Jos ja kun kirkko ja seurakunta pienentyvät jäsenmäärältään, niin minä aion kyllä jatkaa heidän jäsenenään ja maksaa kirkollisveroni, käydä joulukirkossa, hautajaisissa. Oma lähtökohtani on kirkon tekemä tärkeä työ ja tietty sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Uskoisin tuntevani varsin paljon ihmisiä, jotka tekevät samoin, ilman sen kummempia hartaus- ja rukoushetkiä.
Yksi asia on se, etten pidä kovin realistisena kirkon ulkomaanavun, sielunhoidon, perheneuvonnan, mielenterveyspalveluiden jne tulevan hoidetuiksi mitään muuta reittiä. On tietysti olemassa tämä joidenkin hokema utopia, että tähän tarkoitukseen menevät varat käytettäisiin sitten jotain tunnuksetonta reittiä pitkin. Ottaen huomioon, miten maailma makaa, niin en kuitenkaan usko tähän, vaan varat siirrettäisiin käytettäviksi aivan muihin asioihin. Kirkon ulkomaanapu on järjestö jota arvostan suuresti (voisin teoriassa kuvitella työskenteleväni heille), mitä heidän toimintaansa olen tutustunut, niin on todella loukkaavaa tämä vähättely, että kyseinen järjestö vain jakaisi raamattuja tarvitseville.
Toinen asia on se, että vaikka täällä toistuvasti hoetaan ja listataan kirkon tekemiä veritöitä, katolisen kirkon pedofiliaa ja inkvisitiota jne, niin etenkin P-Euroopassa on syytä olla erittäin tyytyväinen ja ylpeä niistä saavutuksista, joita prostestantismi ja luterilaisuus on aikaansaanut. Olen ylpeä tästä arvomaailmasta, kun laitan yhteen plussat sekä miinukset, niin kristillinen maailma on arvoiltaan lähellä sydäntäni.