Korealainen Halla Group Kiekko-Vantaan suuromistajaksi

  • 64 043
  • 150

MasaV

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiaa Kiekko-Vantaa.
En usko minäkään, että sieltä miljoonia vantaalaiseen jääkiekkoon satsattaisiin. Varmasti sen verran satsataan mitä on pakko. Toivottavasti sen verran kuitenkin, että karsinnat ensi vuonna vältetään.

Uskon, että pari korealaista mestistason hyökkääjää tulee. Mutta muille pelipaikoille ei taidot tule riittämään. Sitten voi käydä niin, että miehiä palautetaan Koreaan ja samaa tahtia tulee uusi tulokkaita tilalle.

Onhan ainakin Bewe-Tuuskin kanssa ollut yhteistyötä, että toki Korealaisia voisi sinne laittaa myös kokeilemaan?

Allianssiin ja Tamuun tätä on aivan turha verrata, täysin erilaisesta tapauksesta kyse. Nyt ostajana miljardiliikevaihdon suuryritys, Allianssin tapauksessa oli joku vedonlyöntiskandaaleissa jo aikaisemmin ryvettynyt rikollinen.
 

meiji

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä uutinen.

Aiemmin ei ole Mestistä juuri tullut seurattua paikan päällä, mitä nyt tuli käytyä toissa kaudella siinä K-Vantaa-Sport ilmaispelissä. Nyt jos korealaiset pysyvät Vantaalla useamman kauden, niin tulee varmasti käytyä katsomassa.

On totta, että Mestistä harva nykyisellään arvostaa, mutta mielestäni väärin väittää, että laajemmassa kuvassa tämä korealaisten mukaantulo muuttaisi Mestiksen arvostusta huonompaan suuntaan.

Fakta nyt vaan on se, että Sportin, TuTon ja KooKoon lisäksi en näe Mestiksessä muita kiekkokaupunkeja joilla olisi rahkeita liigaan asti. Harmi toki että siellä pelaa näitä Jyp-akatemioita, jotka tekevät mielestäni enemmän hallaa kuin korealaisten mukaantulo.

Monet ovatkin jo ottaneet kiinni siihen, että ei tämä joukkueen ostaminen ole mitään tavatonta maailman laajuisestikaan. Melkein sama asia mielestäni kuin se, että joku sheikki ostaa ManCityn tai PSG:n ja haluaa sinne tietyt pelaajat pelaamaan, vaikka joukkueilla on omatkin akatemiansa. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että akatemiasta on vaikeampaa nousta edustukseen, mutta myös sitä että akatemia resurssit usein kasvavat. Jalkapallossa varsinkin on melko yleistä eri maiden välinen yhteistyö. Juuri julkaistiin sopimus USA:n ja Ranskan välisestä yhteistyöstä ja esimerkiksi kiinalainen pelaaja on tälläkin hetkellä "oppimismatkalla" Brasilian korkeimmalla tasolla, tuskin pelkästään tasonsa vuoksi. Esimerkkejä on lukemattomia, räikein joka tulee mieleen oli Al-Saadi Gaddafin pelaaminen Serie-A:ssa.

Tällä yhteistyöllä on mielestäni potentiaalia laajemmallakin rintamalla kuin vain urheilullisesti. Itse Soulissa usein käyvänä voin kertoa, että Suomen kaltaiselle pienelle maalle tällaiset suhteet eivät voi tehdä mitään pahaa. Korealaiset, vaikka joutuvat tässä maksajan asemaan, jäävät silti velkaa, ja aasialaisessa kulttuurissa velat yleensä maksetaa korkojen kanssa.

Kiekko-Vantaa käsittääkseni oli menossa juuri taloudellisesti nurin ainakin edustusjoukkueen osalta, joten siinäkään mielessä tämä ei ainakaan pahenna tilannetta. Pelillisesti uskon, että K-Vantaa tulee taistelemaan vähintään samalla tasolla kuin nykyään, enkä usko että vaikka sieltä tulisi 10 pelaajaa niin kaikki heistä pelaisivat otteluissa. Pelkkä treenaaminen "ammattimaisesti" tekee jo ihmeitä korealaisten pelaajien tasolle. Ovat varmasti tulijat myös kovia treenaamaan ja halukkaita oppimaan.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Koska KiVa on KHL-seura? Vuosi, vai kaksi?

Noi rahat olisi kelvanneet tännekin, tuhnuseuralle. Ihan turha sössöttää, kuinka taas Mestistä viedään. Sitä on persraiskattu koko sen elämässäolon ajan ja ei ole yhdellekään seuralle kelvannut kasvu liigatasoiseksi, joten tätä herkkua ja korealaista jerkkua olisi tälläkertaa tarjolla. Saa ottaa nieluun saakka...
 

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Pittsburgh Penguins (Geno <3)
Hohhoijjaa, ainoastaan suomessa tälläne pelleily on mahdollista.

Itse kun olen aina ollut aika pitkälti siinä oletuksessa että liikemiehet, varsinkin nuo aasialaiset ovat aivan helvetin tarkkoja rahoistaan? Monestihan nuo rikkaat on aivan helvetin kitsaita. En jaksa uskoa siihen että nuo korealaiset oikeasti panostaisivat itse Kiekko-Vantaan toimintaan millään tavalla. Kunhan tekevät sen mikä riittää ja that's it. Ja luulenpa että se riittää kun saadaan korealaiset pelaamaan, mikä on tod.näk se perimmäisin tarkoitus.

Eihän KiVa bisnesmielessä todellakaan ole hyvä sijoitus, ja sehän jopa siellä koreanmaalla tiedetään, joten miksi sinne annettaisiin rahaa niin paljon että liiganousu olis mahdollinen? Mitenpä se palvelee koreanpoikia kun ei enää pärjättäiskään? Hohhoijaa, olispa tää pelkkää painajaista.

Ja Lohipoikaa käy sääliks, osanottoni.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olin aiemmin sitä mieltä että tämmöinen olisi syvältä perseestä, mutta kun sitä pohtii, niin mitkä ovat ne riskit tässä?
KiVa ei ole ilmeisesti kiinnostanut suurta yleisöä ennenkään, joten ei tässä korkealta pudota.
Nykyiset suuret pelkäävät tulevansa ohitetuksi?
Korean poika tulee ja vie mestistason naiset?
Tuskin vaasalaisetkaan täällä ovat huolissaan KiVan tulevaisuudesta, vaan ihan omastaan.

En tiedä mitä hyvää tämä voi tuoda, mutta raha ensimmäisenä tulee mieleen. Toivottavasti sitä tulee tarpeeksi, jotta myös KiVa olisi tulevaisuudessa joko suurseura mestikseen tai vaikka liigaseura. Tämä voi onnistuessaan olla todella hyvä juttu ja jos menee pieleen ei siinä kukaan paljonkaan menetä. Low risk...
 

Ma-kE-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
KiVa
Tietenkin ensin pitää nähdä tämä käytännössä, enkä siksi dumaa tätä hanketta vielä täysin, mutta missä joidenkin ihmisten todellisuudentaju on? Puhutaan miljoonabudjeteista ja hallirempoista ihan vakavalla naamalla? Ei Halla ole mikään äkkirikastunut elämänsä K-Vantaata kannattanut nosturikuski, jonka missiona on tehdä KiVasta joku dynastia. Kyllä Hallassa tajutaan bisneksen päälle, eikä ihan varmasti olla heittämässä rahaa kaivoon yhtään enempää kuin on ihan pakko. Näille Korean veljille kyseessä todennäköisimmin sponsorointiin/markkinointiin rinnastettava liiketoimi, jolla pyritään kehittämään näistä korealaisista pelaajista parempia näkyvyyttä vastaan kotimaassa. Ei siihen suunnitelmaan todellakaan kuulu mikään Kiekko-Vantaan juniorituotannon kehittäminen saati sitten jonkun Tikkurilan pikkuladon remontoiminen. Sen takia näillä jätkillä fyrkkaa on, että ne ymmärtävät sen päälle, eivätkä paisko edes itselleen pieniä summia ympäriinsä kuin joku vajaaälyinen.
Korealaisten pelaajien taso on nähty ja se ei yksinään riitä tässä sarjassa juuri nelosketjua pidemmälle tässä vaiheessa. Sitä en tiedä kehittyykö noista itämaan ihmeistä muutamassa vuodessa sitten pelimiehiä Mestikseen. Ehkä, ehkä ei.

Oli niin täyttä asiaa, että pakko lainata koko kirjoitus.

Korea yhteistyö (raha) oli pakkorako. Korea kuittasi Kiekko-Vantaan vanhat velat pois (verottaja mm haki vielä pari viikoa sitten Kiekko-Vantaata konkurssiin. Ja täytyy muistaa, että Kiekko-Vantaa on velkasaneerauksessa joten mitään laskurästejä ei saa tulla/olla, tosin poikkeus vahvistaa säännön. Kiekko-Vantaalla oli koko kauden toimitsija ja tuomari maksut rästissä ja viimeinen karsintapeli Keravaa vastaa olisi jäänyt pelaamatta, jos maksuja ei olisi suoritettu muutama tunti ennen peliä (tämä siis hallilla kuultu huhu). Velkasaneerausjoukkue Kiekko-Vantaan toiminta olisi loppunut ilman Korean rahaa. Näin Korea sai osakkuuden Mestisjoukkueesta.

-Unohtakaa Liiga Vantaa. Ei nyt eikä 10 vuoden päästä.

-Tikkurilan jäähalliin ei tarvitse laittaa yhtään rahaa kiinni. Täysin riittävä ja toimiva halli Mestikseen. Emme ole menossa Liigaan kuten yllä kirjoitin.

- Epäilen että Korealaiset laittaa jatkossa rahaa just sen verran Kiekko-Vantaaseen mikä on pakko. Maksaa Korean pelaajien ylläpidon ja palkan. Eli Korean pelaajista ei tule kuluja Kiekko-Vantaalle. Toki Korean osakkuudesta jäi varmaan rahaa Kiekko-Vantaan kassaan. Ja tarkoitus on, että nämä 10-12 pelaajaa jotka tänne saapuvat pelaavat täällä vuoteen 2018 saakka. Se tiedetään ettei näiden Korean poikien taso vielä riitä Mestikseen, mutta hyöty näistä Korealaisista saadaankin Vantaalla vasta 2-3 vuoden päästä (ehkä). Jatko 2018 jälkeen onkin kiinni sitten tulevasta ja toivottavasti pätevästä toimitusjohtajasta.

-EU:n ulkopuolinen ulkomaalaiskiintiö (myös Mestiksessä) nostetaan sinne kahdeksaan pelaajaa

-Korealaisia on siis joka kokoonpanossa 5-8 pelaajaa

-Kiekko-Vantaalle kasataan Mestiksen kovin ykkösketju. 5-7 kovan luokan nimeä hankitaan (liiga-status). Kiekko-Vantaa siis sijoittaa omat rahat ykköskentän nimekkäisiin pelaajiin.

-Jokeri yhteistyö jatkuu (kakkoskentän jätkillä?), mutta supistuu edellisiin vuosiin nähden.

-Se auttaako Korean raha Kiekko-Vantaan ry A-nuorten toimintaa jää nähtäväksi. Käsittääkseni Koreasta on tulossa muutama A-nuoren ikäinen pelaaja Vantaalle. Tukeeko Kiekko-Vantaa edustus oy jatkossa A-nuoria.

-Mielenkiintoista onkin se voiko Kiekko-Vantaa tippua Mestiksestä jos pelit eivät suju? Korea "kummola" projekti kun tähtää sinne 2018 saakka eikä Suomisarja tue tätä projektia. Ei tipu veikkaan, kabinettipäätös tehty?

Ja kaikki ylläoleva kirjoitus ei perustu mihinkään faktaan vaan kirjoittajan omaan päättelyyn ja huhujen poimintaa viikkojen varrelta. Allaoleva kirjoitus perustuu faktaan.

Ja lopuksi väitän, että Kiekko-Vantaa kiinnostaa niin kotona kuin vieraissa ja sen takaa Mestiksen kovin ja nimekkäin ykköskenttä.

lisätty Iltalehden linkki joka vie Korea Kiekko-Vantaa osakeuutiseen.
Korealaiset ostivat Kiekko-Vantaan osake-enemmistön | Jääkiekko | Iltalehti.fi
 
Viimeksi muokattu:

Steus

Jäsen
Voi perse! Ensin tulee neekerit, jotka vie työt ja naiset. Sitten ne perkeleet ei teekkään töitä. Nyt tulee gangnamstylet ja vie pelipaikat - ja oletusarvonahan on, että pelaavat vielä päin vittua.
Liigaväki on kovin varmaa, että Vantaalle rakennetaan kohta joku Colosseum ja KiVan juniorit saa kaikki omat Daewoon mopoautot, kapteenistolle kaksi. +18 -väki saa Kian farmarit, joihin putkikassi mahtuu mukaasti. Isoimmat farmis-seurat tietty pelkää, että KiVaan ostetaan kaks kenttää malkineita ja ne sitten pyörittelee itsensä vasemmalla kädellä puolin valoin sarjavoittoon. Kolmoskenttä voi olla vaikka KiVan juniorituotannon takana-loistava-tulevaisuus -miehiä, neloseen voi sitten pistää jotain jämäjokereita, jotka jää penkin päähän puremaan tuppea. Muse ainakin jää, vanha tottumus. Voidanneen olettaa, että pelkästään Vaasassa menee kolme bussifirmaa konkkaan jo syyskuun aikana, kun tulevaisuudennäkymät heikkenee hurjaa kyytiä. Kouvolan fanipääty masentuu ja siirtyy katsomaan Kuusankosken Puhdin esityksiä naapurikylään. Mikkelin Sarvisklubi kiertää ympäri Suomen KiVan perässä unohtaen Jukurit ihan kokonaan, on ne korealaiset vaan niin perkeleen kiinnostavia.
Sitten tietty nämä KHL- ja ManC -vertaukset. Voihan vittu. Iso-Kapanenhan jo vertasi Liigaa ja änäriä keskenään, niin kait JA:n liigafaneillakin on joku verrannollinen oikeus vertailla asioita näin.

Eihän tätä projektia suoraan saisi tyrmätä, mutta onhan tämä nyt jo aikamoista vittuilua ainakin Rovaniemen suuntaan, jossa innostusta löytyy, ja vaikkei HCK viimeisessä pelissä kaatuisikaan, niin olisi pienoinen mahdollisuus viedä Konkka-Vantaan paikka Mestiksestä kaudella 2013-2014. Moni onkin jo todennut, että HCK:ssa käyneet gangnamstylet olivat oikeastaan aika perseestä, vaikka olivatkin ns. kärkipelaajia omassa maassaan. Parempihan se olisi ollut pistää vaikka kokonainen joukkue Suomi-sarjaan treenailemaan muutamaksi kaudeksi, olisi sitten katsonut josko noista idän ihmeistä olisi ollut Mestis-tasolle yrittämään. Jos HCK:n JA:laisia on uskominen, niin nämä samsungit ovat kuitenkin kovia yrittämään ja innokkaita, fysiikassa ja pelikäsityksessä vain muutamaa vuosikymmentä perässä. Jos kehitystä olisi tapahtunut, niin olisivatten sitten yrittäneet ihan Mestiksessä asti.
Itseä harmittaa myös Ruutanoiden puolesta, vaikka rumpu olikin kannatustoiminnassa mukana, niin muuten ei heistä juurikaan pahaa sanottavaa ole; värikästä sakkia, ääntä löytyy ja käytös kohdillaan. Saas nähdä miten nämä iloiset veikot jaksavat käydä HMV-korealaisia katsomassa. (Vai voiko sanoa HMV? Onhan Jyp-akoissakin ihan mielenkiintoisia pelaajia, kaikki muuhan siellä vain on perseestä.)
Eihän siinä, kaitpa tämän voi nähdä mahdollisuutenakin; onpahan vähän erilainen joukkue seurattavaksi (en kehtaa väittää, ettei kiinnostaisi käydä katsomassa oman joukkueen pelejä, vaikka vastassa olisikin korealaisia), tavallaan ehkä mielenkiintoisempi uutuus kuin esim. HCK tälle kaudelle (mitään pois HCK:lta ottamatta). Ehkä ne korealaiset eurot sitten hyödyttävätkin vantaalaista kiekkoa pitkää tähtäimellä, ei meikäläisen silmiin ole ainakaan mitään rahoitussuunnitelmia vielä osunut. Kait vantaalaisetkin ovat jotain neuvottelutaitoa ja ahneutta neuvotteluissa osoittaneet..? Kummola vituttaa, oli mukana tai ei. Varmaan oli. Paska jätkä. Ei mulla muuta.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Onko tällä korealaisfirmalla tekemistä sen seuran kanssa, jota Esa Tikkanen valmensi joitakin vuosia sitten? Tuli vaan heti ekana mieleen tästä korea-kytköksestä.

Mielenkiintoinen tilanne tämä kaiken kaikkiaan on. Kiekko-Vantaa kuitenkin tarvitse rahaa ja vaikea uskoa, että nykyisillä pohjilla seura pystyisi ponnistamaan kohti sarjakärkeä.

Mestiksen tilanne on muutenkin hieman sekava. Vaikka sarjan profiili on noussut, silti suurelle yleisölle on erittäin epäselvää, onko nousu liigaan edes mahdollista, vaikka joku seura karsinnassa liigaseuran voittaisikin. Nykyinen karsintasysteemi ei mielestäni ole paras mahdollinen. Kaksinkertainen sarja Mestiksen kärkijoukkueiden ja liigan häntäpään kesken olisi kiinnostavin vaihtoehto.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kyllähän Korealainen raha pelasti K-Vantaan ja jatkossa saattaa mahdollistaa seuran kehittymisen. Toki jos ehtona on peluuttaa Aasian poikia, niin kärkisijoja todennäköisesti ei häätyytetä. Mutta tuleepa talous kerralla kuntoon. Onkos Vantaalla muuten Korea-townia? Olisi hienoa nähdä vähän väriä katsomossa, Korean lippuineen ja ulkomaankielisine huutoineen.

Toki Aasialaisten urheilijoiden kohdalla on aina riski rahanpesusta ja vetovilpeistä. Aika tarkkana saa Mestis, Veikkaus ja kiekkoliitto olla, etteivät pääse tuomaan sopupelejä lätkään.
Mutta jos karikot vältetään, niin Mestiksen kiinnostus kasvaa ja herrojen on pakko tehdä pitkään odotetut karsintasarjojen muutokset niin ylös kuin alaskin päin. Sitä odotellessa
 
Suosikkijoukkue
Helsinki, Savo ja Leijonat
Katsellaan nyt miten projekti etenee, ei mua ainakaan harmita että joku ulkomaalainen yritys ostaa Mestis-jemgin osakkeita. Mitä vikaa siinä oikeasti on?
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Aika looginen kuvio. Kun eivät saaneet omaa joukkuetta Mestikseen kabinettipäätöksellä, niin ostivat sellaisen suoraan.

Toimitusjohtajakin on korealaisten oma mies, joten Korea-kuvio edellä varmasti mennään Vantaalla seuraavat vuodet. Tuskin pääomistajat muutamaan pelaajaan tyytyvät vaan eiköhän siellä ole suurin osa pelaajista korealaisia. Vai onko pelaajamäärästä uutisoitu jo jotain?
 

Joppe K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kiekko-Vantaa
Tässä linkki tuohon Vantaan Sanomien uutiseen, josta tämä keskusteluketju lähti liikkeelle:

korealainen-jattiyhtio-tulee-kiekko-vantaan-osakkaaksi.

Eli 8-10 pelaajaa on tulossa Vantaalle Koreasta ja yhteistyö Jokereiden kanssa jatkuu. Päävalmentajana ensi kaudella jatkaa myös Pekka Kangasalusta. Siinä nuo tärkeimmät tämän hetken faktat. Kaiken kaikkiaan kuvaava koko tilanteesta on myös tuo Helppolaisen lausunto: "Omistajuus mahdollistaa Kiekko-Vantaan toiminnan jatkumisen" eli kuten tuolla edellä jo on kerrottu, niin ilman korealaisten rahoja tuskin Mestistä olisi ensi kaudella enää Valtti Areenalla pelattu.

Nyt vaan jäädään mielenkiinnolla odottamaan Kiekko-Vantaan omaa tiedotetta asiasta, jonka pitäisi ilmestyä tänään. Ja totta kai noita tulevia uutisia noista pelaajasopimuksista, mukana pitäisi olla huhujen mukaan ihan mielenkiintoisia nimiä.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Ihmetyttää kyllä tämä negailu täällä. Miten mestiksen yksi "värittömimmistä" seuroista voisi muka viedä koko mestiksen arvostuksen? Meinaa jos näin olisi, niin kuinka vahvalla pohjalla se yleensäkään on? Ensin taisteltiin korealaisjoukkuetta vastaan hampaat irvessä ja nyt kun sitten mennään markkinatalouden lainalaisuuksien mukaan, niin taas on kauhea vääryys tapahtumassa.

Ja kun sieltä negailun märehtimisiltänne kerkeätte, niin miettikääpä vaikka sellaista vaihtoehtoa, että mestis saisi televisiointisopimuksen, Koreaan. Siellä meinaa sitä väkeä asuu kymmenkertainen määrä, Suomeen verrattuna. Olisiko se nykytilanteeseen verrattuna huononnus vai parannus?
 
KooKoollahan on myös kokemusta näistä Aasian markkinoista, kun tehtiin parin kuukauden yhteistyö Oji Eaglesin kanssa, jonka taustalla vaikuttaa Oji Paper Company, jonka liikevaihto on lähes 1,5 miljardia euroa. KooKooseen tuli pari japskia try-outille ja joista toinen osottautui heti kolmosdivaritason mieheksi. Toinen jannu olisi voinnut olla kovakin kaveri Mestiksessä, mutta sitten oli jotain juttuja mitä en muista ja jannu joutui palaamaan Japaniin.

Mitäänhän tästä nyt ei käteen jäännyt. Todennäköisesti KooKoon olisi pitänyt majoittaa paljon näitä jaappanilaisia rosteriin, että sieltä olisi saatu pientä kolehtia.
 
Eihän tätä hommaa millään estä mutta pitää olla lapsi tai Tosifani jos uskoo että niitä kiinnostaa jonkun suomalaisen seuran kehittäminen pätkän vertaa.
Eli Halla Groupin osakkuus ei siis toisi mitään uutta Vantaan kehittämispolitiikkaan.

Uusi pääomistaja tuo mukanaan ainakin mahdollisuuden paremmasta. Huonompaan suuntaan K-Vantaa ei olisi enää voinut mennä. Joukkueen otteluissa myydään toisen seuran fanituotteita ja ainoa olemassaolon tarkoitus on tarjota peliaikaa liigaseuran junnuille.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Ihan mielenkiintoinen kuvio, vaikea on minun ymmärtää negatiivisten kommenttien määrää. Kiekko-Vantaa olisi saattanut hyvinkin kaatua konkurssiin, mutta nyt on rahoitus (todennäköisesti) turvattu seuraaviksi 5 vuodeksi.

Korealaiset haluavat kouluttaa omia pelaajiaan 2018 olympialaisia varten, ja siihen tarkoitukseen divari on korealaisten nykytaso huomioiden juuri oikea. SM-Liigaan KiVan ei kannata yrittääkään pyrkiä koska siellä ei Korean poika pärjää, mutta toisaalta divari-paikka täytyy säilyttää varman päälle. Tämä logiikka takaa sen että (liian heikkotasoisia) korealaisia ei voi peluuttaa liikaa, muuten uhkaa sarjatason vaihdos alas päin. Toisaalta parin vuoden päästä kaukalossa saattaa jo kurvailla muutama divarivauhdissa hyvinkin vahvasti pärjäävä korealainen jääkiekkoammattilainen.

Jotkut tänne kirjoittavat ovat uhonneet boikotoivansa KiVan pelejä, ja siihen heillä on tietysti täysi oikeus. Tosin ilman korealaista rahaa heille ei mahdollisesti olisi jäänyt mahdollisuutta tällaiseen mielenilmaukseen, koska KiVa olisi hyvinkin saattanut mennä konkurssiin ja sen jälkeen ei kenenkään olisi tarvinut käydä katsomassa niitä pelejä.
 

Steus

Jäsen
Ihan mielenkiintoinen kuvio, vaikea on minun ymmärtää negatiivisten kommenttien määrää. Kiekko-Vantaa olisi saattanut hyvinkin kaatua konkurssiin, mutta nyt on rahoitus (todennäköisesti) turvattu seuraaviksi 5 vuodeksi.

Niinpä niin, ajatella jos olisi konkannut. Mitä sitten?
Oma arvioni on, että karsintasarjasta olisi nostettu kaksi parasta (HCK, RoKi). Tässä olisi hävinnyt KiVa, jonka ongelmat ovat johdannaisia heidän omasta toiminnastaan. Sen sijaan voitolle olisi jäänyt HCK, RoKi ja Mestiksen uskottavuus. Uskottavuus? -> Sarjassa ei olisi pelannut kukaan, joka on ostanut sarjapaikkaansa. Tulee ihan lauantai-iltapäivän koko perheen komediat mieleen, siellä pahikset aina ostaa paikkansa urheilujoukkueisiin tai muihin kisoihin, mutta päätyvät vaikeuksien kautta voittoon. Ikävä kyllä hyvikset voittavat vain elokuvissa.

Ymmärrän toki, että joillain henkilöillä on tunnesiteitä K-Vantaalle, mutta en ole nähnyt yhdenkään liiga-joukkuetta kannattavan korealaisia tukevan kuitenkaan nimenneen KiVaa suosikikseen profiiliinsa. (Pl. PK-seutu) Sen puoleen en ymmärrä tätä tuki-invaasiota projektille, jota lähes kaikki mestistä seuraavat vastustavat.
 

EagleEye

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Paska säkä Vantaan kannalta et Kale & Co on ajanut Team Korean tuloa Suomeen. Onhan tuo melkoinen persetifon esitys Vantaan omille junnuille. 2 kenttää korealaisia, 1 kenttä narrijämiä ja tod. näk ostomiehiä 1 kenttä jos meinaa jotenkin pärjätä mestiksessä. Säälittää Lohifanien puolesta. Tämän jälkeen yhtä persetifon esitystä koko Mestisjohdolta etenkin kun nostaa ulkolaiskiintiötä EU:n ulkopuolelta! VMT!
 
Huonompaan suuntaan K-Vantaa ei olisi enää voinut mennä. Joukkueen otteluissa myydään toisen seuran fanituotteita ja ainoa olemassaolon tarkoitus on tarjota peliaikaa liigaseuran junnuille.

Kyllä mä lähtökohtaisesti kattelen lähialueen junnuja mielummin kuin jotain luultavasti tasottomia korealaisia olympiaprojektissa. Jos tosiaan olisi tullut lappu luukulle niin nythän olemassaolon tarkoitukseksi jää juuri edellä mainittu.

Vaikka eihän asia mua liikuta mutta jos omalle jengille tehtäisi noin sanoisin pitäkää tunkkinne, enhän mä nyt tollasta pelleilyä jää katteleen. Enkä toki voi astua niiden 600 KiVa-fanin housuihin mitä ne asiasta ajattelee.
 

Ribari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puolustava mestari
Ulkomaalaiskiintiö

Aika mielenkiintoiseksi menee tuo sääntö ulkomaalaiskiintiöstä, koreasta on tulossa n.10 pelaajaa ja miten heidän pelioikeidet jakaantuu. Vai tehdäänkö LEX Kummola, joka antaa vantaalle luvan peluuttaa enemmän pelaajia kuin sääntö sallii.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Onko tällä korealaisfirmalla tekemistä sen seuran kanssa, jota Esa Tikkanen valmensi joitakin vuosia sitten? Tuli vaan heti ekana mieleen tästä korea-kytköksestä.

Uskoisin että merkittävän linkki tässä välillä Suomi-Korea on Kai Sointu, jolla on suhteet Koreaan ja kaveri aikanaan oli käsittääkseni järjestämässä korealaista pelaajaa Ilveksen junnuihinkin. Oli muuten Ilveksen paras puolustaja siinä ainoassa ottelussa minkä kaverilta näin. Tämä siitä huolimatta että muistaakseni oli aloittanut luistelun vasta 12-vuotiaana. Jokereissakin pelasi hyvin, mutta sitten katosi kokonaan(eli varmaankin palasi Koreaan).
 

rekufa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ulkomaalaiskiintiöstä en tiedä, onko siitä sääntöä?
Muuten tässä minusta toimitaan aivan markkitalouden sääntöjen puitteissa. Rahaa vastaan on vaikea taistella. Tilanne on mielenkiintoinen kuinka paljon Korealaiset voivat peluuttaa omiaan ilman että sarjasijoitus kärsii ja joutuu karsintavaaran.
Omalle joukkuelle en toivo tällaista ulkomaista sponsoria joka haluaa vain kasvattaa maanmiehistään kiekkoilijoita. K-Vantaa on toinen asia, oliko heillä muita pelastajia. Tietysti harmittaa se että k-Vantaan tilalle olisin mieluummin ottanut vaikka Rokin.
No tätä korealaisaikaa riittänee vuoteen 2018, sen jälkeen K-Vantaan pitäisi pärjätä omillaan, antaahan tämä lisäaikaa. Turhaa lienee pelko että tämä vaikeuttaisi muiden mestisseurojen nousumahdollisuuksia liigaan, Hallalla ei ole k-Vantaalla liiga-intressiä. Kuten on kerrottu tavoitteena on kouluttaa omia pelaajia. Asiana tämä on aivan erilainen verrattuna siihen että sarjan ulkopuolelta olisi sarjaan ängetty korealaisjoukkue jollain Kummola-sopimuksella. Minkäs markkinavoimille teet jos muuten säännöissä ei ole estettä.
Joku kukkahattutäti voisi tietysti tutkia syyllistytäänkö syrjintään jos peluutetaan tietyn maan kansalaisia kansalaisuuden eikä esim pelitaidon perusteella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös