Se on selvää, että valtion taloutta pitää sopeuttaa. Ja esimerkiksi työhön kannustamiseen voi joiltain osin sosiaaliturvan leikkaaminen olla viisasta ja kohtuullistakin.Nyt on vain niin, että nykyisillä pelimerkeillä meillä ei ole varaa jatkaa entisenlaista sosiaalitukiaisten jakamista, ja sama koskee montaa muutakin itsessään tarpeellista asiaa läpi valtion tulo- ja menoarvion meno-osan. Toki velkaa voi aina ottaa, ja kyllä sitä on otettukin, ja joudutaan edelleen ottamaan. Ei tuo ”leikkaamisen” kipu tukiaisten nettosaajille ole ainoa kipupiste. Moni muukin rahaa kaipaava asia jää kaipaamaan lisää rahaa. Jatkossa tilanne vielä vaikeutuu nykyisestä, ellei tapahdu käänteentekeviä onnistumisia ja mielellään myös onnekkaita sattumuksia.
Mutta se on kyllä poliittinen valinta eikä mikään välttämättömyys, että sopeutukset näin massiivisilta osin revitään sosiaaliturvasta ja samaan aikaan kyhätään esimerkiksi bensa- ja kaljaveron alennuksia, soteyrityksille lisätukiaisia Kela-korvauksen noston muodossa tai valtion väkivaltakoneistolle (PV ja poliisi) osoitetaan merkittävästi lisärahaa.
Valtion hävittäjähankinnat taannoin olivat hyvä esimerkki. Oli asiantuntijalausuntojen perusteellakin kyseenalaista, tarvittiinko Hornetit korvaamaan 64 uutta hävittäjää vai olisiko vastaava suorituskyky suhteessa aiempaan saatu pienemmälläkin (esim. 48) lukumäärällä. Silti tuossa kohdin yleinen narratiivi oli, että vassarit olivat niitä vastuuttomia, kun pohtivat taloutta turvallisuuden sijaan. Sitten kun puhutaan heikossa asemassa olevien ihmisten toimeentulosta tai hyvinvoinnista vs. julkistalous, vastuullisuus tai vastuuttomuus heittää yhtäkkiä volttia ympäri.