Knower on asian ytimessä. Koiran ja ihmisen laumassa ihmisen pitää olla se johtaja alusta asti. Jos ei ihminen ota johtajuutta, koira ottaa sen koska sillä ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Oli koira pentu tai ei, niin ihmisen johtajuus on tehtävä sille selväksi. Vain siten siitä kasvaa kunnon koirakansalainen joukkoomme.
Knower ja Alamummo todella on asian ytimessä.
Kuinka voi käydä, jos johtajuus laumassa on epäselvää kaikille? Siinä voi käydä näin:
Lauma, johtajuus, mitä ne on?
Keväällä 2005 perheemme sai uuden tulokkaan, sekarotuisen narttupennun. Hommasimme koiran sillä ajatuksella, että toinen vuoden vanhempi, niinikään sekarotuinen narttu saa tästä itselleen leikki- ja seurakaverin. Kaunis ajatus, mutta perse edellä puuhun mentiin ja pahasti.Tuolloin minulla eikä sen paremmin avovaimollanikaan ollut tuon taivaallista käsitystä kuinka koirat ajattalee ja toimii ihan oikeasti, tai oikeastaan kuinka narttukoirat ajattelee ja toimii ihan oikeasti, varsinkin kun ikäeroa on vain vuoden.
Alkuun kaikki menikin aivan kuten elokuvissa on kirjoitettu. Kaikilla oli kivaa, koirat viihdytti ja leikitti toisaan, me tykkäsimme, kaikki oli onnellisia. Vaan eipä tarvinnut montaa kuukautta mennä eteenpäin kun alkoi tuo maanpäällinen helvetti, narttujen valtataistelu.
Kun narttukoirat taistelee, silloin taistellaan yleensä aika kovilla keinoin, eikä loppua näy, ennen kun toinen on lopetettu. Nassikka alkoi haastamaan aina toisinaan vanhempaa ja tästä seurasi välillä aika rajuja tappeluita todella rajuin seurauksin. Eläinlääkärimme kassaa on vuosien aikana kasvatettu sievoisilla summilla. Tuosta pikkunassikasta tuli todella voimakas niin fyysisesti kuin henkisesti ja vanhempi otti kirjaimellisesti turpaansa jokainen kerta, mutta ei silti ollut missään tapauksessa valmis luopumaan asemastaan. Tilanne oli kaiken kaikkeaan erittän sekava ja kaoottinen. Koirat tuntuivat olevan samaan aikaan parhaita ystäviä ja pahimpia vihollisiaan. Melko kokemattomien koirien omistajien oli aluksi aika vaikea ymmärtää sellaista.
Vihdoin kun ymmärsin, että vika EI ole koirassa/koirissa vaan meissä omistajissa ja meidän olemattomassa johtajuudessa, tajusin alkaa etsimään apua tosissaan ongelmaan. Kumpikin oli sekaisista olosuhteista huolimatta erittäin rakkaita, eikä toisesta luopuminen tullut kysymykseen ihan helpolla, varsinkaan yrittämättä tehdä asialle mitään. Erittäin pitkään etsimme keinoja, kiersimme eri kouluttajia, mutta mistään ei ollut todellista apua tuohon meidän todelliseen ongelmaan. Koirakouluissa kyllä opimme kuinka koira syö nameja ja hän istuu tai tulee luokse, mutta siihen todelliseen ongelmaan ei kukaan tuntunut löytävän oikeita lääkkeitä.
Ongelmia ilmeni tämän nuoremman kanssa myös lenkkeilessä sekä ulkoillessa. Vetämistä ja rähisemistä kaikille, varsinkin toisille koirille. Alkoi olla omistajien keinot käytetty ja mehut juotu. Olimme todella väsyneitä tähän kaikkeen.
Eilen tapahtui kaksi ihmettä. Ensimmäinen lenkillä, kun vieras koira käveli vastaan. Nuorempi koira käveli hihna löysällä vilkaisemattakaan tätä vastaan tulevaa vierasta koiraa tästä ohi. Toinen tapahtui kotiin tullessa kyseiseltä lenkiltä. Normaalisti jos toinen koira on kotona, ja toisen kanssa tulemme ulkoota sisälle, odottaa kotona melko varma tappelu. Toinen koira ampaisee eteiseen toista vastaan, ja avot, matsi on valmis. Eilen toinen koira käveli vastaan, mutta tällä kertaa hän päätti vain tulla vilkaisemaan ketkä tuli, ja painui takaisin olohuoneeseen makoilemaan.
Melkoista muutosta on tapahtnut, ja suuri kiitos tästä kuuluu ongelmakoirakouluttaja
Pertti Vilanderille, jonka koulutuksessa ja opeilla olemme palauttaneet asiat oikeille raitelle tai ainakin tässä ollaan menossa oikeaan suuntaan.
Rauha ja tavallinen arki on jälleen palaamassa kotiimme. Vihdoin olemme oppineet ymmärtämään johtajuuden tärkeyden laumassa, ja kuinka kaikki lähtee vain ja ainoastaan siitä, kuinka me käyttäymme, ja millaisena johtajana koirat meitä omistajia pitää. Asioita oli todella pahasti päälaellaan, eikä koirat kertakaikkiaan ymmärtänyt ketkä tätä laumaa johtaa, joten katsoivat asiakseen selvittää nämä omalla tyylillään. Tiedän, ettei kaikki hyväksy tai arvosta Vilanderin koulutusmetodioita, mutta omalta osaltani voin vain todeta, että tulokset puhukoot puolestaan.
Jos tästä kaikesta on pitänyt hakea jotain hyvää, niin se on ehdottomasti se seikka, että olen oppinut koirista ja niiden käytöksestä pintaa syvemmältä erittäin paljon.
PS
Suosittelen lukemaan kaikki koiraihmisiä Pertti Vilanderin kirjan,
Koiran korjauskirja. Vaikka kirja onkin suunnattu pääasiassa ongelmien kanssa painiville omistajille, se tarjoaa taatusti myös mielenkiintoista ja ehkä erilaista näkökulmaa muillekkin koiraihmisille.
edit
pientä fiksaamista