Sibeliuksen viulukonserttoa monet maailmantähdet ovat menestyksellä tulkinneet, mutta aina vaan, vaikka miten monta versiota olen kuullut, tämä Pekka Kuusiston tulkinta vuodelta 1995 on ylittämätön: suomalainen sielunmaisema tavoitetaan täsmälleen oikealla tavalla.
Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Hampus Falkilla on ollut totuttelemista Liigan tiukkaan tuomarilinjaan – Nuorena hän löysi kadonneen peli-ilonsa PuolastaLue lisää »
-
Kanadan Spengler Cup -joukkueessa Liigasta ja NHL:stä tuttuja nimiäLue lisää »
-
Nuoret Leijonat kohtaa harjoitusottelussa Slovakian – Konsta Helenius sivussa kokoonpanostaLue lisää »
-
HIFK:n Melart ja SaiPan Nikkanen suihkuun ja kurinpitoon päähän kohdistuneista taklauksistaLue lisää »
-
Ilves mursi Ranteen ja kotipelikirouksensa Auroraliigassa − "Etukäteen ei voi pelejä pelata"Lue lisää »
-
Ilves osoitti kuuluvansa parhaaseen A-ryhmään – HIFK kaatui huippuottelussaLue lisää »
Kolahtaako klassinen musiikki?
- Viestiketjun aloittaja Puscutractori
- Alkaa
- 30 372
- 198
Suomalainen säveltää, juutalainen johtaa ja venäläinen soittaa, sulassa sovussa. Ja miten soittaakaan. Vaikka yllä oleva Kuusiston tulkinta on hieno niin Vengerovin tulkinnassa on vimmaa ja voimaa, paras kuulemistani. Tämä on se maailma jossa minä haluan elää, rauhassa.
Roger Moore
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ihan hyvin sopii tähänkin päivään (kun tuli 8.12. puolella) kun tänään on Sibeliuksen syntymäpäivä. Ja suomalaisen musiikin päivä.
Mun suosikkini Sibeliuksen sävellyksistä ovat 5. sinfonia ja Kullervo. Niissä on jotain talvista ja alkuvoimaista. Mieskuoro Kullervossa on ihan ylittämätöntä, edes Beethovenin Oodi ilolle ei sykähdytä samalla tavalla, vaikka sekin tuo kylmät väreet selkään.
Ramchester
Jäsen
Musiikki | Apple julkaisee klassiseen musiikkiin keskittyvän suoratoistopalvelun
Palvelu sisältää viisi miljoonaa yksittäistä kappaletta, yhtiö kertoo.
www.hs.fi
Tänään tämä sitten aukesi. Luulin, että täysin turha mutta olin väärässä. Kertakaikkisen hieno sovellus ja vie klassisen musiikin kuuntelun ihan uudelle tasolle.
Applelta huikea kulttuuriteko!
Musiikki | Apple julkaisee klassiseen musiikkiin keskittyvän suoratoistopalvelun
Palvelu sisältää viisi miljoonaa yksittäistä kappaletta, yhtiö kertoo.
Tänään tämä sitten aukesi. Luulin, että täysin turha mutta olin väärässä. Kertakaikkisen hieno sovellus ja vie klassisen musiikin kuuntelun ihan uudelle tasolle.
Applelta huikea kulttuuriteko!
Hieno juttu! Siinä mielessä myös yllättävää, että olen lukenut internetistä että kaikki musiikki olisi pelkkää JVG:tä jos nykyisiin kulttuuritukiin kosketaan.
Kävin viime kesänä Berliinissä. Kun ennakkoon mietin missä haluaisin käydä, yhdeksi must-kohteeksi tuli Berliinin Filharmonikoiden konsertti. Konsertissa jossa kävin, esitettiin Dmitri Shostakovichin seitsemäs sinfonia "Leningrad". Tämä kappale kolahtaa ja lujaa – kuuntelen sen taikka osan sinfoniasta ehkäpä 2-3 kertaa viikossa noin keskimäärin.
Kun kotona Suomessa varasin konserttiin lippuja, huomasin että konsertteja on lähes joka päivä mutta matkani ajalla vain yhdessä konsertissa on tilaa. Hankin sinne liput, itselleni ja matkaseuralleni. Ohjelmassa oli todellakin Shostakovichin seitsemäs sinfonia johon perehdyin hieman jo ennalta. Kävi ilmi että sinfonia on omistettu Leningradin piiritykselle. Shostakovich oli itsekin Leningradissa piirityksen aikana joskin selvisi sieltä pois kesken kaiken. Käsittääkseni sinfonia kuvaa piiritystä ja edelleen käsittääkseni: Shostakovich sävelsi sinfonian alkuosan Leningradissa ja lopun jossakin muualla päästyään Leningradista pois. Yritin kuunnella teosta YouTubesta mutta se vaikutti mitäänsanomattomalta ja synkältä, en jaksanut kuunnella teosta loppuun. Voi, miksi en saa seurata kun iso orkesteri soittaa Vivaldia, Beethovenia, Mozartia tai jotakin muuta tosi hienoa, ajattelin. Miksi kohtaloni on Shostakovich? Näin mietin tuolloin.
No, kun saavuimme paikalle, huomasimme pian että puitteet ainakin ovat kohdallaan. Sali oli valtava, yleisöpenkkejä monissa eri tasoissa ryhmiteltyinä omiin kokonaisuuksiinsa. Orkesteri saapui paikalle, valoja himmennettiin. Orkesteri aloitti soittonsa ja vielä tuolloin en arvannut että kohta koen jotakin suurta. Kun soittoa oli kestänyt tietty hetki, kenties 6-7 minuuttia taikka jotakin sinnepäin, orkesteri hiljeni. Joltakin suunnalta alkoi kuulua rummun rytmikäs taputus, ei voimakkaasti mutta kuitenkin niin että tästä hetkestä käynnistynyt rummutus kuului jatkossa selkeästi kaiken muun musiikin taustalla. Sitten joku puhallin alkoi soittaa, jokin pieni, kenties huilu, soitti sävelmäpätkän joka osoittautui olevan teema. Kun tämä puhallin vaikeni, soittoon vastasi joku toinen puhallin soittaen saman teeman. Seuraavaksi teeman soitti joku suurempi puhallin ja siihen yhtyi useampiakin puhaltimia. Kohta joku pieni puhallin soitti teeman yksin taikka käyden vuoropuhelua toisen puhaltimen kanssa teemaa varioiden. Ja seuraavaksi teeman soitti joku jousisoitin, teemaan yhtyivät eri soittimet yksi toisensa jälkeen. Ja koko ajan pinnan alta kuului rummun rytmikäs taputus. Teema toistui aina vaan, eri soittimet varioivat teemaa, teemaan yhtyi koko orkesteri, sitä soitettiin isosti. Teema sinällään ei ehkä ole erityisen kaunis mutta se iski ja lujaa. Kokemukseni oli aivan ainutkertainen verrattuna niihin kokemuksiin joita olen saanut elämäni aikana kokea.
Ainakin toistaiseksi Shostakovichin seitsemännestä sinfoniasta on tullut osa elämääni. En mitenkään usko että olisin rakastunut kappaleeseen kuten nyt on käynyt ellen olisi kuullut sitä paikan päällä. YouTubesta löytyy kappaleen esitys useiden orkesterien soittamana, näitä olen katsellut ja kuunnellut vertaillen ja yrittäen oppia kappaleen hienouksista enemmänkin.
Kun kotona Suomessa varasin konserttiin lippuja, huomasin että konsertteja on lähes joka päivä mutta matkani ajalla vain yhdessä konsertissa on tilaa. Hankin sinne liput, itselleni ja matkaseuralleni. Ohjelmassa oli todellakin Shostakovichin seitsemäs sinfonia johon perehdyin hieman jo ennalta. Kävi ilmi että sinfonia on omistettu Leningradin piiritykselle. Shostakovich oli itsekin Leningradissa piirityksen aikana joskin selvisi sieltä pois kesken kaiken. Käsittääkseni sinfonia kuvaa piiritystä ja edelleen käsittääkseni: Shostakovich sävelsi sinfonian alkuosan Leningradissa ja lopun jossakin muualla päästyään Leningradista pois. Yritin kuunnella teosta YouTubesta mutta se vaikutti mitäänsanomattomalta ja synkältä, en jaksanut kuunnella teosta loppuun. Voi, miksi en saa seurata kun iso orkesteri soittaa Vivaldia, Beethovenia, Mozartia tai jotakin muuta tosi hienoa, ajattelin. Miksi kohtaloni on Shostakovich? Näin mietin tuolloin.
No, kun saavuimme paikalle, huomasimme pian että puitteet ainakin ovat kohdallaan. Sali oli valtava, yleisöpenkkejä monissa eri tasoissa ryhmiteltyinä omiin kokonaisuuksiinsa. Orkesteri saapui paikalle, valoja himmennettiin. Orkesteri aloitti soittonsa ja vielä tuolloin en arvannut että kohta koen jotakin suurta. Kun soittoa oli kestänyt tietty hetki, kenties 6-7 minuuttia taikka jotakin sinnepäin, orkesteri hiljeni. Joltakin suunnalta alkoi kuulua rummun rytmikäs taputus, ei voimakkaasti mutta kuitenkin niin että tästä hetkestä käynnistynyt rummutus kuului jatkossa selkeästi kaiken muun musiikin taustalla. Sitten joku puhallin alkoi soittaa, jokin pieni, kenties huilu, soitti sävelmäpätkän joka osoittautui olevan teema. Kun tämä puhallin vaikeni, soittoon vastasi joku toinen puhallin soittaen saman teeman. Seuraavaksi teeman soitti joku suurempi puhallin ja siihen yhtyi useampiakin puhaltimia. Kohta joku pieni puhallin soitti teeman yksin taikka käyden vuoropuhelua toisen puhaltimen kanssa teemaa varioiden. Ja seuraavaksi teeman soitti joku jousisoitin, teemaan yhtyivät eri soittimet yksi toisensa jälkeen. Ja koko ajan pinnan alta kuului rummun rytmikäs taputus. Teema toistui aina vaan, eri soittimet varioivat teemaa, teemaan yhtyi koko orkesteri, sitä soitettiin isosti. Teema sinällään ei ehkä ole erityisen kaunis mutta se iski ja lujaa. Kokemukseni oli aivan ainutkertainen verrattuna niihin kokemuksiin joita olen saanut elämäni aikana kokea.
Ainakin toistaiseksi Shostakovichin seitsemännestä sinfoniasta on tullut osa elämääni. En mitenkään usko että olisin rakastunut kappaleeseen kuten nyt on käynyt ellen olisi kuullut sitä paikan päällä. YouTubesta löytyy kappaleen esitys useiden orkesterien soittamana, näitä olen katsellut ja kuunnellut vertaillen ja yrittäen oppia kappaleen hienouksista enemmänkin.
Individual
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Post-rock/ Post-punk
Kyllähän sekin kolahtaa. Kotkassa vielä asuessa tuli käytyä, ei mitenkään aktiivisesti tosin, kuuntelemassa erästä Suomen parasta "bändiä", eli Kymi Sinfoniettaa. Kotkassa ja Kouvolassa ollaan ylpeitä tästä manlaajuistakin mainetta niittäneestä orkesterista. Vuosien varrella upeiksi konserttielämykseksi ovat nousseet Pekka Kuusiston ja Réka Szilvayn esittämät Sibeliuksen Viulukonsertot, Beethovenin 9. sinfonia, jossa mukana Kotkan Kantaattikuoron lisäksi Latvian valtionkuoro ja jonka päätteeksi ihmiset osoittivat varmaan toistakymmentä minuuttia seisten suosiota, itsenäisyyden juhlavuoden konsertti, jossa pääsin kuulemaan Jorma Hynnistä ja sitä kuinka upeasti hänen instrumenttinsa soi vielä siinäkin iässä, Olli Mustonen ja kevyemmän musiikin puolelta Jukka Perkon Charlie Parker-konsertti.
Sulosointuisilta pojilta oli tapana joskus ammoisina aikoina viedä "neuvot" ennen äänenmurrosta, että heidän kuulas äänensä säilyisi, vaikka mikään muu ei sitten säilynytkään. Kastraattilaulajat olivat aikansa supertähtiä ja kerran Kymi Sinfoniettan konsertissa esitettiin sitten kerran teos, joka oli sävelletty tällaiselle äänialalle, mutta miehelle ja sen esitti laulaja, jolla luultavimmin oli kaikki tallella ja siinä jäi kyllä Jarkko Aholat ja Diot kakkoseksi. Mentiin korkealta ja kovaa. Saavutin myös jotain kärsimyksestä, kun kävin Kotkan kirkossa kuuntelemassa Verdin Requiemin suht epämukavilla penkeillä istuen keston ollessa liki 3 tuntia, tai siltä se ainakin tuntui.
Rakkaita teoksia ja tekijöitä on lukuisia, vaikken minä mikään aktiivinen klasarimusiikin kuuntelija ole. ja en tiedä, että voiko elokuvamusiikista puhua tässä yhteydessä, mutta siitä pidän kovin ja ehkä se jollain lailla sekoittuu tuohon orkesterimusiikin diggailuun itselläni. Wendy Carloksen moog-versioinnit Kubrickin Kellopeli Appelsiinissa, Coppolan Ilmestyskirja. Nyt-elokuvan musiikki jne., mutta ehkä se on eri keskustelun aihe. Jos nyt kuitenkin pitäisi poimia yksi löytö, joka nuorisokielellä "päräytti", niin se on tämä:
Tämä teos on synkkä sanan varsinaisessa merkityksessä. Kuin kaikki pahuus maailmassa olisi puristettu yhteen sävellykseen.
Sulosointuisilta pojilta oli tapana joskus ammoisina aikoina viedä "neuvot" ennen äänenmurrosta, että heidän kuulas äänensä säilyisi, vaikka mikään muu ei sitten säilynytkään. Kastraattilaulajat olivat aikansa supertähtiä ja kerran Kymi Sinfoniettan konsertissa esitettiin sitten kerran teos, joka oli sävelletty tällaiselle äänialalle, mutta miehelle ja sen esitti laulaja, jolla luultavimmin oli kaikki tallella ja siinä jäi kyllä Jarkko Aholat ja Diot kakkoseksi. Mentiin korkealta ja kovaa. Saavutin myös jotain kärsimyksestä, kun kävin Kotkan kirkossa kuuntelemassa Verdin Requiemin suht epämukavilla penkeillä istuen keston ollessa liki 3 tuntia, tai siltä se ainakin tuntui.
Rakkaita teoksia ja tekijöitä on lukuisia, vaikken minä mikään aktiivinen klasarimusiikin kuuntelija ole. ja en tiedä, että voiko elokuvamusiikista puhua tässä yhteydessä, mutta siitä pidän kovin ja ehkä se jollain lailla sekoittuu tuohon orkesterimusiikin diggailuun itselläni. Wendy Carloksen moog-versioinnit Kubrickin Kellopeli Appelsiinissa, Coppolan Ilmestyskirja. Nyt-elokuvan musiikki jne., mutta ehkä se on eri keskustelun aihe. Jos nyt kuitenkin pitäisi poimia yksi löytö, joka nuorisokielellä "päräytti", niin se on tämä:
Tämä teos on synkkä sanan varsinaisessa merkityksessä. Kuin kaikki pahuus maailmassa olisi puristettu yhteen sävellykseen.
Viimeksi muokattu:
Kolahtaa ja kovaa, mutta voin sanoa olevani klassisen musiikin osalta ennen kaikkea satunnainen nautiskelija, enkä säännöllinen kuluttaja. Vaikea kuvitella vaikkapa kävelylenkille laittaa klasaria ilmoille, mutta kun promilleja on veressä, niin mikä onkaan parempaa kuin fiilistellä suomalaisia ja ulkomaalaisia klassikoita ja lukea YouTube-kommentteja?
Jos jossain teoreettisessa skenaariossa Helsingistä tulisi itsenäinen valtio, niin tässä ilmiselvä kansallishymni.
Jos jossain teoreettisessa skenaariossa Helsingistä tulisi itsenäinen valtio, niin tässä ilmiselvä kansallishymni.
Straight Edge
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Lukko, Leafs, Jokerit
Mitä neuvoisitte kaltaiselleni (pitkälti) aggressiivisen musiikin ystävälle - mistä klassisen musiikin klassikosta aloittaisin? Aina välillä joku klasaripätkä aikaansaa hyviä väristyksiä, mutta mielelläni ottaisin haltuun laajemminkin. Mikä rytisee ja paukkuu? Mihin voisi kuvitella huutoörinävokalisoinnin kylkeen?
Bach ja Wagner ovat kuulemma oman aikansa heavy metallia.
Tuossa on tuommoinen kokoelma josta en kaikkia ole kuunnellut mutta toimii ihan hyvin. Sitten on tietysti Threnody Hiroshiman uhrien muistolle joka on periaatteessa klassista musiikkia mutta on sitten taas siinä päätä oikeasti piinaavassa päässä kaikkea.
Musorgskin Yö autiolla vuorella:
Tšaikovskin Joutsenlampi on pitkä teos, mutta siitä tietyt katkelmat, kuten tämä:
Viimeksi muokattu:
Hyviä ehdotuksia yllä.
Kyllähän se on todettava, että itänaapurissa klassinen hevi on viety ihan eri tasolle kuin länsimaissa. Liekö siellä eläminen niin ahdistavaa että pahaa oloa on pakko purkaa jotenkin? Edellä jo mainittujen lisäksi löytyvät seuraavat aika tunnetut teokset, joiden perusteella ei olisi kauhean kaukaa haettua väittää, että hevimetalli on itse asiassa keksitty Venäjällä:
Musorgskilta toinen tuhti heviklassikko (jo mainitun Yö autiolla vuorella lisäksi). Johtaa mahtipontiseen koraaliin Kiovan suuresta portista, jota ei tosin koskaan oikeasti rakennettu.
Sergei Prokofjev on mielletty melodisen, sievän ja leikkisän balettimusiikin säveltäjäksi, mutta löytyy häneltä tällaistakin. (Teos on siis Prokofjevin Skyyttiläinen sarja, osa "vihollisjumala ja pimeyden henkien tanssi", vaikka videon kuvassa muuta lukeekin.)
Stravinskilta Kevätuhri on tietysti lyömätön mutta ei suinkaan miehen ensimmäinen hevibiisi:
Tämä sitten on se teos, jota Shostakovitsh ei tohtinut julkaista ennen Stalinin kuolemaa. Scherzo-osa on yleisesti ymmärretty Stalinin kaiken murskaavan hirmuhallinnon musiikilliseksi kuvaukseksi.
Kyllähän se on todettava, että itänaapurissa klassinen hevi on viety ihan eri tasolle kuin länsimaissa. Liekö siellä eläminen niin ahdistavaa että pahaa oloa on pakko purkaa jotenkin? Edellä jo mainittujen lisäksi löytyvät seuraavat aika tunnetut teokset, joiden perusteella ei olisi kauhean kaukaa haettua väittää, että hevimetalli on itse asiassa keksitty Venäjällä:
Musorgskilta toinen tuhti heviklassikko (jo mainitun Yö autiolla vuorella lisäksi). Johtaa mahtipontiseen koraaliin Kiovan suuresta portista, jota ei tosin koskaan oikeasti rakennettu.
Sergei Prokofjev on mielletty melodisen, sievän ja leikkisän balettimusiikin säveltäjäksi, mutta löytyy häneltä tällaistakin. (Teos on siis Prokofjevin Skyyttiläinen sarja, osa "vihollisjumala ja pimeyden henkien tanssi", vaikka videon kuvassa muuta lukeekin.)
Stravinskilta Kevätuhri on tietysti lyömätön mutta ei suinkaan miehen ensimmäinen hevibiisi:
Tämä sitten on se teos, jota Shostakovitsh ei tohtinut julkaista ennen Stalinin kuolemaa. Scherzo-osa on yleisesti ymmärretty Stalinin kaiken murskaavan hirmuhallinnon musiikilliseksi kuvaukseksi.
Orffin Carmina Burana lienee niin ilmeinen, ettei sitä varmaan tarvitse edes mainita. O Fortuna toki se tunnetuin osa, mutta kannattaa kuunnella koko teos.
Tomaso Albinonin Adagio in G Minor on surumielinen hautajaisissa paljolti soitettu teos:
Bela Bartokin Music for Strings, Percussion & Celesta on hyytävää kamaa. Sävellys on tuttu myös Hohto-elokuvasta:
György Ligetillä on mielenkiintoisia äänikudelmia, joita myös Kubrick käytti elokuvissaan.
Goreckin Symphony no 3 (Symphony of Sorrowful Songs) voisi toimia myös:
Kyllä. Tämä Näyttelykuvia oli myös mielessäni. Tämä on itselleni hyvinkin tärkeä teos, osin myös 1970-luvun progesauruksen, Emerson, Lake and Palmerin version. He sävelsivät teokseen sujuvasti mukaan omia osuuksiaan, mistä hyvä osoitus on se, että Popeda julkaisi ELP:n säveltämästä osiosta käännöskappaleen, jonka tekijätietoihin merkittiin säveltäjäksi Musorgski.
Kun ELP teki progeklassikon klassisen musiikin kappaleesta, samaa peliä pelattiin toiseen suuntaan. ELP:n oma progeklassikko Tarkus taipui upeasti sinfoniaorkesterin esittämäksi "klassisen musiikin eepokseksi".
Straight Edge
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Lukko, Leafs, Jokerit
No niin, marinoin päätäni Apocalypticalla tuossa. Nyt alan Excelin täyttöön, ja perkaan linkitettyjä "biisejä" läpi työn ohessa, kiitos kaikille niitä laittaneille!
Giovanni Batista Pergolesin nimi ei kovin usein vilahda klassisten säveltäjien töitä esiteltäessä. Nostan kuitenkin häneltä framille barokkisävellys Stabat Materin, joka hakee kauneudessaan vertaista isompien nimien joukosta vertautuen jopa hetkittäin WAMin Requiemin parhaisiin hetkiin. Pergolesi sävelsi tämän teoksen 1736 vain 26-vuotiaana ja kuoli pian muutaman viikon sen jälkeen tuberkuloosiin. Stabat Materilla tiedetään olleen vaikutusta peräti J.S.Bachiin. Tässä tallenteessa äänet jakaa upeasti sopraano ja kontratenori, alunperin ne oli tarkoitettu kastraateille.
Mitä enemmän vuosia kertyy, sitä enemmän arvostan Sibeliusta ja myös muita suomalaisia klassisen musiikin säveltäjiä. Hienoa ja ainutlaatuista kulttuuriperintöä.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy