Kokoomus

  • 1 519 042
  • 12 682

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kuten tuonne Yle-ketjuun kirjoitin Eero Lehti on seniili vanhus ja on käsittämätöntä että istuu vielä eduskunnassa. Höperyys näyttää etenevän nopeasti.
En sanoisi Lehteä seniiliksi. Ukko on kuitenkin vielä hyvin mukana yritysmaailmassa, josta hän tietää ilmeisen paljon. Sen sijaan sanoisin Lehteä vastarannan kiiskeksi, joka kerää runsaasti huomiota räväköillä kannanotoillaan.

Lehti on eduskunnassa sen takia, että hän edustaa joillekin äänestäjille suorapuheista, menestyvää ja oikeistolaista vaihtoehtoa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Samaa olisi voinut sanoa kyllä Lehdestä itsestään, kun oli aikoinaan Sukarin Toivon kera Suomen reality-versiossa "Leijonan luolasta"...ei tuo mielestäni uskottavuutta parantanut.
On siinä sellainen iso aste-ero, että Lehti ei ollut tuossa tilanteessa sen enempää ministeri kuin puoluejohtajakaan.

Eero Lehti on meritoitunut ja varakoitunut politiikan ulkopuolella sen verran vahvasti, etten yhtään ihmettele, että hän kokee voivansa varsin riippumattomasti sanoa ja toimia kuten kulloinkin parhaaksi katsoo. Ei Eeroa ihmeemmin hetkauta, jos joku vähän ottaa nokkiinsa ja kannatuskin saattaa samalla kärsiä. Ihan sama, onko hänellä haluja asettua seuraavissa vaaleissa enää ehdolle. Eero Lehti on tavallaan perinteinen karikatyyri patruuna-kokoomuslaisesta, joka on paukutellut menestyksellä useampaa rautaa elämässään, ja jolle politiikka ei ole elämänurakysymys. Politiikka on Eerolle loppujen lopuksi vain sivujuonne elämässä, jonkinlainen vähän vakavampi harrastus ehkä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eero Lehti on meritoitunut ja varakoitunut politiikan ulkopuolella sen verran vahvasti, etten yhtään ihmettele, että hän kokee voivansa varsin riippumattomasti sanoa ja toimia kuten kulloinkin parhaaksi katsoo.

"Stubb ei Jyrki Kataisen tapaan siedä itseään fiksumpia henkilöitä millään osa-alueilla. He kumpikin valitsevat avustajikseen miltei rippikoulun kesken jättäneitä tai siellä edelleen olevia."
”Piirijohtajat ovat täysin etääntyneet kansanedustajan työstä ja arjesta. Stubbilla on ylipäänsä taipumus kerätä ympärilleen enkelikuorolaisia".
”Ne, jotka ovat panneet omat rahansa likoon, toivovat, että Stubb hoitaa paikallisen sopimisen kuntoon ja korjaa talouden rakenteelliset virheet."

Linkissä lisää:

Puoluetoveri Eero Lehti runttaa Stubbin tukijoiden junttakirjeen: ”Stubb kerää enkelikuorolaisia ympärilleen” | Alexander Stubb | HS

Vaikka varmasti hieman värikynää mukana onkin (ja osan siitä jätin pois), vaikea väittää ylläolevien Lehden näkemysten olevan vääriä. Valitettavasti. Lehti sanoo saman asian kuin Carl Haglund, joka ruttasi politiikan nykyjohtajat lähinnä poliittisiksi pelleiksi.

Itse allekirjoitan ytimen niin Lehden kuin Haglundin näkemyksistä. Suomi on ajautumassa todella vaikeaan tilanteeseen, mutta se ei näy oikeastaan mitenkään eri puolueiden johdossa.


 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
On siinä sellainen iso aste-ero, että Lehti ei ollut tuossa tilanteessa sen enempää ministeri kuin puoluejohtajakaan.

Eero Lehti on meritoitunut ja varakoitunut politiikan ulkopuolella sen verran vahvasti, etten yhtään ihmettele, että hän kokee voivansa varsin riippumattomasti sanoa ja toimia kuten kulloinkin parhaaksi katsoo. Ei Eeroa ihmeemmin hetkauta, jos joku vähän ottaa nokkiinsa ja kannatuskin saattaa samalla kärsiä. Ihan sama, onko hänellä haluja asettua seuraavissa vaaleissa enää ehdolle. Eero Lehti on tavallaan perinteinen karikatyyri patruuna-kokoomuslaisesta, joka on paukutellut menestyksellä useampaa rautaa elämässään, ja jolle politiikka ei ole elämänurakysymys. Politiikka on Eerolle loppujen lopuksi vain sivujuonne elämässä, jonkinlainen vähän vakavampi harrastus ehkä.

Ihan tottahan sinä turiset. Mietin vaan sitä, että minään automaationa ei voi pitää sitä, että ministeri pitää itsestään huolta ja kuntoilee reippaasti = huono asia imagolle.

Se nyt on selvää, että Stubb on vienyt asian liian pitkälle, mutta jos valita pitäisi, niin suitsisin hänen sometustaan, ohi kuntoilu-harrastuksen.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ihan tottahan sinä turiset. Mietin vaan sitä, että minään automaationa ei voi pitää sitä, että ministeri pitää itsestään huolta ja kuntoilee reippaasti = huono asia imagolle.

Se nyt on selvää, että Stubb on vienyt asian liian pitkälle, mutta jos valita pitäisi, niin suitsisin hänen sometustaan, ohi kuntoilu-harrastuksen.
En ole Lehden kuntoilukommenteista sellaisenaan samaa mieltä. Sen sijaan näen laillasi pointin enemmänkin siinä, kuinka pääministeri ja puoluejohtaja on hallinnut julkisuutta, ja kuinka hän on suhtautunut julkisuuteen koskien asioita, jotka eivät liity hänen tehtäviinsä sen enempää pääministerinä kuin puoluejohtajana.

On mielestäni kaikin puolin kannatettavaa, että paineenalaista työtä tekevä kiireinen ihminen pitää huolta kunnostaan. Olisin huolestunut, jos ministeri tekisi ympäripyöreitä viikkoja 12-18 -tuntisilla työpäivillä ja kuntoilisi vain sen verran, mitä tarvitaan taksiin ja sieltä pois siirtymiseen. Mutta saatan minä olla huolestunut siitäkin, jos ministerillä tai jopa pääministerillä on aikaa ja kanttia somettaa yhtenään mm. sporttiasioistaan. Katsoisin tuollaista nousukaudellakin viistosti, saati sitten viime aikojen kaltaisessa vähän kehnommassa kelissä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Lepomäki on liberaali sanan varsinaisessa merkityksessä. Kannattaa mahdollisimman suurta vapautta ja valtion pientä roolia. On kehittänyt perustulomallin, jota kutsuu perustiliksi. Tämä on varsin rohkea rakennelma, jossa kansalaiselle annetaan rahaa, mutta myös vastuuta. Olisi ainakin uudistava ja jossain määrin Radikaalikin puheenjohtaja kokoomukselle. Fiksu ja osaava. Eikä mielestäni kovin riidanhakuinen persoona. En vain tiedä ollaanko häneen vielä valmiita Kokoomuksessa saatikka Suomessa. Enkä tiedä luottaisinko ihmiseen fiksuna ja vastuullisena toimijana niin syvästi kuin hän. Ihminen tuppaa aina yllättämään hölmöydellään ja toisin kuin liberaaleimmissa piireissä uskotaan, yksilön fiksuus katoaa helposti joukkojen idiotismiin.

Lepomäki on tosiaan keskittynyt enemmän talouspuoleen, mutta käsittääkseni hän on myös arvoliberaali.
Elina Lepomäki on profiloitunut niin oikealle, ettei hän pahemmin puhuttele Kokoomuksen potentiaalisen äänestäjäkunnan sitä ei-lojaalia ja liikkuvaa osaa, joka voi Kokoomuksen sijasta mennä äänestämään herkästi Kepua tai jopa demareita, jos Kokoomus ei sillä hetkellä jostakin syystä miellytä. Lepomäki on erittäin fiksu ja monessa asiassa jäätävän oikeassa oleva ja kunnon oikeistolainen poliitikko, mutta hänen johdollaan Kokoomuksen olisi todella haastavaa tavoitella jotain yli 20 prosentin kannatuslukemia ainakin nykyhetken perspektiivistä katsoen. Kokoomusväki on asiasta hyvin tietoinen. En usko, että hänellä olisi tulevaisuudessakaan mahdollisuuksia puheenjohtajaksi, jos linja pitää. Sen sijaan muut tehtävät kuten ministerinpaikat ovat Lepomäelle ihan mahdollisia tulevaisuudessa. Vahvatkin salkut.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Itse allekirjoitan ytimen niin Lehden kuin Haglundin näkemyksistä. Suomi on ajautumassa todella vaikeaan tilanteeseen, mutta se ei näy oikeastaan mitenkään eri puolueiden johdossa.
Suomalaisten puolueiden johdossa tuntuvat painavan enemmän sekä henkilökysymykset että varsinkin kannatuslukuihin liittyvä spekulointi, kuin aidot pyrkimykset puuttua maan todellisiin ongelmiin. Jälkimmäinen ei ole niinkään ollut roska Kokoomuksen kuin muutaman muun puolueen silmässä. Sen sijaan mm. Kokoomuksessa tuntuu olevan se tilanne, että johto ei päästä lähimmiksi työtovereikseen tai neuvonantajikseen kovan luokan osaajia ja näyttöjä hankkineita teräviä ihmisiä. Sen sijaan tiimi ja vaikuttajien sisäpiiri kasataan liian herkästi nuorista taputapu-tyypeistä ja "omista tytöistä ja pojista", joiden taholta johdon ei tarvitse pelätä ainakaan haastamista. Ei tuo ole aina ollut tilanne Kokoomuksessa.

En sinänsä moiti esim. nykyhallituksen yritystä tai alunperin paremminkin ultimatumia saada aikaan yhteiskuntasopimus, vaikka tapahtumat ovat saaneet myös absurdeja piirteitä. Tarkoitus on ollut hyvä ja oikean suuntainen, mutta tavat ja eväät sen toteutukseen eivät.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
En sinänsä moiti esim. nykyhallituksen yritystä tai alunperin paremminkin ultimatumia saada aikaan yhteiskuntasopimus, vaikka tapahtumat ovat saaneet myös absurdeja piirteitä. Tarkoitus on ollut hyvä ja oikean suuntainen, mutta tavat ja eväät sen toteutukseen eivät.

Minusta Sipilän strategia oli noin muodollisesti ihan ok: strateginen tavoite, josta yhteisymmärrys hallitussopimuksessa ja sitten sen jyrääminen läpi. Mutta tämän toteutus onkin sitten ollut täysi katastrofi: tavoite itsessään melko ok (tässä euron kuristamassa tilanteessa - joskin julkisiin investointeihin olisi niin pitänyt pyrkiä panostamaan), mutta sitten sitä yhteisymmärrystä ei ollutkaan (mistä mm. seurauksena sote-farssi hallituserouhkauksineen jne.) ja ennen kaikkea Sipilä ja Stubb eivät ole osanneet jyrätä - se vaatii ihan oikeasti taitoa ja ymmärrystä sisäpoliittisesta prosessista ja eri voimakeskuksista. Sipilä ja Stubb ovat kummatkin sisäpoliittisesti erittäin kokemattomia (Stubb on vielä haalinut ympärilleen B-tason neuvonantajia ja ministereitä) eikä Soinia kiinnosta muu kuin kausi ministerimersussa.

Meillä on hallitus, jolla oli periaatteessa ihan vakaa aikomus perustaviin uudistuksiin, mutta erittäin huonot taidot niiden toteuttamiseen. Kärsimme nyt huonosta johtaja-onnesta ja maataan edelleen tulessa.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
En sanoisi Lehteä seniiliksi. Ukko on kuitenkin vielä hyvin mukana yritysmaailmassa, josta hän tietää ilmeisen paljon.

Mahtaakohan tällainen seniiliksi nimittely mahtua vielä hyväksyttävän öyhötyksen raameihin, eli olla vain sitä kovempaa kritiikkiä, mitä poliitikkojen tulee kestää.
 

Fordél

Jäsen
Mutta saatan minä olla huolestunut siitäkin, jos ministerillä tai jopa pääministerillä on aikaa ja kanttia somettaa yhtenään mm. sporttiasioistaan. Katsoisin tuollaista nousukaudellakin viistosti, saati sitten viime aikojen kaltaisessa vähän kehnommassa kelissä.

Nää urheilujutut ja niihin käytetty aika on ihan sivuseikkoja verrattuna siihen, että Stubbin osaaminen ja johtamiskyky eivät vain riitä. Omien luottamus Stubbiin tulee koko ajan alas, kun kuukaudesta toiseen hän joutuu selittelemään milloin mitäkin. Ja selittelyt liittyy vain siihen, että hänellä ei ole hommat hallussa ja langat käsissä. Tähän syy tuskin löytyy urheiluun käytetystä ajasta ja somettamisesta. Itse asiassa pidän voin positiivisena asiana, että myös päättäjät näyttävät mallia liikunnallisesta elämäntavasta. Ei heitä ole liikaa arkkadianmäelläkään. Ihan vaan vinkkinä myös Eero Lehdelle...
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Nää urheilujutut ja niihin käytetty aika on ihan sivuseikkoja verrattuna siihen, että Stubbin osaaminen ja johtamiskyky eivät vain riitä.

Lihavointi siinä mihin itse olen kiinnittänyt viime aikoina huomiota. Esimerkiksi äskeisessä A-Studiossa Stubb heitteli Sotesta sellaista latteuksia joita ei uskoisi asiaa työkseen kymmeniä (satoja?) tunteja vääntäneen puoluejohtajan sanovan, ei vaikka tiedossa on, ettei sosiaali- ja terveyspolitiikka ole Stubbin vahvinta alaa. Stubbin tieteellinen ura ennen politiikkaan tuloa antaa ymmärtää että kyllä hän kiistatta älykäs ihminen on. Politiikassa ollut mukana jo yli kymmenen vuotta, ministerinä kahdeksan. Silti, kun puheeksi tulevat muut asiat kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikka, ei kehitystä tunnu osaamisessa tapahtuneen. Itse ole päätynyt siihen, että Stubbia ei vain yksinkertaisesti kiinnosta ja siksi hän ei jaksa/viitsi paneutua riittävästi muihin asioihin. Hänen olisi kannattanut pysytellä ulkopolitiikan asiantuntijana ja jättää yleispolitiikka muille.
 

Fordél

Jäsen
Itse ole päätynyt siihen, että Stubbia ei vain yksinkertaisesti kiinnosta ja siksi hän ei jaksa/viitsi paneutua riittävästi muihin asioihin. Hänen olisi kannattanut pysytellä ulkopolitiikan asiantuntijana ja jättää yleispolitiikka muille.

Juuri näin. Toisin kuin osa poliitikoista, Stubbhan on erittäin fiksu. Hän on myös sosiaalisesti lahjakas ja hyvin ulospäin suuntautunut. Periaatteessa siis mainiot lähtökohdat poliitikoksi. Häneltä kuitenkin näyttää puuttuvan kiinnostus paneutua laaja-alaisesti eri yhteiskunnallisiin asioihin. Monilta kollegoilta tämä ominaisuus löytyy, mutta heillä puolestaan ei ole välttämättä muita tarvittavia ominaisuuksia, minkä vuoksi jäävät riviedustajiksi.

Ulkoministerinä ja ulkomaankauppaministerinä Stubbilla homma vielä toimi, koska osaaminen riitti ja kantaa tarvitsi ottaa vain hyvin rajattuihin asioihin. Sen sijaan pääministerinä, valtiovarainministerinä ja puoluejohtajana pitäisi tietää lähes "kaikesta" kaikki olennainen. Kahdeksan vuoden aikana, jonka Stubb on ollut mukana kotimaan politiikassa, olisi ollut aikaa perehtyä riittävän hyvin eri asioihin. Aivan kuten on tehnyt moni riviedustaja. Kokoomuksen epäonneksi Stubbilla ei ole nähtävästi ollut intressiä tähän. Stubb ei varmastikaan laskenut sen varaan, että olisi joskus pääministeri tai valtiovarainministeri vaan, että siirtyy ulkoasiainhallinnon asioiden hoidosta suoraan johonkin kv. tehtävään. Esim. komissaarin pesti meni sivusuun, kun Katainen otti ja lähti hallituksesta. Lisäksi Stubb ei näytä olevan kummoinen johtajakaan, joten soppa on valmis. Epäilen, että Stubb jatkaisi kesän jälkeen kokoomuksen puheenjohtaja.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Ongelma on kai se, että ihmiset tietää enemmän Stubbin liikuntaharrastuksista kun poliittisista näkökannoista. Ja ihanitse on Stubb luonut julkisuuskuvansa jatkuvalla somettamisellaan.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Silti, kun puheeksi tulevat muut asiat kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikka, ei kehitystä tunnu osaamisessa tapahtuneen. Itse ole päätynyt siihen, että Stubbia ei vain yksinkertaisesti kiinnosta ja siksi hän ei jaksa/viitsi paneutua riittävästi muihin asioihin. Hänen olisi kannattanut pysytellä ulkopolitiikan asiantuntijana ja jättää yleispolitiikka muille.

Löytyyköhän Suomesta monta tutkintonsa ulkomailla hankkineita poliitikkoja, joita kiinnostaa suomalainen sosiaali-, terveys-, maa- tai metsätalouspolitiikka? Entä miten lähellä Stubb itse on näitä? Onko Stubb jonottanut kipeän lapsen kanssa suomalaisessa terveyskeskuksessa. Kuten Stubb on tänään todennut, ihminen on kehuille perso ja siksi hän ei kai ole ylipäätään ymmärtänyt, että puolueen puheenjohtajan pitää olla kiinnostunut myös tavallisia suomalaisia koskevasta politiikasta.

Olen jo pitkään sanonut, että politiikka on täynnä entisiä oppilaskunnan puheenjohtajia, joilla on tärkeämpää olla mukana esillä politiikassa kuin tehdä politiikkaa.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Stubb: "Toivottavasti kokoomuksessa ei ole käynnissä valtataistelu" | Yle Uutiset | yle.fi

Stubb sanoo että painetta tulee etenkin puolueen oikealta laidalta. Ketäs siellä on Lepomäen ja Lehden lisäksi, minä en tunne kokoomuksen vaikuttajia? Mikäli Vapaavuori ei ole käytettävänä puheenjohtajaksi jäljellä ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja, Harkimolla on yhtä huono ulosanti kuin Antti Rinteellä. Lisäksi mies on puhunut eduskunnassa tasan nolla kertaa eli mitään asiaa tai mielipidettä mihinkään ei ole, tai ei ainakaan halua mielipiteitään julki tuoda.
 

Fordél

Jäsen
Löytyyköhän Suomesta monta tutkintonsa ulkomailla hankkineita poliitikkoja, joita kiinnostaa suomalainen sosiaali-, terveys-, maa- tai metsätalouspolitiikka?

Esimerkiksi Jan Vapaavuori. Ei ole varmastikaan noiden alojen ekspertti, mutta taatusti omaa ihan riittävän asiantuntemuksen mm. sote-politiikasta.
 
Toivottavasti Kokoomus saa oikeistolaisemman puheenjohtajan, kuka onkaan. Eihän näitä nykypuolueita erota mitenkään toisistaan. Särähti lujaa korvaan tuo Stubbin "maltillinen keskusta-oikeistolainen" luonnehdinta linjastaan.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Esimerkiksi Jan Vapaavuori. Ei ole varmastikaan noiden alojen ekspertti, mutta taatusti omaa ihan riittävän asiantuntemuksen mm. sote-politiikasta.

Vapaavuori on opiskellut ja valmistunut Helsingin yliopistosta.

Vuonna 1989 Vapaavuori valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta. Hän on opiskellut myös kansantalouden ja laskentatoimen perusopintoja Svenska handelshögskolanissa ja suorittanut oikeustieteen jatko-opintoja Helsingissä, Uppsalassa ja Haagissa.

Stubb on valmistunut...

vuonna 1993 valtio-opin Bachelor of Arts -tutkinnon Furman University -nimisessä collegessa Yhdysvalloissa ja opintoja Pariisin yliopistossa vuonna 1993. Vuonna 1995 Stubb valmistui maisteriksi (Master of Arts) Bruggen College of Europessa, jossa hän myöhemmin työskenteli vierailevana professorina vuosina 2000–2007.

Molemmat lainaukset Wikipediasta.
 

Fordél

Jäsen
Vapaavuori on opiskellut ja valmistunut Helsingin yliopistosta.

Kyllä, mutta jatko-opintoja ulkomailla. Menee sentään jollain tavalla hakemaasi poliitikkoon. Ja eiköhän niitä löydy ihan varsinaisia ulkomailla koko tutkinnon opiskelleitakin.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kyllä, mutta jatko-opintoja ulkomailla. Menee sentään jollain tavalla hakemaasi poliitikkoon. Ja eiköhän niitä löydy ihan varsinaisia ulkomailla koko tutkinnon opiskelleitakin.

Hain poliitikkoa, joka on lähestulkoon koko opintojen (aikuiseksi tulemisen ajan) opiskellut ja asunut ulkomailla. Vapaavuori ei ole.

Enkä minä Stubbin historiaa minään syntinä, mutta puolueen puheenjohtajaksi ja valtiovarainministeriksi ei mielestäni sovi sellainen, jolla kosketus suomalaiseen elämään on noin vieraantunut kuin Stubbilla. CV on varmasti ihailtavaa luettavaa nuorisopyrkyreille, mutta Kokoomus on vielä toistaiseksi myös paljon muuta.
 

Fordél

Jäsen
Hain poliitikkoa, joka on lähestulkoon koko opintojen (aikuiseksi tulemisen ajan) opiskellut ja asunut ulkomailla. Vapaavuori ei ole.

Enkä minä Stubbin historiaa minään syntinä, mutta puolueen puheenjohtajaksi ja valtiovarainministeriksi ei mielestäni sovi sellainen, jolla kosketus suomalaiseen elämään on noin vieraantunut kuin Stubbilla. CV on varmasti ihailtavaa luettavaa nuorisopyrkyreille, mutta Kokoomus on vielä toistaiseksi myös paljon muuta.

Vaikea se on ulkopuolisen lähteä sanomaan, että mikä on kunkin kosketus suomalaiseen elämään ja kuinka paljon sitä pitäisi olla. Tai mitä edes on suomalainen elämä? Stubb on viettänyt kuitenkin lapsuutensa Suomessa ja koko ajan on ollut vahvat siteet Suomeen. Kahden lapsen isänä varmasti tietää millaista on lapsiperheen arki Suomessa. Okei, massia on normi tallaajaan verrattuna enemmän ja varmaan lapsia on viety terveyskeskuksen sijaan yksityiselle, mutta mitä sitten? Sekin on monen suomalaisen arkea. Tällaisilla asioilla spekulointi on mun mielestä nimenomaan spekulointia ja ihan turhaa sellaista. Stubbin taustalla voi olla hyvä kosketus suomalaiseen elämään ja arkeen tai sitten ei. Olennaista nykyisessä tehtävässä on osaaminen ja johtaminen. Ne valitettavasti kusevat.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tällaisilla asioilla spekulointi on mun mielestä nimenomaan spekulointia ja ihan turhaa sellaista. Stubbin taustalla voi olla hyvä kosketus suomalaiseen elämään ja arkeen tai sitten ei. Olennaista nykyisessä tehtävässä on osaaminen ja johtaminen. Ne valitettavasti kusevat.

Kyllä, kyllä. Mutta jossakin on syy, miksi Stubb ei tunnu pärjäävään sisäpolitiikassa. Jossakin on syy, miksi Stubbia ei kiinnosta muu kuin ulko- ja talouspolitiikka. Minä näen asian niin, että on vaikea olla kiinnostunut asioista, joihin ei ole koskaan ollut kosketusta. Eero Lehtikin sanoi radiossa, että Stubb on väärällä pelikentällä.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
...
Olen jo pitkään sanonut, että politiikka on täynnä entisiä oppilaskunnan puheenjohtajia, joilla on tärkeämpää olla mukana esillä politiikassa kuin tehdä politiikkaa.

Ehdottomasti näin ja kun tämä kuorrutetaan entisillä urheilijoilla ja misseillä, niin katastrofi on valmis.

Muutenkin puolueet pelaavat peliteorian ja suomen yleisen edun kannalta päin persettä, koska oma pää on kaulaa myöten puolueen rukijoiden perseessä. Vangin dilemmassa puolueet valitsevat vasikoinnin 100% varmuudella.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Esim. komissaarin pesti meni sivusuun, kun Katainen otti ja lähti hallituksesta.

Stubb muuten olisi ollut erinomainen ja loistavasti verkostoitunut komissaari - en tosin tiedä miten paljon se olisi Suomea auttanut, kun miehen kiinnostus tuntuu aidosti olevan EU:n tasolla. Stubbillehan tuota virkaa oli pedattu, mutta Katainen tarvitsi sitä katoamistemppuunsa ennen kuin hallituksensa kaikki laskut erääntyivät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös