Kirjallisuudesta yleisesti

[Luke]

Onko joku lukenut Gösta Sundqvistista kertovaa kirjaa? Onko lukemisen arvoinen?

Sama kysymys uudesta Spede-kirjasta? Tuoko jotain uutta siihen vanhempaan Tommi Aition kirjoittamaan kirjaan verrattuna?

Toki saa suositella muitakin elämänkertoja.

 

[Kilgore Trout]

Olen lukenut Gösta Sundqvist - Leevi and the Leavingsin dynamo -kirjan loppumetreille saakka. Kai se sitten on ollut lukemisen arvoinen, vaikka hitaasti onkin edistynyt. Aihe on kiinnostava, mutta käsittelytapa on jotenkin puiseva ja itseään toistava. Verrattuna vaikka Juicen ja Popedan kirjoihin selkeästi tylsempi johtuen siitä, ettei Sundqvistin elämästä taida enempää irrota. Salaperäisyyden verhon takana ei ole enempää kerrottavaa.

 

[hannes_ko]

Kalle, Kalle, miksi minua narrasit

kirjoituksen päälinjat:

- luin 10 Kalle Päätalon romaania noin kolmessa viikossa
- en ole ehkä ihan terve
- Kalle Päätalo osoittautui huijariksi, pirullisen nerokkaaksi sellaiseksi.

Kaikki alkoi siitä kun mä lopputilin sain / Sitten juhlan kunniaksi täyden lastin hain. No ei. Lopputiliä ei ole tullut ainakaan vielä mutta lasti on: Kalle Päätalon tuotanto. Joku tietänee, että olen lukenut Ijoki-sarjan etuperin kokonaan ja sen poika- + sotavuosia käsittelevät kirjat ziljoonasti uudestaan. Olen fanaatikko.

Tätä syksyä ennen en ole lukenut Iijoki-sarjan ulkopuolisia Kallen mölläreitä, jos ei lasketa Nälkämäkeä. Sitä ei lasketa, koska se kuuluu elimellisesti Iijoki-sarjan tarinaan. Iijoen perusteella olen pitänyt turhana lukea Päätalon muita romaaneja, koska tiesin niiden kertovan Kalle Päätalosta. Lisäksi Päätalo on aina antanut romaaneistaan sellaisen kuvan, että ne ovat syntyneet lähinnä kovalla työllä. Kallella on ansionsa työn kuvauksessa ja henkilöhahmojen värittämisessä, mutta kirjailijana hän on yksioikoinen, kulmikas ja kömpelö. Nyt lainaan siskontyttöä: höpöhöpötyhmä.

Vyyhti alkoi purkautua, kun luin Ritva Ylösen kirjan Kalle Päätalosta. Kallesta väitellyt Ylönen ei kirjoittanut Päätalosta mitään radikaalisti uutta, mutta yhteenpantuna teos avasi silmäni. Päätalo oli suuri poikkilahjakkuus. Mihin tahansa hän ryhtyi, hän menestyi. Hän oli Jokijärven kansakoulun opettajien lellikki kun sille päälle lopulta syttyi. Hän oli parkkuulanssien kuningas. Hän heitti keihästä pidemmälle kuin muut taivalkoskelaiset ja hiihti näitä kovempaa. Hän luki Hamsunia ja Dostojevskia, kun muut lukivat korkeintaan Kalevaa. Hän kohosi armeijassa muonittajana vastuullisiin tehtäviin kansakoulupohjalta ja häntä pyydettiin jäämään vakinaisesti armeijan palvelukseen. Sodan jälkeen hän luki itsensä rakennusmestariksi vajavaisesta koulutustaustasta huolimatta ja sai nopeasti erittäin vastuullisia töitä. Hän rakensi kolmekymppisenä Tampereelle ja lähiseuduille tunnettuja ja merkittäviä rakennuksia.

Sen jälkeen hän ryhtyi menestyskirjailijaksi, kunnes kohotti itsensä Iijoki-sarjalla ikoniksi ja professoriksi. Samalla hän narrasi minut muiden muassa luulemaan, että Kalle Päätalo oli melko yksinkertainen mies syrjäkyliltä, joka melkeinpä pääkköyttään nousi Tampereen äyrikuninkaaksi.

Tämän havainnon jälkeen oli selvää, että minun pitää lukea ne romaanitkin. Ja sitten sen tein, noin kolmessa viikossa. Kymmenen rompsua (Kallen kieltä), keskimäärin yli 500 sivua. Vain yksi jäi alle 520 sivun. Ensimmäinen teos Ihmisiä telineillä vakuutti minut siitä, että ratkaisuni on oikea. Luen vähän romaaneja, koska tietokirjoja on niin tuhottoman paljon ja ne pitää lukea kaikki. Ihmisiä telineillä kuitenkin osoitti, että Päätalo teki kestävää romaanitaidetta. Sinänsä kirja oli tuttu. Se käsitteli Kalle Päätaloa. Niin käsittelivät myös seuraavat lukemani teokset, eli Koillismaa-sarja. Osasin ennakoida tapahtumia, tunnistin joka sivulla etiäisiä Iijoki-sarjaan ja analysoin mitä piirre mistäkin Iijoki-sarjan hahmosta oli minkäkin koillismaalaisen hahmossa mukana. Yllätyin kirjojen sujuvuudesta, mutta en vielä ryhtynyt lukemaan Päätaloa vaikkapa modernistiksi.

Mutta sitäkin hän oli. Viimeinen savotta oli silmiä avaava kirja. Siinä Päätalo kirjoittaa yhteiskunnallisista asioista, leikittelee rakenteella, sisällyttää kirjaan unijaksoja. Kirja liikkuu pääosin aiemmista teoksista tunnistettavissa maisemissa, mutta sitten Viimeisen savotan päähenkilö Vikke Nilo palaa Kairankävijä-romaanissa estradille. Se kirja on yksinkertaisesti mestariteos. Päätalo irtaantuu täysin Taivalkoskelta ja kehittää Nilosta suomalaisen romaanikirjallisuuden suuren veijarin ja seikkailijan. Tämä on aivan Veijo Meren ja Veikko Huovisen teosten kanssa vertailun kestävää tekemistä. Tämän jälkeen jäljellä olivat vielä pirullinen ja hiukan epätasainen Höylin miehen syksy, sekä Ennen ruskaa. Viimeksi mainittu on nykyaikaan (siis 1960-luvulle) sijoittuva roadmoviemainen tajunnanvirtakohtauksia käyttävä kompakti kokeilu, Kairankävijän jälkeen Kallen toiseksi paras Iijoki-sarjan ulkopuolinen kirja.

Tämän urakan jälkeen on pakko vain todeta, että voi Kallio-Kalle rietas minkä teit. Narrasit minua vuosikaudet uskomaan yksinkertaisuuteesi. Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa.

 

[vdx mua zorbas]

Onko joku lukenut Gösta Sundqvistista kertovaa kirjaa? Onko lukemisen arvoinen? Sama kysymys uudesta Spede-kirjasta? Tuoko jotain uutta siihen vanhempaan Tommi Aition kirjoittamaan kirjaan verrattuna? Toki saa suositella muitakin elämänkertoja.

Sundqvistin kirjan suure puute on se, että lähipiiriä ei ole saatu haastateltua lainkaan.

Spede-kirja oli muistaakseni ihan ok, Aution kirjaa en ole lukenut.

Heikki Salon elämäkerta on aavistuksen tylsä. Mies on liian normaali ja tervepäinen, että hänestä saisi irti mitään erityistä kohua.

Päätalo oli suuri poikkilahjakkuus. Mihin tahansa hän ryhtyi, hän menestyi.

Hieno kirjoitus. On vielä lisättävä, että Kallehan oli myös kova panemaan. Ilmeinen lahjakkuus siinäkin.

 

[hannes_ko]

On vielä lisättävä, että Kallehan oli myös kova panemaan. Ilmeinen lahjakkuus siinäkin.

Joo, joskus pitäisi kirjoittaa vielä syvemmin Kallen psykologiasta. Kallehan kertoi melkein kaiken, mutta jostain syystä käsittääkseni jätti kirjaamatta jonkun liudan valloituksia haravamiehen ja sotaväessä intaantumisen välistä. ei se ihan niin mennyt, että nulosta miehestä tuli yhtäkkiä sonni, mutta jotenkin niin Kalle haluaa antaa ymmärtää.

 

[Tarinankertoja]

Oman genreni suomalaiskirjailoiden (Emmi Itäranta, Johanna Sinisalo, Marko Hautala, Riikka Pulkkinen, Hannu Rajaniemi) omia suosikkeja. Kaikki mainitut toki luettu (niin omat kun suosikit)
Popular Finnish authors reveal the books that shaped their student years | Study.EU

 

[arvee]

Kirjallisuusilmastoamme muutamat kirjamessut kai kuvaavat, kertovat mikä lukijoita kiinnostaa, missä mennään. Tai siis mikä kirjailijoita ja messujärjestäjiä kiinnostaa, mitä näkemystä nyt halutaan tyrkyttää. Taistolaisvasemmistolainen hegemonia on muisto vain, mutta keksitäänhän vastaavia tiedostuksia aina uusiakin. Minä en ole kirjamessuilla ikinä käynyt, en asunto-,vene-,moottoripyörä- enkä automessuilla myöskään, mutta näistä kirjat kiinnostavat eniten, missä mennään niinku isoossa kuvassa. Minua kiinnostaa kuvaukset messumenosta, tarjonnan tietysti löydän mainoslehdyköistä ja kirjakaupastani, kirjastostani hieman myöhemmin, mutta trenditietoinen eli muodikas tahdon olla, ehkä joku toinenkin, siispä linkkaan jonkun Kahelinin koentaa US blogista:
Poliittinen ilmasto Suomessa ja kirjamessuilla - miesviha, sähikäinen

Minä pidän Saimaan norpista. Pidän myös kosmologeista yleensä, tajuan etteivät hekään ole täydellisiä, mutta muuten on mielestäni hyvä, ajatteluttava kirjoitus tuo.

 

[hannes_ko]

Heinäkuussa 2019 päätin, että lukemiselleni on tehtävä jotain. Olen viimeiset noin 20 vuotta lukenut 70-120 kirjaa vuodessa, mutta niistä harva on ollut romaani. On sattanut mennä vuosia, että ainoa lukemani kaunokirjallisuus on ollut kymmenennellä kierroksella oleva Päätalo. Ja jos olen lukenut romaaneja, niin ne ovat olleet aika ennakoitavissa olevaa materiaalia: Huovinen, Arto Salminen, Liimatta, Kyrö... Teininä valikoimaan kuului sentään vaikka mitä klassikoista scifiin.

Päätin laajentaa tajuntaani. Jopa sivistyä. Ensin lupasin itselleni vain lukea yhden sellaisen klassikon, joka aihepiiriltään ei vaikuta kiinnostavalta. Leo Tolstoin Anna Karenina oli oikein sopiva, koska luulin sitä pääosin rakkaustarinaksi ja se on jonkinlainen konsensusvalinta maailman parhaaksi romaaniksi. Anna Karenina tietenkin yllätti tällaisen pölvästin, koska se oli kaikkea muuta kuin rakkaustarina. Tästä rohkaistuneena luin muutamassa viikossa ahmimalla useita klassikoita, ja kuluneen reilun vuoden aikana olen jatkanut romaanitaiteen parissa. Olen pyrkinyt lukemaan erityisesti naisten kirjoittamia kirjoja ja kirjoja aiheista, joita en tunne omaksi. Sekä klassikoita. Pääosin luen edelleen tietokirjallisuutta.

Ja jos minun tämän jälkeen pitäisi suositella, niin:

1. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen.
Tämä on varmaankin paras romaani, jonka olen lukenut. Se kertoo selkeästi erottuvasta paikasta, kulttuurista ja ajanjaksosta, siinä on mielenkiintoinen lapsen näkökulma, se on erinomaisesti kirjoitettu ja siinä on vahva oma tunnelma. Olen itse niitä, jotka kyllästyvät räjähdysten ja takaa-ajojen aikaan, joten Satakielessä on juuri sopivan vähän toimintaa. Moni ehkä karsastaa kirjaa, koska se on amerikkalaiskoululaisille pakkolukemista, mutta minusta se on pakkolukemista hyvästä syystä. Ilmiömäinen kirja. Ainoa huono puoli on, että en voi enää koskaan lukea sitä ensimmäistä kertaa.

2. Emily Brontë: Humiseva harju.
Harju voittaa Satakielen tunnelmassaan, mutta on hiukan kökömmin kirjoitettu ja siksi tällä kertaa suosituslista on näin päin. Tartuin teokseen ennen kaikkea Kate Bushin loistavan Wuthering Heights-piisin takia. HH kuului alkupään klassikomaratoniini ja oikeastaan palautti mieleen, miten syvä kokemus kirja voi olla. Tämän parissa mieli askaroi silloinkin kun en sitä lukenut. Ja jälleen tyhmä ennakkoluulo rakkausromaanista oli ollut esteenä tälle nautinnolle. Kyseessähän on kunnon kostofantasia ja kauhukirja, jossa yksi päähenkilöistä on kartano. Silkkaa ramboilua ja stephenkingiä! On käsittämätöntä, että tämän kirjan on kirjoittanut nuori nainen 1800-luvun alkupuolen englantilaispappilassa. Kirjan tunnelma on aivan omaa luokkaansa ja ymmärrän hyvin, miksi nuoren Kate Bushin piti laulaa Cathysta ja Heathcliffistä. Yli vuoden jälkeen ajattelen kirjaa edelleen säännöllisesti. Se kummittelee niin kuin Cathy.

Mainitsenpa tässä yhteydessä myös, että Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo on ehkä enemmän sellainen "naisten juttu", joita tässä on ollut tarkoitus lukea, mutta sekin on mestariteos, jota suosittelen kaikille. Suomalaisista klassikoista taas Maria Jotunin Huojuva talo on hyvä vastine Humisevalla harjulle. Sen kuvaus helvetillisestä avioliitosta on piinaavan voimakas ja pitää otteessaan. Vain kirjan loppuratkaisu on mielestäni epäonnistunut, muuten kyse on aivan maailmanluokan romaanista.

3. John Williams: Koko suomennettu tuotanto.
JW on kuolemansa jälkeen löydetty hittikirjailija, mutta kyse ei ole mistään tyhjästä hypestä. Nykyään Williamsin arvostetuin teos on Stoner, joka kertoo pienehkön yliopiston mitään sanomattoman professorin elämäntarinan. Jutun juju on juuri siinä, että lyhyehkö romaani on tylsästä aiheestaan huolimatta niin koskettava. Stoner on ennen kaikkea teknisesti täydellisesti kirjoitettu kirja. Siitä on vaikea löytää yhtään mitään moitittavaa. Vähintään yhtä vetävä kirja on Butcher's Crossing, joka kertoo nuoresta miehestä, joka rahoittaa biisonijahdin 1800-luvulla. Pakkolukemista erämaista ja selviytymisestä kiinnostuneille. Williams itse oli professori ja hänen ainoa elinaikanaan mainetta saanut teoksensa on palkittu Augustus, joka kertoo omaperäisellä tavalla keisari Augustuksen tarinan. Sekin on hieno teos.

Kokonaisuudessaan kaikki aika, mitä olen näiden kirjojen kanssa viettänyt, on ollut arvokasta. Mikään kirja ei ole muodostunut riippakiveksi. Ehkä se kertoo siitäkin, että vielä rohkeammin voisi tehdä valintoja. Etukäteen vaikeimpana pidin Laura Lindstedtin Oneironia, joka kieltämättä ensimmäisellä kappaleellaan säikäytti. Mutta sekin oli erinomainen romaani ja olen tyytyväinen, että tartuin siihen. Ehkä suurin pettymys oli Nikolai Gogolin Kuolleet sielut, jonka ensimmäisessä maratonpinossa säästin viimeiseksi, kun oletin sen jotenkin erityisesti kuitittelevan sisuskalujani. Eihän se huono ollut, mutta huippukirjojen joukossa vain erittäin hyvä.

Muutamia lyhyitä kommentteja: Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen luin alle vuorokaudessa - ja kuumeessa, mikä sopi kirjan päähenkilön tila muistaen oikein hyvin. Tällainen väyrystely sallittakoon. Sadan vuoden yksinäisyyden luin ihan sen takia, että Kari Heiskanen 30 vuotta sitten parodioi sitä Nyhjää tyhjästä -ohjelmassa. Saatana saapuu Moskovaan alkoi todella hienosti, valitettavasti kirja ei ole ihan kymppi loppuun asti. Viimeisimpänä olen lukenut Haruki Murakamin kirjan Kafka rannalla, joka on ristiriitainen teos. Jotenkin kaikki kirjassa on teknisesti pielessä, mutta silti se oli äärimmäisen vetävä lukukokemus. Ja Waltarin Sinuhe ja Voltairen Candide ovat oikeastaan sama kirja, toinen vaan on möhkäle ja toinen ohut. Kummatkin erinomaisia.

 

[Ilmari Ahde]

Olipa hienoa tekstiä yllä, and now for something completely different:

Osan noista olen lukenut ja tartun niistä muutamiin. John Williamsin Stoner on kerrassaan hieno teos, vaikken herkkä poika kirjojen suhteen olekaan, Stonerin tapauksessa meinasi mennä roska silmään ja kurkkuakin hieman kutitteli. Päähenkilölle toivoi vain ja ainoastaan parasta.

Butcher's Crossing on myös vyöhön lovettu luettuna, pidin siitäkin kovasti. Mutta sitten, Augustus jäi kesken melko alkumatkasta, olin aiemmin lukenut nämä kaksi muuta ja Augustukseen ei tainnut kärsivällisyys riittää. Tuollahan se on tabletilla tallessa, uusi yritys kaiken muuttaa voi.

Kuin surmaisi satakielen. Elokuvaa en ollut nähnyt enkä ole nähnyt vieläkään, kirjastakin tiesin todella vähän kun tähän tartuin. Pääsin ikään kuin tyhjän pöydän ääreen joka pikkuhiljaa täyttyy mahtavista antimista.

Edit: Katsos vaan, kirjahyllystähän löytyi Brontën Humiseva harju, ei ole minun mutta saan lainata.

 

[vdx mua zorbas]

Onko kukaan Jatkoajan janttereista lukenut David Foster Wallacen klassikkoa Infinite jest? Ei hätää, nyt on vihdoin ilmestynyt Tero Valkosen suomennos (Päättymätön riemu). Kirjahan julkaistiin jo vuonna 1996, joten kuvastaa sijaintimme perifeerisyyttä, että suomennos saatiin vasta nyt. Eikä sitä muuten olisi vieläkään tehty ilman Kimi Räikköstä. Myös äänikirja on tulossa.

Suomentaja Valkonen kertoi Kulttuuriykkösessä, että 1200-sivuisen kirjan lukemiseen menee noin kuukausi, jos siihen käyttää joka päivä työpäiväisen. Mikään juoniromaanihan se ei ole, joten ihan kevyellä rilluttelulla läpi ei mennä.

Itse en sitä jaksane lukea, ehkä vilkuilen sieltä täältä, mutta luin yleissivistyksen vuoksi kirjan Mitä David Foster Wallace tarkoittaa. Siitä saa nopsasti selville, mistä hänessä on kysymys.

 

[Ollakseni]

Onko kukaan Jatkoajan janttereista lukenut David Foster Wallacen klassikkoa Infinite jest? Ei hätää, nyt on vihdoin ilmestynyt Tero Valkosen suomennos (Päättymätön riemu). Kirjahan julkaistiin jo vuonna 1996, joten kuvastaa sijaintimme perifeerisyyttä, että suomennos saatiin vasta nyt. Eikä sitä muuten olisi vieläkään tehty ilman Kimi Räikköstä. Myös äänikirja on tulossa.

Suomentaja Valkonen kertoi Kulttuuriykkösessä, että 1200-sivuisen kirjan lukemiseen menee noin kuukausi, jos siihen käyttää joka päivä työpäiväisen. Mikään juoniromaanihan se ei ole, joten ihan kevyellä rilluttelulla läpi ei mennä.

Itse en sitä jaksane lukea, ehkä vilkuilen sieltä täältä, mutta luin yleissivistyksen vuoksi kirjan Mitä David Foster Wallace tarkoittaa. Siitä saa nopsasti selville, mistä hänessä on kysymys.

Taisin törmätä kirjaan ensimmäisen kerran nyt koronan aikaan, kun ihmiset puhuivat siitä mitä kirjoja voi nyt lukea kun on karanteenissa, eikä tarvitse mennä töihin tai baareihin. Tästä jäi vähän semmoinen käsitys, että kyseessä on jokin älykkäiden ihmisten kirja, joka hankitaan hyllyyn näyttämään hyvältä, mutta jota ei ikinä saa luettua.

 

[mjr]

Tämän urakan jälkeen on pakko vain todeta, että voi Kallio-Kalle rietas minkä teit. Narrasit minua vuosikaudet uskomaan yksinkertaisuuteesi. Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa.

Minulla on muuten melkein identtinen kokemus: ensiksi pilkkasin Kallea enkä jaksanut edes lukea, sitten luin ja ajattelin että onhan tämä nyt arvokasta arkipäivän historiaa ja rehevää kansankuvausta. Ja sitten about neljännellä kierroksella Iijoki-sarjaa, että ei helvetti, tässähän meillä on suuri moderni mestariteos. Tosiaan, että osaakin olla pirullisen harhaanjohtava kirjoittaja, muka yksinkertainen kirjallinen kömpelys jolle on hyvä urbaanien intellektuellien nauraa. Ei hyvää päivää.

 

[sampio]

Kirjahan julkaistiin jo vuonna 1996, joten kuvastaa sijaintimme perifeerisyyttä, että suomennos saatiin vasta nyt.

Taitaa jonkinmoisena vaikuttimena periferian lisäksi olla pieni kielialue aka pieni markkina-alue, sekä se yksinkertainen asia, että tuo kirja oli helvetin vaikea kääntää. Kiinnostaisi kovasti lukea, millaista työtä Valkonen on tehnyt lopulta, kun käännöstyö on vaatinut itsessään jo kohtalaisen paljon paneutumista sekalaiseen valikoimaan eri aihealueita, jotta kieli palvelee tarkoitettua.

 

[Tinke-80]

Suositelkaas kirjaa tai kirjoja meikäläiselle. Taustoista sen verran että nuorempana tuli luettua paljonkin kirjoja, mutta viimeiseen kymmeneen vuoteen olen lukenut ehkä yhteensä 10(?) kirjaa, mutta viime viikolla sain luettua Operaatio Punainen kettu -kirjan yhdessä illassa. Tästä innostuneena ajattelin kokeilla jos saisi lukemisharrastuksen uudelleen aloitettua.

Nuorempana tuli luettua paljon Pratchettiä, Arto Paasilinnan kaikki teokset tuli myös kahlattua läpi. Muita suosikkeja on Linnunradan käsikirja liftareille, Ludlumin Marssi Roomaan ja Omahaan sekä tietenkin nörtti kun olen, niin monet fantasia- ja scifikirjat on tullut luettua läpi kuten esim R.A.Salvatoren Musta Haltia trilogia ja Isaac Asimovin Säätiökirjat.

Mutta suositelkaas jotain kirjaa tai kirjailijaa meikäläiselle? Mieluummin kevyttä kuin raskasta.

 

[Ollakseni]

Kvanttivaras trilogia voisi olla hyvä kirjasarja luettavaksi. Ainakin itse pidin siitä paljon.

 

[Ilmari Ahde]

Viime vuosina on noussut kotimaassa Alibin ja Seiskan sivuilta tuttujen rikollisnaamojen kirjat framille, minulla nämä menee osastoon "en ole lukenut enkä lue". Saattaahan nämä olla oikein valaisevia ja mukaansa tempaavia, Immu Ilmenit ja Nakki Tranbergit kertoo, vahvasti epäilen että ohkaisilla höystöillä ollaan liikkeellä, en ole vaivautunut edes katsomaan onko isollakin fontilla ja lyhyellä selkeällä lauseella kirjoitettuja. Parhaimmissa tapauksissa jopa venkulan ex-vaimo on saanut oman, varmasti koskettavan, tarinansa koreisiin koviin kansiin.

Toinen pienen ihmetyksen aihe on kotimaisista nuorista urheilijoista kirjoitetut kirjat, nehän on juuri ja juuri päässyt aikuisten peleihin mukaan, kaupasta saa ikänsä puolesta ostaa tupakkia ja alkoholia, eikun elämäkertaa markkinoille. Eeli Tolvasesta tuli kirja kun Jokereissa veti vähän suonta, lupaavan Awak Kuierin tarina on tarjolla, ilmestynyt syyskuussa 2022 ja nyt oli alelaarissa -50%.

Onhan näillekin ostajansa kun on painokoneet rytkyttänyt materiaalia ilmoille.

 

[finnjewel]

Viime vuosina on noussut kotimaassa Alibin ja Seiskan sivuilta tuttujen rikollisnaamojen kirjat framille, minulla nämä menee osastoon "en ole lukenut enkä lue". Saattaahan nämä olla oikein valaisevia ja mukaansa tempaavia, Immu Ilmenit ja Nakki Tranbergit kertoo, vahvasti epäilen että ohkaisilla höystöillä ollaan liikkeellä, en ole vaivautunut edes katsomaan onko isollakin fontilla ja lyhyellä selkeällä lauseella kirjoitettuja. Parhaimmissa tapauksissa jopa venkulan ex-vaimo on saanut oman, varmasti koskettavan, tarinansa koreisiin koviin kansiin.

Toinen pienen ihmetyksen aihe on kotimaisista nuorista urheilijoista kirjoitetut kirjat, nehän on juuri ja juuri päässyt aikuisten peleihin mukaan, kaupasta saa ikänsä puolesta ostaa tupakkia ja alkoholia, eikun elämäkertaa markkinoille. Eeli Tolvasesta tuli kirja kun Jokereissa veti vähän suonta, lupaavan Awak Kuierin tarina on tarjolla, ilmestynyt syyskuussa 2022 ja nyt oli alelaarissa -50%.

Onhan näillekin ostajansa kun on painokoneet rytkyttänyt materiaalia ilmoille.

Jotenkin tuntuu, että nämä on tarkoitettu kuunneltavaksi "podcasteiksi" eikä perinteisesti luettaviksi.
Tosin samaa mieltä, en lukisi kummallakaan tavalla.

 

[Ilmari Ahde]

Jotenkin tuntuu, että nämä on tarkoitettu kuunneltavaksi "podcasteiksi" eikä perinteisesti luettaviksi.
Tosin samaa mieltä, en lukisi kummallakaan tavalla.

Olet ihan oikeassa, tuohonhan ne soveltuu mainiosti. En ole äänikirjojen kuluttaja niin enpä tullut ajatelleeksi tuota lainkaan, sitä on niin paperikirjan ystävä.

 

[Shardik]

Suositelkaas kirjaa tai kirjoja meikäläiselle. Taustoista sen verran että nuorempana tuli luettua paljonkin kirjoja, mutta viimeiseen kymmeneen vuoteen olen lukenut ehkä yhteensä 10(?) kirjaa, mutta viime viikolla sain luettua Operaatio Punainen kettu -kirjan yhdessä illassa. Tästä innostuneena ajattelin kokeilla jos saisi lukemisharrastuksen uudelleen aloitettua.

Nuorempana tuli luettua paljon Pratchettiä, Arto Paasilinnan kaikki teokset tuli myös kahlattua läpi. Muita suosikkeja on Linnunradan käsikirja liftareille, Ludlumin Marssi Roomaan ja Omahaan sekä tietenkin nörtti kun olen, niin monet fantasia- ja scifikirjat on tullut luettua läpi kuten esim R.A.Salvatoren Musta Haltia trilogia ja Isaac Asimovin Säätiökirjat.

Mutta suositelkaas jotain kirjaa tai kirjailijaa meikäläiselle? Mieluummin kevyttä kuin raskasta.

Aika pitkälle samoja taustoja kuin minulla, etenkin Pratchett, Paasilinna, Adams ja Asimov. Valitettavasti myös siinä, että lukeminen on vähentynyt nuoruusvuosista.

Veikko Huovisella on kevyitä, mutta hyviä kirjoja läjä. Dan Simmonsia suosittelen, löytyy monesta genrestä kirjoja ja kaikki olleet tähän asti hyviä. Esim. Hyperion saaga on erinomaista kovaa scifiä. Raskaammasta setistä sitten Volter Kilven Alastalon salissa ja muut sarjan kirjat. Ei turhaan pidetä parhaana suomalaisena romaanina. Löytyy helpommin lähestyttävänä Areenasta äänikirjana loistavalla lukijalla.

 

[hihhu]

Suositelkaas kirjaa tai kirjoja meikäläiselle. Taustoista sen verran että nuorempana tuli luettua paljonkin kirjoja, mutta viimeiseen kymmeneen vuoteen olen lukenut ehkä yhteensä 10(?) kirjaa, mutta viime viikolla sain luettua Operaatio Punainen kettu -kirjan yhdessä illassa. Tästä innostuneena ajattelin kokeilla jos saisi lukemisharrastuksen uudelleen aloitettua.

Nuorempana tuli luettua paljon Pratchettiä, Arto Paasilinnan kaikki teokset tuli myös kahlattua läpi. Muita suosikkeja on Linnunradan käsikirja liftareille, Ludlumin Marssi Roomaan ja Omahaan sekä tietenkin nörtti kun olen, niin monet fantasia- ja scifikirjat on tullut luettua läpi kuten esim R.A.Salvatoren Musta Haltia trilogia ja Isaac Asimovin Säätiökirjat.

Mutta suositelkaas jotain kirjaa tai kirjailijaa meikäläiselle? Mieluummin kevyttä kuin raskasta.

Kevyestä scifistä voin suositella Andy Weirin tuotantoa jos haluaa jotain realistisen oloista ja jos osaa laittaa sisäisen realisminillittäjänsä mutelle, niin Murdebot diaries ja Kadonnut laivasto. Ainakin jälkimmäistä on käännetty suomeksi. Andy Weirin Operaatio Ave Mariasta tykkäsin erityisesti, mutta jos rupeat sitä lukemaan, niin älä lue mitään kuvausta äläkä takakantta ennen aloittamista.

 

[Snakster]

Sellainen muistutus tähän väliin, että kaikki se, mitä kirjan muotoon painetaan, ei ole kirjallisuutta.

 

[Ollakseni]

Sellainen muistutus tähän väliin, että kaikki se, mitä kirjan muotoon painetaan, ei ole kirjallisuutta.

The Beautiful Poetry of Donald Trump - Rob Sears - sidottu(9781786894724) | Adlibris kirjakauppa

sidottu, 2019. Osta kirja The Beautiful Poetry of Donald Trump Rob Sears (ISBN 9781786894724) osoitteesta Adlibris.fi. Ilmainen toimitus yli 39,90 euron tilauksiin. Adlibriksen valikoimissa on miljoonia kirjoja, löydä seuraava lukuelämyksesi jo tänään! Aina edulliset hinnat, ilmainen toimitus...

www.adlibris.com

Väitätkö ettei tuo muka ole kulttuuria?

 

[Snakster]

The Beautiful Poetry of Donald Trump - Rob Sears - sidottu(9781786894724) | Adlibris kirjakauppa

sidottu, 2019. Osta kirja The Beautiful Poetry of Donald Trump Rob Sears (ISBN 9781786894724) osoitteesta Adlibris.fi. Ilmainen toimitus yli 39,90 euron tilauksiin. Adlibriksen valikoimissa on miljoonia kirjoja, löydä seuraava lukuelämyksesi jo tänään! Aina edulliset hinnat, ilmainen toimitus...

www.adlibris.com

Väitätkö ettei tuo muka ole kulttuuria?

Kulttuuria, ehdottomasti. Kirjallisuutta, vähän siinä ja siinä, sanoisin.