Tämähän olisi hieno juttu, mutta kun EK saa vihiä aiheesta, niin homma loppuu kun seinään. Kokoomus ei tule tekemään mitään irtiottoa EK:n linjauksista ja siinäpä suurin syy että oma ääni ei taida koskaan osua Kokoomuksen ehdokkaalle. Toinen syy on toki suorastaan heikot tai jopa vastenmieliset ek-vaaliehdokkaat Oulun vaalipiirissä.
Toivottavasti Kokoomus ei tee irtiottoa EK:n linjauksista. Jos Marinin hallitus seuraisi EK:n linjauksia esimerkiksi ilmaston osalta, jotain konkreettistakin olisi saatu aikaan. Nyt marinistit siirtävät tehtävät tuleville hallituksille.
"Suomen elinkeinoelämä on ottanut ilmastohaasteen vastaan Euroopan eturintamassa. EK on vahvasti sitoutunut Pariisin sopimukseen ja 1,5 asteen tavoitteeseen".
EU:n Green deal - vihreän kasvun strategia - Elinkeinoelämän keskusliitto
EU:n Green deal -ohjelma kokoaa ilmasto- ja ympäristöasiat hyvin yhteen tarkastellen niitä horisontaalisesti. Markkinaehtoisuuteen pohjautuva ilmastopolitiikka ja päästökaupan edelleen kehittäminen ovat edellytys maailman kunnianhimoisimman ilmastotavoitteen saavuttamiseen EU:ssa.
ek.fi
Kokoomuksen ja EK:n yhteistyö syvenee olettaakseni jatkossa ja ydinsisältöjä ovat ilmastonmuutostoimien lisäksi talous, työllisyys ja maahanmuuttoon liittyvät asiat. Työperäinen maahanmuutto on välttämätöntä ja vaikka Marin on sitä jarruttanut, ei siis tule jatkossa alistua. Tässä olisi paikka laajalle yhteistyölle myös ay-liikkeen kanssa. Kunhan ay-liike luopuisi ensin jarruttamisesta niin ilmastonmuutosasioissa kuin työperäisessä maahanmuutossakin sekä mm. verotuksen laajentamisessa.
Voi sanoa, että ay-liike on nykyään patakonservatiivinen jäänne kun verrokkina on EK. Sama pätee pitkälti vihervasemmistoon Suomessa valitsemallaan linjalla kun verrokkina on Kokoomus.