Kirkko eroon valtiosta – nyt vai heti?

  • 618 548
  • 7 275

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Ilmeisesti osalla keskustelijoista alkaa olla kaikki sanottuna, kun aletaan vetoamaan näihin tavanomaisiin "on isompiakin ongelmia"-argumentteihin. Länsimaisen oikeusvaltion perinteet perustuslaissa määriteltyjen oikeuksien kunnioittamisesta ovat näköjään myös joídenkin mielestä turhia.

Olen aina silloin tällöin tehnyt yrityksiä kääntää keskustelun kärki kohti niitä instansseja, jotka ovat vastuussa siitä, mitä Suomen kouluissa opetetaan ja mitä siellä tapahtuu. Oletko sitä mieltä, että vastuussa olleet/olevat Suomen eduskunnat, hallitukset, ministeriöt, eduskunnan valiokunnat kuten perustuslakivaliokunta, eivät olisi kunnioittaneet päätöksissään länsimaisen oikeusvaltion perustuslaissa määriteltyjä kansalaisten oikeuksia? Sitten, kun mennään sinne kentälle eli kouluihin, niin ovatko nämä koulujen rehtorit, jotka ovat toimineet määräysten ja ohjeiden mukaisesti, syyllisiä nykyiseen tilanteeseen? Kerroin aiemmassa viestissäni, miten Helsingin Laakavuoren ala-asteen kirkkoon kuulumaton rehtori Janne-Pekka Nurmi on toteuttanut ylempien instanssien määräyksiä ja ohjeita koulussa, jossa muslimien ja uskonnottomien koululaisten määrä on 35%. Mitään ongelmia ei ole syntynyt ei-kristittyjen taholta Nurmen mukaan heidän koulussaan, kun on toimittu määräysten ja ohjeiden sekä suomalaisten perinteiden ja traditioden mukaan.

Yllä olevat vastuukysymykset koskettavat myös kirkon ja valtion suhdetta Suomessa. Mikäli ihan oikeasti haluaa siihen muutosta, on aikaa noin vuosi valmistautua seuraaviin eduskuntavaaleihin ja valita päättäjiksi henkilöitä, jotka ajavat kirkon ja valtion erottamista. Nykyisessä eduskunnassahan näitä kansanedustajia on vain kourallinen ja heidän toimestaan ei ole muutoksia tapahtunut.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän kevätjuhlat on aika paljon suunnattu vanhempien suuntaan, lapsukaiset sitten esittävät siellä jotain jne.

Tosin en nyt näe, onko tässä jotain perustavanlaatuisesti väärää, ihan hieno juttu tuo mielestäni on.

Se on sitten jokaisen oma asia, jos ei jaksa oman lapsensa todistustenjakoa/esitystä/kevätjuhlaa tulla seuraamaan.
Ala-asteella tuli käytyä katsomassa lasten kevätjuhlat. Yläasteella tuli molemmilta kundeilta vieno pyyntö ettei välttämättä tarvitsisi enää tulla. Lakkiaisissa tietysti taas paikalla, pitäähän sitä skumppaa vetää lapsen kanssa koulun pihalla. Tolla kokemuksella kevätjuhlista voin sanoa että oli ihan kiva nähdä kun natiaiset esittivät erinäisiä juttuja. Oli muuten melko erilaiset esitykset kuin omana aikana.

Mitä tulee suvivirteen, niin kyllä se soi, mutta ei sitä kukaan erikseen esittänyt. Piti kait olla yhteislaulu, mutta pari aikuista taisi vetäistä sen "kirkkolaulunarinalla", lapset olivat hiljaa. Osa lähti menemään kesken laulun, jolloin oli hyvä kuhina päällä. Ne jotka paikalle jäivät keskittyivät lähinnä jutusteluun, kännykän selailuun tai juhlan aikana otettujen valokuvien tutkimiseen.

Jos on perinne niin melko huvittava sellainen. En ymmärrä ketä se palvelee.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olen aina silloin tällöin tehnyt yrityksiä kääntää keskustelun kärki kohti niitä instansseja, jotka ovat vastuussa siitä, mitä Suomen kouluissa opetetaan ja mitä siellä tapahtuu.

Nythän nimenomaan sellainen instanssi, joka on vastuussa laadittujen lakien noudattamisesta, on ohjeistanut Opetushallitusta tarkistamaan käytäntönsä, jotka ovat lain (hengen) vastaisia. Ei eduskunta tai yksittäiset kansanedustajat, joiden puolelle yrität keskustelua taas kammeta, ole mikään valvontavastuuinstanssi. Sinun pitää kääntyä oikeuskanslerin virastoon ja pyytää heitä olemaan samaa mieltä kanssasi.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olen aina silloin tällöin tehnyt yrityksiä kääntää keskustelun kärki kohti niitä instansseja, jotka ovat vastuussa siitä, mitä Suomen kouluissa opetetaan ja mitä siellä tapahtuu. Oletko sitä mieltä, että vastuussa olleet/olevat Suomen eduskunnat, hallitukset, ministeriöt, eduskunnan valiokunnat kuten perustuslakivaliokunta, eivät olisi kunnioittaneet päätöksissään länsimaisen oikeusvaltion perustuslaissa määriteltyjä kansalaisten oikeuksia?
Esitit nyt niin laajan kysymyksen, että siihen on vaikea - ja oikeastaan aivan turha - lähteä mitään ehdotonta vastausta antamaan. Yleisesti ottaen Suomessa lainsäätäjillä on vahva halu kunnioittaa perustuslakia ja sen asettamia rajoitteita (jos ne edes nyt rajoitteiksi koetaan). Nostin länsimaisen oikeusvaltion käytännöt esille sen takia, että edellä oltiin varsin tiukkasanaisesti ihmetelty, miksi suuri enemmistö ei voi jyrätä pientä vähemmistöä tässä asiassa ja miksi muualla päin maailmaa asiat ratkeavat niin kätevästi.

Lainsäätäjät ja lakien puitteissa toimivat instanssit joutuvat monissa asioissa käyttämään harkintaa, ja useissa päätöksissä lain henkeä joudutaan myös tulkitsemaan. En koe, että tilanne Suomessa olisi uskonnonvapauden kannalta jotenkin erityisen huono. Siitäkin huolimatta olen valmis puuttumaan myös pieniin ongelmakohtiin, joita vielä löytyy lainsäädännöstä ja sen asettamien periaatteiden toteuttamisesta.

Maassamme on ollut niin vahva valtiokirkkojärjestelmä, että sen "purkaminen" ei ihan hetkessä tapahdu. Ymmärrän toki, että suuren enemmistön korostaminen tuntuu houkuttelevalta, sillä onhan demokratiassa noin yleisesti ottaenkin vahva taipumus tehdä päätöksiä sen mukaan, mitä suuri enemmistö ihmisistä kannattaa.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olen joskus ennenkin sanonut, että kirkon ja valtion ero on ongelma vain heille, joilla on maallista valtaa kirkon kautta.

Sekä USA ja Ranska ovat virallisesti uskonnottomia valtioita. Se on käytännössä, että verovaroin kustannetuissa institutioissa ei palvota mitään "henkiolentoja". Ei kai kenellekkään tule mieleen säälitellä näiden maiden vainottuja kirkkokuntia?

Lainaan itseäni. Mikä tässä kirkon ja valtion erossa Suomessa niin maksaa?
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Jokaisella on velvollisuus käydä peruskoulu, joten mielestäni olisi vähintäänkin kohtuullista, että se olisi samalla myös uskontoneutraali ja kaikilta osin avoin erilaisen vakaamuksen omaaville ihmisille.

Minusta suomalainen peruskoulu on aikalailla uskontoneutraali. Ainakin oma tuntemus kouluajoilta (joista on nyt jo kyllä jonkin verran aikaa) on ettei koulu tuputtanut mitään uskontoa ja opetus oli hyvinkin uskontoneutraalia, edes uskonnontunneista ei tullut sellaista kuvaa että kristinuskoa (ev lut) olisi erityisesti buffattu vaan siitä opetettiin kuten muistakin uskonnoista. Ja joulujuhlaa lukuunottamatta koulun juhlat ei liiemmälti uskontoa liipannut, joulujuhla sattuneesta syystä piti sisällään uskonnollisia piirteitä joulunäytelmineen, tiedä sitten mikä on nykykäytäntö - vieläkö siellä seikkailee Josef ja Maria tietäjineen vai millä nuo sitten on nykyisin korvattukaan.

Se, että pidät asiaa "ongelmana" kertoo kaiken tarpeellisen. Uskonnonvapaus ja valtion neutraliteetti näissä asioissa on tärkeä länsimainen periaate, johon ei lähtökohtaisesti kuulu, että verovaroin ylistetään mitään jahvea, saatanaa, allahia, kommunismia, zeusta, tai mikä nyt valtion virallinen uskonto sattuukaan olemaan.

Uskonnonvapaus on tottakai tärkeä, niin kuin monet muutkin yksilön perusoikeudet. Ja kyllä mä näkisin että Suomessa tämä on aika pieni ongelma tai "ongelma", ihan miten sen haluaa ottaa. Ihan mielenkiinnosta kysyn että mikä on se erityinen kohta jossa Suomen valtio ei ole uskonnon suhteen neutraali? Tämä siis sillä että osaisi kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin, kun en selvästikään ole kokenut tässä asiassa ongelmaa ja olen saanut vapaasti uskoa tai olla uskomatta. Jenkeillä lienee iso ongelma tuon valtion neutraaliuden suhteen, tai sitten se ei vain halua tuossa kohtaa toteuttaa länsimaista periaatetta - God Bless America...
 
Viimeksi muokattu:

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minusta suomalainen peruskoulu on aikalailla uskontoneutraali. Ainakin oma tuntemus kouluajoilta (joista on nyt jo kyllä jonkin verran aikaa) on ettei koulu tuputtanut mitään uskontoa ja opetus oli hyvinkin uskontoneutraalia, edes uskonnontunneista ei tullut sellaista kuvaa että kristinuskoa (ev lut) olisi erityisesti buffattu vaan siitä opetettiin kuten muistakin uskonnoista. Ja joulujuhlaa lukuunottamatta koulun juhlat ei liiemmälti uskontoa liipannut, joulujuhla sattuneesta syystä piti sisällään uskonnollisia piirteitä joulunäytelmineen, tiedä sitten mikä on nykykäytäntö - vieläkö siellä seikkailee Josef ja Maria tietäjineen vai millä nuo sitten on nykyisin korvattukaan.
Selvä. Hyvä, että sinulla ei ole ikäviä kokemuksia uskonnon tuputtamisesta. Minulla sen sijaan on jossain määrin, ja uskoisin, että oma kouluni on ollut varsin tyypillinen esimerkki suomalaisesta peruskoulusta.

En koe, että paljoakaan menetettäisiin, jos kirkon lorujen sijaan esimerkiksi aamunavauksissa käsiteltäisiin ihan oikeita asioita. Kaikkia uskontoja voitaisiin myös opiskella yhteisissä ryhmissä vaikkapa nimikkeellä "uskonto- ja elämänkatsomustieto". Saattaa kuitenkin kestää tovi, kunnes moisen lainsäädännön laatimiseen löytyy poliittista tahtoa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Selvä. Hyvä, että sinulla ei ole ikäviä kokemuksia uskonnon tuputtamisesta. Minulla sen sijaan on jossain määrin, ja uskoisin, että oma kouluni on ollut varsin tyypillinen esimerkki suomalaisesta peruskoulusta.

No mä epäilen että ei ne munkaan käymät koulut mitenkään erityisiä ole suomalaisessa mittakaavassa. Ja kysehän on loppujen lopuksi subjektiivisesta kokemuksesta. Varsinaista uskonnon tuputtamista en koulussa huomannut, tosin naapuripulpetin blondityttö saattoi viedä mun huomion.

Tämä koko juttu on mielestäni Suomessa vähän myrskyä vesilasissa tyyppinen ongelma.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Uskonnonvapaus on tottakai tärkeä, niin kuin monet muutkin yksilön perusoikeudet. Ja kyllä mä näkisin että Suomessa tämä on aika pieni ongelma tai "ongelma", ihan miten sen haluaa ottaa. Ihan mielenkiinnosta kysyn että mikä on se erityinen kohta jossa Suomen valtio ei ole uskonnon suhteen neutraali? Tämä siis sillä että osaisi kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin, kun en selvästikään ole kokenut tässä asiassa ongelmaa ja olen saanut vapaasti uskoa tai olla uskomatta. Jenkeillä lienee iso ongelma tuon valtion neutraaliuden suhteen, tai sitten se ei vain halua tuossa kohtaa toteuttaa länsimaista periaatetta - God Bless America...

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että missä kohtaa väitin, että on olemassa joku yksi erityinen kohta, jossa suomen valtio ei ole uskonnon suhteen neutraali? Mikä on, kun pitää tuollaista soopaa temmata tuulesta mukaan näihin keskusteluihin? Ei tietenkään ole olemassa mitään yhtä kohtaa, mutta varmaan isoin yksittäinen juttu on mainittu tämän ketjun otsikossakin: meillä on valtionkirkko (tai kaksi valtionkirkkoa oikeastaan).

Mun mielestä on aika söpöä, miten ihmiset viitsivätkin vähätellä esimerkiksi kouluissa harjoitettavaa oppilaiden uskonnollista segregaatiota tuollaisella älyttömällä "olen saanut vapaasti uskoa tai olla uskomatta" -paskalla. Vaikka jotkut vanhemmat haluaisivatkin leimata puolustuskyvyttömät ipanansa esimerkiksi muslimi- tai jeesuslapsiksi, niin ei valtion tule mitenkään ottaa osaa moiseen älyttömyyteen. Se olisi täysi skandaali, jos kouluissa opetettaisiin eri yhteiskuntaoppia keskusta- ja kommunistinuorille tai veisattaisiin valtaa pitävän puolueen hymniä päättäjäisissä, mutta jostain syystä uskonnot ovat esimerkiksi sulle näköjään täysin sokea piste, etkä kehtaa edes hävetä asiaa. Ja tuo lopetus jenkkeineen kruunaa koko homman.
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että missä kohtaa väitin, että on olemassa joku yksi erityinen kohta, jossa suomen valtio ei ole uskonnon suhteen neutraali? Mikä on, kun pitää tuollaista soopaa temmata tuulesta mukaan näihin keskusteluihin? Ei tietenkään ole olemassa mitään yhtä kohtaa, mutta varmaan isoin yksittäinen juttu on mainittu tämän ketjun otsikossakin: meillä on valtionkirkko (tai kaksi valtionkirkkoa oikeastaan).

No sen verran kovaa paasausta sieltä tuli tämän ongelman suuruudesta kun Robinin iso käärme kehtasi vähätellä sitaateilla ongelmaa, että ymmärsin ongelman olevan iso ja kuvittelin että iso ongelma näkyisi isosti joten halusin tietää mihin nyt pitää kiinnittää huomiota.

Mun mielestä on aika söpöä, miten ihmiset viitsivätkin vähätellä esimerkiksi kouluissa harjoitettavaa oppilaiden uskonnollista segregaatiota tuollaisella älyttömällä "olen saanut vapaasti uskoa tai olla uskomatta" -paskalla.

Täytyy myöntää että aika söpösti sinäkin osasit asiasta vääntää, korkealentoisuudesta annan myös plussaa. Ja mistähän kouluissa harjoitetusta uskonnollisesta segregaatiosta, eristämisestä, sinä nyt edes tässä puhut? Ja eri uskonnot on mulle tosiaan varsin yhdentekeviä, en näe tarvetta paasata asiasta suuntaan tai toiseen enkä koe että minulle olisi koulussa tai yhteiskunnan taholta suuremmin kerrottu mihin pitää uskoa tai olla uskomatta.

Täältä suloisesti söpöillen,
- Flint -
 

Byvajet

Jäsen
Kristilliseen kulttuuriin kasvaneita kirkon muodollinen läsnäolo kouluissa ei häiritse. Ei häirinnyt minuakaan, koska suolletut jutut olivat lapsuudesta saakka tuttuja. Tuttuus neutralisoi ne.

Periaatteellisesti kysymys on kuitenkin suuri, koska tasa-arvon nimissä julkisiin laitoksiin olisi päästettävä jarnaamaan minkä tahansa aatteellisen puljun edustajat. Sitä en pidä nykymaailmassa vaihtoehtona, että oikeus suotaisiin vain joillekin toimijoille, koska tällainen malli tarkoittaisi vakiintuneen kulttuurin ja valtarakenteiden ylläpitoa, eikä se kuulu koululaitoksen tehtäviin. Päinvastoin, koululaitoksen tulee tarjota oppilaille välineitä analysoida ja rikkoa maailmaa ja muodostaa hajonneista paloista uusi perusteltu kokonaisuus.

Juuri tätä perusteltua ajattelua kirkko pyrkii estämään. Se tahtoo säilyttää valtansa, jonka avulla se tyrkyttää valmiita vastauksia olemassa olon ja kuoleman jälkeisen kysymyksiin. Siitähän ei mitään haittaa ole, että erilaisten uskontojen käsitykset esitetään oppilaille faktuaalisesti, mutta sen sijaan tunteisiin vaikuttamista tulisi välttää.

Omaan korvaani kirkon toiminnassa pahiten särähtää se, että kirkon perusajatus perustuu henkiseen väkivaltaan. Se tarjoaa maailmankuvan, jossa voit olla meidän puolellamme tai meitä vastaan. Väärän valinnan seuraukseksi tarjotaan ikuista helvettiä. Toisin sanoin kirkon sanoma on siis se, että sinä et kelpaa. Kirkon mukaan synnymme tänne tuomion alaisina ja ainoa keinomme säästyä Jumalan vihalta on pyytää anteeksi syntejämme. Pyytää anteeksi siis sitä, että satuimme tänne syntymään.

Jos kirkon läsnäolo ei olisi kulttuurissamme tuttua, niin kuka tahtoisi altistaa lapsensa tällaisille vaikutteille? Kuka tahtoisi lapsillensa kerrottavan, että sinä et kelpaa, jos et pyydä anteeksi sitä, mitä olemukseltasi olet?
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No sen verran kovaa paasausta sieltä tuli tämän ongelman suuruudesta kun Robinin iso käärme kehtasi vähätellä sitaateilla ongelmaa, että ymmärsin ongelman olevan iso ja kuvittelin että iso ongelma näkyisi isosti joten halusin tietää mihin nyt pitää kiinnittää huomiota.

Ihme pelleilyä.

Täytyy myöntää että aika söpösti sinäkin osasit asiasta vääntää, korkealentoisuudesta annan myös plussaa. Ja mistähän kouluissa harjoitetusta uskonnollisesta segregaatiosta, eristämisestä, sinä nyt edes tässä puhut? Ja eri uskonnot on mulle tosiaan varsin yhdentekeviä, en näe tarvetta paasata asiasta suuntaan tai toiseen enkä koe että minulle olisi koulussa tai yhteiskunnan taholta suuremmin kerrottu mihin pitää uskoa tai olla uskomatta.

Mistä helvetin korkealentoisuudesta? Sinulle annan nyt matalaotsaisuudesta hylkäävän; aika paksua lähteä tuollaisella asenteella kritisoimaan ja vähättelemään, jos ja kun et käsiteltävistä asioista kerran ymmärrä mitään. Tai halua ymmärtää. Ajantuhlausta.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Ja mistähän kouluissa harjoitetusta uskonnollisesta segregaatiosta, eristämisestä, sinä nyt edes tässä puhut?

Saavutettua valinnan vapautta nimitetään nyt segregaatioksi. Ateistivanhempia vituttaa suunnattomasti se, että heidän tenavansa olisivat mieluummin kavereidensa kanssa "uskonnontuputustilaisuuksissa" kuin vanhempiensa vaatimuksesta eristettyinä. Tästä seuraa luonnollisesti vaatimus kieltää uskonnosta paasaaminen kirkkoon kuuluvienkin jälkikasvulle.

Taas yksi esimerkki siitä kuinka johonkin asiaan ilman aatteen paloa suhtautuvien oletetaan taipuvan mitättomän pienen, mutta sitäkin kiihkomielisemmän ääriryhmän tahtoon.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saavutettua valinnan vapautta nimitetään nyt segregaatioksi. Ateistivanhempia vituttaa suunnattomasti se, että heidän tenavansa olisivat mieluummin kavereidensa kanssa "uskonnontuputustilaisuuksissa" kuin vanhempiensa vaatimuksesta eristettyinä. Tästä seuraa luonnollisesti vaatimus kieltää uskonnosta paasaaminen kirkkoon kuuluvienkin jälkikasvulle.
.....

Ateistivanhempana voin sanoa, että molemmat lapseni ovat olleet normi uskonnonopetuksessa ja osallistuneet koulun kirkkomenoihin. Valinnanvapauden käyttäminen olisi johtanut lasten joutumista johonkin irralliseen ryhmään puuhailemaan omiaan. Valinnanvapaus nyt on minimi mitä pitää olla tarjolla, mutta koska parempiakin vaihtoehtoja on, niin vituttaa idioottimaisuus.

Ei minua siis vituta tuossa oikeastaan kuin se, että koulussa on uskonnollisia tilaisuuksia. Ei vaan ole koulun hommia.

Kutsuin itseäni ateistiksi, vaikka en sitä tarkemmin ajateltuna edes ole. Jos pitää kategorisoida niin olen agnostikko. En usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta toki vaihdan mielipidettäni jos todisteita ilmenee. En vaan näe koko ajatusta jostain jumalasta kovin järkevänä. Ihmettelen vähän kuinka hyvin koulutetut ja varmaan ihan fiksut ihmiset pitävät uskontoja jotenkin tärkeänä asiana itselleen .. ei vaan tajua.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Ateistivanhempana voin sanoa, että molemmat lapseni ovat olleet normi uskonnonopetuksessa ja osallistuneet koulun kirkkomenoihin. Valinnanvapauden käyttäminen olisi johtanut lasten joutumista johonkin irralliseen ryhmään puuhailemaan omiaan. Valinnanvapaus nyt on minimi mitä pitää olla tarjolla, mutta koska parempiakin vaihtoehtoja on, niin vituttaa idioottimaisuus.


Aivan. On idioottimaista pakottaa itse jälkikasvunsa erilleen luokkatovereistaan ja syyttää sitten koululaitosta segregaatiosta.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Mistä helvetin korkealentoisuudesta? Sinulle annan nyt matalaotsaisuudesta hylkäävän; aika paksua lähteä tuollaisella asenteella kritisoimaan ja vähättelemään, jos ja kun et käsiteltävistä asioista kerran ymmärrä mitään. Tai halua ymmärtää. Ajantuhlausta.

Se osa missä kerroit vanhempien halusta leimailla lapsiaan muslimeiksi tai Jeesus-lapsiksi. Ja siinä olet kyllä oikeassa että en kykene näkemään tämän uskonto asian vakavuutta Suomessa, joten ehkä se keskustelu sitten on ajantuhlausta. Sinulle asia on ilmeisen vakava, joten sinällään kysymykseni mihin pitäisi kiinnittää huomiota oli ihan oikealle taholle suunnattu. Minusta Suomessa saa aikalailla vapaasti valita mihin haluaa uskoa, jos yleensä niin edes haluaa tehdä.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Toki pitää muistaa, että hintana on uskonnonvapaudesta luopuminen.

Nyt olisi mielenkiintoista sinun määritelmäsi uskonnonvapaudelle, eli perustelut tälle väitteelle.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
HS: Oopperan johtaja nousi vastaiskuun Suvivirren puolesta - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat

Uskikset jatkavat mielensä pahoittamista. Nyt on vuorossa Oopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi, joka ei halua kouluissa kunnioitettavan apulaioikeuskanslerin ohjeistusta, vaan haluaa pitää visusti kiinni Suvivirrestä, koska kulttuuriperinteet ja tavat.

Ateistihihhulit ovat yhdessä rintamassa Puumalaisen kanssa, jonka suurin saavutus on Suomen Islamlaisen Neuvoston synty - Unohtamatta tietenkään Neerinsuukkojen uudelleen nimemistä, joka sekin löytyy tämän entisen tasa-arvovaltuutun merittilistalta. Missä olisimmekaan ilman Puumalaista ja muita demlalaisia...
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Se osa missä kerroit vanhempien halusta leimailla lapsiaan muslimeiksi tai Jeesus-lapsiksi. Ja siinä olet kyllä oikeassa että en kykene näkemään tämän uskonto asian vakavuutta Suomessa, joten ehkä se keskustelu sitten on ajantuhlausta. Sinulle asia on ilmeisen vakava, joten sinällään kysymykseni mihin pitäisi kiinnittää huomiota oli ihan oikealle taholle suunnattu. Minusta Suomessa saa aikalailla vapaasti valita mihin haluaa uskoa, jos yleensä niin edes haluaa tehdä.

Mitä korkealentoista siinä oli? Siinä oli konkreettinen asia ja mielipide siitä ilmaistu ihan selväsanaisesti.

Toisekseen, älä laita sanoja tai mielipiteitä suuhuni. Omiasi voit väännellä ihan miten sattuu väsäillessäsi noita lähinnä virheellisen dilemman argumentteja muistuttavia juttujasi.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt olisi mielenkiintoista sinun määritelmäsi uskonnonvapaudelle, eli perustelut tälle väitteelle.

Vaihtoehdot ovat siis:
- osallistua kristillisten ryhmän toimintaan normaalisti, mutta näin joutuu mm. joulukirkkoon, mikä on oman vakaumuksen vastaista
Perustuslaki: Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

- pitää kiinni oikeudestaan ja ottaa riskin ja käytännössä joutuu eriarvoisen kohtelun kohteeksi
Perustuslaki: Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ateistihihhulit ovat yhdessä rintamassa Puumalaisen kanssa, jonka suurin saavutus on Suomen Islamlaisen Neuvoston synty - Unohtamatta tietenkään Neerinsuukkojen uudelleen nimemistä, joka sekin löytyy tämän entisen tasa-arvovaltuutun merittilistalta. Missä olisimmekaan ilman Puumalaista ja muita demlalaisia...

Mainittakoon tämä teksti esimerkkinä kirjoituksesta missä ei ole yhtään perustetta itse aiheeseen, ei yhtään, mutta koko teksti kelpaisi esimerkiksi tähän wikipedian kohtaan argumentaatiovirheistä.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Mainittakoon tämä teksti esimerkkinä kirjoituksesta missä ei ole yhtään perustetta itse aiheeseen, ei yhtään, mutta koko teksti kelpaisi esimerkiksi tähän wikipedian kohtaan argumentaatiovirheistä.

Höpö, höpö. En min mihinkään aukrtoriteettiin ole vedonnut, vaan todennut vain huvittuneena, kuinka Puumalaista nostetaan auktoriteettina jalustalle tässä uskonotokysymyksessa sellaisen kirjoittajan toimesta, joka kirjoittelee Halla-Ahosta, ei nin negatiiviseen sävyyn, kun Puumalaisella on kuitenkin historia Halliksen jahtaajana. Minun mielstäni siinä on lievää komiikkaa, kun aiheen vaihtuessa parjatun übermokuttajaführerin arvovalta ja arvostus sinkoutuu toiseen äärilaitaan.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Vaihtoehdot ovat siis:
- osallistua kristillisten ryhmän toimintaan normaalisti, mutta näin joutuu mm. joulukirkkoon, mikä on oman vakaumuksen vastaista
Perustuslaki: Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

- pitää kiinni oikeudestaan ja ottaa riskin ja käytännössä joutuu eriarvoisen kohtelun kohteeksi
Perustuslaki: Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

Aivan. Tasa-arvo toteutuu, kun uskonnottomilla tai eri uskontokuntiin kuuluvilla lapsilla on oikeus olla osallistumatta (vanhempiensa) vakaumuksesta poikkeaviin tilaisuuksiin. Uskonnonvapaus saa kolauksen, kun vakaumukseen liittyvä toiminta kielletään. Sinun mielstäsi pitäisi siis toimia vähemmistöjen ehdoilla, kuten multikultin ilosanomaa julistavienkin mielestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös