Mainos

Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 288 219
  • 10 613
F

Flonaldo

Huoh, tätini oli tänään kieltäytynyt AZ:n piikistä perustuen IS:n uutisointiin veritulpista.

Vittu kun media ei tunnu tajuavan omaa eettistä vastuutaan
Näitä tapauksia varmaan, valitettavasti, tulee. Tätisi kohdalla nyt en vielä kovin huolestuisi. Ehkä hän muuttaa mieltään, kun kahden viikon päästä kaikki Euroopan maat jatkavat rokottamista ihan normaalisti. Ehkä siihen menee pidemmin. Jos ja kun hän sen aikanaan kuitenkin hakee, ei se muutaman viikon viive todennäköisesti ole mitenkään ratkaiseva.
 
4

444

Lohjalla on alettu piikittää 66-69-vuotiaita 2. riskiryhmän ihmisiä. Tai siis ajanvaraus on avattu myös heille. Ilmeisesti myös joissain muissa Uudenmaan kunnissa. Vielä pitäisi pari viikkoa kärvistellä, että pääsee itse varailemaan omaa aikaa.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Toki oikeus ja kohtuus olisi, että kieltäytyjille tarjottaisiin uutta ajanvarausmahdollisuutta vaikkapa 3 kk päästä - ainakin jos tämä tapahtuu jo ajanvarausta käytettäessä. Ei oikein edestakaisin venkoilu tässä ole tehokkuuden kannalta toivottavaa.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Luin juuri jossain terveysryhmässä mielenkiintoista kommentointia 98-vuotiaan rokottamisesta. Erään äiti oli rokotettu, vaikka oli kieltäytynyt (läheisen sanojen mukaan). Tällaista kommentointia kun käy huuhaa-hullujen kesken, jää todella paljon tulkinnan varaan. Onko varma, ettei ollut muistiltaan jo vähän höppänä tuo 98v ja hoitajat olisikin selvittäneet asian kunnolla?

Tällaisia hieman vaarallista jakaa somessa, kun tulkintaa tosiaan aika monenlaista. Itsellä 91v sukulainen, jonka sanaan en tuosta vaan luottaisi, fyysinen kunto ei kerro kaikkea esim. muistista.
 

Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Huoh, tätini oli tänään kieltäytynyt AZ:n piikistä perustuen IS:n uutisointiin veritulpista.

Vittu kun media ei tunnu tajuavan omaa eettistä vastuutaan
Meillä mutsi siirti omaansa etiäpäin. Alunperin ei meinannut ottaa ollenkaan. Kotihoitoa tekee Helsingissä. Kyllä minä sille ihmettelin ääneen vaan jokainen tehkööt miten haluaa.

Oma rokotevuoroni tais mennä kauas hamaan tulevaisuuteen kun Astraa aletaan laittaa nyt 70+ väestölle ja riskiryhmät on laitettu nyt jäähylle. Itse olen 2. ryhmäläinen.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jep. Nyt siis rokotettu 683 782 ihmistä. Rokotteita käyttämättä 61 218, eli tällä viikolla pitäisi myös se noin 100k rokotetta saada käytettyä. Ensi viikolla sitten se 80 000 ja toivottavasti tässä kahdessa viikossa ajetaan kapasiteettia ylös niin, että heti viikon 13 maanantaista alkaen on mahdollista tykittää se 230 000/viikossa.

Nyt tuota on päivitetty THL:n sivuilla, että maahan olisi saapunut viime viikon loppuun mennessä 909 000 rokoteannosta. Jos tuo tieto on oikein - ja miksei olisi, kun nuo seuraavien viikkojen jälkeiset kokonaismääräarviot saapuvien erien jälkeenkin täsmäävät -, niin ei tässä ole suurta hätää, vaikka tällä viikolla vähän vähemmän noita tulisikin. Homma etenee mielestäni ihan hyvin.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huoh, tätini oli tänään kieltäytynyt AZ:n piikistä perustuen IS:n uutisointiin veritulpista.

Vittu kun media ei tunnu tajuavan omaa eettistä vastuutaan

Toivottavasti näille kieltäytyjille ei rokotetta tarjota uudelleen ennen kuin sitä on jokasielle suomalaiselle kertaalleen tarjottu. Kieltäytyminen johonkin IS:n uutiseen vedoten on niin saatanan typerää, väärin ja eettisesti vastuutonta etten viitsi edes aloittaa.

Kenenkään ei ole pakko sitä rokotetta ottaa, mutta sitten ei tarvitse hidastaa muiden rokottamista oman typeryytensä vuoksi.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Onko tuosta muuten tarkempaa tietoa että tullaanko sitä tarjoamaan kaikille vai jääkö kysyminen omalle vastuulle?

Täällä onneksi niin rauhallista että ei mitään kiirettä tuon suhteen, eikä kyllä kiinnosta alkaa pommittamaan puhelinsoitoilla kunnallista. Työterveyden kautta jos joskus tulee jakeluun, niin sitä kautta olisi helppo ottaa.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Onko tuosta muuten tarkempaa tietoa että tullaanko sitä tarjoamaan kaikille vai jääkö kysyminen omalle vastuulle?
Ei kannata varmaan odotella yhteydenottoja. Kannattaa seurata itse noita rokotusten aikatauluja ja varailla siltä pohjalta aikoja. Tunnen rokotukseen oikeutettuja henkilöitä, eikä heille ole tullut minkäänlaista kutsua. Tällä hetkellä olen itsekin oikeutettu rokotukseen (riskiryhmä 1) ja itse se piti HUSin sivuilta käydä toteamassa ja varaamassa aika. Näin siis Helsingissä.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Toivottavasti näille kieltäytyjille ei rokotetta tarjota uudelleen ennen kuin sitä on jokasielle suomalaiselle kertaalleen tarjottu. Kieltäytyminen johonkin IS:n uutiseen vedoten on niin saatanan typerää, väärin ja eettisesti vastuutonta etten viitsi edes aloittaa.

Kenenkään ei ole pakko sitä rokotetta ottaa, mutta sitten ei tarvitse hidastaa muiden rokottamista oman typeryytensä vuoksi.

omat vanhempani saavat ensi viikolla. Heitäkin mietitytti tuo veritulppa mutta ovat ottamassa kuitenkin. Tollaset 75v siitä vanhemmista puhumattakaan käyvät jo sen verran hitaalla etteivät välttämättä osaa tulkita kaikkea mitä lukevat.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Työkaverin äiti oli puhunut kavereiden kanssa. Olivat porukalla päättäneet ettei ne mitään rokotetta ota. Olivat lukeneet että ihmisiä on kuulemma kuollut kun ne on saanut tuon piikin.

Näitä juttuja tuntuu olevan yllättävän paljon, oma naapuri kertoi ettei aio heti hankkia rokotetta "koska olen lukenut tuolta internetistä että se on niin uusi juttu ja nopeasti kehitetty", osoittaen samalla ikkunaa missä se internet löytyy.

Median lööpit on tässä syynä. Ei ne ihmiset ymmärrä mitä ne lukee "siellä internetissä". Kaikki nämä jutut olisi ollut vältettävissä kunhan uutisointi olisi laadukasta.

Peukku tuleville rokotemäärille. Aika tuntuu etenevän hitaasti, mutta kyllä asiat etenee. Great!
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Suomalaiset ovat tottuneet myös luottamaan mediaan. Iltapäivälehdetkin ovat Suomessa aikaisemmin uutisoineet kohtuullisen luotettavalla tavalla ja lähinnä ero laatumedioihin on ollut se, että "viihdeuutisilla" ja höpöhöpöllä on ollut erityisesti viikonloppunumeroissa suuri rooli. Varsinaiset uutiset on aiemmin kuitenkin kirjoitettu melko luotettavasti, joskin aika yksinkertaistavasti.

Klikkiuutisointi on muuttanut tätä huonoon suuntaan. Nyt otsikoista ja ingresseistä tehdään raflaavia ja epäinformatiivisia (aiemmin on toimittu näin lähinnä lööppien kanssa, jotta lehteä saadaan myytyä), ja todellinen tilanne mainitaan jossakin vaiheessa leipätekstiä. Leipätekstin huolellinen lukeminen ei ole vain nykyisessä infotulvassa kovin tavallista ja mieleen jää lähinnä se otsikoista ja ingresseistä saatu käsitys.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Saa korjata jos olen väärässä, mutta tuskinpa noita AZ:n rokotteita Suomeen sen enempää tulee vaikka monet maat ovat laittaneet sen hetkeksi jäähylle - ehkä sitten jos jotkin maat kieltäisivät sen käytön kokonaan, mutta tähän on hyvin vaikea uskoa.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saksakin keskeyttää Astra-Zenecan käytön..

Tässä nyt täysin mutulla näkyy muutama asia:

1) Isohko rokotevastaisuus tietyissä maissa - etenkin AZ kohtaan ollut enemmän ennakkoluuloja ja annoksia jäänyt jakamatta.
2) EU-maiden halu vittuilla AZ:lle. Mikä olisikaan parempaa "näpäytystä" takaisin, kuin vihjailla rokotteen olevan turvaton? Tämä nyt vain taas kosahtanee omaan nilkkaan.

Suomi voisi tosiaan EU-tasolla kysellä, että olisiko mahdollista hankkia rokotetta lisää muilta EU-mailta.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En ymmärrä tätä AZ:n rokotuksen hyllyttämistä. Jos siinä oikeasti olisi jokin vika, niin eikö Briteissä olisi pitänyt näkyä monta tapausta? Vai onko saariapinat niin keskenään lisääntyneet, että heidän geeneillä tätä ongelmaa ei esiinny?
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaikki tavara varastoista pölyttymästä sitten Suomeen, kiitos.

Ihme panikointia. Vaikka AZ:n rokote aiheuttaisi osan raportoiduista ongelmista (ei varmasti aiheuta ainakaan kaikkia) niin määrä on silti erittäin vähäinen. Miten voi olla, että tuota minimaalista riskiä ei oteta ja jätetään ihmiset mieluummin koronavirukselle alttiiksi? En ymmärrä tätä(kään) nyt.
 
F

Flonaldo

1) Isohko rokotevastaisuus tietyissä maissa - etenkin AZ kohtaan ollut enemmän ennakkoluuloja ja annoksia jäänyt jakamatta.
"Um das Vertrauen in den Impfstoff zu erhalten"

Tämä on Saksan viranomaisten kertoman mukaan syy. Ei siis se, että rokote jotain aiheuttaisi - vaan luottamuksen lisäämiseksi. Ihan helvetisti varmasti lisääkin luottamusta maassa, missä miljoonia annoksia seisoo jääkaapeissa jo ennestään. Aivan täyttä spedeilyä.

En ymmärrä tätä AZ:n rokotuksen hyllyttämistä. Jos siinä oikeasti olisi jokin vika, niin eikö Briteissä olisi pitänyt näkyä monta tapausta? Vai onko saariapinat niin keskenään lisääntyneet, että heidän geeneillä tätä ongelmaa ei esiinny?
Toki briteissäkin on ollut useampi kymmenen veritulppaa jo. Kuten on ollut ihan odotettavissa. Veritulppia esiintyy 1/1000 väestössä vuoden aikana, joista osa sitten vakavampia tapauksia. Briteissä on kohta 15M rokotettu AZ:lla, joten veritulppia kuuluukin olla yhden sairaalan verran. Sikäläinen MHRA on jo pariin otteeseen tässä todennut, että ei ole mitään eroa rokotettujen kohdalla.

Joku selvästi väestössä harvinaisempi tapahtuma (a'la narkolepsia) voi jäädä ensi alkuun lääkevirastoille raportoimatta - lääkäreillä ei heti ensimmäisenä ole mielessä rokotehaittavaikutusrekisteri-ilmoitusten tekeminen. Sen sijaan ottaen huomioon miten tässä on eletty koronaa 24/7 vuoden ajan, en usko, että nyt jäisi jokin selvästi yleisempi veritulppatrendi luvuista näkymättä.

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös