Mainos

Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 288 219
  • 10 613

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jos Suomessa on jonkinlaista herran pelkoa, niin Koreassa sitä vasta onkin.
Tuollainen naapurimaa ja jatkuva kuolemanpelko tekee varmasti ihmeitä aikaan. Sama juttu Israelissa. Ja jos covid olisi iskenyt tänne vuonne 1945, niin varmasti kansakunta olisi ollut vastaanottavaisempi auktoritäärisen valtiojohdon lammasmaiselle seuraamiselle.
Demokratia ja vapaus is a bitch.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei voi käsittää, kuinka joku haluaa passata rokotteen. Kun kerran vasta-aineet keksitty rokotteen muotoon, niin mikä hemmetin järki ottaa isompi riski jostain pahoista keuhkovaurioista koronan iskiessä. Sellanen on kuitenkin mahdollista tossa taudissa.

Täällä keskusteluissa eräs kulkutautimyönteinen oli muistaakseni sitä mieltä, että luonnollinen sairastamalla saatu immuniteetti on parempi kuin keinotekoisesti rokotteen kautta saatu. Ja olisiko ollut niin, että tautiin kuoleminen on luonnollista, mutta rokotteesta aiheutuvat kuolemat ylimääräisiä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Jepjep, kaikenlaista sitä onkin. Sen ideologian mukaan ihmisten kannattaisi sairastaa kaikenmaailman taudit poliosta lähtien.

Itseasiassa koronarokote taisi testeissä muuten tuoda selkeästi isomman määrän vasta-ainetta kroppaan, kun sairastamalla saatu. En nyt muista tarkkaan niitä lukuja, enkä sitä mikä se luvun yksikkö on, mutta suunnilleen oli niin, että sairastamalla vasta-aineluku oli joku 40-60 kun rokotus toi 100-150 lukemat. Isoksi yllätykseksi Sputnikin lukema oli jopa yli 200.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko kukaan muu muuten huomannut sellaista, että rokotevastaisuus on karissut hieman pois täällä Suomessa? Ainakin omista kollegoista ja tutuista, jotka syksyllä laukoivat epäileviä kommentteja, ovat olleet joko hiljaa tai liittyneet rokotusta toivovien joukkoon.

Saattaa vanha kunnon fear of missing out -ilmiö nostaa päätään.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit

Olen kiinnittänyt samaan huomiota. Vielä viime vuoden puolella sosiaalisesta mediasta sai lukea ties mitä salaliittoteorioita ja muuta rokotevastaista skeidaa, mutta ainakin silmämääräisesti arvioituna tällaisten ulostulojen määrä on pudonnut murto-osaan noista ajoista. Nähdäkseni tämä voi johtua seuraavista asioista;

- Suuri osa mölisijöistä ovat tulleet järkiinsä ja ymmärtäneet, että rokotteet ovat ainoa ulospääsy vallitsevasta tilanteesta.
- Rokotukset eri maissa ovat edenneet ilman "narkolepsia-aaltoa", eli turvallisuudesta on alkaa olla laajalti myös konkreettista näyttöä.
- Mielipiteet eivät ole muuttuneet, mutta yleinen ilmapiiri on sellainen, ettei niitä ei uskalleta enää tuoda omalla nimellään esiin.
- Trollitehtaan tuotanto yskii.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko kukaan muu muuten huomannut sellaista, että rokotevastaisuus on karissut hieman pois täällä Suomessa? Ainakin omista kollegoista ja tutuista, jotka syksyllä laukoivat epäileviä kommentteja, ovat olleet joko hiljaa tai liittyneet rokotusta toivovien joukkoon.

Saattaa vanha kunnon fear of missing out -ilmiö nostaa päätään.

Rokotteiden hyödyt on helpompi kyseenalaistaa normaaleina aikoina, kun kulkutaudit eivät vaivaa. Sitten kun tulee poikkeusaika, niin tämä ei olekaan niin helppoa.
 
F

Flonaldo

On ihan ymmärrettävää, että joku saattoi syksyllä kummastella rokotteiden valmistumisen nopeutta tai montaa muuta asiaa. Nyt ne ovat sitten normalisoituneet, tietoa on ollut joka päivä lisää saatavilla, kerrotaan positiivisia kokemuksia esim. Israel/UK rokotusten vaikutuksista, uutisissa näytetään joka päivä onnellisia mummoja piikki hihassa jne.

Ei sen tarvitse olla mikään suuri valaistumisen hetki useimmille, Pohjanmaan anti-vaxxerit ynnämuut sitten oma lukunsa, mutta heitä on häviävän pieni vähemmistö.

Samoin ihan henkilökohtaiset kokemukset vaikuttavat. Jos nyt itse jostain syystä olisin rokote-epäileväinen olisin ihan viimeisten viikkojen aikana kuullut kuinka omien vanhempieni rokotuksessa kaikki oli upeasti hoidettu, kuinka tyytyväisiä, onnellisia ja huojentuneita oman ystäväpiirin diabeetikot ja sydänsiirron kokeneet ovat jne.

Kaikki tämä pala kerrallaan nakertaa niitä epäilyksiä.

Ja tietysti yhtä lailla sitten kaikki median "oli saanut kaksi annosta, sairastui silti!!!" taas kasvattavat niitä. Mutta homman edetessä tässä tapahtuu ihan luonnollista kehitystä positiiviseen suuntaan.
 
4

444

Mulla on facebookissa kaveri, joka kertoo olevansa ”rokotekriittinen”. Toki tuuttaa aivan vitun sakeaa salaliittoshittiä kaiken aikaa eetteriin, mutta nyt siis viimeisimpänä tämä koronarokote. Kikkakirjasta löytyy kaikki perinteiset olkiukot autismista ja Bille Gatesista lähtien, joilla sitten boostaa tuota foliohattuiluaan. Ja asioista kuulemma kannattaa ottaa selvää katsomalla erilaisia youtube-videoita, joissa mätkitään ihan surutta näitä itse keksittyjä haittoja sun muita. En ole jaksanut alkaa vääntää hänen kanssaan asioista, koska siitä ei ole mitään hyötyä maalitolppien vaihtaessa paikkaa sellaiseen tahtiin, että hitaampaa hirvittää. Mutta viimeisimpänä otti kantaa tähän Israelin rokotustodistukseen, jota onnistui vertaamaan natsien juutalaisten merkkaamiseen. Vaikka tähän mennessä tuota höyryämistä on ollut hauska katsoa, niin tuon jälkeen meni tili kuukaudeksi ignoreen. Ei vain jaksa...
 
F

Flonaldo

AZ:n oma kannanotto / tutkimus rokotteen haittavaikutuksista. 37 verenkiertohäiriötä 17 miljoonan joukossa, mikä heidän mukaansa on alhaisempi määrä kuin olisi odotettavissa väestötasolla samassa määrässä ihmisiä.

A careful review of all available safety data of more than 17 million people vaccinated in the European Union (EU) and UK with COVID-19 Vaccine AstraZeneca has shown no evidence of an increased risk of pulmonary embolism, deep vein thrombosis (DVT) or thrombocytopenia, in any defined age group, gender, batch or in any particular country.

So far across the EU and UK, there have been 15 events of DVT and 22 events of pulmonary embolism reported among those given the vaccine, based on the number of cases the Company has received as of 8 March. This is much lower than would be expected to occur naturally in a general population of this size and is similar across other licensed COVID-19 vaccines.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
^Mikäli variantti pääsee kunnolla leviämään, lienee toinen rokotuskierros edessä joskus ensi talvena. En ole yhtään huolissani, etteikö toimivat rokotteet usealta valmistajalta saada aikaan tätä ja myös tulevia variantteja vastaan. Kuluvan vuoden aikana yleinen valmistuskapasiteetti saadaan muutenkin moninkertaiseksi nykyisestä. -Turhauttavaa tietysti mikäli kokonaisia väestöjä joudutaan rokottamaan säännöllisesti, mutta tämä on pieni hinta, jos yhteiskunta pystytään pitämään avoinna ja talous pyörimässä. -Luonnollisesti riski uusille varianteille ja niiden leviämiselle on pienempi, jahka pandemia saadaan aisoihin.

En ihmettelisi, vaikka kehitysmaat tulisivat valitettavasti olemaan iso murheenkryyni vielä vuosia eteenpäin. Toimivat yhteiskunnat saanevat rokotejakelun tehokkaasti valtaosalle kansasta, mutta köyhimmissä maissa matka post-covid maailmaan lienee vielä pitkähkö. No liekö tuo enää keskivertoa eurooppalaiskuluttajaa enää kiinnostaakkaan, mikäli teatteriin ja kapakkaan pääsee normaalisti ja ennenpitkää myös rantalomille Kaakkois-Aasiaan.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Hyvin mahdollista, että covid-19 tulee jatkossa pyörimään kausittain kuten influenssakin ja molempia rokotetaan, sillä nämä muuntuvat nopeammin kuin mitä rokotteita kehitetään ja rokotteet eivät kaikkiin variantteihin auta.

Ongelmaksi tässä muodostuu, että korona leviää agressiivisemmin kuin influenssa. Kun yhteiskunta on pakko saada auki, niin ehkäpä jatkossa maskien käyttö korona- ja influenssakausilla on uusi normaali. Tämä olisi toki pieni hinta siitä kun yhteiskunta avataan.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei noista varianteista kannata tosiaan rokottamisen kannalta liian huolissaan olla. Nykyiset tehonnevat jollain prosentilla (voi hyvin päästä samaan kuin influenssarokotteet ylipäätään) ja ainakin lääkeyhtiöiden itsensä mukaan valmiin rokotteen muokkaaminen ei ole mikään Amerikan temppu.

Nyt, kun valmistuskapasiteetit saadaan vähitellen hilattua ylös, on mahdollista ja jopa todennäköistä, että @Tadu :n jo mainiten rokotekierroksia tulee lisää. Toivottavasti tämä lisää sitten myös influenssapiikin halukkuutta.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minusta on aika yllättävää miten vähän julkisuudessa puhutaan siitä että meillä on kahdenlaisia rokotteita ja koko ajan on enemmän ja enemmän todennäköistä, että molempia tullaan tarvitsemaan. Ehkä tämä on vähän kuin vuoden takainen maskikeskustelu, että kun tuotetta ei ole tarjolla niin kansalle ei haluta kertoa totuutta että kyllähän sitä tarvittaisiin.

Pfizer toimii siis viimeisenä henkivakuutuksena, eli se estää vakavat oireet mikäli tauti pääsee iskemään ja toimii kaikkia variantteja vastaan. J&J ja AZ sitten tuovat vastustuskyvyn, mutta sitä tarvitaan kullekin riittävästi euroavalle variantille omansa. Pziferin kanssa variantit ovat kuin perinteisiä influenssa, mutta jos niiltäkin halutaan välttyä niin tarvitaan noita toisia. Tässä on vielä isompi intressi takana, että jos virus leviää niin varianttien määrä kasvaa.

Olenko ymmärtänyt väärin?
 
hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On ihan ymmärrettävää, että joku saattoi syksyllä kummastella rokotteiden valmistumisen nopeutta tai montaa muuta asiaa. Nyt ne ovat sitten normalisoituneet, tietoa on ollut joka päivä lisää saatavilla, kerrotaan positiivisia kokemuksia esim. Israel/UK rokotusten vaikutuksista, uutisissa näytetään joka päivä onnellisia mummoja piikki hihassa jne.

Monellahan se argumentti nimenomaan on ollut se, että liian nopeasti ja vähällä testauksella tulivat nuo. Jos se on rehellisesti ollut se argumentti, niin aika loogistahan se on, että näkemys muuttuu, kun rokotteita on annettu jokunen kuukausi ja annettuja annoksia se 350 miljoonaa. Jos itselle olisi tullut vuodenvaihteessa tilaisuus ottaa se rokote, niin olisin minä sen ottanut, mutta olisi se hiukan jännittänyt. Ei se nyt ehkä enää. Ja siinä kohtaa, kun oma vuoro tulee, niin voin ainakin lohduttautua sillä, että jos jotain tulee, niin en ainakaan ole yksin, kun miljardi muutakin on rokotettu.

Optimisti siis tulkitsee rokotevastaisuuden karisemisen niin, että monet olivat loogisen harkinnan jälkeen kaiken tarjollaolevan datan huolellisesti analysoituaan tulleet siihen tulokseen, että luotettavaa osoitusta turvallisuudesta ei ollut, mutta nyt kun datan määrä on kasvanut, jatkoanalyysi on osoittanut, että riskit ovat riittävän pienet suhteessa hyötyihin. Onneksi vanhemmilla tieteenharjoittajilla kokemus on kartuttanut tieteellistä taitoa siinä määrin, että saapuivat tähän tulokseen jo ajoissa ja toimivat näin datalähteinä meille muille, joiltä pitkällinen kokemus analyysistä edelleen puuttuu. Korona-aikaan kun ei mitään saa tehdä, niin ihmisillä on ollut aikaakin perehtyä jokaiseen relevanttiin tutkimukseen henkilökohtaisesti, nuorempien tutkijoiden mahdollisia pieniä kömmähdyksiä hyväntahtoisesti hymähdellen.
 
lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat
^Mikäli variantti pääsee kunnolla leviämään, lienee toinen rokotuskierros edessä joskus ensi talvena. En ole yhtään huolissani, etteikö toimivat rokotteet usealta valmistajalta saada aikaan tätä ja myös tulevia variantteja vastaan. Kuluvan vuoden aikana yleinen valmistuskapasiteetti saadaan muutenkin moninkertaiseksi nykyisestä. -Turhauttavaa tietysti mikäli kokonaisia väestöjä joudutaan rokottamaan säännöllisesti, mutta tämä on pieni hinta, jos yhteiskunta pystytään pitämään avoinna ja talous pyörimässä. -Luonnollisesti riski uusille varianteille ja niiden leviämiselle on pienempi, jahka pandemia saadaan aisoihin..

Jos tähän mennään, miettikää miten kätevä olisi se suomalaisten kehittämä nenäsumuterokote, jonka voisi itse hakea apteekista reseptillä. Olen hämmästynyt jos eivät löydä rahoitusta.
 
F

Flonaldo

Pfizer toimii siis viimeisenä henkivakuutuksena, eli se estää vakavat oireet mikäli tauti pääsee iskemään ja toimii kaikkia variantteja vastaan. J&J ja AZ sitten tuovat vastustuskyvyn, mutta sitä tarvitaan kullekin riittävästi euroavalle variantille omansa. Pziferin kanssa variantit ovat kuin perinteisiä influenssa, mutta jos niiltäkin halutaan välttyä niin tarvitaan noita toisia. Tässä on vielä isompi intressi takana, että jos virus leviää niin varianttien määrä kasvaa.

Olenko ymmärtänyt väärin?
Ei nyt ihan niinkään. Pfizeria tai Modernaa ei ole testattu tosielämässä eri variantteja vastaan, vaan pelkästään käytännössä alkuperäistä versiota vastaan. Sitten on laboratorioissa firmojen itsensä ja eri yliopistojen ym. tekemiä kokeita rokotettujen veren vasta-aineilla pseudovirusvariantteja vastaan. Kuten yllä olevasta twiitistä nähdään, niillä on sitten erilaisia tuloksia.

Niillä rokotteilla, joilla on tehty laajempia kokeita kaikkia versioita vastaan (tai pikemminkin, on käynyt säkä siinä missä kokeet on alunperin valittu tehtäväksi) on nähty, että tehot alkup./britti/brassi tai eafrikka ovat luokkaa 95/85/55.

Briteistä taas isot väestötason luvut kertovat, että yksi annos niin Pfizeria kuin Oxford/AZ:aa toimii brittivarianttia vastaan käytännössä ihan samoin. mRNA saattaa siis tarvita sen toisen annoksen, jotta pääsee maksimitehoonsa. Adenovirus-vektori taas toisen annoksen merkitys on vähäisempi ja se ei nosta tehoa yhtä paljon - mutta tehoste taas todennäköisesti esim. pidentää suojaa merkittävästi. J&J taas ei eroane merkittävästi muista (esim. juuri AZ) kuin siinä, että sitä on valittu testattavaksi vain yhdellä annoksella.

Odotettavaa on siis, että kaikilla rokotteilla teho kärsii varianteista, mutta suojaa on kuitenkin joku ihan hyvä määrä. Jos lähdetään 95 %:sta, jäljelle jäävä teho on suurempi kuin jos lähdetään 85 %:sta - mutta ei niin, että toinen toimii, toinen ei. Yhtä lailla siis kaikki voivat tarvita uusia versioita eri variantteja vastaan. Iso kysymysmerkki on tietysti myös se, että mikä se uusi versio on? Jos nyt aletaan painaa eafrikka-rokoteversiota, saattaa se syksyllä ollakin grönlanti-variantti mikä oikea huolenaihe on.

Ja nyt käytössä tosiaan on nuo ym. kaksi eri teknologiaa, mutta britit esim. aloittavat jo Q2 myös Novavaxin proteiini + adjuvantti rokotteella ja tulossa on myös kokovirusrokotteita (Valneva Euroopassa, kiinalaisilla jo käytössä).
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Thl päivittänyt saapuvien rokotteiden määrää. Kuluvalla viikolla saadaan ainoastaan puolet aiemmin luvatuista ja kun määrä oli pieni muutenkin niin nyt tulee vaan 45000 annosta. Ensi viikolla tulee myös aavistuksen ennakoitua vähemmän eli 80 000 annosta mutta sitten vk 13 luvattu neljännesmiljoona lähes.
 
Jep. Nyt siis rokotettu 683 782 ihmistä. Rokotteita käyttämättä 61 218, eli tällä viikolla pitäisi myös se noin 100k rokotetta saada käytettyä. Ensi viikolla sitten se 80 000 ja toivottavasti tässä kahdessa viikossa ajetaan kapasiteettia ylös niin, että heti viikon 13 maanantaista alkaen on mahdollista tykittää se 230 000/viikossa.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara

Onko näistä muuten jossain olemassa seurantaa alusta alkaen ennuste vs toteuma viikoittain tasolla? Olisi ihan mielenkiintoinen nähdä miten suunnitellusti tuo on edennyt.
 
jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko näistä muuten jossain olemassa seurantaa alusta alkaen ennuste vs toteuma viikoittain tasolla? Olisi ihan mielenkiintoinen nähdä miten suunnitellusti tuo on edennyt.
Olen kerännyt vasta pari viikkoa noita, joten ei ole vielä ihan riittävästi dataa. Mutta viikon 11 lopulle ensimmäinen ennuste kokonaismäärästä oli 998k, nyt 954k. Viikolle 12 vastaava oli 1170k ja nyt 1034k eli joku tai jotkut erät siellä ovat nyt lykkääntyneet. Toivottavasti parin viikon päästä saadaan homma taas kulkemaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Andi

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Huoh, tätini oli tänään kieltäytynyt AZ:n piikistä perustuen IS:n uutisointiin veritulpista.

Vittu kun media ei tunnu tajuavan omaa eettistä vastuutaan
Miten tuo käytännössä menee? Varaat ajan rokotukseen, sinulle kerrotaan silloin että mikä rokote tarjolla ja saat siinä kohtaa sitten kieltäytyä ottamasta sitä? Saako sen jälkeen varata uuden ajan ja toivoa että eri rokotetta olisi tarjolla myöhemmin?

Sanotaan että jollain tasolla ymmärtäisin jos kyseessä olisi Sputnikki
 
Suosikkijoukkue
HIFK

Kuulemma saa tulla uudestaan jos haluaa, että ei ollut homma siinä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös