Ehkä omalta kannaltani vaarallisin ratkaisu on poistaa käytännössä pakolliset luonnontieteet pois lukiosta, lopputuloksena iso kasa tulevia korkeakoulutettuja joille sähkö tulee töpselistä, nörtit tekee tietokoneet ja geenit ovat vaarallisia. Näinhän on nyt tehty ja lopputuloksena lukio alkaa olla jenkkityyppinen highschool/college jossa lähinnä fiilistellään -> tasovaje niihin varsinaisiin korkeakouluopintoihin kasvaa mikä näkyy sitten valmistumisajoissa, opintojen takkuilussa jne. Vastaavasti taas jotain ilmaisutaitoa, puhetaitoa yms. pitäisi olla pakollisena enemmän vaikka kuinka hippihörhöilyksi sen voisikin nähdä :)
Aloin juuri miettimään että olenkohan peruskoulu-yliopistovuosina (perustutkintoon asti rajaten) pitänyt edes yhteensä niin montaa esitystä tai esiintymistilaisuutta kun taas myöhemmässä elämässä on saattanut tulla eteen normaalin työkuukauden aikana? Sen sijaan aika monta kertaa on tullut mieleen silmien kaivaminen irti peukalolla ja työntäminen korvakäytävän täytteeksi kun "kokee" sen keskimääräisen suomalaisen korkeakoulutetun pitävän esitystä.
Lahjakkuudet (nyt siis toim. huom. että itse olen juuri sitä porukkaa) tottakai pärjäävät aina, mutta jos sitä tietä yritetään, hävitään satavarmasti kun meitä nyt on vain niin vähän ja globaalissa kilpailussa paukut loppuvat kesken nopeasti. Tähän asti Suomen menestysresepti on ollut se että se harmaa massakin on hyvin koulutettua, perustaso vakaa ja laatuun voi luottaa. Tämä pitää tietenkin säilyttää mutta jos kilpailuetua halutaan kasvattaa, pitää pystyä muuhunkin kuin ns. prosentuaalisiin parannuksiin keskiarvossa, käytännössä tarvittaisiin selkeä siirtymä mediaanin sijainnissa mikä painottuisi erityisesti juuri kärjen tuntumaan (koska tosiasiassa absoluuttiseen kärkeen päätyy vain lahjoilla ja oikealla valmisteluiden yhdistelmällä) jotta saataisiin leveyttä keskiportaaseen. Oman kokemuksen valossa yritysten johtoryhmät ovat yleensä kohtalaisen terävää väkeä täynnä mutta sitten jo keskiportaassa alkaa tulla vastaan ihmisiä jotka ovat vain "riittävän hyviä" mutta eivät välttämättä enää varsinaisesti vie asioita uusiin suuntiin. Mutta erityisesti itseäni on entistä enemmän alkanut huolestuttamaan miten heikolla kyvykkyystasolla oikeasti monellakin työpaikalla toimitaan ruohonjuuritasolla, harvassa ovat ne asiantuntijatason tyypit (ts. sen kilpailuedun varsinaiset tuottavat osat) jotka joko osaisivat yhtä aikaa kommunikoida, kehittää tai sitten vielä hallita substanssinsa vähän laajemminkin. Yritä siinä sitten tehdä suomalaista maailmanvalloitusta jos porukka kommunikoi "lähetin meilin viime viikolla naapurihuoneessa istuvalle tyypille, ei oo vastannut mitään joten en ole tehnyt mitään"-metodilla.
Ehkä nyt varmentaen että kyse ei ole siitä että automaattisesti opiskelumenestys nykymallissa merkitsisi automaattisesti jotain, päinvastoin tosiaan nykytilanne voi olla hieman vääristynyt jos ulkoaopettelulla voi pärjätä turhankin hyvin. Mutta olennaista on se että osaamisvaje koulun penkin ja sitten kansainvälisen kilpailun välillä on herkästi varsin suuri jos jo koulutusvaiheessa ei satsata tarpeeksi oppilaiden haastamiseen. Jos nyt ajatellaan että valtiovallan tavoite olisi saada lisää työvuosia työväestölle, mikä on sinänsä ihan ok, niin herkästi unohtuu se että ihan sama montako työvuotta on numeerisesti jos ne ovat sikäli saman arvoisia. Entä jos koulutusputki mahdollistaisi sen että koulun penkiltä töihin lähtevä olisi heti alusta vaikkapa "vuoden kokeneempi" eli tuottavuus olisi heti alussakin parempi ja vielä lopulta piikittäisi jonkun pykälän korkeammalle tasolle kuin vanhaan malliin ennen kuin väistämättä sitten tasaantuisi. Mutta tämä ei välttämättä onnistu työntämällä narulla sitä isoa massaa eteenpäin (tai ainakaan helpolla) mutta voisi olla helpompaa antaa pieniä tönäisyitä jo hyvin suoriutuville ulosmittaamaan potentiaaliaan.