Korona – vaikutukset elämääsi

  • 53 207
  • 355

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Erittäin vittumainen sairauskierrehän tuosta taudista oli seurauksena ja aika ajoin aika pirun raskasta. Välillä askel eteenpäin parempaan, mutta sitten kaksi taakse. No, aina voisi olla huonomminkin.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Nyt on ensimmäistä kertaa sellainen tunne, että alkaa oikeasti jo tulemaan ensimmäisiä voipumisen tunteita. Se kun tälle ei tunnu tällä hetkellä olevan mitään päätepistettä, alkaa kyllä rassaamaan jo mieltä.

Rokotuksien piti olla se valo tunnelissa, mutta nyt niidenkin saatavuudessa on ilmennyt isoja ongelmia ja koko ajan vaan potkitaan maalitolppia eteenpäin. Ehtiikö virus jo jossain vaiheessa mutatoitumaan sillä tavalla, että tarvitaan jo uusi rokote ennen, kuin edellistäkään on ehditty antaa tarpeeksi?

Kyllä minä tajuan tuon hallituksen aseman, enkä heitä isommin lähtisi kritisoimaan. Pakko heidän on pitää tämmöistä tiukkaa linjaa, mutta tuo on huolestuttavaa, että kellään ei tunnu olevan ajatustakaan siitä, että tämä joskus loppuu.

Kesä on tällä hetkellä vielä ihan täysi mysteeri, mutta jos silloinkin vedetään vielä tätä todella tiukkaa linjaa, niin enpä tiedä, kuinka paljon tuo alkaa jo sitten päätä rassaamaan.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Niin, mitä tässä. Töissä olen saanut käydä normaalisti, puuhailla ja harrastella kaikkien äänivempaimien kanssa normaalisti, ystäviä ja perhettäkin on voinut tavata ja hoitaa sitä kautta sosiaalisia suhteita. Kotkassa ei ainakaan tähän päivään mennessä ole ollut mitään korona hotspottia ja suht normaali päivien kulku on ollut jopa koronaa edeltävään aikaan verrattuna. Ainoa muutos entiseen on, että en juurikaan ole nyt sitten lokakuun pyörähtänyt isolla kirkolla ja en ole nähnyt sitä ystäväpiiriä. Miksi on kuitenkin sellainen helvetin väsynyt olo kaikkeen tähän paskaan mikä koronapandemiana tunnetaan? Ilmeisesti tuli harrastettua itsepetosta ja ladattua ihan liikaa toiveita tähän kevääseen ja nyt on silmä mustana kun korona vetikin oikean suoran. Olisin toivonut siis keväästä sellaista sille ominaista toivon heräämisen aikaa, mutta tuntuu kuin tummia pilviä olisi alkanut kerääntyä sen ylle. Ehkä hieman dramaattisesti ilmaistu kun periaatteessa elämisen edellytykset on suht sillä kantilla kuin aiemminkin. Että mitä vattua tässä valittaa ja tuskailee? Ehkä tulisi olla itselleen armollinen ja katsoa tilannetta vaikka maaliskuussa uudelleen ja vetää sitten angstit päälle sen tiedon valossa, jos aihetta on.
 

pilkku1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Torpedos Hockey
Korona on ollut kyllä itselle mahdollisuus. Lomautus duunista, sijoitusasunnon remonttia ja jos on seinät alkanut kaatuu himassa päälle niin sitten oon siirtynyt saaristoon eteläiselle suomenlahdelle mökkeilemään..
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Korona on ollut kyllä itselle mahdollisuus. Lomautus duunista, sijoitusasunnon remonttia ja jos on seinät alkanut kaatuu himassa päälle niin sitten oon siirtynyt saaristoon eteläiselle suomenlahdelle mökkeilemään..
Toki tämä on nyt tarjonnut aikaa omatoimiseen itsensä kehittämiseen ja jotenkin yks kaks yllättäen tekee töissä ehkä parasta jälkeä ikinä.
 

Spire

Jäsen
Nyt on ensimmäistä kertaa sellainen tunne, että alkaa oikeasti jo tulemaan ensimmäisiä voipumisen tunteita. Se kun tälle ei tunnu tällä hetkellä olevan mitään päätepistettä, alkaa kyllä rassaamaan jo mieltä.

Rokotuksien piti olla se valo tunnelissa, mutta nyt niidenkin saatavuudessa on ilmennyt isoja ongelmia ja koko ajan vaan potkitaan maalitolppia eteenpäin. Ehtiikö virus jo jossain vaiheessa mutatoitumaan sillä tavalla, että tarvitaan jo uusi rokote ennen, kuin edellistäkään on ehditty antaa tarpeeksi?

Kyllä minä tajuan tuon hallituksen aseman, enkä heitä isommin lähtisi kritisoimaan. Pakko heidän on pitää tämmöistä tiukkaa linjaa, mutta tuo on huolestuttavaa, että kellään ei tunnu olevan ajatustakaan siitä, että tämä joskus loppuu.

Kesä on tällä hetkellä vielä ihan täysi mysteeri, mutta jos silloinkin vedetään vielä tätä todella tiukkaa linjaa, niin enpä tiedä, kuinka paljon tuo alkaa jo sitten päätä rassaamaan.
Tämä kuvaa hyvin omia fiiliksiä koronan suhteen. Viime keväänä koko asia oli tietyllä tavalla jännittävää, kun oltiin uuden tilanteen edessä, eikä virus pelottanut enää sen jälkeen kun alkoi olla selvää minkälaisesta taudista on kyse. Lähinnä pelkäsin mitä pandemia merkitsee työtilanteelleni ja (maailman)taloudelle ylipäätään.

Nyt kun rajoitukset jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ilman mitään infoa milloin tämä loppuu, niin alan olemaan voipunut tilanteeseen. Sosiaalinen elämä on kärsinyt tästä selvästi, vaikka yritän pitää sitä aktiivisesti yllä. En edes aiemmin tajunnut kunnolla kuinka suuri henkireikä esimerkiksi matseissa käyminen ja musiikkikeikat olivat.

Eniten vituttaa se, että tämä tulee varmaan olemaan koko kevät ja kesäkin tätä samaa. Yleensä kevät aiheuttaa minulle suurta piristystä ja hyvän olon tunnetta. Lumet sulaa, aurinko paistaa ja tulee lämpimämpää. Nyt ei oikein jaksa kunnolla innostua siitäkään, vähän kuten Individual tuossa edellä kirjoittikin. Jonkinlainen henkinen apatia tästä on seurannut.

Kyllä tästä silti vielä noustaan, toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin :D
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Totta, vuosi alkaa olemaan jo pitkä aika kun on tietyt porukat itselläkin olleet ihan holdissa. Ei näe frendejä samalla tavalla kuin ennen.

Isoin ero arkeen on nyt viimeiset pari kk kun stadin liikuntapaikat meni kiinni, ne on mulle ollut todella iso osa urheilullista arkea jo 30 vuoden ajan. Onneksi yksityiset on auki ja on päässyt esimerkiksi pallopelejä pelaamaan, kuonokoppa päässä kentälle ja siellä sitten normipelit sekä läpän heitot. Saunomiset jää tulevaisuuteen, suoraan kotiin aina kylpemään.

Alkaa itseäkin mietytyttämään koska normalisoituu sosiaalinen elämä, toivottavasti joskus mutta tarkkaa tietoa tästä ei ole. Kaipaan hallille, frendien kanssa syömään ja ehkä kaljapäissä siitä rock-keikalle tai miksipä ei yökerhoonkin koska se tuntuu hyvältä ajatukselta silloin parin promillen humalassa.
Vituttaa tälläistä viihdekäyttäjää, en tykkää juoda kotona enkä juokaan mutta kavereiden kanssa on mukava puuhastella pitkin kaupunkia ja etelä-helsinkiäkin.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Jos nyt ei mennä siihen mitkä ovat niitä ihmiselon välttämättömiä ydintoimintoja, mitkä sitä muuta kivaa, niin heti kun käynnistää youtubesta jonkun keikkavideon, tulee mieleen ajatus, kuinka esihistorialliselta joku 80K ihmistä keikalla vaikuttaa. :) Suorastaan vieraalta ja ehkä tähän nykytilanteeseen peilaten jopa, en tiedä, väärältä? Aivan kuin katselisi jotain John Fordin lännenleffaa.


 
Viimeksi muokattu:

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Yksi ärsyttävä vaikutus on, että saa lähes joka uutislähetyksessä katsoa jotain rokotuskuvaa ja tälleen piikkikammoisena ihmisenä se ei ole kauhean kivaa katsottavaa. Parhaimmillaan on seitsemän eri rokotuspätkää saatu noin kolmen minuutin uutissegmenttiin tungettua. Siinä vaiheessa ei ollut edes rokotukset alkaneet ja ne oli jotain arkistokuvia rokotuksista. Laittaa miettimään, että paljonko tämmöistäkin materiaalia on jollain Ylellä tallella.
 

masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Helkkarin rankka vuosi ollut. Töissä joutuu venymään koko aika enemmän. Poikkeusolojen aikaan yleensä toki jaksaa, mutta vuosi jo takana eikä loppua näy. Päinvastoin, koko ajan kovenee. Kavereita ei pysty näkemään, kaikki tapahtumat peruttu johon itsellä ollut tapana mennä, harrastukset tauolla lähes kokoajan.

Valmistuminen osui itselle juuri ennen kriisiä, työpaikan tai tehtävien vaihto meni jäihin. Koko elämä tuntuu olevan aivan jumissa viimeisen vuoden ajan. Alkaa jo tuntua kyllä todella pahalle. Liikuntaharrastukset sentään auttoivat, mutta ei määräänsä enempää vaan jaksa kotona mitään kuntopiiriä tai juosta/hiihtää.

Tunne kun lähes kaikki tulevaisuuden suunnitelmat viedään pois ja korvaavia ei ole edes näkyvillä on todella paha. Ja tavallaan ei auta edes valittaa. Tiedän kyllä että monella on mennyt nykyiset työtkin alta pois mutta kyllä tämä todella rankalta tuntuu. *pieni asiavirhe korjattu
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei tämä ainakaan tällä hetkellä helpota talvivitutusta, joka on jokavuotinen juttu. Mutta kokonaisuutena menee edelleen ihan kohtuullisesti olosuhteisiin nähden.

Kyllä minä niin odotan sitä päivää, kun tauti todetaan voitetuksi Suomessa. Se vain huolettaa, että ainakin keskustelujen äänensävyistä päätellen ihmisten jaksamisen rajat alkavat tulla tosissaan vastaan. Se yhdistettynä siihen, että lainsäädäntömme ei kykene kovinkaan tehokkaasti torjumaan viruksen maahantuloa, viittaisi vähän siihen, että saamme kokea kunnon epidemiapiikin vielä kevättalven aikana...
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Tässä kun on seurannut pääasiassa Kiurun touhua niin alkaa riittää. Alan siirtyä kohti normaalimpaa elämää. Ja samalla tukemaan enemmän yrityksiä.

Eli poistun jatkossa enemmän kotoa, vietän aikaa ravintoloissa jne. Ei tästä muuten mitään tule. En halua seota yhtä pahasti kuin päättäjät
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Helkkarin rankka vuosi ollut. Töissä joutuu venymään koko aika enemmän ilman mitään lisäkorvausta ja resursseja.

Lisää palkkaa on turha pyytää koska korona. Saa olla tyytyväinen, että saa edes käydä töissä.

Oikeasti alkaa kohta mennä maku rajoituksiin ja säädöksiin. Kevään voin vielä pitää matalaa profiilia mutta kesällä täytyy saada jotain piristystä tähän harmauteen.
 

masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Lisää palkkaa on turha pyytää koska korona. Saa olla tyytyväinen, että saa edes käydä töissä.

Oikeasti alkaa kohta mennä maku rajoituksiin ja säädöksiin. Kevään voin vielä pitää matalaa profiilia mutta kesällä täytyy saada jotain piristystä tähän harmauteen.

Ai perhana. Nyt tuli ajatusvirhe väsyneenä. Tuli pieni korotus viime vuonna, tilanteesta huolimatta. Kokonaisuuten se ei tosin isoa muutosta tee, mutta korjataan nyt jokatapauksessa.
 

SgtMarkov

Jäsen
Alkaa itelläkin jo kiristään kun näitä samoja horinoita on samojen naamojen suusta kuunneltu nyt monta kuukautta putkeen. Avovaimon kanssa vähän keskusteltiin äsken kun hän ei aina oikein ymmärrä mun satunnaista kiukuttelua ja avautumista aiheesta. Ihan hyvä että puhuttiin niin sai palautettua mieleen, että henkilökohtaisella tasolla asiat on kuitenkin ihan hyvin. Ollaan kumpikin saatu pitää työpaikkamme (ja mäkin sain korotuksen, woo) ja omat bänditreenitkin pyörivät normaalisti. Puolison harrastukset ovat olleet tauolla jo kohta kaksi kuukautta mutta ilmeisesti se ei tunnu haittaavan kun hän on sen verran introvertti että viihtyy hyvin kotonakin.

Ulkomaille matkustelu ja festarit/keikat ovat kaiketi unelmia vielä ensi kesän, mutta onneksi salille pääsee treenaamaan aina kun siltä tuntuu. Ja se on varmaa, että jos nää siskokullat saa suljettua salitkin niin en yhen yhtä maskia laita naamaani enää missään tilanteessa.

Kuukausikaupalla tässä on yrittänyt toimia ohjeiden mukaan ja jos siitä kiitoksena on vaan lisää rajoituksia ja vittuilua niin miksi enää edes yrittäisin.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Se kyllä auttaa, että ei mitenkään 24/7 seuraa näitä uutisia. Ei ne vatvomalla tai Kiurua haukkumalla siitä minnekään kuitenkaan muutu. Iltasanomat ja iltalehti ym. vastaavat lehdet totaalipannaan.

Ihan nyt vain siis siltä pohjalta, että minkä itse olen kokenut hyväksi.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Se kyllä auttaa, että ei mitenkään 24/7 seuraa näitä uutisia. Ei ne vatvomalla tai Kiurua haukkumalla siitä minnekään kuitenkaan muutu. Iltasanomat ja iltalehti ym. vastaavat lehdet totaalipannaan.

Ihan nyt vain siis siltä pohjalta, että minkä itse olen kokenut hyväksi.
Pitäisi vain olla nappi noilla sivustoilla joilla pystyisi piilottamaan uutiset jossa Saksalainen tähtiylitieteen monologistiylijohtaja ennustaa syksylle miljoonan tartunnan päivätahtia tai kun Boris Johnson maski päässä, hiukset sekaisin ja helvetin väsyneen ja vihaisen näköisenä ilmoittaa sairasvuoteelta uusista rajoituksista jossa kämpästä ei saa poistua eikä verhoja avata.
 

smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Sen olen huomannut, että kun ei törsää rahaa ravintoloihin, niin käyttöä sille kuitenkin tuntuu löytyvän. Rahastoihin menee paljon isompia summia kuukaudessa ja netistä tulee tilailtua jatkuvasti kaikkea tavaraa. Tuli myös muutama viikko sitten ostettua tuliterä moottoripyörä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupe

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Sen olen huomannut, että kun ei törsää rahaa ravintoloihin, niin käyttöä sille kuitenkin tuntuu löytyvän. Rahastoihin menee paljon isompia summia kuukaudessa ja netistä tulee tilailtua jatkuvasti kaikkea tavaraa. Tuli myös muutama viikko sitten ostettua tuliterä moottoripyörä.

Olet vissiin normaalisti käynyt aika paljon ravintoloissa *hymiö*
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Olen huomannut samaa kuin yllä. Kun en ole lätkämatsiravintolareissuja frendejen kanssa tehnyt niin on jäänyt muutama satku aina ylimääräistä, samoin olen tottunut alennusmyynneistä vaatteet ostamaan. Oli muuten edellisvuosiin verrattuna köyhät Stoccankin alet vuoden vaihteen jälkeen kun sinne kuonokoppa päässä raahasin itseni.
Netistä on tullut ostettua sitten vaikka mitä heräteostoksia useammalla satasella. Ja joo, en prätkää osta mutta auton voisi jossain kohtaa vaihtaa, ei ole suurempaa syytä, huvin vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:

wundermann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LUFC
Laitetaan nyt oman elämän muutoksista kun tuntuu että suurimmalla osalla ei kriisi ole juuri elämään vaikuttanut.

Olen ison hotellin keittiössä vuoromestarina töissä. Edellinen täysi työviikko on ollut viime vuoden maaliskuussa. Sen jälkeen koko aika oltu joko osa-aika- tai kokoaikalomautettuna. Ansionmenetykset tietysti jo tuota kautta lasketaan tuhansissa euroissa. Tietysti se vaikutaa myös kaikkeen muuhun kuten lomakorvauksiin.

Vaimo on työskennellyt tarjoilijana pienessä ravintolassa. Luonnollisessti hänellä sama tilanne. Edellinen täysi työviikko viime maaliskuun puolessa välissä. Sen jälkeen vajaata viikkoa ja lomautuspätkiä.

Meille syntyi ensimmäinen lapsi kaksi päivää sitten. Kiva tietysti että saa olla lapsen kanssa kotona. Ei niin kiva että rahaa on käytettävissä aika saatanan paljon vähemmän kuin normaalioloissa. Nyt tietysti molempien vanhempainrahatkin on pienemmät kuin normaalisti koska edeltävän vuoden tulot on mitä on.

Tavallaan tässä tulee nyt moninkertainen taloudellinen rangaistus valtion taholta koko ajan. Ei siis hirveästi lämmitä kun normaalisti töitä tekevät ihmiset valittavat kun on ikävä kun ei saa elää ihan täyttä elämää.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt tietysti molempien vanhempainrahatkin on pienemmät kuin normaalisti koska edeltävän vuoden tulot on mitä on.
Tämä on kyllä selvä vääryys, että teidän kohdalta vanhempainraha lasketaan äitiyslomalle jäämistä edeltävältä vuodelta. Pitäisi arviointiin mukaan ottaa myös edeltävät vuodet, kun tämä nykyinen vuosi on selvästi poikkeus. Toki tällaista kokonaisharkintaa on mahdoton odottaa Kelalta sekä lainsäätäjiltä.

Onnea kuitenkin perheenlisäyksestä!
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Meillä kävi työpaikalla juuri niin kuin arvelinkin. Eli maskivelvoitteesta tuli nyt sellaista viestiä, että kun siitä saamastamme viestistä siivoaa sen virkamiesjargonin pois ja kääntää tekstin suomen kielelle, niin käytännössä linjaus on tällä hetkellä se, että on aivan sama minkä verran alueella on tartuntoja, niin työnantaja velvoittaa maskien käyttöön.

Kuten sanoin, niin en ole pätkääkään tästä yllättynyt. Joo ymmärrän perustelut työnantajan näkökulmasta, mutta tuntuu tämä vaan ihan helvetin masentavalta, kun kaikkea koko ajan vaan kiristetään eikä loppua näy. Linja on nyt se, että tartuntojen määrä on ihan yhdentekevää. Kyllä on aikamoinen täyskäännös tehty esimerkiksi viime keväästä. Tuntuu että työnantajan puolelta on ollut ihan älyttömän hidasta tähän koronaan reagoiminen.

Kyllähän noihin vähän tottuu, mutta sen 9-10 tuntia noiden pitäminen yhtä soittoa on ihan peräsuolesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös