Mainos

Kiina – takapihan jättiläinen

  • 178 497
  • 849

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Demografiakriisi on itse asiassa siinä mielessä kiintoisa, että keskiarvotasollahan ihmiskunnan väestöpyramidi on suhteellisen tasaisesti jakautunut. Toisaalta aluekohtaiset erot ovat valtavia kun kokonaishedelmällisyysluku on keskimäärin n. 2,3 joka ylläpitää nykyistä väkilukua (itse asiassa on jopa kymmenysdesimaaleja ylläpidon alle, ts. tuolla hedelmällisyysluvulla ihmisten määrä on kääntynyt jo laskuun), mutta maakohtainen (ei sisällä Vatikaaneja yms. hupialueita) vaihtelee Singaporen alle yhdestä Nigerin 6,5:een. Muistelisin että jo aikoja sitten opetettiin koulussa että maapallon ruoantuotanto riittäisi heittämällä siihen ettei missään tarvitsisi nähdä nälkää, jos ruoka vaan saataisiin jaettua ylituotantoalueilta nälänhätäalueille. Olisi jännä tietää, kerrotaanko nykyisin samaa demografiakehityksestä.
YK:n mukaan 13% ruuasta hukataan tuotannon ja kauppaan menon välillä. Esimerkiksi erilaisia hedelmiä heitetään käytännössä menemään kun ne eivät sovi kauppoihin jonkin epämuodostuman takia, eikä niitä voi laittaa muuhunkaan käyttöön. Samoin sitten yleinen huolimattomuus siinä kun kerätään ruokaa tietysti hukkaa melkoisia määriä tavaraa. Lopuksi sitten kotitaloudet hävittävät myös merkittävän määrän ruokaa kun se menee pilalle, sitä tehdään liikaa jne. puhumatta ylensyönnistä teollistuneissa maissa. Eli kyllä sitä ruokaa riittää, sitä vain ei jaeta tasaisesti ympäri maailman.

 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #7

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Erikoista, että nostat demografiset seikat Euroopan ongelmaksi verrattaessa sitä Kiinaan.
Kiinan tilanne on sikäli eri ettei siellä ole samanlaista eläkejärjestelmää kansantaloutta rasittamassa. Kiinalla on myös erittäin vahva teollisuus ja runsaat luonnonvarat omasta takaa.
 

#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kiinan tilanne on sikäli eri ettei siellä ole samanlaista eläkejärjestelmää kansantaloutta rasittamassa. Kiinalla on myös erittäin vahva teollisuus ja runsaat luonnonvarat omasta takaa.
Kyllähän Kiinan demografian kehitys aiheuttaa valtaisaa ongelmaa esimerkiksi kiinteistömarkkinaan ja tuotannon volyymiin pidemmällä aikavälillä. Aika näyttää, minkä varassa valtion talous tulevaisuudessa on, mutta kyllä kansantalous Kiinassa nimenomaan väestön vuoksi aiheuttaa harmaita hiuksia.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kiinan tilanne on sikäli eri ettei siellä ole samanlaista eläkejärjestelmää kansantaloutta rasittamassa. Kiinalla on myös erittäin vahva teollisuus ja runsaat luonnonvarat omasta takaa.
Kyllä muun muassa demografiset tekijät ovat tulevaisuudessa aiheuttamassa Kiinan kansantaloudelle aivan massiivisia ongelmia kuten noista linkkaamistani artikkeleistakin ilmenee.

Ennusteesi Kiinan talouden kehityksestä sotii myös aika vahvasti yleistä konsensusta vastaan. Uskoisin, että tällä hetkellä kukaan vakavasti otettava asiantuntija ei allekirjoita aiempaa lausettasi "Kiina - USA vertailussa USA jää kakkoseksi eikä tarvitse edes kovin pitkään odotella."






 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Ennusteesi Kiinan talouden kehityksestä sotii myös aika vahvasti yleistä konsensusta vastaan. Uskoisin, että tällä hetkellä kukaan vakavasti otettava asiantuntija ei allekirjoita aiempaa lausettasi "Kiina - USA vertailussa USA jää kakkoseksi eikä tarvitse edes kovin pitkään odotella."
Saa nähdä kuka on oikeassa. Toivottavasti olen väärässä..
Tuossa linkkaamassasi hesarin linkissä on syy miksi Kiinan vienti sakkaa: Kiinan päävientimarkkinoilla Yhdysvalloissa ja Euroopassa kysynnän kasvun ennustetaan jäävän vaimeaksi.
Tuotteen laatu on ollut kovassa nousussa, ostajien talous ei ja siihen päälle kauppasota niin vienti on silloin vaikeuksissa.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Saa nähdä kuka on oikeassa. Toivottavasti olen väärässä..
Tuossa linkkaamassasi hesarin linkissä on syy miksi Kiinan vienti sakkaa: Kiinan päävientimarkkinoilla Yhdysvalloissa ja Euroopassa kysynnän kasvun ennustetaan jäävän vaimeaksi.
Tuotteen laatu on ollut kovassa nousussa, ostajien talous ei ja siihen päälle kauppasota niin vienti on silloin vaikeuksissa.
Totta. Maariskin painottaminen näkyy selkeästi sijoittajien käyttäytymisessä eikä sisäänpäin kääntyminen ja muut rakenteelliset ongelmat ole myöskään omiaan herättämään luottamusta markkinoilla.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit


Kiina varautuu sotaan ja vähentää riippuvuutta USA:sta.
Kiina vähentää riippuvuuttaan lännestä niin kuin myös länsi vähentää Kiinasta. Tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, että hyökkäys Taiwaniin alkaa välttämättä lähitulevaisuudessa. Operaatio olisi aivan massiivinen isku Kiinan taloudelle (ja toki myös lännelle).

Näkisin, että Kiina varautuu ennen kaikkea Trumpin mahdolliseen uudelleenvalintaan liittyviin riskeihin:

 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Kiina rakentaa Kirgistanin ja Uzbekistanin kanssa rautatien mikä ohittaa Venäjän. Eli Kiina jatkaa Venäjän bylsimistä:


‼️Kyrgyzstan, Uzbekistan and China will build a railway to Europe, bypassing Russia.

Two former Soviet republics in Central Asia - Kyrgyzstan and Uzbekistan - have agreed with China to build a railway to Europe that will bypass Russia.

The agreement on the project, which Beijing, Bishkek and Tashkent have been discussing for 27 years, was signed by the parties on June 6 in Beijing, and construction is due to begin in October.

The 450-500 km long railway will become part of China's global One Belt, One Road initiative.

“Experts note that the annual volume of cargo transportation will reach 15 million tons, and the delivery time of goods to end consumers will be reduced by 7 days. In addition, a modern transit and logistics infrastructure, warehouses and terminals will be created,” said President of Uzbekistan Shavkat Mirziyoyev.

The road will run from Kashgar in China's Xinjiang Uyghur Autonomous Region through Torugart, Makmal and Jalal-Abad in Kyrgyzstan to Andijan in Uzbekistan.

Then the highway will connect with the roads of other Central Asian countries, from where cargo will go to the Caspian Sea, to Turkey and to Europe.

On June 19, the parliament of Kyrgyzstan, through whose territory the main part of the route will pass, ratified an agreement with China and Uzbekistan on the construction of the road.

A joint project company (JPC) will be created to lay the Kyrgyz section of the highway between the countries. China will own 51% of it, and Kyrgyzstan and Uzbekistan will each get 24.5%.

- Reported by the Moscow Times.
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Siitä vähän rajatonta ystävyyttä Venäjälle etupiirikilpailussa. Huvittavaa tästä vielä tekee se, että aiemmin Venäjän halki kulkeva, rankasti subventoitu junarata hyytyi silti turhuuteensa jo ennen koronaa ja sotaa.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Sinällään aina lämmittää mieltä, kun joku kairaa Venäjää kakkoseen, mutta tuossakaan ei välttämättä mitään niin kovin positiivista jos nuo Stanit ajautuu täysin Kiinan talutusnuoraan.
Mitenkä tilanne muuttuu siitä jos ne vaihtavat Venäjän nuorasta Kiinan nuoraan. Ehkä nuora on hieman heikompilaatuista mutta kireämmällä?
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiinassa leviää huhu, jonka mukaan Xi olisi saanut aivoinfarktin. Huhu on ilmeisestikin levinnyt laajalle, mutta on mitä ilmeisimmin perätön, sillä sen väitetään olevan toisinajattelija Jennifer Zengin alullepanema. Ja Zeng on levittänyt aiemminkin perättömiä huhuja Xistä. Kuitenkin huhujen mainitaan olleen sen verran laajalle levinneitä, että niillä saattaa olla vaikutusta mm. maan pörssikursseihin riippumatta siitä, osoittautuvatko ne lopulta tosiksi vai eivät.

Jos huhut kaikesta huolimatta olisivat totta, niin tuolla olisi kyllä valtavat vaikutukset, kun huomioidaan sekä Kiinan taloustilanne että maailmanpoliittinen tilanne. Valta toki jäisi tuossakin tapauksessa mitä todennäköisimmi Xi:n linjoilla olevalle porukalle, mutta sisäistä kuohuntaa saattaisi hyvinkin esiintyä, kun hetkellinen valtatyhjiö olisi hyvinkin mahdollinen.

 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Kiina on luisunut huolestuttavampaan ja autoritäärisempään suuntaan juuri Xin kaudella, joten Xin putoamisella pelistä voisi olla isokin merkitys Kiinan suuntaan. Kiinallakin on jonkinlainen demografinen pommi muhimassa, monenlaisia tulevaisuuden ongelmia näköpiirissä, ja maan sisälläkään ei olla käsittääkseni ihan tyytyväisiä Xin ja hänen hallintonsa aikaansaannoksiin. Hallitsematon vallanvaihto voisi johtaa mielenkiintoisiin aikoihin.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Kiinallakin on jonkinlainen demografinen pommi muhimassa, monenlaisia tulevaisuuden ongelmia näköpiirissä, ja maan sisälläkään ei olla käsittääkseni ihan tyytyväisiä Xin ja hänen hallintonsa aikaansaannoksiin.

Se pommi on tainnut räjähtää jo käsiin. Väestö vanhenee ja syntyvyys vähenee. Seuraavan 10 vuoden aikana arviolta 300 miljoonaa ihmistä siirtyy pois työelämästä.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiinassa toden totta kärsitään nyt vuosikymmeniä jatkuneesta yhden lapsen politiikasta, mikä taannoin otettiin käyttöön talouskasvu silmälläpitäen, mutta vaikeahan kasvua on nyt koko ajan supistuvan työvoiman varaan rakentaa, etenkin kun ikäluokkien pienenemisen lisäksi maasta joka vuosi muuttaa ulkomaille tällä hetkellä yli 300 000 ihmistä vuosittain.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Kiinassa ihmiset ovat melko laajasti vielä tainneet sijoittaa omaisuutensa asuntoihin, joiden arvojen on uskottu nousevan ikuisesti. Asuntorakentamista onkin voimakkaasti tuettu velkaa ottamalla. Mutta eihän niiden asuntojen arvot voi nousta ikuisesti, jos väestö vähenee.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiinassa ihmiset ovat melko laajasti vielä tainneet sijoittaa omaisuutensa asuntoihin, joiden arvojen on uskottu nousevan ikuisesti. Asuntorakentamista onkin voimakkaasti tuettu velkaa ottamalla. Mutta eihän niiden asuntojen arvot voi nousta ikuisesti, jos väestö vähenee.
Näinpä. Toki on syytä muistaa kaupungistumisprosessin olevan Kiinassa edelleen länsimaita merkittävästi jäljessä, joten vaikka väestön kokonaismäärä vähenisikin, tulee Kiinassa oletettavasti riittämään seutuja, missä väki lisääntyy ja asuntojen arvo nousee, harvenevassa määrin toki. Jotainhan toki kertoo kiinan autoritäärisyydestä, että maan sisäinenkin muuttoliike on säännösteltyä ja kaupunkiin x muuttaakseen on saatava siihen lupa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös