenkaan rokoteta, niin tuo 1,5 miljoonaa alkaa olla kyllä jo aika lähellä tilannetta, jossa terveet työikäisetkin alkaa saamaan piikkiä,

Pitää toki ottaa mukaan myös terveystoimen henkilöstökin. Ei se nyt ihan olematon joukko ole. Sairaalat, ensihoito, hoivakodit jne..
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Savukoskesta en tiiä, olettaisin tilanteen olevan suht sama, mutta Enontekiöllä suuri rokotekattavuus selittyy väestön ikärakenteella, taitaa ikänsä puolesta riskiryhmää olla sen 20+℅ asukkaista. Suht hatusta heitetty arvio sen pohjalta, että yli 65 vuotiaita on noin 35%

E: Ja eikös tämä kohdentaminen ole suunnitteilla just riskiryhmien jälkeen?

Mahdollisesti silloin, mahdollisesti heti (KRAR suositti nimenomaan että heti). Eivät nuo määrät selity pelkästään riskiryhmillä, vaan rokote-erien koolla. Paljon muutakin väestöä on rokotettu pohjoisessa kuin pelkkiä riskiryhmiä (ja toisaalta kaikkia riskiryhmiä ei).
 
En mie ole niin niihin perehtyny, tuli vaan tämä koko homma mieleen, ku ei täällä tunnu ihmiset enää jaksavan näitä "perustelemattomia" rajotuksia ja alkaa katkeruus kasvaa. Ja katkeruuden kasvamisella viittaan tähän vähän vanhempaan ns. Helsinki vastaseen porukkaan.

Onhan siinä tavallaan joku järki, että Lapissa on kovemmat rajotukset, ku kaikilla etelässä on kova hinku tänne lomille. Mutta kyllä minuaki vituttaa, ettei voi harrastaa ryhmäliikuntaa, siksi että ihmiset haluaa lomailla "täällä" Eli Levillä, Ylläksellä ja minne ne nyt meneeekään, tämä Enontekiö ei oikein ole mikään suomalaisten turistien ykköskohde.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
HUS:n johtaja Juha Tuominen ehdotti uutisissa, että pääkaupunkiseudun riskiryhmäläiset voi rokottaa ennen muun Suomen riskiryhmäläisiä, kun heillä niin paljon isompi todennäköisyys sairastua koronaan. Niin pitäisi kyllä tehdä, niin auttaisi vakavien tapausten ja kuolleisuuden vähentämiseksi Suomessa.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Koitappa selittää joillekki, jotka on ollu itte viruksen kanssa tekemisissä vain median välityksellä, että teidän pitää nyt olla samoissa rajoituksissa alueiden kanssa, joissa on koronaa, mutta sitten ku tulee rokotusten aika, niin olettaki jonon viimisiä. Siinä on sitten keski-ikästen Esson kahvikokoontumiset ja nuorten aikusten ryhmäliikunnat kielletty, siksi että muualla on koronaa. Mutta rokotejonossa tippuu kuitenki hännille, koska se korona on tosiaan muualla.
En tiedä saanko ihan täysin kiinni ajatuksesta. Siis eikö tuo nyt ole hyvin helppo selittää? Ongelmana siis on, että teillä on paikat kiinni, koska muualla on korona. Eikö loogisin ratkaisu olisi tällöin hoitaa se korona helvettiin sieltä muualta, niin teilläkin taas paikat aukeaisi? Luulisi, että vielä nykyistäkin enemmän vituttaisi tuossa vaihtoehtoisessa skenaariossa, jossa teillä ei olisi koronaa ja "palkintona" onnistuneesta kärvistelystä väki olisi vielä rokotettukin koronaa vastaan, mutta silti paikat olisivat edelleen kiinni, koska muualla yhä vaan on se korona, koska siellä ei ole rokotuksia hoidettu?
 
No niinhän mie sanoinki, että ne rokotukset on ehottomasti järkevintä keskittää sinne missä on eniten tartuntoja. Mutta. Ymmärrän myös niitä, joita tämä yhtälö vituttaa. Siis että rajotusten kanssa mennään kyllä samaa kyytiä "koronan runtelemien" alueiden kanssa, mutta rokotejonossa pudotaan hännille. Järkevintä minun mielestä olis höllentää täällä rajotuksia huomattavsti ja rokottaa täällä sitten ku kaupungit on rokotettu.

Vai ekkö näe mitään väärää, että Lappiin on "varmuuden vuoksi" Laitettu leviämisvaiheen rajotukset, mutta kuitenki tämän keskitetyn rokotusjärjestyksen mahollisesti tullessa rokotettais viimisinä, koska eipä sitä koronaa täällä liiemmin ole?

E: otetaan nyt vaikka esimerkiksi Kainuu, jossa on suht samanlainen tilanne tartuntojen suhteen, Kainuu on perusvaiheessa, Lappi leviämisvaiheessa. Jos Lappiki olis perusvaiheen rajotuksilla, niin en olis alun alkaenkaan tuonu koko pointtia ees ilmi. Enkä siis mitenkään vastusta rokotusten kohdentamista, pointtina on vaan tuoda ilmi, ettei kannata ihmetellä, miksi sitä mahollisesti syrjäseudulla vastustetaan.
 
Viimeksi muokattu:

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En tiedä saanko ihan täysin kiinni ajatuksesta. Siis eikö tuo nyt ole hyvin helppo selittää? Ongelmana siis on, että teillä on paikat kiinni, koska muualla on korona. Eikö loogisin ratkaisu olisi tällöin hoitaa se korona helvettiin sieltä muualta, niin teilläkin taas paikat aukeaisi? Luulisi, että vielä nykyistäkin enemmän vituttaisi tuossa vaihtoehtoisessa skenaariossa, jossa teillä ei olisi koronaa ja "palkintona" onnistuneesta kärvistelystä väki olisi vielä rokotettukin koronaa vastaan, mutta silti paikat olisivat edelleen kiinni, koska muualla yhä vaan on se korona, koska siellä ei ole rokotuksia hoidettu?
Tässä on juuri homman ydin. Valitettavasti meillä on poliitikkoja, jotka kalastelevat ääniä mielummin kuin selittävät äänestäjilleen totuuden siitä miten rajoituksista päästään irti. Se on aika surullista ottaen huomioon, että elämme keskellä pandemiaa ja meillä suunnitellaan ulkonaliikkumiskieltoja. Oikeastihan nämä keskittämiset eivät edes merkittävästi hidastaisi rokotuksia muualla.

Ymmärrän kyllä käyttäjän @Pr0ninjaturtle ajatuksen siitä, että merkittävät rajoitukset noilla "nolla-alueilla" ovat aika järjettömiä. Toisaalta voisin kuvitella, ettei siellä niitä on oteta ihan yhtä tosissaan kuin esim. Helsingissä.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
HUS:n johtaja Juha Tuominen ehdotti uutisissa, että pääkaupunkiseudun riskiryhmäläiset voi rokottaa ennen muun Suomen riskiryhmäläisiä, kun heillä niin paljon isompi todennäköisyys sairastua koronaan.
Turussa lopetettiin muutama viikko sitten riskiryhmäläisten rokotukset. Mitään syytä siihen ei ole ilmoitettu. Kaikki saavat Turussa rokotukset ikänsä mukaisessa järjestyksessä mahdollisista sairauksista riippumatta.
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Tässä on juuri homman ydin. Valitettavasti meillä on poliitikkoja, jotka kalastelevat ääniä mielummin kuin selittävät äänestäjilleen totuuden siitä miten rajoituksista päästään irti. Se on aika surullista ottaen huomioon, että elämme keskellä pandemiaa ja meillä suunnitellaan ulkonaliikkumiskieltoja. Oikeastihan nämä keskittämiset eivät edes merkittävästi hidastaisi rokotuksia muualla.

Ymmärrän kyllä käyttäjän @Pr0ninjaturtle ajatuksen siitä, että merkittävät rajoitukset noilla "nolla-alueilla" ovat aika järjettömiä. Toisaalta voisin kuvitella, ettei siellä niitä on oteta ihan yhtä tosissaan kuin esim. Helsingissä.

Aika kuuliaista porukkaa täällä on. Ihmiset ei paljoa vapaa-aikana kokoonnu, maskeja käyttää 9.5/10 paikallisista, eikä täällä oikeastaan muutenkaan paljoa oiota, koska kukaan ei ole kattomassa. Ihmisiä lähinnä ihmetyttää/vituttaa ja varsinki vanhempien ihmisten keskuuessa leviää semmonen "ollaan samoilla rajotuksilla, niin mennään kyllä samalla rokotuksella" Ajatusmalli.
 
Hubacek

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Vegas Golden Knights, altavastaajat
Aika kuuliaista porukkaa täällä on. Ihmiset ei paljoa vapaa-aikana kokoonnu, maskeja käyttää 9.5/10 paikallisista, eikä täällä oikeastaan muutenkaan paljoa oiota, koska kukaan ei ole kattomassa. Ihmisiä lähinnä ihmetyttää/vituttaa ja varsinki vanhempien ihmisten keskuuessa leviää semmonen "ollaan samoilla rajotuksilla, niin mennään kyllä samalla rokotuksella" Ajatusmalli.

Allekirjoitan täysin. Kunnassani kolme tapausta syksyllä, maakunnassa lähinnä Kokkolassa harvakseltaan. Silti kaikki samalla lailla kiinni.
Vaimo kävi kaupassa ilman maskia (osti kaupasta niitä sillä reissulla lisää) , niin pomo (57v) seuraavana päivänä tarjosi rahaa että saadaan ostettua maskeja. Oli lähellä että haistatinko.

Todellakin täällä ollaan kuuliaisia.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vai ekkö näe mitään väärää, että Lappiin on "varmuuden vuoksi" Laitettu leviämisvaiheen rajotukset, mutta kuitenki tämän keskitetyn rokotusjärjestyksen mahollisesti tullessa rokotettais viimisinä, koska eipä sitä koronaa täällä liiemmin ole?
No se on sitten eri juttu, jos on laitettu "leviämisvaiheen" rajoitukset, vaikka kriteerien mukaan pitäisi olla perusvaiheen rajoitukset päällä. Tuo jatkuva maalitolppien siirtely nyt varmaan ottaa päähän vähän itse kutakin ympäri maan. Ja kyllähän se tiedetään, että Lappi pitää saada pysymään sen verran kriittisessä vaiheessa, että Levin baarit saadaan pidettyä kiinni, jotteivat eteläsuomalaiset turistit pääse siellä levittämään koronavirusta. Onhan se ymmärrettävää, ettei tuolla lappilaisten sympatiapisteitä kerätä.

Tosin samasta syystä Lapissa varmaan pidettäisiin rajoitukset päällä, vaikka rokotekattavuus olisi siellä 100 %, jos Etelä-Suomessa olisi vielä rokotukset tekemättä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Eikö loogisin ratkaisu olisi tällöin hoitaa se korona helvettiin sieltä muualta, niin teilläkin taas paikat aukeaisi?
Ei koska Helsinkiä on tuettu viimeiset 200 vuotta ja siten sinne ei saa antaa rokotteita. Nehän menevät Itäkeskuksen mamuille, eikä aidoille suomalaisille niin parempi että rokotetaan ensin ne alueet joissa ei ole tautia.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ihme, ettei Ahvenanmaa ole jo tilannut rokotteita ohitse manner-Suomen. Tekevät muutenkin kaikki päätökset itsenäisesti ja heitä ei kuulemma koske Suomen perustuslakikaan. Pystyvät myös itse päättämään rokotusjärjestyksen ja piikkejä jaellaan päättävässä asemassa oleville iästä riippumatta. On erikoinen paikka tuo saari...
 
axe

Onhan tuossa mahdollisuus, että roketapakkauksiin on painettu ohjeet ja sisällöt myös suomen kielellä, jolloin ne ei enää Ahvenanmaalla kelpaakaan ja niillä voidaan rokottaa vaikka turkulaisia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Ihme, ettei Ahvenanmaa ole jo tilannut rokotteita ohitse manner-Suomen. Tekevät muutenkin kaikki päätökset itsenäisesti ja heitä ei kuulemma koske Suomen perustuslakikaan. Pystyvät myös itse päättämään rokotusjärjestyksen ja piikkejä jaellaan päättävässä asemassa oleville iästä riippumatta. On erikoinen paikka tuo saari...

Kyseessä on autonominen maakunta. Vähän niin kuin Suomen suuriruhtinaskunta oli autonominen alue Venäjän keisarikunnan alaisuudessa ja jolla oli oma perustuslakikin.

Kuitenkin Ahvenanmaa kuuluu Suomeen, joten sinne viedään osa manner-Suomen koronarokotteista. Ahvenanmaa päättää muuten itsenäisesti, miten järjestävät rokotukset siellä
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ymmärsinkö nyt oikein, että rokotukset painotettaisiin pahimmille epidemia-alueille sen jälkeen, kun kaikki riskiryhmäläiset ovat rokotettu koko Suomessa ja tämä tapahtuisi arviolta huhtikuun puolessa välissä?
 
K

Kiekkokatsoja

Rokotusjärjestyksen muuttaminen pahimmille tartunta-alueille.
Nään jo uutisotsikon: "Helsinkiläinen työtön mamu, on tärkeämpi kuin syrjäseudulla asuva työssäkäyvä veronmaksaja."
Vai olisikos tuo rasistisesti kirjoitettu, josko noin uutisoitaisiin? Jos olisi, niin ainakin tuota periaatetta voisivat hyvinkin käyttää hallitusta vastaan, politiikan tasolla.
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Ymmärrän kyllä käyttäjän @Pr0ninjaturtle ajatuksen siitä, että merkittävät rajoitukset noilla "nolla-alueilla" ovat aika järjettömiä. Toisaalta voisin kuvitella, ettei siellä niitä on oteta ihan yhtä tosissaan kuin esim. Helsingissä.

Ja sitten ku toisaalta kattoo vaikkapa husin alueen ihmisten tartuntoja, jokka on todettu Lapissa ja lapin alueen ihmisiä, jokka on saanu Lapin ulkopuolella positiivisen. Niin hyvin äkkiä tulee ilmi, että esim matkustussuositusten noudattamisen kanssa lappilaiset on hyvin paljon uusimaalaisia kuuliaisempia.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Rokotustilanne ei taida enää sunnuntaisin päivittyä? En ainakaan itse löytänyt mistään päivittyneitä lukuja. Päästäisiinköhän ensi viikolla tasaisemmin 30-40 tuhannen piikin päivätahtiin? Olisi ollut aika nättiä mikäli pääsiäisen aikana olisi mennyt miljoona rikki.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ja sitten ku toisaalta kattoo vaikkapa husin alueen ihmisten tartuntoja, jokka on todettu Lapissa ja lapin alueen ihmisiä, jokka on saanu Lapin ulkopuolella positiivisen. Niin hyvin äkkiä tulee ilmi, että esim matkustussuositusten noudattamisen kanssa lappilaiset on hyvin paljon uusimaalaisia kuuliaisempia.

Missä näitä siis on? Nimenomaanhan Lapissa ei ole ollut tartuntoja, ei HUS-alueelta eikä muualtakaan olevilla juuri lainkaan.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Rokotustilanne ei taida enää sunnuntaisin päivittyä? En ainakaan itse löytänyt mistään päivittyneitä lukuja. Päästäisiinköhän ensi viikolla tasaisemmin 30-40 tuhannen piikin päivätahtiin? Olisi ollut aika nättiä mikäli pääsiäisen aikana olisi mennyt miljoona rikki.

Ensi viikolla hidastuu uutisoinnin mukaan merkittävästi.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Rokotustilanne ei taida enää sunnuntaisin päivittyä? En ainakaan itse löytänyt mistään päivittyneitä lukuja. Päästäisiinköhän ensi viikolla tasaisemmin 30-40 tuhannen piikin päivätahtiin? Olisi ollut aika nättiä mikäli pääsiäisen aikana olisi mennyt miljoona rikki.

Rokotteiden saatavuus huononee ja pääsiäisenä lomaillaan

" – Meillä ei ole rokotteita, siitä syystä tulee tauko pääsiäisen pyhiksi. Tällä hetkellä rokotteita tulee vähän ja seuraavan viikon toimitus myöhästyy, kertoo Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi. "

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
En ihan ymmärrä miten saatavuus huononee, kun seuraavaan kahteen viikkoon tilossa yli 400 000 rokotetta.

"Suomeen on arvioitu saapuvan pääsiäisviikolla yhteensä 283 000 rokoteannosta. Seuraavan viikon (viikon 14) määrän odotetaan olevan huomattavasti pienempi, 181 000 annosta. "

Onhan tuossa yli 100 000 rokotteen vähennys viikkotasolla, joten piikittäminenkin hidastuu
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös