Eihän tuohon ole ilmeisesti muuta selitystä kuin se, että toivotaan Kokoomukselle mahdollisimman heikkoa puheenjohtajaa.
Eniten minä toivon politiikan paluuta politiikaksi, suoraselkäiseksi omien tavoitteiden ajamiseksi. Sekä Vapaavuori että Stubb edustavat niljakkuutta, perinteistä miehistä puhutaan yhtä ja tehdään toista ämmäilyä.
Risikosta en tiedä, mutta hän vaikuttaa vaihtoehdoista suoraselkäisimmältä. Olisi mukava nähdä puolueilla johtokasvot, jotka voisi identifioida avoimiin päämääriin. Tällainen avoimuus saattaisi herättää politiikan taas politiikaksi ja vähentää suhmurointia. Puhuvia päitä on nähty kylliksi. Vaihteeksi kaivattaisiin vaihtoehtoja, jotka paljastaisivat itsensä.
Luulen että ydinkokoomuslaisiin Vapaavuoressa vetoaa "äijämäinen oikeistolaisuus", tietynlainen pinnan alainen härskiys, jolla ajetaan asioita eteenpäin muista piittaamatta. Viis luonnosta, viis sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Meidän valtamme, meidän oikeutemme.
Epäilen kuitenkin, vetoaako tällainen asenne epävarmoihin äänestäjiin, jotka taistelevat rapistuvassa yhteiskunnassa ja kasvavassa työttömyydessä. On eri asia äänestää ehdokasta, joka kannattaa esimerkiksi yksilön vastuuta realismin ja tutkimustiedon luomissa rajoissa, kuin ehdokasta, joka kannattaa yksilön vastuuta ideologisessa kehyksessä vähät välittäen, millaisia ovat yksilönvastuun reaaliperusteet.
Risikko vaikuttaa ehdokkaista eniten perustelevalta ja tosiasioihin nojaavalta. Vapaavuori ja Stubb ovat minun silmiini silkkaa itsekästä ja ideologista höttöä. Politiikka on tietenkin myös ideologiaa, mutta ideologiaa täytyisi harjoittaa todellisessa maailmassa eikä omassa päässä ja sosiaalisissa fantasioissa.