Mainos

Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 288 040
  • 10 613

theZ

Jäsen
Nyt on meikäläisenkin käteen pistetty toinen annos vasta-aineita. Viimeksi asialla oli Pfizer ja tällä kertaa oli Modernan vuoro. Nyt käsi kipeä ja äsken kun kuumeen mittasin nii mittari antoi tulokseksi 38,4 astetta ja olo on kyllä juurikin sen mukainen. Mitenkäs kauan nämä oireet keskimäärin kestävät? Ekasta ei tullu yhtikäs mitään oireita.

Sama kaava itselläkin. Kuumeilu kesti n. 14h. Alkoi rokotuksen jälkeisen päivän aamuna ja samana iltana alkoi vähitellen olo parantua. Pientä lämpöä kuumevaiheen molemmin puolin. Buranaa ja Panadolia naamaan vaan.

Taisin edellä sanoakin, että piikkien pelko on todella yleinen pelko, mutta sitä ei mielletä yleiseksi koska eihän siitä kukaan huutele. Että miten raavaat karjut tutisevat ja pyörtyilevät rokotuksen ja/tai verikokeen ottamisen edessä, kyllähän se nyt mielletään todella noloksi peloksi. Mutta ihan todellinen se on monelle, onko kyseessä sitten lapsuudesta jäänyt psykologinen takalukko asian suhteen vai mikä..

Etenkin tällaisessa rokotustilanteessa piikkokammoisen ihmisen mieleen yhdistyy vielä varmasti myös se sellainen asian lopullisuus. Eli kun sinuun pistetään jotain, niin sitä ei voi sitten enää peruuttaa. Onneksi ja toivottavasti mahdollisimman monen lähipiirissä on jo tarpeeksi paljon esimerkkejä siitä, ettei mitään ongelmaa ole. Ihan vaan jottei kukaan nyt jättäisi koronarokotetta ottamatta pelkän piikkikammonsa takia..

Täällä myös yksi neulakammoinen. Pystyn ajattelemaan rationaalisesti siihen pisteeseen asti kunnes näen sen neulan. En siis pelkää tai jännitä rokotuksia tai verikokeita etukäteen enkä välttele niihin menoa tuon neulakammoni takia. Siinä vaiheessa kun sitä neulaa aletaan ottamaan esiin niin veri alkaa paeta päästä. Se on jotenkin fyysisen tuntuinen reaktio enkä koe voivani sille yhtään mitään. Eikä se myöskään ole helpottanut vuosien varrella vaikka jossain välissä ramppailin verikokeissa sairauden vuoksi jatkuvasti. Ainoastaan tilanteeseen valmistautumiseen on voinut opetella sopivia tapoja ja esim. verikokeissa nykyään sanon ihan suoraan että tässä hommassa on tajunnanmenetyksen riski. Lähes aina pääsee suoraan makuulle ja pyydän vaan ottamaan sen näytteen sen kummemmin selostamatta mitä tapahtuu. Sen verikokeissa käytettävän kiristyssiteen laittaminen ja joku "yritän etsiä täältä hyvää suonta"-kommentti tiputtaa aika hyvällä prosentilla.
 
Viimeksi muokattu:

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Mikäli kansa tosiaan olisi saapunut rokotteelle niin hyvin, kun annoksia maahan on saapunut, 80% yli 12-vuotiaiden kattavuus olisi taidettukin jo saavuttaa, käyttämättömiä annoksia kun on kohta varastoissa yli miljoona.

Kuinka pitkää väliä ensimmäisen ja tehosterokotuksen välillä tällä hetkellä muuten tarjotaan ensimmäistä rokotetta hakeville? Nyt kun rokotteita on jaettavissa "rajattomasti", luulisi joku 4-6 viikkoa olevan uusi normi 3 kuukauden sijaan.

Eikö se 6 viikkoa ole se minimi nykyään..
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Piikkikammoisille. Miksi ihmeessä te sitä neulaa tuijotatte. En minäkään rokotuksia rakasta ja siksi tuijottelen ihan muualle. En ole koskaan edes nähnyt yhtään piikkiä.

Edellisessä koronarokotuksessa juttelin niitä näitä hoitajan kanssa ja tuijottelin seinään. Yhtäkkiä hoitaja sanoi, että selvä homma kiitos käynnistä. En ollut tuntenut yhtään mitään enkä tiedä mistään neulasta yhtään mitään.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Edellisessä koronarokotuksessa juttelin niitä näitä hoitajan kanssa ja tuijottelin seinään. Yhtäkkiä hoitaja sanoi, että selvä homma kiitos käynnistä. En ollut tuntenut yhtään mitään enkä tiedä mistään neulasta yhtään mitään.

Tätäkin sanoisin hoitajien ammattitaidoksi. Eiköhän heillä ole kokemusta monenlaisista potilaista, joten osaavat tunnustella tilannetta. Itselle piikkikammoa meinaa hyökätä kanyylien kanssa, mutta hoitajiin luotto aina niin vahva, että juttelulla se unohtuu äkkiä.
 
Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täällä myös yksi neulakammoinen. Pystyn ajattelemaan rationaalisesti siihen pisteeseen asti kunnes näen sen neulan. En siis pelkää tai jännitä rokotuksia tai verikokeita etukäteen enkä välttele niihin menoa tuon neulakammoni takia. Siinä vaiheessa kun sitä neulaa aletaan ottamaan esiin niin veri alkaa paeta päästä. Se on jotenkin fyysisen tuntuinen reaktio enkä koe voivani sille yhtään mitään. Eikä se myöskään ole helpottanut vuosien varrella vaikka jossain välissä ramppailin verikokeissa sairauden vuoksi jatkuvasti. Ainoastaan tilanteeseen valmistautumiseen on voinut opetella sopivia tapoja ja esim. verikokeissa nykyään sanon ihan suoraan että tässä hommassa on tajunnanmenetyksen riski. Lähes aina pääsee suoraan makuulle ja pyydän vaan ottamaan sen näytteen sen kummemmin selostamatta mitä tapahtuu. Sen verikokeissa käytettävän kiristyssiteen laittaminen ja joku "yritän etsiä täältä hyvää suonta"-kommentti tiputtaa aika hyvällä prosentilla.
Näin me ihmiset näköjään ollaan toisaalta erilaisia ja toisaalta samanlaisia. Itselläni on jonkinlainen järjetön kammo veren ottamista kohtaan, ainoa kerta kun olen tähän mennessä pyörtynyt tapahtui verinäytettä otettaessa. Kyllä se aina on tarvittaessa onnistunut kuitenkin, nykyään pyydän suosiolla päästä makuulle ja katselen ja ajattelen kaikkea muuta sen näytteenoton ajan.

Sitten taas piikit sinällään ovat yhdentekeviä, rokotusten ottamisessa ei ole koskaan ollut ongelmia, haen esimerkiksi influenssapiikin mieluusti aina heti kun tulee tarjolle.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt on rokotettu 69% +12 vuotiaista. Ollaan siis 537920 rokotusannoksen päässä maagisesta 80% lukemasta. Eikös tuossa n. 6-7 viikkoa sitten kun koululaiset palasivat lomilta annettu tosi paljon ykkösannoksia?

Eli lienee syytä olettaa, että seuraavan 2-3 viikon aikana jaetaan tehosteannoksia kiitettävällä tahdilla. Veikkaan, että tänä aikana rikotaan 80% raja.

Suomessa kaksi koronarokoteannosta on saanut 69 % yli 12-vuotiaista, katso tilanne eri sairaanhoitopiireissä – IS seuraa
 
Näissä on tosiaan vaihtelua mutta yllättävän yleinen ongelma taitaa olla. Tuossa aiemminhan joku kertoi jännittävänsä viikon etukäteen sitä rokotusta neulakammon vuoksi. Itsellenikin veren ottaminen on paljon pahempi kuin rokotteen saaminen. Neulalla kuitenkin on iso merkitys siinä. Verestä, veriryhmistä ja suonista puhumiset ahdistaa myös. Silti verta itsessään en kammoksu ja esim. onnettomuuspaikalle olen kerran sattumalta joutunut eikä siinä isokaan veren määrä vienyt toimintakykyä mitenkään. Eikä myöskään omissa loukkaantumisissani joissa verta on vuotanut suuriakin määriä. Suoni+neula alkaa olla se paha kombo. Ainakin itselläni on hyvä luontaissuoja suonensisäisten huumeiden käyttöön ajautumista vastaan kun suonen etsiminen ja piikitys ei onnistuisi. Ajatellaan posin kautta tätäkin fobiaa.

Onneksi nuo sairaanhoitajat yms arjen sankarit osaavat pääosin hyvin käsitellä meitä foobikkoja kunhan heille kertoo asiasta etukäteen. Ei se aina silti mene ihan putkeen. Yhdellekin kerroin tästä ongelmasta ja silti jatkoi jauhamista kuinka "en löydä hyvää suonta" ja "pumppaa nyrkkiä auki ja kiinni jos se auttaisi". Lopputuloksena tajunnan rajamailla jännitin kroppaa niin paljon, että kyseinen hoitsu onnistui katkaisemaan neulansa. Lääkärireissu tuli.
 
K

Kiekkokatsoja

Pian lähestyy tilanne, että rokotteita on tarjottu jo riittävän kauan kaikille aikuisille suomalaisille.
Yhteiskuntaa availlaan lisää, ja vaihtoehdoksi jäänee joko rokote, tai taudin sairastaminen. Omana valintana.
Todennäköisesti tauti jää pyörimään vielä vuosiksi, ja se voi tarttua esim ensi vuonna myös niille, joilla on vielä osittainen rokotussuoja yllä. Eli kevyempi sairastaminen.
Itse harkitsen edelleen, että josko ensi vuonna, kun rokotussuojaa on vielä osittain, niin pyrkisin silloin sairastamaan pöpön pois. Siten saattaisi tulla pidempi suoja, ehkäpä muutamaksi vuodeksi. Mutta tämä vapaaehtoinen sairastaminen on vielä mysteeri ajatus, koska perusterveyskin reistailee edelleen.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt on rokotettu 69% +12 vuotiaista. Ollaan siis 537920 rokotusannoksen päässä maagisesta 80% lukemasta. Eikös tuossa n. 6-7 viikkoa sitten kun koululaiset palasivat lomilta annettu tosi paljon ykkösannoksia?

Eli lienee syytä olettaa, että seuraavan 2-3 viikon aikana jaetaan tehosteannoksia kiitettävällä tahdilla. Veikkaan, että tänä aikana rikotaan 80% raja.

Suomessa kaksi koronarokoteannosta on saanut 69 % yli 12-vuotiaista, katso tilanne eri sairaanhoitopiireissä – IS seuraa

Katsoin tilastoista, että ykköspiikkien osalta 80% olisi täyttynyt 22.8. Jos joissain paikoissa noudatetaan edelleen 12 viikon sääntöä, niin sen perusteella kakkospiikkien osalta tuo vaadittava kattavuus olisi saavutettu 14.11. No, toki niitä annetaan nyt nopeutetusti, mutta THL:n tilastojen mukaan nopeutettu aikataulu ei ole enää hirveästi kiinnostanut ihmisiä. Kun parhaassa vaiheessa kakkospiikkien määrä oli noin 140 000 annosta edellä 12 viikon takaista ykköspiikkien määrää, oli ero viimeksi katsoessani enää 35 000 annoksen verran.

Tuon pohjalta sanoisin, että täytyy melko iso muutos tapahtua, että lokakuun alkupuolella saavutettaisiin tuo raja.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Lisäksi eihän tuossa kaikki kuitenkaan toista piikkiä tule ottamaan ja varsinkin urheilijat saattaa odottaa uuden ohjeistuksen takia milloin piikkinsä ottaa. Eli tuossa voi yllättään kauankin vielä mennä ennenkuin juuri tasan 80% menee täyteen. Varmasti kyllä parin seuraavan viikon aikana tahti nousee kun 12-15v tehostukset kouluilla annetaan, mutta ne viimeiset prosentit voi olla tiukassa.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Seuraillaan miten miehen käy. Mielelläni mä ton hain ja jos jotain tulee, niin sitten tulee.

Huomenna viikko täyteen kolmannesta piikistä, joten eiköhän oireet ole oireiltu.

Käsi oli selvästi kipeämpi kuin kahdella ekalla kerralla. Mutta kun jo pelkkä pistäminen tuntui ikävältä sen kahden ekan "ai se meni jo" sijasta, niin eiköhän tässä ole pistäjän tekniikka taustalla. Parista ekasta ei tosiaan oireita tullut, mutta nyt iski pari tuntia piikin jälkeen kylmiä väreitä. Noita kesti pari päivää, saman ajan veto oli melkoisen pois. Kuumetta en mitannut, mutta ihme jos ei olisi ollut. Eli vähällä meni kolmaskin piikki. Hakisin ehdottomasti uudestaan ja jos joskus ensi keväänä neljättä on tarjolla, olen ensimmäisenä jonossa.

Mitä piikkeihin tulee, katselin tuossa 5 pistoksen iskeneen kroppaan vajaan 11kk sisään. Kolme koronaan, yksi influenssa viime talvelta ja pneumokokki. Tässähän alkaa olemaan mies yhtä neulatyynyä :) Selkeästi ei piikkipelkoa siis täällä. Mutta erittäin epämieluisa muisto noista kyllä löytyy. Aikanaan leikkauksen jälkiseurauksena iski veritulppaa ja pieni aika (olisiko ollut pari viikkoa tai max kuukausi) piti himassa iskeä itse "mahapiikkiä" ennen Marevania. Pari ekaa meni jo pelkän jännityksen voimalla, sitten jokunen kerta ajatuksella "meh" ja vikat päivät olivat yhtä tuskaa. Jotenkin kynnys iskeä se piikki nousi jatkuvasti. Tuon kokemuksen jälkeen pystyn tavallaan sisäistämään sen, mistä piikkikammosta on kyse: kun korvien välissä jostain syystä tulee tietty "tunne", kynnys nousee törkeästi riippumatta siitä, tiedostaako piikin tarpeen ja hyödyn. Jos joskus pitää vielä vastaava operaatio tehdä, niin palkkaan vaikka maailman vanhimman ammatin harjoittajan kotikäynnille tai Wolt-kuskin pistämään, mun juttua ei ole itseäni tökkiä.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tuo piikkikammo on onneksi ainakin minulla iän myötä aika paljon helpottanut. Ei se nyt vieläkään mikään sellainen kokemus ole, että piikitettävänä ihan huvin vuoksi juoksisin, ja en sitä piikkiä yleensä kauheasti halua tuijotella. Jonkin verran epämiellyttäviä ajatuksia se aiheuttaa myös edeltävinä päivinä, mutta ei nyt sentään mitään semmoista, että yöuneni menettäisin.

Joskus lapsena oli todella paljon pahempi ja olin juuri noita, jotka jännitti ja pelkäsi sitä valtavasti etukäteen. Varmaan se on sama, kuin monessa muussakin jutussa, että ei siinä auta muuta kuin ottaa niitä, niin kyllä se siitä helpottaa.

Toki en siinä määrin yleistä tätä omaa kokemustani, että eihän se näin taida kaikilla toimia. Ilmeisesti on niin, että ei esimerkiksi lentopelostakaan kaikki pääse yli ikinä, vaikka mitenkä paljon lentelisi lentokoneella. Ne on jotain tuolla aivoissa ja hermostossa tapahtuvia reaktioita, joille ihminen ei tahdonvaraisesti ilmeisesti voi oikein mitään.
 
Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Viime viikon tiistaina toinen annos Pfizeria, käsi oli pari päivää kipeä ja illalla oli pientä lämpöä ja lihaskipua. Keskiviikkona ei aamulla ja päivällä mitään, mutta iltaa kohden taas nousi lämpö ja torstaina aamulla oli olo kuin olisi Onnibussin alle jäänyt. Keskiviikon pyörälenkki ei välttämättä tehnyt hyvää. Torstaina olo koheni iltaa kohden ja viikonloppuna jaksoikin jo vetää kahtena iltana reippaat saunaillat virvokkeineen. Ensimmäisestä rokotteesta ei tullut muuta kuin käsi kipeäksi, silloin kyllä kipu jatkui pidempään.

Hoitaja sanoi, että viikon kuluttua toisesta rokotteesta suoja vakavaa tautimuotoa vastaan on n. 95%, joten huomiseen loppuu maskin käyttö. Olen sitä nyt lähinnä lampaana muiden joukossa käyttänyt kaupoissa ja joukkoliikenteessä, mutta jotenkin en nyt koe enää tarpeelliseksi. Varsinkaan täällä maaseudulla, missä nyt koko pandemian aikana ole ollut kovinkaan pahaa tilannetta. Eiköhän tämä tästä hiljalleen paremmaksi muutu.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Katsoin tilastoista, että ykköspiikkien osalta 80% olisi täyttynyt 22.8. Jos joissain paikoissa noudatetaan edelleen 12 viikon sääntöä, niin sen perusteella kakkospiikkien osalta tuo vaadittava kattavuus olisi saavutettu 14.11. No, toki niitä annetaan nyt nopeutetusti, mutta THL:n tilastojen mukaan nopeutettu aikataulu ei ole enää hirveästi kiinnostanut ihmisiä. Kun parhaassa vaiheessa kakkospiikkien määrä oli noin 140 000 annosta edellä 12 viikon takaista ykköspiikkien määrää, oli ero viimeksi katsoessani enää 35 000 annoksen verran.

Tuon pohjalta sanoisin, että täytyy melko iso muutos tapahtua, että lokakuun alkupuolella saavutettaisiin tuo raja.
Saas nähdä millä välillä koululaitokset jakaa tuon tehosterokotteen. Se vaikuttaa tietenkin merkittävästi siihen, kuinka nopeasti 80% lukemaan päästään.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Toinen Moderna haettu tänään aamulla. Vielä ei kyllä mitään oireita, paitsi kättä ehkä vähän jomottaa kun koittaa nostaa sitä ylös.

Hoitaja sanoi, että tänään ei saisi harrastaa mitään liikuntaa. Perjantaina on tiedossa raskas liikuntasuoritus. Toivottavasti siihen mennessä olisi mahdolliset tulevat oireet poissa.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

axe

Jäsen
Pysäyttävät teksti:

”Kukaan ei ole rokotevastainen sairaalavuoteella, eikä yksikään rokotevastaisuuteen kannustava ihminen/taho tule kärsimään puolestasi, jos sairastut vakavasti”

Onhan tuosta nyt vastakkaistakin mielipidettä:

Oli varmaan tämä ketju, jossa kerroin longcovidrokotus-oireistani ja äkillisestä huonokuntoisuudesta. No kävin sitten otattamassa testit ja kokeet eikä niistä nyt mitään muuta irronnut kuin tällaista tavanomaista iän ja ylipainoisuuden tuomaa uhkaa, että pitää lopettaa huonosti syöminen ja aloittaa tupakointi ja viinanjuonti että voi ne sitten lopettaa terveytensä takia. Siis ei mitään selittävää, sydänfilmi kunnossa jne.

Tokihan siinä kävi myös niin, että kun ensin täällä avauduin ja ehkä seuraavana päivänä hoitouduin, niin sehän oli sillä selvä, tottakai sitä "parani" saman tien. Nyt ollaan hyvällä tiellä taas omaan normaaliin juoksukuntoonkin eikä sydänkohtauksen varjo leiju koko aikaa yllä kun vähän liikkuu.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Omalla lääkärikaverilla oli ihan mielenkiintonen näkemys siitä miten rokomattomattomia pitäs kohdella jos saavat koronan. Jos joutuvat teholle niin sitten vaan hoidosta isompi lasku käteen, ja jos tehohoito paikkoja ei ole riittävästi niin sitten pitäs aloittaa keskustelu siitä että rokottamattomat sais tsempata tavallisella osastolla ilman happilaitetta.
 
Tässävaiheessa ainakin pystyisi edelleen toteuttamaan se että olisi esimerkiksi hoidot erihintaisia niille jotka ei ole rokotetta ottanut, esimerkiksi tuplahinta. Ei mitään pakottamista mutta joutuisi sitten kuitenkin oman osuutensa hoitamaan jos sattuisi sairastumaan, olisi varmaan jo ihan yhteiskunnan kulujenkin osalta ihan perusteltua ja ehkä vielä saataisiin pientä lisäystä rokotettujen osuuteen, varsinkin vanhemmista ikäpolvissa.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
esimerkiksi tuplahinta.
Tuplahinta, triplahinta, kymmenkertainen hinta. Ei tunnu missään, kun koronan hoito on potilaalle maksutonta.

Jotain hintaa voisi rokottamattomilta periä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuplahinta, triplahinta, kymmenkertainen hinta. Ei tunnu missään, kun koronan hoito on potilaalle maksutonta.

Jotain hintaa voisi rokottamattomilta periä.

Empäs tätä tajunnutkaan, jotenkin oletin että sairaalapäivissä pitäisi maksaa oli sairaus mikä tahansa, ehdottomasti pitäisi sitten ainakin normaali taksa maksaa jos ilman rokotetta sairastaa.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tänään kyl sattunut kohtuu paljon käsi, 2.koronarokotteesta. Eikun vaan särkylääkkeillä kipu pois, että saa nukuttua. Eipä oo kuumetta vielä tullu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös