Kukaan tuskin kiistää etteikö kristillinen uskonto ole nykyään Euroopassa yleisesti hyvin merkityksettömässä asemassa. Nekin ketkä kuuluvat kirkkoon eivät ole mitenkään mukana kirkkonsa toiminnassa. Katselin Teemalta ohjelmasarjan "Länsimaiden illankoitto" ja viimeinen osa käsitteli työetiikkaa erityisesti protestanttista työetiikkaa. Samalla kun Euroopassa työtuntien määrä vähenee ja ihmisten kiinnostus työntekoa kohtaan hiipuu on myös protestanttinen usko kadonnut.
Toisaalta Yhdysvalloissa ja Kiinassa protestanttisuus voi paremmin kuin koskaan. Yhdeksi tekijäksi löydettiin Euroopassa toimivat valtion monopolikirkot. Toki on alueellisia eroja miten valtiollisia kyseiset kirkot ovat, mutta pääsääntöisesti voidaan puhua yhdestä yhtenäisestä kirkosta per maa. Esimerkiksi oli otettu Springfield Missouri, missä oli noin tuhatta asukasta kohti yksi kirkko ja suurin kerää sunnuntaisin 7000 jäsentä kuulemaan pastoria. Koska kristillisiä kirkkoja on kaupungissa noin 400 ne käyvät keskinäistä kilpailua ja ihmiset ovat myös sitoutuneita omaan kirkkoonsa.
Mikäli Suomen luterilainen kirkko hajoaisikin lukuisiksi erillisiksi yksiköiksi, niin voisiko luterilaisuus nousta uuteen kukoistukseen Suomessa juuri yhteisöllisyytensä kautta? Toimisiko jos rakentaisin kirkon, saisin sinne hyvän pastorin vetämään jumalanpalveluksia ja kirkko pyörittäisi ahkerasti muutakin vapaa-ajan toimintaa sekä sisältäisi esim. lounasravintolan/kahvilan aulassaan. Kirkko olisi välimuoto nykyisistä pääosin tyhjänä seisovista kirkoistamme ja baareista-kahviloista-ravintoloista, missä ihmiset viettäisivät aikaansa muutenkin kuin joulukirkossa tai jonkun tutun häissä/hautajaisissa? Työtähän tämä vaatisi, mutta kumpi olisi todennäköisempi reaktio ihmisiltä kun he kuulisivat ajatuksen:
- Kuullostaa hyvältä, ei kun hihat ylös ja hommiin
- Ei se toimi koska...
Veikkaan jälkimmäisen olevan todennäköisempi ja siine mielessä protestanttisen uskon hiipuminen käy työetiikan kanssa käsi kädessä. Aiemmin ihmiset tuntuvat olleen innokkaampia kokeilemaan uutta ja paiskimaan ankarasti töitä parantaakseen elämäänsä. Nyt elämän parannus pitäisi tulla enemmän annettuna, koska työnteko on tylsää.
Nyt kirkon ja valtion eroa haluavat eniten ei-uskovat, mutta voisiko lopputulos erosta ollakin uskovien etujen mukaista?
Suvivirsi on uskonnollinen laulu, mutta myös pitkäaikaisen kehityksen tulos. En kuulu kirkkoon, eikä lapsiani ole kastettu. Ei minua kuitenkaan haittaa jos "altistuvat" uskonnolle. Minusta on tervettä, että ihminen oppii tavoista ja ihmisistä, mitkä eroavat meistä itsestämme. Mikäli lapset aikanaan kokevat uskonnollisen herätyksen, niin se on heidän asia. Yhtä hyvin he voivat innostua jostain urheilulajista, mistä en pätkääkään välitä, mutta varmasti olisin mukana heidän touhuissaan silti.
Suvivirresta voi joku juhlassa loukkaantua, mutta niin voi kaikesta muustakin. Jotakuta voi häiritä, että nainen on päässyt esiintymään/valta-asemaan tai miten lahjattomia laulajia on otettu koulun kuoroon yms. Tarkoituksella ei tarvitse ihmisiä loukata, mutta potentiaalisen loukkaantumisen takia ei voi kaikki rakentaa.