Kokoomus

  • 1 499 731
  • 12 633

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
No ei sielä pojatkaan saaneet vuosien varrella muuta tehtyä kuin velkaa lisää vaikka oli noususuhdanne ennen vuotta 2008 ja 2011 jälkeenkin. Ei tässä maassa poliittiset päättäjät velanlyhennystä osaa kun saavat muiden rahoilla huseerata.

Puhtaita oikeistohallituksia ei Suomessa ole aikoihin ollut. Mutta riittävän lähellä oli Kok + PS + Kesk vuodesta 2015 vuoteen 2019. Velkaa lyhennettiin suhteessa BKT ja kokonaisverotus laski. Työpaikkoja luotiin kuusinumeroinen määrä. Olisi saatu vielä parempi tulos, jos Suomenssa ay-liike yhdessä vassarien kanssa ei olisi niin määräävässä asemassa talous- ja työllisyyspolitiikassa.

Yritystoimintansa kannattaa viedä minimaalisen verotuksen naapurimaahan kuten Viroon ja sieltä nauttia tulonsa kuten nämä muutkin viisaat tekevät.

Kokoomuksen tavoite on päinvastainen. Yritystoiminnan tulee olla kannattavaa Suomessa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyvä ehdotus Kokoomukselta purkaa VR:n monopoli kaikkialla Suomessa ja siten saamaan parannusta lähijuna- ja joukkoliikenteeseen.

Täysi tuki. Kun vielä Suomessa uskallettaisiin suunniltemallisesti luopua muusta Euroopasta poikkeavasta raideleveydestä, kilpailu kalustolla helpottuisi. Nyt esimerkiksi Saksassa operoiva yritys ei voi hyödyntää kalustoaan Suomessa, koska täällä on Venäjälle sopivat raiteet. VR:n kannalta tilanne on se, että monopolimainen elämä on turvattu, vaikka muodollista kilpailua voi ollakin.

Kyse on myös turvallisuuspolitiikasta sen osalta, että Venäjän kalusto ei olisi jatkossa yhteensopivaa Suomen rautateillä. Mutta asia ei taida olla edes mietinnässä johtuen Suomen ja Venäjän välisistä ja Venäjän kautta tapahtuvista tavarakuljetuksista ja poliittisesta paineesta. Niinpä toive on vain se, että asia tutkittaisiin.
 
Redimor

No tuota...

On olemassa säädettävillä leveyksillä toimivia vaunuja ja toisekseen, aika kätevä se nyt on kuitenkin ollut kuskata sitä tavaraa junalla tuonne itänaapuriin kun ei ole tarvinnut tullissa kikkailla muulla kuin tullimiesten voitelulla.
Sitten kun raide menee viroon ja saksaan suoraan, niin on varmaan aiheellista miettiä mitä leveyttä käytetään?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
No tuota...

On olemassa säädettävillä leveyksillä toimivia vaunuja ja toisekseen, aika kätevä se nyt on kuitenkin ollut kuskata sitä tavaraa junalla tuonne itänaapuriin kun ei ole tarvinnut tullissa kikkailla muulla kuin tullimiesten voitelulla.
Sitten kun raide menee viroon ja saksaan suoraan, niin on varmaan aiheellista miettiä mitä leveyttä käytetään?

Toki, mutta eihän se poista kertomaani kilpailuongelmista ja turvallisuusongelmista. Totesin, että asia sietäisi tutkia. En, että muutos tehtäisiin tässä ja nyt.
 
Redimor

Jäsen
Toki, mutta eihän se poista kertomaani kilpailuongelmista ja turvallisuusongelmista. Totesin, että asia sietäisi tutkia. En, että muutos tehtäisiin tässä ja nyt.
No, siihen nyt menee vielä tovi että tänne saadaan muita toimijoita kuin VR näihin pitkiin linjoihin. HSL on niin vaikuttava toimija jolla on isot tukijat takana mitä jollain pienellä toimijalla Oulussa, että ei näillä pelimerkeillä vielä tarvi odottaa mitään.

Eihän vihreät saaneet edes kumipyöräkuljetuksia vähennettyä Helsigin ja Tornion väliltä vaikka siitäkin pitivät keskustelua yllä edellisellä vaalikaudella. VR hinnoittelee itsensä niin ulos tällä hetkellä rahtien kuljetuksissa, että siihen ei ole varaa kuin kansainvälisillä toimijoilla. Enkä ihmettele ollenkaan, kun kuuntelee miten monta esimiestä on yhdellä veturin kuljettajalla.

Valtion hallinnon alla olevat yhtiöt ovat toiminnaltaan täysiä vitsejä, eikä siihen tule yksikään puolue puuttumaan jatkossakaan koska hillotolppaa on aina jollekin tiedossa niissä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Valtion hallinnon alla olevat yhtiöt ovat toiminnaltaan täysiä vitsejä, eikä siihen tule yksikään puolue puuttumaan jatkossakaan koska hillotolppaa on aina jollekin tiedossa niissä.

Tämä ei pidä paikkaansa. Kokoomus on pyrkinyt yksityistämään mm. Alkoa, ja on osin onnistunut sekä yksityistämisesssä että varsinkin tarjonnan osalta. Posti on listalla ja moni muu. Tätä ennen Neste, Raskone, Altia, Enso, Outokumpu, Rautaruukki, Valmet jne jne. Mainituissa valtio hallitsi yritystä tai tiettyä osaa, kuten Outokumpu ja Rautaruukki teräksen osalta.

Yksityistämisessä kannattaa noudattaa vaikka kaavamaisuutta. Esimerkiksi luonnollinen monopoli kannattaa säilyttää. Yarrow* päätyi tutkimuksissaan siihen, että kun markkinat ovat kilpailulliset, yksityinen omistus johtaa usein tehokkaampaan lopputulokseen kuin julkinen omistus. Jos taas näin ei ole ja yrityksellä on luonnollista monopolivoimaa, ei ole varmuutta siitä, mikä vaihtoehto on paras.

*Yarrow, G. (1986), Privatization in Theory and Practice, Economic Policy, 1, 324–377.
 
Redimor

Jäsen
Tämä ei pidä paikkaansa. Kokoomus on pyrkinyt yksityistämään mm. Alkoa, ja on osin onnistunut sekä yksityistämisesssä että varsinkin tarjonnan osalta. Posti on listalla ja moni muu. Tätä ennen Neste, Raskone, Altia, Enso, Outokumpu, Rautaruukki, Valmet jne jne. Mainituissa valtio hallitsi yritystä tai tiettyä osaa, kuten Outokumpu ja Rautaruukki teräksen osalta.

Hyvinhän siellä yksityistettiin juurikin oikeita toimijoita kuten sähköverkkoa ja sitä Rautaruukkia. Molemmat tuottivat valtiolla hyvin rahaa niin ne yksityistetään ja sitten jätetään kaikki nämä onnettomat velkafirmat itselle kuten Finnair ja VR, joita selitellään jollain omavaraisuudella ja huoltovarmuudella.

Aussit päättää olla jakamatta sähköä tai myyvät yrityksensä venäläisille niin siinä ollaan taas sähköverkon kanssa. Ruotsalaiset sammuttavat terästehtaalta valot niin saa puolustusvoimien tuottajat etsiä rautansa muualta jos joku siinä vaiheessa edes myy.

Poliittisilla päätöksillä tehdään vain ja ainoastaan etuja sidosryhmille, ei kansalaisille tai maalle. Hillotolpat ne on jotka näitä köyhiä päättäjiämme kiinnostaa. Sinne pitäs laittaa oikeasti varakkaita ihmisiä päättämään asioista, heille kun raha ei enää merkitse samalla tavalla.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Poliittisilla päätöksillä tehdään vain ja ainoastaan etuja sidosryhmille, ei kansalaisille tai maalle. Hillotolpat ne on jotka näitä köyhiä päättäjiämme kiinnostaa. Sinne pitäs laittaa oikeasti varakkaita ihmisiä päättämään asioista, heille kun raha ei enää merkitse samalla tavalla.

Olisiko muitakin esimerkkejä kuvaamastasi varakkaiden ihmisten vallasta pyyteettä kansan ja maan eteen kuin Venäjä ja Venezuela?

Palatakseni asiaan, Kokoomus kannattaa yksityistämisiä edelleen, mutta on varmaan jatkossa fiksumpi vaikkapa juomaveden yksityistämisen osalta kuin ennen.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puhuttaessa yksityistämisestä, miten se Kemira -case aikanaan meni? Norjalaiset nostivat heti kaupan jälkeen lannoitteiden hintaa ja samalla maailmanlaajuinen kysyntä kasvoi eikä tarjonta pysynyt perässä, joten myimme kultamunia munivan possun pirkka-hinnalla. Jos pelisilmä olisi ollut kohdallaan, pari vuotta myöhemmin valtio olisi saanut paremman hinnan sekä omistajatuotot nousumarkkinoista. Kuinka helppoa onkaan olla jälkiviisas!

VR:n monopoli olisi varmasti syytä purkaa tai ainakin antaa mahdollisuus haastajille. Itse en heti keksi miksi joku lähtisi lähijunaliikenteeseen haastamaan VR:ää. Kilpailuetua voi olla hankala hankkia koska raidekapasiteetti ei vedä määräänsä enempää ja VR on viime vuosina mennyt toiminnassaan kustannustehokkaampaan suuntaan. PK-seutu voi olla vähän haastellinen mutta ehkä pienempien kaupunkien ympäristössä voisi olla paikka takoa markkinarakoa (kaupungit pääradan varrella) uusien junayhteyksien muodossa.

Varovainen kyllä junaliikenteen yksityistämiselle, mutta jokin varasuunnitelma olisi hyvä olla että nykyinen junaliikenne on olemassa jos yksityistäminen ei menisikään putkeen.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
nämä onnettomat velkafirmat itselle kuten Finnair ja VR, joita selitellään jollain omavaraisuudella ja huoltovarmuudella.
VR on tainnut kuitenkin jakaa viimeiset 5+ vuotta joka vuosi 100miljoonaa osinkoa. Kyllä mulle kelpaisi semmoisesta velkafirmasta omistaa siivu.

VR:n monopolin purkamisessa on sellainen ongelma, että jos raideliikenne on täysin markkinavapaata ja poistetaan kaikki tuet, niin matkustajajunia näkee enää Helsinki-Oulu ja Helsinki-Turku rataosuuksilla. Tavaraliikenteessähän on jo ihan hyvin sohittu VR:n markkinoita.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Hyvinhän siellä yksityistettiin juurikin oikeita toimijoita kuten sähköverkkoa ja sitä Rautaruukkia. Molemmat tuottivat valtiolla hyvin rahaa niin ne yksityistetään ja sitten jätetään kaikki nämä onnettomat velkafirmat itselle kuten Finnair ja VR, joita selitellään jollain omavaraisuudella ja huoltovarmuudella.

Aussit päättää olla jakamatta sähköä tai myyvät yrityksensä venäläisille niin siinä ollaan taas sähköverkon kanssa. Ruotsalaiset sammuttavat terästehtaalta valot niin saa puolustusvoimien tuottajat etsiä rautansa muualta jos joku siinä vaiheessa edes myy.

Poliittisilla päätöksillä tehdään vain ja ainoastaan etuja sidosryhmille, ei kansalaisille tai maalle. Hillotolpat ne on jotka näitä köyhiä päättäjiämme kiinnostaa. Sinne pitäs laittaa oikeasti varakkaita ihmisiä päättämään asioista, heille kun raha ei enää merkitse samalla tavalla.
No jos diggaa kommunismia, jossa yhtiön ainoa funktio on tuottaa veroja valtiolle niin voi katsoa maailmaa noinkin. Ei valtion tai muiden julkisten toimijoiden pitäisi olla omistajina missään yhtiöissä. Yksityistetään kaikki ja alennetaan veroja niin jotkut suomalaisetkin saattaisivat pystyä ostamaan jotain itse, eikä kaikkea tarvitsisi aina myydä ulkomaille.
 
Meidän markkinoilla ja rahavaroilla kaikki tulee olemaan ulkomaisessa omistuksessa ellei yrityksen omistava suku päätä toisin alunperinkin.
Ja se että valtio omistaa jotain ei ole kommunismia, mene vaikka kysymään niiltä ameriikan kapitalisteilta. Valtion pitää turvata oma toimintavalmiutensa eikä olla muiden varassa kriisitilanteissa. Tietenkin jos halutaan että homma menee kuin afrikassa niin opetellaan puhumaan kiinaa että pärjää töissä jos niitä enää sattuu saamaan.
 
Ei kyllä se on aika kommunismia, että julkinen taho omistaa tuotantovälineet. En nyt tiedä miksi Suomen pitäisi säilyä köyhänä maana jossa valtio antaa ihmisille työpaikat jos ei muuten mitään löydy. Sinällään olisi varmasti kiva elää jossain merkantilisitisessa utopiassa, mutta se ei nykyään ihan onnistu kun Suomessa ei voi monia asioita valmistaa itse, vaan pitää kehitellä enemmän immateriaalisia palveluja jonkun perinteisen koneteollisuuden sijaan, kun homman pystyy tekemään halvemmalla joukko heikosti koulutettuja tyyppejä ties missä päin maailmaa.
 
Redimor

Jäsen
Sinällään olisi varmasti kiva elää jossain merkantilisitisessa utopiassa, mutta se ei nykyään ihan onnistu kun Suomessa ei voi monia asioita valmistaa itse, vaan pitää kehitellä enemmän immateriaalisia palveluja jonkun perinteisen koneteollisuuden sijaan, kun homman pystyy tekemään halvemmalla joukko heikosti koulutettuja tyyppejä ties missä päin maailmaa.
Tämähän se ongelma onkin että täällä ihmetellään miten kiinalaiset tekee halvalla kaiken, mutta kun eihän niitä piirilevyjä ja leggingsejä maailmallakaan tehdä käsin, niin mistä se niin älytön ero hinnassa sitten tulisi? Kalliimpi rakentaa robottihalli tänne kuin sinne?
Lisäksi meidän paras myyntituote olisi hyvin jatkokäsitelty puu, mutta täällä keitetään sellua ja viedään raaka-ainetta maailmalle.
Maailmalla tehdään asioita eikä valiteta, kun taas tässä maassa löydetään ongelmia eikä ratkaisuja. Mennään siittä mistä aita on matalin ja myydään koko maa Norjalle niin päästään helpolla. Ne laittaa paikat kuntoon ja saadaan vielä kunkkuki. Sitte ei tarvi enää valittaa köyhyyttä, eiks jeh?
 
Redimor

Jäsen
Olisiko muitakin esimerkkejä kuvaamastasi varakkaiden ihmisten vallasta pyyteettä kansan ja maan eteen kuin Venäjä ja Venezuela?

Palatakseni asiaan, Kokoomus kannattaa yksityistämisiä edelleen, mutta on varmaan jatkossa fiksumpi vaikkapa juomaveden yksityistämisen osalta kuin ennen.
Edellinen presidentti kausi jenkeissä? (huono vitsi, mutta kuitenkin) Eikös hän ajanut oman maansa etua heti oman etunsa jälkeen?
 
molari

Jäsen
No jos diggaa kommunismia, jossa yhtiön ainoa funktio on tuottaa veroja valtiolle niin voi katsoa maailmaa noinkin. Ei valtion tai muiden julkisten toimijoiden pitäisi olla omistajina missään yhtiöissä. Yksityistetään kaikki ja alennetaan veroja niin jotkut suomalaisetkin saattaisivat pystyä ostamaan jotain itse, eikä kaikkea tarvitsisi aina myydä ulkomaille.

Kemira Grow How oli pörssissä, kun yhtiö myytiin, samoin Fortum. Olisihan Grow How:n osuuden (30 %) voinut olla myymättä Yaralle ja myydä osakkeita suoraan pörssissä. Fortumin verkoista olisi taas voinut muodostaa oman pörssiyhtiön ja myydä osakkeita sekä instikoille että yksityishenkilöille. Molemmissa kaupoissa on ollut vahvaa "Kokoomus-osaamista" (Häkämies, Vapaavuori).
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kokoomushan on heräämässä!

Useita hyviä ulostuloja ja aloitteita. Poimitaan alkuun Ben Zyskowiczin ajankohtainen näkemys, jonka mukaan sosialistinen tasa-arvokäsitys ei sovi nykypäivän Suomeen. Oikeusministeri lupasi keväällä selvityksen koronatodistuksen käyttöönotosta, mutta sellaista ei ole tehty. Useissa Euroopan maissa on yhdenvertaisuus voimassa, ja silti on saatu "koronapassi" aikaan, jota voi hyödyntää. Suomessa se ei käy?

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen katkaisisi välittömästi Veikkauksen rahapelituottojen ja järjestöjen saamien avustusten yhteyden. Myös kauppojen, huoltoasemien ja ravintoloiden peliautomaatit pitäisi Mykkäsen mielestä poistaa.

Syykin on selvä: viime vuosien aikana on käynyt yhä selvemmäksi, että monet vaikuttajat, jotka arvojensa puolesta olisivat hyvin huolissaan peliriippuvaisista ja pelaamisen haitoista, varovat tätä aihetta, koska se vaarantaa heille läheisten järjestöjen tulot.

Hallituksen puolesta ministeri Tuppurainen ehti jo hyökkäämään perinteisella vasemmistotavalla eli harhautuksella Mykkäsen esille nostamia näkemyksiä vastaan. Hän vei keskustelun ulkomaisiin peliyhtiöihin - ikäänkuin ulkomaisilla peliyhtiöillä olisi ensimmäistäkään peliautomaattia julkisissa tiloissa Suomessa.

Mykkäsen käsialaa on myös näkemys jo aiemmin talvelta, jonka mukaan sosiaalitukia on leikattava, jotta hyvinvointivaltio tervehtyy. Kokoomus esittää leikkauksia useisiin sellaisiin sosiaalietuuksiin, joita se pitää myös kannustinloukkujen aiheuttajina. Tarkoituksena on sekä saavuttaa suoria menosäästöjä että kohentaa työnteon kannustimia ja nostaa näin työllisyysastetta. Keskustelu tästä jäi vähemmälle, kun vasemmisto ja vihreät nostivat Kokoomuksen Rydmanin ja kumppanit tikun nokkaan, ja myös Kokoomuksen sisällä käytiin keskustelua sen jälkeen mm. Pihan kuplaantuneesta ulostulosta.

Ehkä Kokoomuksessa ollaan syksyllä valmiimpia tuomaan esille omia näkemyksiämme. Kyse on Suomessakin siitä, kuka voittaa ns. Story Warsin somessa ja mediassa. Valtamedia on edelleen tärkeä, mutta yhä enemmän ihmiset hankkivat tietonsa somesta. Ideologisesti Kokoomuksen politiikka on lähes jokaiselta osaltaan kestävämpää kuin hallituksen, joten tästä voittaminen ei jää kiinni.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Hyvää settiä Orpolta

Orpohan on suorastaan jämäköitynyt. Hyvä että pystyy viestimään selkeästi tavoitteensa. Onhan tuo totta, Twitterin pöyristymisporno vie kaiken ajan jos siihen lähtee messiin. Vasemmisto pöyristyy milloin mistäkin sanasta, vaikka suurin pöyristymispornotähti Ville Niinistö onkin nyt eurooparlamentaarikko ja siten vähemmän aktiivinen.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Orpo luettelee mihin kaikkeen persuilla oltava kompromissivalmiutta, jotta hallitusyhteistyö mahdollista. Ilmeisesti olettaa, ettei kokoomuksen tarvitsisi tehdä kompromisseja laisinkaan.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Orpo luettelee mihin kaikkeen persuilla oltava kompromissivalmiutta, jotta hallitusyhteistyö mahdollista. Ilmeisesti olettaa, ettei kokoomuksen tarvitsisi tehdä kompromisseja laisinkaan.
Taktiikkaa, ystävä hyvä, taktiikkaa. Orpon on tärkeä näyttää, että talouspolitiikaltaan vasemmistolainen mutta mamunäkemyksillään houkutteleva PS joutuu joustamaan. Samalla Orpo jo kosiskelee oikeistoblokkia kasaan.

Persujen ja kepun kanssa kokoomuksen on helpompi tehdä kompromisseja kuin Marinin demareiden ja kepun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös