Mainos

Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 287 978
  • 10 613
K

kiwipilot

"30.11. klo 14.51 Koronarokotukset voivat alkaa Suomessa jo ennen joulua – valmiit annokset odottavat lähtökäskyä rokotetehtaalla
Aiemmista arvioista poiketen koronarokotukset saattavat alkaa Euroopassa jo joulukuussa. Myös Suomi valmistautuu siihen, sosiaali- ja terveysministeriöstä ja THL:sta kerrotaan Ylelle.

Ennakkoarvioiden mukaan ainakin Pfizerin ja BioNTechin rokote voisi saada myyntiluvan jopa joulukuun alkupuolella. Yhtiön mukaan se voi aloittaa rokotteiden toimittamisen välittömästi myyntiluvan saamisen jälkeen.

– On varauduttu siihen, että myyntiluvan myöntämisen jälkeen on mahdollista aloittaa nopeasti rokotukset, kun rokote-erät on saatu maahan, ylilääkäri Sari Ekholm sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo.

Ekholm ei ota kantaa siihen, milloin ensimmäinen myyntilupa myönnetään ja mikä yhtiö sen saa."

Lähde: Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Kanta-Häme siirtynyt epidemian leviämisvaiheeseen, koronarokotukset voivat alkaa jo ennen joulua, Suomessa 283 uutta tartuntaa ja kuusi kuolemaa

Olisi erinomaista, jos tämä ennuste toteutuisi!

Kuulostaa kyllä todella hyvältä: viime keväänä tämmöinen tilanne oli ajatuksena lähes utopistinen, ainakin monen päivystävän asiantuntijan mukaan. No, tiede ja Big pharma vaikuttaa lopulta näyttävän persettä näille synkistelijöille ja uusia rokotteita valmistuu joka tuutista. Ja mikä parasta, josko tässä saataisiin vihdoin se valo sieltä tunnelista ja elämä takaisin raiteilleen? Uskon vakaasti, että näin on pian käymässä.

Itse kuulun ammattini puolesta siihen onnekkaaseen ryhmään joka saanee piikin ensimmäisten joukossa.

Voitonpuolella ollaan ja kirkkaasti: nämä pari tulevaa kuukautta menee vaikka tikunnokassa istuen.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Itse kuulun ammattini puolesta siihen onnekkaaseen ryhmään joka saanee piikin ensimmäisten joukossa.

Sitten vain päivittelet viikko kerrallaan tänne miltä olo tuntuu, kun olet saanut piikin. Muista mainita erikseen jokainen kolotus ja kivistys, se on varmasti rokotteesta johtuvaa
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Voitonpuolella ollaan ja kirkkaasti: nämä pari tulevaa kuukautta menee vaikka tikunnokassa istuen.

Tarkoittaako tämä sitä, että sinäkin olisit valmis hyväksymään todella tiukat rajoitukset tulevien parin kuukauden ajaksi vaikka ihan varmuuden vuoksi? ;)

No, leikki leikkinä. Hieno uutinen tämä on, ja toivotaan nyt, että rajoitukset tehoavat ennakoitua nopeammin, ja tautimäärät saadaan painettua sinne 100-200 paikkeille, ja mieluiten sinne haarukan alapäähän. Sen jälkeen voidaan mennä melko avoimella yhteiskunnalla rokotteisiin asti, ja paikallisin tiukennuksin, jos tarve vaatii.

Kyllä tämä hyvältä vaikuttaa. Itse en varmastikaan saa tuota ennen kesää, mutta jo se, että hoitohenkilökunta ja pahimmat riskiryhmät saavat tuon jo pian, auttaa asiaa suuresti. Ensimmäinen vaihe rokotuksessa päättyy minusta silloin kun tuo ryhmä on saanut piikkinsä. Samalla poistuu tai ainakin merkittävästi pienenee se vaara, että terveydenhuolto ylikuormittuisi.

Hyvä tästä tulee. Jaksaa jaksaa.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Mä oon kanssa miettinyt, että millanen show tuon rokotteen kanssa tulee.

Itse kyllä uskon pätevien valmistajien ja tieteilijöiden tuotoksiin, mutta ei se hirveän vaikeaa ole kehitellä epäluuloja uutta, verrattain nopealla aikataululla liikkeelle laitettua rokotetta kohtaan. Osunut silmään joku ihan kohtuullisen järkevän tyypin kommentti, että ei kuulu riskiryhmään iän tai terveyden puolesta, ei usko taudin koituvan kohtalokkaaksi, eikä täten aio altistaa itseään "keskeneräiselle" rokotteelle. Kaiken maailman denialistit sitten erikseen, olkoonkin että heidän mouhiamisensa voi herättää epäilyksiä tolkun ihmisissäkin.

Voi toki olla, että fiksummat, maltillisemmat tietää paremmin ja hoitohenkilökunnalla, riskiryhmillä jne. rokotusohjelma alkaa pyörimään.
 
F

Flonaldo

Itse kyllä uskon pätevien valmistajien ja tieteilijöiden tuotoksiin, mutta ei se hirveän vaikeaa ole kehitellä epäluuloja uutta, verrattain nopealla aikataululla liikkeelle laitettua rokotetta kohtaan. Osunut silmään joku ihan kohtuullisen järkevän tyypin kommentti, että ei kuulu riskiryhmään iän tai terveyden puolesta, ei usko taudin koituvan kohtalokkaaksi, eikä täten aio altistaa itseään "keskeneräiselle" rokotteelle.
Nämä keskimäärin nelikymppiset ihmiset eivät kuitenkaan olisi millään muotoa jonon kärjessä, joten ihmettelen mikä tarve heillä on julkisesti julistaa, että he eivät lähde jonon kärkeen rokotetta ottamaan.

Samoin nämä heidän perusteensa "testaamattomasta" tai "ei tietoa sivuvaikutuksista" osoittavat vain heidän oman tietämättömyytensä, joten mikä kumman halu sitäkään on päästä kaikille kertomaan.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Minusta on hienoa, jos kaiken maailman juntit eivät käy ottamassa koronarokotetta. Ei tarvitse ulkomailla hävetä sitä heikointa ainesta, kun kovin moni maa tuskin innoissaan ottaa rokottamattomia turisteja vastaan.

(En usko, että jatkossa pitää rokotustodistusta esittää.)
Äläs sano. Olisiko ollut 2000, kun Brasilia vaati Suomesta tulevilta todistuksen keltakuumerokotuksesta....
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Ullatus että täällä taas itketään rokotevastaisuudesta. En usko, että meitä koekaniineiksi kelpaamattomia on iso osa väestöstä. Tuskin kuitenkaan hirveän suuri porukka. Uskoisin että jotain 5-20% väestöstä ei missään nimessä ota rokotetta ainakaan nyt aluksi. Ja sitten kun on pari vuotta kulunut niin koko korona on jo hävinnyt, ainakin länsimaissa. Joten uskon, että tuo laumasuoja (rokote + taudin kärsineet) riittää kyllä, vaikka kaikki ei sitä rokotetta ottaisi.
Se on aina hienoa, kun joku oikein mainostaa olevansa yhteiskunnan vapaamatkustaja. Kaikki edut täytyy saada, mutta itse ei hirveästi ole haluja osallistua niihin ”yhteisiin talkoisiin”. Koska minulla on oikeus...
 
Minusta on hienoa, jos kaiken maailman juntit eivät käy ottamassa koronarokotetta. Ei tarvitse ulkomailla hävetä sitä heikointa ainesta, kun kovin moni maa tuskin innoissaan ottaa rokottamattomia turisteja vastaan.

Ja vielä kun tämän jälkeen lentolippujen hinnat ovat tapissa, niin ei tule reissuilla kuin tuttuja vastaan.
 
K

kiwipilot

Ja vielä kun tämän jälkeen lentolippujen hinnat ovat tapissa, niin ei tule reissuilla kuin tuttuja vastaan.

Uskoisin, että ei tule pitämään paikkaansa, ainakaan omien empiiristen kokemusten perusteella: optimistina olen varannut ensi vuodelle (huhti-, kesä-, heinä- x 3 sekä lokakuu) reippaasti lentoja ja hinnat ovat suorastaan hävyttömän halpoja. Tällä hetkellä piti olla Etelä-Afrikassa ja kun juuri äsken katselin lentoja Kapkaupunkiin samoille ajoille vuoden päähän, niin hinnat olivat käytännössä samat kuin nämä peruuntuneet ja palautetut.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Otin rokotteen aikanaan sikainfluenssaan ja tietenkin otan myös koronaan.

Influenssaan en ole koskaan ottanut rokotetta enkä ottanut nytkään.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Uskoisin, että ei tule pitämään paikkaansa, ainakaan omien empiiristen kokemusten perusteella: optimistina olen varannut ensi vuodelle (huhti-, kesä-, heinä- x 3 sekä lokakuu) reippaasti lentoja ja hinnat ovat suorastaan hävyttömän halpoja. Tällä hetkellä piti olla Etelä-Afrikassa ja kun juuri äsken katselin lentoja Kapkaupunkiin samoille ajoille vuoden päähän, niin hinnat olivat käytännössä samat kuin nämä peruuntuneet ja palautetut.

Otan tähän kiinni, vaikka hieman aiheen ohi meneekin. Tuota lentolippujen odotettua kallistumista olen itsekin ihmetellyt. En ole mikään talousviisas vaan kaikkea muuta, mutta oman logiikkani mukaan lentolippujen hintojen pitäisi päinvastoin pysyä entisen kaltaisina tai pikemminkin halventua.
Kuvitteellisen Sikahalpa Airlinesin koneet ovat kohta vuoden seisseet kentällä tai lennelleet puolityhjinä tai rahtia rahdaten. Samaan aikaan Pirkko ja Keijo ovat odottaneet sormet syyhyten pääsevänsä taas perinteiselle Korfun-matkalleen. Jos epidemian hellitettyä Sikahalpa Airlines nostaa rajusti hintoja, entiseen hintatasoon tottuneet Pirkko ja Keijo eivät enää varaakaan itselleen matkaa. Samoin toimivat tuhannet muutkin Pirkot ja Keijot, jolloin Sikahalpa Airlinesin koneet jatkavat puolityhjinä lentämistä tai kentillä möllöttämistä, mikä ei takuulla ole yhtiön intressien mukaista, koska koneiden kustannukset ovat suuret, lentävätpä ne tai eivät. Sen sijaan luulisi, että lentoyhtiöt nimenomaan haluavat saada kalustonsa käyttöasteen niin suureksi kuin mahdollista, eikä se lippujen hintoja nostamalla taatusti toteudu.
 
Suosikkijoukkue
KK
Se on aina hienoa, kun joku oikein mainostaa olevansa yhteiskunnan vapaamatkustaja. Kaikki edut täytyy saada, mutta itse ei hirveästi ole haluja osallistua niihin ”yhteisiin talkoisiin”. Koska minulla on oikeus...
En tiedä vapaamatkustamisesta, mutta oikeus minulla tähän asiaan on. Aivan kuten kausi-influenssankin kohdalla voin jättää sen ottamatta eikä minulle tule edes pahaa omaatuntoa. Hienoa kun täällä syyllistetään vaikka kyse on vain minun omista oikeuksistani. Yhteiset talkoot my ass. Tää maailma kato ei oo kovin reilu. Olen pahoillani, että tämä asia nyt tuli sinulle nyt niin kovin kuontaloon, että sinun pitää alkaa avautumaan. On se jännä, että tämä rokote asia on monelle niin kovin iso asia. Aivan kuin olisin ainoa. Kannattaa muuten katsoa äänestystä minkä laitoin kierrtysosioon. En taida olla ajatuksissani ainoa. Uskon kyllä että riittävän moni ottaa rokotteen ja sitten vielä kun tuota koronaa on jo aika paljon ollut Euroopassa niin en usko että rokotteen tulon jälkeen menee kauaa jotta päästäisiin taas leikkimään samalle hiekkalaatikolle. Siihen asti saan olla siellä hiekkalaatikolla yksin kun osa ei uskalla tulla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
No onhan se termi ”vapaamatkustaja” ihan oikea. Todellisuus on se, että on yhteiset talkoot ja sinä tulet paikalle juomaan kaljat muttet tee hommia.

Totta se on, että sinulla on siihen oikeus. Se ei ole sama asia kuin oikein tekeminen tai se ei ole mikään ylevin tapa toimia. Ei se, että jättää rokotteen ottamatta ole välttämättä väärä tapa toimia, mutta en oikein ymmärrä tuota sinun ajattelutapaa, että olet rokotevastainen, mutta hyödyt kyllä kelpaa.
 
Jos nyt lähdetään vaikka pelkästään siitä, että kun en itse kuulu riskiryhmään enkä ole sellaisella alalla missä sitä minulta vaaditaan niin en oikein näe edes syytä ottaa koko rokotetta. Toisekseen en sitä varmaan edes ihan äkkiä saisikaan. Ottakoot ne se ketkä se tarvitsee. Jääpä riskiryhmäläisille ja heidän hoitajille enemmän, kun me vapaamatkustajat jätämme rokotteen ottamatta. En edelleenkään ole rokotevastainen. Olen vain huolissani rokotteesta jota ei ole ehditty kunnolla testaamaan. Mutta se ei muuta mitään. En ottanut sikaflunssaankaan rokotetta vaikka sekin on hyvin vakava virus.

Edit: huom allekirjoitus
 
Suosikkijoukkue
KK

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82

En halua maksaa veroja, kun tuota pätäkkää on niin paljon tallessa veroparatiiseissa. Maksakoon ne, jotka tarvitsevat joskus julkisen puolen terveyspalveluja, kunnallisia kouluja tenavilleen tai hoitokoteja vanhemmilleen. Mun mukalat käy kato yksityiskoulussa, vanhemmat asuu Villa Ensissa Eirassa ja ostan kaikki terveyspalveluni Mehiläisestä, jos niitä meilä joskus tarvitaan. Suomessa on kumminki kiva asua, kun tää on maailman turvallisimpia maita, yhteiskuntarauha ja kaikkee. Pari kyntilää ikkunalaudalle itsenäisyyspäivänä.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Minun mielestä on hyvä että nuo kinukit ja neukut ovat kehittäneet oman ”sputnikkinsa”. Itsehän he sitä käyttävät ja ovat poissa noista länsimaiden jonoista. Propaganda arvo nähdään sitten vuosien päästä oliko niistä mitään hyötyä taudin nujertamisen suhteen.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En ole seurannut onko rokotteen ottaminen laitettu jo pakolliseksi lakiin, jos on hoitaja yms.

Ilman "pakotusta" en välttämättä ottaisi koko rokotusta tai en ainakaan kovin kiireellä.
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En ole seurannut onko rokotteen ottaminen laitettu jo pakolliseksi lakiin, jos on hoitaja yms.

Ilman "pakotusta" en välttämättä ottaisi koko rokotusta tai en ainakaan kovin kiireellä.
Ei ole pakko mutta tällöin on mahdollista (todennäköistä) että joutuu muihin tehtäviin. Näin sanoi joku husin pomo joku aika sitten teeveessä. Tuttu on hoiva-alalla ja siellä työnantaja oli vihjaillut kans että jos meinaatte töitä täällä tehdä ni piikkiä persauksiin. Halua siellä ei olisi kenelläkään.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä rokote tulee ilman muuta otettua. Ihan höpöhöpöä olisi jättää välistä. Vaikka rokotteesta tulisikin jotain sivuvaikutuksia, niin korona itsessään on varmasti vähintään yhtä kelju kokemus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös