Mainos

Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 288 265
  • 10 613

Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Just oli uutisissa että uusien mutaatioiden myötä saa ottaa ensi vuonna lisää piikkiä. Jatkunee loputtomasti. Piikkiä piikin perään. Onnea matkaan ja tartuntaluvut pysyy taatusti huimissa lukemissa edelleen silloin kun 85% kansasta saanut kaksi kertaa piikkiä.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit

Mikä siinä lisäpiikissä on sinulle ongelma, kun ymmärtääkseni et ole sitä ensimmäistäkään ottanut?
Ja onnea matkaan toivottelisin niille jotka kieltäytyvät rokotteesta kokonaan.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Tänään sain tekstiviestin siunsotelta, että huomenna olisi aika varattuna toiseen koronarokotteeseen, koska olisin saamassa ylijäämärokotteen. Eli aikaistuu minun kohdallani 16 päivää toinen koronarokotteen saaminen.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Turussa käynnistyi tänään mahdollisuus aikaistaa kakkospiikkiä. Koitan itsekin selvitellä, saisinko aikaa siirrettyä hieman. Tuli seuraavalle päivälle ohjelma, jota ei oikein voi siirtää ja varaudun johonkin pieneen haittaan. Sinänsä en usko tuollaista tulevan, mutta huono tuuri on usein kohdallani.

Meillä vaan hieman... vaikea saada tahoja kiinni.

Tuo mitä @Sistis sanoi joukkoliikenteestä voisi selittää itselläkin, miksen kovin helposti sairasta flunssaa. 1990-luvulta asti on tullut busseissa ja junissa istuttua vähän kaikenlaisen kansan seassa. Epilepsialääkkeitä olen kokeillut vinot pinot ja toisista on haittavaikutukset tuntunut herkemmin kuin toisista. Tuolle en ole jaksanut mitään pätevää teoriaa muodostaa. On tainnut mennä niin, että juuri ne lääkkeet olisi tähän jotenkin auttaneetkin, eli vaikutti siinäkin vahvemmin.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä voin hakea piikin vaikka kerran viikossa, jos se takaa sen, että yhteiskunta pyörii ja kaikki rajoitukset poistuu. Toiset käy salilla, mä käyn rokotuksessa. No biggie.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Ilta-Sanomat uutisoi tänään, että Israelissa tehdyn tutkimuksen mukaan kolmas rokoteannos antaa jopa 10-kertaisesti paremman suojan kuin kaksi ensimmäistä annosta. Kolmas rokoteannos toi huimia tuloksia Israelissa – Mika Rämet: ”Näen tuloksen tosi, tosi hyvänä” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

HUS toivoo pikaista päätöstä kolmannesta rokoteannoksesta. Hus: Päätös kolmannesta koronarokotuksesta pikaisesti, sote-ammattilaiset ensimmäisten joukkoon - Kotimaa - Ilta-Sanomat
Minun mielestäni sama järjestys kuin silloin rumban alkaessa. Voisi mennä ihan vaikka 2. tehosteen antohetken mukaisessa järjestyksessä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näköjään meidänkin vanhojen ihmisten kaupungissa mahdollistui vihdoin tuo kakkospiikin aikaistaminen. Huomenna iltapäivästä tulee tehostetta.

Ei tuossa voittanut kuin kuusi päivää, mutta ne voivat olla hyvinkin arvokkaita päiviä, jos huono tuuri käy...

Edit: Hmm... Hyvin epäselvää tämä viestintä. Tuon voi tulkita niinkin, että ajanvaraus aukeaa vasta huomenna. Oliko tuo sitten niin, että meidän ajanvarausjärjestelmä antaa varata ykköspiikille ajan, vaikka sellainen oli jo annettu... Pitääkin katsoa tilanne heti aamulla uusiksi.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minun mielestäni sama järjestys kuin silloin rumban alkaessa. Voisi mennä ihan vaikka 2. tehosteen antohetken mukaisessa järjestyksessä.

Tämä se taitaisi olla kaikista helpoin ja lopulta luonollisesti myös teho alkaa kadota samaa tahtia niin ei varmaan hirveätä säätöä kannata tehdä jäjestykselle. Muutenkin alussa taidettin antaa niin vähän rokotteita että aika nopeallakin aikataululla pystyisi noita päätöksiä 3 annoksista tekemään.
 
Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nyt, kun tarvitaan 3 rokote, niin meillähän on rokotuskattavuus parhaimman suojan osalta 0%.
Kuulostaa vähän liiankin helpolta paikalta siirtää maalitolppaa, kun "kaikki halukkaat ei ole saanut täyttä suojaa."
Kuulostaako tutulta?
 
A Siente

Jäsen
Aiheuttaako 3. piikki mahdollisesti vielä pahemmat sivuoireet kuin 2 piikki? Onkohan tuosta saatu vielä selvyyttä. Itsellä kesti pari viikkoa toipua ekasta piikistä. Toinen piikki saatu pari päivää sit ja sen jälkeen lähinnä tullut nukuttua ja otettua särkylääkkeitä. Jos jokaisen piikin jälkeen kestää kauemmin toipua ja oireet pahenevat, niin täytyy miettiä missä kohtaa laitan stopin omiin rokotuksiin.
 
Yritetään olla optimisteja. Itse veikkaan edelleen, että koska kakkospiikki suojaa varsin hyvin oireelliselta ja todella hyvin vakavalta taudilta, se riittää yhteiskunnan avaamiseen. Kolmas kierros toki tulee, mutta jos yhteiskunta pystyttäisiin pitämään auki tuon kakkoskierroksen jälkeen (tai kun riittävän moni on sen saanut).
 
F

Flonaldo

Aiheuttaako 3. piikki mahdollisesti vielä pahemmat sivuoireet kuin 2 piikki? Onkohan tuosta saatu vielä selvyyttä. Itsellä kesti pari viikkoa toipua ekasta piikistä. Toinen piikki saatu pari päivää sit ja sen jälkeen lähinnä tullut nukuttua ja otettua särkylääkkeitä. Jos jokaisen piikin jälkeen kestää kauemmin toipua ja oireet pahenevat, niin täytyy miettiä missä kohtaa laitan stopin omiin rokotuksiin.
Lähtökohtaisesti ei. Missään muuallahan noita ei ole käytännössä lainkaan annettu kuin Israelissa. Lisäksi isoja kokeita (ainakin briteissä) meneillään annoskoon puolittamisesta tuohon kolmostehosteeseen.

Ihan oma henkilökohtainen kokemus tas oli, että 1. piikistä tuli 36h kuumetta ja väsymystä, 2. piikistä yksi vähän nihkeä yö ja 3. piikistä ei pienintäkään vaikutusta.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ihan oma henkilökohtainen kokemus tas oli, että 1. piikistä tuli 36h kuumetta ja väsymystä, 2. piikistä yksi vähän nihkeä yö ja 3. piikistä ei pienintäkään vaikutusta.

Mielenkiintoista, asutko Israelissa vai miten tuo on mahdollista?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielenkiintoista edelleen, miten yksilökohtaisia rokotteesta saadut oireet voivat olla. Kävin itsekin tänään kakkospiikillä, eikä 9h 30min pistoksen jälkeen ole minkäänlaisia oireita ilmennyt. Ei lämmönnousua, ei väsymystä, eikä edes ensimmäisestä rokotteesta tullutta olkavarren lievää särkyä, mutta niin vaan täälläkin moni oletettavasti perusterve on joutunut pitkäksi aikaa sänkypotilaaksi.

Oman kotikuntani systeemi toimi tänäänkin erinomaisesti. Koko toimituksen (miinus 15 odottelu jälkikäteen) keston kun pystyi laskemaan sekunneissa, vaikken ainut potilas paikanpäällä edes ollut. Jonotusta 0 minuuttia. 10/10.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Allekirjoittaneella tuli toisesta piikistä sellainen kevyt flunssa ja väsymys, joka on kestänyt nyt pari viikkoa. Sellainen "vähän kipeä olo", eli ei edes lämpöä tai muuta vastaavaa. Toki voihan se olla, ettei asialla ole mitään tekemistä rokotteen kanssa ja olen vain sattunut saamaan flunssatartunnan samoihin aikoihin piikin kanssa.
 
Luoto

Jäsen
Näköjään meidänkin vanhojen ihmisten kaupungissa mahdollistui vihdoin tuo kakkospiikin aikaistaminen. Huomenna iltapäivästä tulee tehostetta.

Ei tuossa voittanut kuin kuusi päivää, mutta ne voivat olla hyvinkin arvokkaita päiviä, jos huono tuuri käy...

Edit: Hmm... Hyvin epäselvää tämä viestintä. Tuon voi tulkita niinkin, että ajanvaraus aukeaa vasta huomenna. Oliko tuo sitten niin, että meidän ajanvarausjärjestelmä antaa varata ykköspiikille ajan, vaikka sellainen oli jo annettu... Pitääkin katsoa tilanne heti aamulla uusiksi.
Menet vaan piikille jos pääset ja kun litkut on työnnetty olkavarteen, sanot kuinka hienoa oli että sait aikaistettua toista piikkiä kun sopii näin paremmin aikatauluihin. Ellei sitten kirjuri näe jostain että olet toisella piikillä, mutta ehkä antavat siltikin mennä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Menet vaan piikille jos pääset ja kun litkut on työnnetty olkavarteen, sanot kuinka hienoa oli että sait aikaistettua toista piikkiä kun sopii näin paremmin aikatauluihin. Ellei sitten kirjuri näe jostain että olet toisella piikillä, mutta ehkä antavat siltikin mennä.

Näköjään Facebook-ryhmässä monet muutkin ovat kertoneet jo varanneensa aikoja, että eiköhän tuo varaus kelpaa. Lähinnä kävi mielessä, että jos ykköspiikki on randomilla Modernaa tai Pfizeriä, niin tuossahan on riskinä, että nyt tulisi väärää. Ajattelin kuitenkin huomenna aamusta katsoa, että onko tuonne järjestelmään tullut tehosteeksi nimettyjä aikoja. Jos on, niin otetaan sitten sellainen.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Ensin innostuin kun kuulin tästä aikaistamisesta, mutta sitten sattui silmään tutkimus siitä että rokotteen teho on selvästi parempi kun sen toisen annoksen ottaa vasta 12 viikon jälkeen. En löytänyt samaa tutkimusta, mutta THL:n sivuilla todetaan tämä sama asia rokotusvälistä, tosin ilman numeroita. Oma koronarokotus: miten, miksi ja milloin? - Infektiotaudit ja rokotukset - THL

Joo itsellä tämä ei muuttanut tilannetta, yhden päivän vaan. Tuurini aina vähän tällainen.

Lähinnä kävi mielessä, että jos ykköspiikki on randomilla Modernaa tai Pfizeriä, niin tuossahan on riskinä, että nyt tulisi väärää.

Tämä kävi itselläkin mielessä, kun eilen aikaa siirsin. Puhelimessa hoitaja kysyi kuitenkin, kumpaa olin ottanut ensimmäisellä. Eli ehkä olen siinä jonossa, jossa Pfizer isketään.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Pari minuuttia sitten saatu toinen Pfizer-koronarokoteannos. Muutaman minuutin etuajassa pääsin ottamaan tehosterokotteen, joten plussaa pitää antaa siunsotelle tästä. Katsotaan, tuleeko mitään pahoja sivuvaikutuksia toisesta koronarokotteesta. Ensimmäisestä tuli pelkästään hetkellisiä päänsärkyä ja kipua olkavarren pistokohdassa, kun sitä kosketti.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Näköjään Facebook-ryhmässä monet muutkin ovat kertoneet jo varanneensa aikoja, että eiköhän tuo varaus kelpaa. Lähinnä kävi mielessä, että jos ykköspiikki on randomilla Modernaa tai Pfizeriä, niin tuossahan on riskinä, että nyt tulisi väärää. Ajattelin kuitenkin huomenna aamusta katsoa, että onko tuonne järjestelmään tullut tehosteeksi nimettyjä aikoja. Jos on, niin otetaan sitten sellainen.
Joo itsellä tämä ei muuttanut tilannetta, yhden päivän vaan. Tuurini aina vähän tällainen.

Tämä kävi itselläkin mielessä, kun eilen aikaa siirsin. Puhelimessa hoitaja kysyi kuitenkin, kumpaa olin ottanut ensimmäisellä. Eli ehkä olen siinä jonossa, jossa Pfizer isketään.

Terveydenhoitojärjestelmäänhän kirjataan ylös, mitä rokotetta kukin rokotettava on saanut. Luultavasti rokotushenkilökunta tarkistaa tuon ennen kuin alkavat pistämään toista rokoteannosta kenenkään kehoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös