Koira – ihmisen paras ystävä

[Streider]

Tällaista asiaa tuli mieleen, eli taloudesta löytyy jo kissoja ja kaloja, mutta koiran hankkimisesta ollaan puhuttu.

Itseä kiinnostaisi lapinporokoira, mutta mietin vain mahtaako olla herkkä haukkumaan näin rivariolosuhteisiin.

Susikoirasta (tiedän väärä nimitys rodulle ;)) ollaan myös puhuttu ja oman kokemuksen mukaan kyseinen koira yleensä aina passeli, kunhan kouluttaa hyvin.

Haluisinkin tiedustella palstalaisilta, mitä rotua itse suosittelisitte?

Luontoa tästä läheltä löytyy joten liikunnan saaminen ei ole vaikeaa.

Omasta taloudesta löytyy puolitoistavuotias Staffordshirenbullterrieri, ja erittäin tyytyväinen olen että kyseiseen rotuun silloin pari vuotta sitten päädyttin. Tai rotu päätyi meihin, kun kävimme puolison kanssa kennelissä katselemassa. Aikaisempaakin kokemusta kyseisistä vesseleistä löytyi sen verran mitä yhdellä kaverilla staffi oli, ja kyllä ovat vaan mukavia. Sopii näin kerrostaloonkin loistavasti, kun ei hauku lainkaan. Tai joskus yrittää, muttei nämä sitä oikein osaakkaan :P
Koulutuksen kanssa rotu ei ehkä ole joidenkin mielestä helpoimmasta päästä, mutta eipä täällä ole uroskoirasta huolimatta vaikeuksia ollut. Samalla tavalla se luonnistuu kuin muidenkin rotujen kanssa, johdonmukaisesti ja sitä rataa. Kyllähän uroskoira jossain vaiheessa kokeilee rajojaan ja sitä että kuka on kuka. Täällä sitäkään ei kyllä ole tapahtunut, jotenkin helppo koira tuli taloon, kun ekasta yöstä asti nukkunut kiltisti yksin eteisessä :D eikä muutenkaan minkäänlaisia ongelmia. Mitä nyt perso kaikelle mitä ihmiset syö, kun sen on oltava parempaa kuin omat nappulat.

Kompaktin kokoinenkin koira Staffi on, ja ihmisrakas. Helppohoitoinen lyhyen turkin ansioista myöskin. Enpä nyt paljon huonoa keksi sanoa, ehkä se, etteivät yleisesti ottaen ole parhaimpia rotuja tulemaan toimeen muiden koirien kanssa. Meillä ei näin kyllä ole ollut, mutta muutoin noin uroskoira/uroskoira - kohtaamiset ei ole aina helppoja. Koirapuistoon ei siis ehkä kannata lähteä, parempi olla kokeilematta kun katua. Meillä ei kuitenkaan ole ollut ongelmia käydä leikkimässä muiden koirien kanssa, tai anoppilassakaan ei ole ollut ongelmia vaikka viikonkin verran samassa talossa toisen koiran kanssa oltu. Lähinnä ongelma on se, että jos se vastapuoli on vähänkin agressiivinen eikä pidä kovista leikeistä, staffi kyllä tarvittaessa puolustaa itseään. Entinen taistelukoira kun rodultaan on.
Me olemme totuttaneet koiran jo pennusta asti muihin koiriin ja käyty leikkimässä aina kun mahdollista, siinä se tottuu ja oppii olemaan muidenkin koirien seurassa rähisemättä. Toisin kuin isovanhempieni saksanpaimenkoira, joka ei meidän staffia siedä, joka vain haluaisi mennä tutkimään vanhaa herraa. Kasvatuksesta se on kiinni, sellainen koira kuin omistajansa, sanovat. Pidän sitä kyllä paikkaansapitävänä fraasina, vaikka luonnevikaisiakin koiria löytyy. Niin löytyy kyllä omistajiakin.

Kannattaa kuitenkin tutustua rotuun! Kissan kanssa meidän koira on tullut toimeen hyvin, ajattelin vain kertoa jos taloudesta sellainenkin löytyy. Yksilöitähän kaikki koirat ovat, mutta yleisesti ottaen mukava rotu tämä on.

Terveisin onnellinen Staffin omistaja.

 

[huskis]

Itseä kiinnostaisi lapinporokoira, mutta mietin vain mahtaako olla herkkä haukkumaan näin rivariolosuhteisiin.

Täältä löytyy kohta 3 vuotta täyttävä porokoira. Haukkuuhan tuo, mutta ei räkytä. Ja silloin kun haukkuu, niin haukkuu todella kuuluvasti, pitäähän poropaimenella ääntä olla. Pentuna tykkäs käyttää hampaita, ihan kaikkeen. Meni keittiöstä uusiksi aika paljon... ja aktiviteetin puutteesta ei ole ollut kyse. Pienestä asti harrastettu agilityä ja tokoa. Sinänsä kiva reenikaveri, että oppii nopeasti ja haluaa oppia ja on myös fyysisesti tutkituilta osin terve (silmät, lonkat, kyynärät). Pelkäksi sohvakoiraksi ei sovellu, mutta osaa ottaa myös rennosti. Kova pusutteleen ja tykkää olla paijattavana.

 

[gebardi]

...Itselläni on labradorinnoutaja uros ja tämä yksilö ei ainakaan hauku kovinkaan paljoa. Noutajille ominaista on ääretön sosiaalisuus. Toisaalta se on hyvä juttu, mutta toisaalta huono juttu. Mitään vahtikoiraa noutajista tuskin saa, koska nämä koirat tuppaavat toivottamaan kaikki vieraatkin ihmiset riemulla tervetulleiksi. ...

Tästä labriksen vartioinnista tuli yksi hauska, tai kellä oli hauskaa ja kellä ei, poikkeus mieleeni. Meidän edesmennyt labriksemme oli varsin tyypillinen labris. Rauhallinen ja hirveän ihmisystävällinen. Yksi päivä meille tuli öljylämmittimen korjaaja, ja koska ketään ei ollut kotona oli koira siellä yksin. Isäni oli sanonut korjaajalle että on siellä labris, mutta se ei tekisi pahaa kissallekaan. Joopa joo ja niinpä niin. Korjaaja tuli ulko-ovesta sisälle niin koira oli samantien nilkassa kiinni eikä päästänyt irti vaan jos yritti siirtää jalkaa niin ote vaan tiukkeni. Korjaaja oli ns. kuset housussa ja mietti että mitä hemmettiä tässä nyt tekisi, silloin kun ei vielä kännyköitäkään ollut. Lopulta hän tajusi antaa avaimia koiralle haistettavaksi mitkä isäni ole hänelle antanut. Koira päästi samantien irti ja niin saatiin korjaustyöt tehtyä. Koira piti seuraa tietty häntää heiluttaen.

Tulipas koiraa ikävä vaikka siitäkin aika on jo jättänyt liki kymmenen vuotta sitten.

 

[Surukuku]

Tällaista asiaa tuli mieleen, eli taloudesta löytyy jo kissoja ja kaloja, mutta koiran hankkimisesta ollaan puhuttu.

Itseä kiinnostaisi lapinporokoira, mutta mietin vain mahtaako olla herkkä haukkumaan näin rivariolosuhteisiin.

Susikoirasta (tiedän väärä nimitys rodulle ;)) ollaan myös puhuttu ja oman kokemuksen mukaan kyseinen koira yleensä aina passeli, kunhan kouluttaa hyvin.

Haluisinkin tiedustella palstalaisilta, mitä rotua itse suosittelisitte?

Luontoa tästä läheltä löytyy joten liikunnan saaminen ei ole vaikeaa.

Pitkän kokemukseni perusteella voin lämpimästi suositella noutajia, kultsia tai labbista - ja niistäkin kultainen noutaja on minusta se suositeltavampi vaihtoehto: kauniimpi ja sopeutuvampi eikä pelkää kylmiäkään kelejä talvella.
Schäferiä (= "susikoira") en hankkisi ainakaan ensimmäiseksi koiraksi, sillä rotu on selkeästi vaativampi kouluttaa ja hallita kuin esim. mainitut noutajat, joille riittää mainiosti nk. perustottelevaisuuskoulutus niiden vahvan miellyttämisenhalun johdosta. Kokemuksesta voin sanoa, että kun välit (= luottamus, kontakti) koiraan ovat kunnossa, kultsia voi ohjata ihmisten joukossa helposti ilman hihnaa sanomatta sanakaan pelkästään kasvojen ilmeillä. Ko. tekniikka on joskus aiheuttanut aika hupaisiakin tilanteita ihmisten sitä kummastellessa => ajatustenlukuefekti.

Vahtikoirana noutajat eivät ole omimmillaan, eivät esim. juuri hauku, mutta kokonsa puolesta ne ovat kuitenkin jo varteenotettavia ja "oman laumansa" puolustajina reagoivat siinä kuin muutkin eli kertovat tarvittaessa selkeästi, missä rajat kulkevat.

Pentu kannattaa (pitää) ottaa ehdottomasti vain Kennelliiton hyväksymiltä kasvattajilta, jotta vältyttäisiin ikäviltä yllätyksiltä lonkkien ja/tai kyynärnivelten suhteen, jotka ovat olleet tämän rodun riesana.

 

[Möksy]

Pitkän kokemukseni perusteella voin lämpimästi suositella noutajia, kultsia tai labbista - ja niistäkin kultainen noutaja on minusta se suositeltavampi vaihtoehto: kauniimpi ja sopeutuvampi eikä pelkää kylmiäkään kelejä talvella.

Niin, kauneus on katsojan silmässä... Kultsi on hoikempirakenteisempi ja labbis on rotevampi, varsinkin näyttelylinjaiset rodun edustajat. Noutajusta ainakin kultsit ja labbikset (muista noutajista ei ole oikein kokemuksia) sopeutuvat hyvin kylmiin olosuhteisiin kaksoisturkkinsa ansiosta. Tämä tarkoittaa sitä, että karkean päällyskarvan alla on pehmoinen karva, joka suojaa koiraa kylmyydeltä ja ihon kastumiselta. Oli ulkona sitten miten kylmä tahansa, niin ennemmin sieltä isäntä sisälle haluaa kuin noutaja.

 

[PePo_17]

Täältä löytyy kohta 3 vuotta täyttävä porokoira.

Hitto, tämähän on ihan kuin omaa tekstiä kun vaihtaa roduksi Keeshondin. Meillä herra on vajaa puolitoistavuotias ja oli pentuna todellinen pain in the ass. Pieniä piikkihampaitaan kokeili kaikkeen. Mitään isompia eikä korvaamattomia tuhoja onneksi tullut.

Ainoa vielä harmillinen ominaisuus on ylenmääräinen vahtiminen. Se ilmenee kotioloissa ohikulkijoiden haukkumisena ja lenkilläkin muiden koirien sietäminen on nollatoleranssilla. Noita ominaisuuksia pitäisi vielä hioa.

Tokoa tai agilitya en ole kokeillut, pitäisi ensin saada turri olemaan haukkumatta muita koiria.

E: kirjoitusasun korjaus

 

[huskis]

Tokoa tai agilitya en ole kokeillut, pitäisi ensin saada turri olemaan haukkumatta muita koiria.

Ei tartte, johonkin reeniryhmään tai kurssille mukaan vaan mikäli harrastaminen kiinnostaa. Siellä sitä oppii oleen muiden koirien seassa.

 

[Nurmijärven Peto]

Perheeseemme kuuluu belgianpaimenkoira(tervueren) ja venäjänvinttikoira. Belgi haukkuu vain, jos ovikello sattuu soimaan. Muuten on mukavan hiljaista meidän kämpässä. Alamummolle kysymys: mikä vinttikoira perheessänne on??

 

[Alamummo]

Perheeseemme kuuluu belgianpaimenkoira(tervueren) ja venäjänvinttikoira. Belgi haukkuu vain, jos ovikello sattuu soimaan. Muuten on mukavan hiljaista meidän kämpässä. Alamummolle kysymys: mikä vinttikoira perheessänne on??

Meillä on galgo, espanjalainen vinttikoira. En kirjoita espanjanvinttikoira, koska koira on rescue-koira, eikä sillä ole papereita.

Edit: tuossa vielä kuvaus http://en.wikipedia.org/wiki/Galgo_Español

Edit2: Tarkennan vielä tuohon alkuperäisen kysyjän kommenttiin viitaten, että mikäli joku oikeasti harkitsee rescuegalgoa kotiinsa, niin kannattaa muistaa niiden olevan metsästyskoiria ja ne eivät ole ihan riskittömiä kissaperheessä. Tiedän parikin tapausta, joiden metsästysvaistot ovat kuukausien rauhallisen rinnakkaiselon jälkeen heränneet kissalle murheellisin tuloksin.

 

[Knower]

Meillä on galgo, espanjalainen vinttikoira. En kirjoita espanjanvinttikoira, koska koira on rescue-koira, eikä sillä ole papereita.

Kas kas, meidän perheestä löytyy myös galgo ja tämä versio on ihan espanjanvinttikoira, Suomessa syntyneestä pentueesta. Allekirjoitan kyllä hiljaisuuden ainakin meidän edesmenneen salukin ja nykyisen galgon kohdalla. Tosin pentuna meni hetki tuossa yksinolon harjoittelussa ja tuolloin ääntä riitti - salukilla palohälytys -tyyppisesti ja tällä galgolla aivan infernaalisella haukkumis-rääkymisenä. Aikuisena kuitenkin olleet hyvin hiljaisia ja rauhallisia sisällä.

Vähäistä kokemusta omaavalle en kyllä noita vinttikoiria suosittele. Erittäin vaativia liikutettavia (remmilenkit eivät riitä), erittäin vaativia ruokittavia, herkkiä, varautuneita vieraita kohtaan ja muutenkin usein hemmetin outoja. Aikaisemmin perheessä ollut pari labradorinnoutajaa ja nämä vinttikoirat ovat kyllä ihan ulkoavaruudesta niihin verrattuna.

 

[Alamummo]

Kas kas, meidän perheestä löytyy myös galgo ja tämä versio on ihan espanjanvinttikoira, Suomessa syntyneestä pentueesta. Allekirjoitan kyllä hiljaisuuden ainakin meidän edesmenneen salukin ja nykyisen galgon kohdalla. Tosin pentuna meni hetki tuossa yksinolon harjoittelussa ja tuolloin ääntä riitti - salukilla palohälytys -tyyppisesti ja tällä galgolla aivan infernaalisella haukkumis-rääkymisenä. Aikuisena kuitenkin olleet hyvin hiljaisia ja rauhallisia sisällä.

Vähäistä kokemusta omaavalle en kyllä noita vinttikoiria suosittele. Erittäin vaativia liikutettavia (remmilenkit eivät riitä), erittäin vaativia ruokittavia, herkkiä, varautuneita vieraita kohtaan ja muutenkin usein hemmetin outoja. Aikaisemmin perheessä ollut pari labradorinnoutajaa ja nämä vinttikoirat ovat kyllä ihan ulkoavaruudesta niihin verrattuna.

Wau, onkin aika harvinaisuus teillä kotosalla. Paljonko rekisteröityjä espanjanvinttikoiria on Suomessa? Onko edes sataa? Upeita koiria ovat joka tapauksessa.

Eivät vinttikoirat ole tosiaan jokamiehen koiria, mutta eivät ne vaikeita ole, erilaisia ehkä. Jollain tavalla vähän kissan kaltaisia; hallittuja ja hillittyjä, omantunnonarvoisia eikä kovin miellyttämisenhaluisia. Vaikeita motivoida ja siksi vaikeita kouluttaa. En sanoisi meidän koiraamme varautuneeksi, mutta jollain tavalla välinpitämätön se on ventovieraita kohtaan. Sen sijaan vieraisille mennessä tai kun meille tulee vieraita se tekee mielellään tuttavuutta.

Juokseminen on todellakin vinttikoiran työtä ja remmilenkit - pitkätkään - eivät riitä. Juoksemaan on päästävä, vapaana. On komeaa seurata, miten kotona niin rauhallinen ja hiljainen koira muuttuu silkaksi energialataukseksi. Tarhassa olemme galgoamme riistaviettisyyden takia juoksuttaneet. Onneksi se on sosiaalinen koiralaumassa ja tulee juttuun muiden koirien kanssa, tosin toiset vinttikoirat ovat mieluisinta seuraa... Ruokaongelmia ei ole juurikaan ollut, ehkä tuosta taustasta johtuen kaikki kelpaa ja maha on aika lailla peltiä.

 

[choose_life]

Tällaista asiaa tuli mieleen, eli taloudesta löytyy jo kissoja ja kaloja, mutta koiran hankkimisesta ollaan puhuttu.

Itseä kiinnostaisi lapinporokoira, mutta mietin vain mahtaako olla herkkä haukkumaan näin rivariolosuhteisiin.

Susikoirasta (tiedän väärä nimitys rodulle;) ollaan myös puhuttu ja oman kokemuksen mukaan kyseinen koira yleensä aina passeli, kunhan kouluttaa hyvin.

Entisenä suomenlapinkoiran (jep, eri rotu mutta samat perusominaisuudet löytyy) omistajana voin sanoa, että lappalainen tai mikä tahansa pystykorvainen paimen/vahtikoira on lähtökohtaisesti kova haukkumaan. Aina, koska se on (ollut) sen duuni. Koulutuksella pääsee toki pitkälle, esim. sisällä ja ihan jokaiselle vastaantulevalle lajitoverille karjumisen saa kitkettyä pois (? no jaa, ainakin vähemmälle:), kun pennusta asti kouluttaa, mutta hiljaisin mahdollinen rotu ei ole kyseessä.
Mutta ihan mainioita tyyppejä muuten: sosiaalisia, aktiivisia, kiintyvät kovasti omistajaan, tulevat yleensä muiden ihmisten & koirien kanssa mukavasti juttuun ja jaksavat touhuta, mutta eivät silti kokonsa puolesta vaadi mitään 2-3 tunnin maratonlenkkejä joka päivä.
Edit: lapinkoira ja porokoira ovat myös hyvin terveitä rotuja (vähäisen jalostuksen vuoksi?), eli joillain roduilla tosiaan ikävän yleisiä silmä-, lonkka- tai muita "tyyppivikoja" ei juuri esiinny.

P.S.1: Jos ei ole yhtään kokemusta koirista, en välttämättä lähtisi saksanpaimenkoiralla liikkeelle. Ei sekään mahdoton ole, mutta sekä kokonsa että luonteensa puolesta vaatii omistajalta aika paljon.
P.S.2: Kiitos Knowerille päivän tai illan nauruista: "palohälytys-tyyppistä ja infernaalista haukkumis-rääkymistä"... Priceless, muistot palaavat:).

 

[RockTheRink]

Vinttikoiria löytyy täältäkin, englanninvinttikoiria eli greyhoundeja. Nämä ovat puhtaasti ratalinjaisia, kesäisin harrastetaan ratajuoksua ja vaimo on joitain pentueita kasvattanut. Pidän näitä hyvin helppoina koirina, kunhan itse osaa asennoitua siten ettei nämä ole miellyttämishalussaan ja tottelevaisuudessaan pk-rotuisten tasoa. Pikemminkin aktiivisia saalistajia. Mutta moni asia tulee näiltä koirilta myös luonnostaan, kuten rauhallinen ja hillitty käyttäytyminen, erinomainen käsiteltävyys ja rentous. Haasteita alkaa tullakin siinä vaiheessa, kun pitkäkorvia saapuu näköpiiriin.

Diggaan myös valokuvata näitä otuksia, tässäpä linkki galleriaan josta löytyy mm. salukeita ja borzoi. Kuvat kertoo ehkä enemmän näistä upeista eläimista, kuin sanat. Pistetään nyt vielä nuo vaimokkeen kotisivutkin.
http://eljakim.deviantart.com/gallery/
http://www.beevalegreyhounds.com/

 

[Knower]

Wau, onkin aika harvinaisuus teillä kotosalla. Paljonko rekisteröityjä espanjanvinttikoiria on Suomessa? Onko edes sataa? Upeita koiria ovat joka tapauksessa.

Eivät vinttikoirat ole tosiaan jokamiehen koiria, mutta eivät ne vaikeita ole, erilaisia ehkä. Jollain tavalla vähän kissan kaltaisia; hallittuja ja hillittyjä, omantunnonarvoisia eikä kovin miellyttämisenhaluisia. Vaikeita motivoida ja siksi vaikeita kouluttaa.

Rekisteröityjä espanjanvinttikoiria on KoiraNetin mukaan tällä hetkellä Suomessa yhteensä 21.

Allekirjoitan tuon, että eivät vinttikoirat sinänsä ole vaikeita, mutta erilaisia tosiaan kyllä. Ja sitten vinttikoirien välillä on isoja eroja. Meidän saluki oli tosi, tosi hillitty ja itsenäinen. Hyvin viileä vieraita kohtaan. Veljen vaimoa meidän saluki hirvitti, vaikka veljen perheellä on rottweiler. Kuulemma katse oli niin kylmä ja tunteeton. Sitten taas meidän espanjanvinttikoira on tosi temperamenttinen ja rakastaa syvästi ja kiihkeästi omaa perhettään ja lisäksi vielä lähisukulaisia. Vieraille ihmisille voi murista ja näyttää kyllä selvästi, että lähelle ei kannata tulla.

Jos haluaa tosiaan koiran, joka on omanarvontuntoinen, itsepäinen, hankalasti koulutettava ja epälooginen, vinttikoira on mielenkiintoinen valinta. Koskaan ei tiedä mistä päin tuulee. Jotain tosi tyylikästä ja ehkä mystistäkin näissä on. Vapaana on tosiaan ehdottomasti päästävä juoksemaan, pelkkä remmilenkittely on väärin näitä kohtaan. Ja sen ymmärtää tosiaan viimeistään silloin kun vinttikoira juoksee vapaana.

Hienoja eläimiä. Itse olen ajatellut pysytellä näissä.

 

[TF-79]

Tuli lokakuussa kirjoiteltua täällä siitä Rotikan pennusta, joka naapuritalon lapsiperheeseen hankittiin ensimmäiseksi koiraksi...
Rotikka kasvaa ja alkaa jo viedä liukkailla emäntää perässään. Perheeseen ilmestyi myös toinen koira, vanhempi Cavalier, erittäin agressiivinen uros toisille koirille. Ei tule meidän tyttökoirankaan kanssa toimeen, vaan yrittää kiinni heti.
Lapset saavat esim. Lyödä koiria leluilla ja potkia, tulee varmasti hieno koira Rotikasta. Nyt on myös kuvio kääntynyt niin, että isäntää, joka koiran halusi, ne eivät enää "kiinnosta"
Sääliksi käy.

 

[Rod Weary]

Tuli lokakuussa kirjoiteltua täällä siitä Rotikan pennusta, joka naapuritalon lapsiperheeseen hankittiin ensimmäiseksi koiraksi...
Rotikka kasvaa ja alkaa jo viedä liukkailla emäntää perässään. Perheeseen ilmestyi myös toinen koira, vanhempi Cavalier, erittäin agressiivinen uros toisille koirille. Ei tule meidän tyttökoirankaan kanssa toimeen, vaan yrittää kiinni heti.
Lapset saavat esim. Lyödä koiria leluilla ja potkia, tulee varmasti hieno koira Rotikasta. Nyt on myös kuvio kääntynyt niin, että isäntää, joka koiran halusi, ne eivät enää "kiinnosta"
Sääliksi käy.

Oi-voi. Tää on niin kliseistä. Isännälle macho-hurtta, kakaroille pehmolelu. Ja sitten isäntä hoksaakin, että koiraa pitääkin ulkoiluttaa joka päivä, useampaan kertaan, säästä huolimatta. Antaa kakaroiden hoitaa kasvatus omilla metodeillaan. Ne niistä kuitenkin enemmän tykkäävät.

 

[Alamummo]

Diggaan myös valokuvata näitä otuksia, tässäpä linkki galleriaan josta löytyy mm. salukeita ja borzoi. Kuvat kertoo ehkä enemmän näistä upeista eläimista, kuin sanat. Pistetään nyt vielä nuo vaimokkeen kotisivutkin.
http://eljakim.deviantart.com/gallery/
http://www.beevalegreyhounds.com/

Vinttikoirat ovat kyllä harvinaisen valokuvauksellisia ja meidänkin tyttöä on kuvattu ahkerasti. Pari suhteellisen onnistunutta otosta ollaan onnistuttu nappaamaan juoksemisen riemustakin.

Laukkaa 1
Laukkaa 2
Juokseminen on kivaa!

 

[Miksu00]

Tuli lokakuussa kirjoiteltua täällä siitä Rotikan pennusta, joka naapuritalon lapsiperheeseen hankittiin ensimmäiseksi koiraksi...
Rotikka kasvaa ja alkaa jo viedä liukkailla emäntää perässään. Perheeseen ilmestyi myös toinen koira, vanhempi Cavalier, erittäin agressiivinen uros toisille koirille. Ei tule meidän tyttökoirankaan kanssa toimeen, vaan yrittää kiinni heti.
Lapset saavat esim. Lyödä koiria leluilla ja potkia, tulee varmasti hieno koira Rotikasta. Nyt on myös kuvio kääntynyt niin, että isäntää, joka koiran halusi, ne eivät enää "kiinnosta"
Sääliksi käy.

No just. Eipä tarvinne ihmetellä, jos jossain vaiheessa lehdissä lukee, että rotikka purrut vastaantulijaa/omistajaa. Melkeimpä toivon, että purisikin omistajiaan ja kunnolla. Eipä ole taidettu ihan loppuun asti miettiä tuota rotikan hankkimista.

 

[sampio]

Oi-voi. Tää on niin kliseistä. Isännälle macho-hurtta, kakaroille pehmolelu.

Mulla on puolitutuissa pari viidenkympin huitteilla olevaa isäntää, joiden piti liki kilpaillakseen hommata isot koirat. Isäntä 1 hankki ensin irlanninsusikoiran. Isäntä 2 hankki hiukan sen jälkeen jonkun mastiffin, en muista tarkemmin mikä, mutta kookas kuitenkin. Isäntä 1:n irkku on nyttemmin kuopattu ja seuraaja oli fila brasileiro. En nyt sano, että isot koirat olisivat peniksen jatkeita, mutta näiden tapauksissa yhteys oli aika selkeä, kun tietää tyyppien pollean luonteen.

 

[finnjewel]

Täytyy sanoa, että meikäläinen kovin harvoin pillastuu koira-asioissa tai muissakaan, mutta tulipa eilen avauduttua eräälle "koira-asiantuntijalle":

Ulkoilutin kahta (narttu)spanieliamme, kuten olen tehnyt tuhansia kertoja samalla kävelytiellä, samalla seudulla, eri koirasukupolvien ajan jo parisenkymmentä vuotta. Koirat olivat hihnassa kuten aina yleisillä teillä.

Vastaan tuli - tien puolella, ei kävelytiellä - mieshenkilö asianmukaisesti kytketyn ajokoiran kanssa. Ohitimme toisemme normaalisti, molempien koirat olivat hiljaa, välissä parin metrin levyinen ojanpenkka. Kun olin koirineni jo ohittanut miehen, kysyi tämä vihaisella äänensävyllä: "onko ne narttuja, onko niillä juoksuaika"? Vastasin, että "tietääkseni ei ole" (ei ole). Sen jälkeen äijä alkoi juputtaa mielenosoituksellisen kovalla äänellä, jotta "kummaa porukkaa, ei edes tiedet onko nartuilla juoksuaika vai ei". Tähän kommentoin sitten jó itsekin ärsyyntyneenä, ns. komentoäänellä: "Ja sinähän huolehdit omasta koirastasi aivan riippumatta siitä onko minun koirillani juoksuaika vai ei. Eikä ulkoilureitit muutu tasan metriäkään vaikka olisi." Jäi sinne jotain jupisemaan koiransa karkailutaipumuksista tms.

Alue on melko tiiviisti rakennettua rivi- ja omakotitaloseutua, jossa koiria asustelee eri kotitalouksissa kymmeniä ellei satoja.

 

[ELÄKELÄINEN]

Kääpiösnautseri ollut nyt kuukauden hoidossa. Miten voi koira olla niin laiska. Nukkuu vaan. Ja koko ajan änkeämässä syliin löhöilemään.
Jaksaa kyllä ulkoilla, juosta ja leikkiä, mutta ei ole niihin aloitteellinen.

Ihana tyyppi sinänsä, mutta kuten vaimo ihmettelee`onko tämä koira ollenkaan´.

Kyseessähän on juoneni. Sain koiravastaisen vaimoni suostumaan 3 kk hoitosuhteeseen. Kun käppänä häipyy, niin toivottavasti alkaa toivomaan omaa koiraa.

Onko koiran elämän päätarkoitus lepo ja herkkujen kyttääminen?

 

[Nickelback]

Täytyy sanoa, että meikäläinen kovin harvoin pillastuu koira-asioissa tai muissakaan, mutta tulipa eilen avauduttua eräälle "koira-asiantuntijalle":

Täällä on ollu vähän samanlaista avautumista, tosin eri syystä. On nimittäin tosi mukavaa kun nämä "koira-asiantuntijat" pitää koiraa vapaana aamulenkeillä. Pari kertaa käynyt läheltä piti tilannetta.

Viimeksi niin että olin itse normaaliin tapaan kävelyllä kävelytiellä ja katselin kun iso koira laukkaa täyttä vauhtia kohti. Piti äkkiä nostaa meidän koira (papillon, perhoskoira) syliin, jotta sille ei kävis mitään. Sit omistaja tulee sieltä semmoista kevyttä hölkkää ja sanoo kevyellä ääneellä "Ei Sepi, ei", samalla kun kultainen noutaja pomppii mun takkia vasten ja meidän koira haukkuu sille.
Kysyin sitten että "Eiks remmin pitäis olla koirassa kiinni, eikä sun kädessä?". Kommetti oli vaan että "ei meidän koira tee pahaa kellekkään". Silloin annoin täyslaidallisen : "Vittu, ensinnäkin se riittää että toi hyppää meidän koiran päälle, niin toinen on entinen. Toiseks, sinäkö muka tiedät mitä sen koiran päässä liikkuu? Ne on eläimiä, ei ihmisiä." Koira-asiantuntija lähti vaan menee vihaisesti ja mutisi jotain omiaan, koira kytkettynä. Huoh...

Haittasko tämä tapahtuma sitten meitä? Kyllä. Meillä syynä räksytykseen on nykyään juuri nämä toiset ulkoiluttajat jotka ei osaa huolehtia koiristaan, eikä meidän kasvatus. Näiden parin tapahtuman ansiosta kaveri on aina vähän valppaana kun isompi koira tulee vastaan. Ei haukkunut sitä ennen ollenkaan toisille koirille. Tähän vois myös todeta että ihmiset jotka valittaa että pikkukoirat räksyttää toisille, ei aina tiedä totuutta...

 

[peno]

Viimeksi niin että olin itse normaaliin tapaan kävelyllä kävelytiellä ja katselin kun iso koira laukkaa täyttä vauhtia kohti...

Tämä on muuten vittumaista. Varsin usein saa varuillaan olla kun esimerkiksi Porissa Isomäen lenkkimaastossa kulkee koiran kanssa(Tätä näkee ikävä kyllä kaupungissakin). Varsin usein siellä pyörii niitä ihmisiä, jotka kulkevat susikoirien ja rotikoiden kanssa antaen näiden kirmata vapaana. Ei siinä mitään jos koira on koulutettu hyvin ja se ei ole agressiivinen, mutta siinä vaiheessa kun näkee että joku toinen tulee kiinni olevan koiran kanssa vastaan, niin voisi sen oman koiransakin pistää remmin päähän. Vaikka se rotikka ei agressiivinen olisikaan, niin oma koira hihnaan kytkettynä ei välttämättä tätä tajua, kun tämä iso koiraa laukkaa kohti.

Monet ei tunnu tajuavan sitä, että tilanteita voi syntyä, vaikka koirat ei agressiivisia olisikaan. Meidän Russelilla on(johtunee varmasti siitä, että sitä on kerran isompi koira riepotellut) tapana olla hyvinkin varautunut, jos toinen koira juoksee vapaana kohti. Tämä vapaana juokseva koira taas varmasti aistii sen, ja reaktiot voivat olla arvaamattomia.

 

[Nickelback]

Ihmiset ei tunnu tajuavan sitä, että tilanteita voi syntyä, vaikka koirat ei agressiivisia olekaan. Meidän Russelilla on(johtunee varmasti siitä, että sitä on kerran isompi koira riepotellut) tapana olla hyvinkin varautunut, jos toinen koira juoksee vapaana kohti. Tämä vapaana juokseva koira taas varmasti aistii sen, ja reaktiot voivat olla arvaamattomia.

Just tuota tarkoitan. Voi olla että se vapaana ollut koira ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa kellekkään, mutta se yksi kerta riittää, jos hihnassa oleva koira esimerkiksi on hyvin varautunut tai pelon takia agressiiviinen ja tuo sen esille. Tätä moni omistaja ei ymmärrä.

 

[Alamummo]

Onko koiran elämän päätarkoitus lepo ja herkkujen kyttääminen?

Onliner-pelotteenkin uhallakin vastaan: on.