KHL kaudella 2016–2017

  • 62 328
  • 294

Animal

Jäsen
Olisiko suojeleva käsi jossain hivenen korkeammalla? Vähän vaikea ymmärtää sitä, kuinka salamannopeasti löytyy uutta duunia edellisen epäonnistumisen jälkeen pelkästään pelkästään KHL-johdon suojeluksesta johtuvaksi.

Mielenkiintoista on tosiaan se, että Nazaroville kaikkien sattumusten jälkeen löytyy työantaja KHL:sta ja ylipäätään sai työpaikan kansakunnan kaapin päältä SKA Pietarista, joka kuitenkin on se suurin ja kaunein Moskovan ZSKA:n ohella. Mielenkiintoinen kuvio on myös nuo potkut SKA:sta: Mies tuli joukkueeseen Barys Astanasta ja sai kenkää 16.10.2015. Kesti neljä päivää, niin herralle oli Astanaan järjestynyt päävalmentajan positio + vakanssi Kazakstanin maajoukkueessa. Eli samat hommat mistä edellisen kauden jälkeen Pietariin lähti. Ensimmäinen pesti Astanassa järjestyi myös melko rivakasti kun "yllättäen" Donbass Donetsk, jossa Nazarov oli 2013-14, ei kautta 2014-2015 KHL:ssa aloittanut

Kaudella 2012-13 herralla oli mielenkiintoinen projekti, jossa tarkoituksena oli tehdä (lähdettä en muista) Pakhrudin Gimbatovista tappelija Venäjän maajoukkueelle. Mielenkiintoista olisi tietää oliko tämä Nazarovin yksittäisajattelua vai joku ylempää tullut kehitysprojekti. Projekti katkesi lopulta Gimbatovin loukkaantumisiin. Tämä kahden Vityazin kauden jälkeen.

Kyllä @Cobol myös tuossa väkivaltaan suhtautumiseen liittyvästä kaksoisstandardista on jäljillä, sillä mm. Vityazin ja Avangardin keskinäisiä otteluita mainostettiin KHL:n etusivulla aiempien otteluiden joukkotappeluilla.
 
Viimeksi muokattu:

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Olisiko suojeleva käsi jossain hivenen korkeammalla? Vähän vaikea ymmärtää sitä, kuinka salamannopeasti löytyy uutta duunia edellisen epäonnistumisen jälkeen pelkästään pelkästään KHL-johdon suojeluksesta johtuvaksi.

Nazarov teki Astanassa hyvää duunia ennen SKA-pestiä, samoin viime kaudella SKA-pestin jälkeen. En pidä ihmeenä, että halusivat takaisin varsinkin kun heillä meni se Nazaroviton pätkä täysin päin helvettiä välissä. Saa nyt sitten nähdä vaikuttaako tämä uusi episodi asiaan mitenkään.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nazarov teki Astanassa hyvää duunia ennen SKA-pestiä, samoin viime kaudella SKA-pestin jälkeen. En pidä ihmeenä, että halusivat takaisin varsinkin kun heillä meni se Nazaroviton pätkä täysin päin helvettiä välissä. Saa nyt sitten nähdä vaikuttaako tämä uusi episodi asiaan mitenkään.

Kaikki on suhteellista. Nazarovin ainoan täyden kauden aikana Astana putosi playoffeissa ensimmäisellä kierroksella. Sitä ennen Astana pääisi sentään kakkoskierrokselle. AIF:n sivujen mukaan Astanan pelaajabudjetti oli jo vuonna 2012 noin 17 miljoonaa euroa ja esimerkiksi Jokereita vastaan kentällä voi olla viisikko, joka saa käteen suht saman verran ellei enemmänkin kuin koko Jokerien joukkue. Ja se kausi ilman Nazarovia jäi pisteen playoffeista. Nazarovin valmennustaidot tulivat hyvin esille SKA:ssa. Niitä ei ollut. Toki uhkailu ja räyhääminen toimii jossain määrin Venäjällä.

Ja @Sako sekä @TommyT arvaan, että Nazarovin tukija on todella korkealla. Muuan KHL:n perustajista, joka on ottanut erityissuojelukseensa myös Venäjän futiksen äärioikeistolaiset huligaanit.
 

Gemondo

Jäsen
No tulihan se sieltä. Mä vähä odottelinkin että kuinka kauan menee että Isä Vladimir saadaan vedettyä tähän mukaan.
 

attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Nazarovin tukija/tukijat pitäisi selvittää ennenku kausi 2016-2017 pärähtää käyntiin. Onhan tämä kovin pöyristyttävää ja kauhistuttavaa. Tässä on nyt pakko olla jotain propagandaa takana. Näin ei saa eikä voi jatkua.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olemme siis päässeet jälleen siihen lopputulokseen, että KHL on väkivaltaa ja propagandaa sisältävä kansainvälinen poliittinen provokaatio. Myös kaudella 16-17. Ketju voidaan sulkea.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olemme siis päässeet jälleen siihen lopputulokseen, että KHL on väkivaltaa ja propagandaa sisältävä kansainvälinen poliittinen provokaatio. Myös kaudella 16-17. Ketju voidaan sulkea.

KHL on itse myöntänyt väkivallan antamalla toistaiseksi voimassa olevan pelikiellon. Mielenkiintoista seurata mitä sanktioita tapauksesta seuraa.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
KHL on itse myöntänyt väkivallan antamalla toistaiseksi voimassa olevan pelikiellon. Mielenkiintoista seurata mitä sanktioita tapauksesta seuraa.

No toki. En missään nimessä halunnut antaa sitä käsitystä, etteikö tästä provokaatiosta ole hyvä mainita aina tasaisin väliajoin ja pitää se kaikilla mielessä, varsinkin jos joku erehtyy puhumaan jostain jääkiekosta, joten pidetään ketju auki vain ja jäädään seuraamaan. Voin suositella varsinkin iltasanomia ja Sasha Huttusen artikkeleita tähän tarkoitukseen.
 

attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
No toki. En missään nimessä halunnut antaa sitä käsitystä, etteikö tästä provokaatiosta ole hyvä mainita aina tasaisin väliajoin ja pitää se kaikilla mielessä, varsinkin jos joku erehtyy puhumaan jostain jääkiekosta, joten pidetään ketju auki vain ja jäädään seuraamaan. Voin suositella varsinkin iltasanomia ja Sasha Huttusen artikkeleita tähän tarkoitukseen.

Sama täällä. Tätä asiaa ei todellakaan saa painaa villaisella ja jos joku joskus erehtyy sanomaan jotain positiivista, niin siihen on jatkossa hyvä heittää "mut ku se Nazarov....." Venäjä on salaliittoja täynnä, mutta onneksi jatkoaika on hereillä ja meitä ei hämätä. Totuus on tuolla jossain ja jatkoajan nimimerkit kyllä tietää totuuden. Perkele jotta näin!
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No tulihan se sieltä. Mä vähä odottelinkin että kuinka kauan menee että Isä Vladimir saadaan vedettyä tähän mukaan.
Pakko sen on olla joku, jolla on iso paino politiikassa, kun melko kelvottomalta valmentajalta sujuu ura suojelusenkelin kaitsemana eikä yksikään karikko ole edes uraa hidastava. Että olisiko itse Putler, niin kuitenkin hivenen epäilen. Syy: Googlaamalla en löytänyt osumia.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Kaikki on suhteellista. Nazarovin ainoan täyden kauden aikana Astana putosi playoffeissa ensimmäisellä kierroksella. Sitä ennen Astana pääisi sentään kakkoskierrokselle..

Nazarov vei ennen Astana-pestiään myös Severstalin ja Donetskin konferenssivälieriin. Täysi kusipää se on, ja ns. raw versio vaikka Summasesta, mutta ei valmentajana ihan kelvoton kusipää kuitenkaan. Sarjassa on monta koutsia, jotka eivät vastaaviin urheilullisiin saavutuksiin ole yltäneet. Liiton hommistahan tuo sai muutama vuosi sitten kenkää käytöksensä takia, mutta muuten taitaa tuo SKA-pesti olla ainoa, joka loppui ennenaikaisesti koska pisteitä ei pudonnut laariin riittävästi.

Kun vielä otetaan huomioon se fakta, että venäläisessä urheilukulttuurissa, toisin kun meillä, valmentaja on helvetinmoinen auktoriteetti ja siellä ei kauheasti pelaajien päitä silitellä, toivomuksia kuunnella ja mitään kukkahattuilua ei ole olemassa urheilun ympärilläkään liittyen vaikka tappeluihin/yksilöiden keskinäiseen käytökseen, niin Nazarov on sikälikin varmaan heidän kannaltaan ihan houkutteleva vaihtoehto. Ei liene sattumaa, että suomikoutseistakin Summanen, Jortikka, Kari Jalonen ovat ne siellä suunnassa arvostetuimmat, vaikka täällä varsinkin Summasen kaikki pestit lienevät ohi, Jortikkaa pidetään yleisesti ottaen johtamistavaltaan ihmiskyrpänä, ja Jalosellakin on käsittääkseni aika tiukan kaverin maine.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nazarov vei ennen Astana-pestiään myös Severstalin ja Donetskin konferenssivälieriin. Täysi kusipää se on, ja ns. raw versio vaikka Summasesta, mutta ei valmentajana ihan kelvoton kusipää kuitenkaan. Sarjassa on monta koutsia, jotka eivät vastaaviin urheilullisiin saavutuksiin ole yltäneet

Kaikki on suhteellista. Edelleen. Saman asian voi sanoa myös siten, että Nazarovin joukkueet pääsivät keskikokoisilla pelaajabudjeteilla ensimmäisen kierroksen läpi, mutta putosivat playoffien kakkoskierroksella yhteistappioin 2-8. Toisin sanoen, ei mitään venymistä.

En yhtään epäile Nazarovin kykyä huutaa ja painostaaja tsempata pelaajia. Yksin sillä saa tulosta, joskus. Mutta kun Summaseen otat esille, otat turhaan. Siis pelitapamielessä. Summanen on sentään kyennyt takavuosina luomaan toimivan pelitavan, jolla niin Jokerit kuin Suomikin voittivat jotain (lasken WC:n finaalipaikan isoksi voitoksi, samoin Jokerien mestaruuden). Nazarov ei vastaavaan ole päässyt koskaan eikä ikinä pääsekään.

Ja ainakin ilkeiden puheiden mukaan Nazarov on pelitapamielessä täysin riippuvainen häntä vuosikausia seuranneesta kakkoskoutsista, jonka nimeä en tähän hätään muista.

Eipä osaltani muuta tästä. Täytyy keskittyä Jokereihin, mitä kiekkoon tulee.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Kaikki on suhteellista. Edelleen. Saman asian voi sanoa myös siten, että Nazarovin joukkueet pääsivät keskikokoisilla pelaajabudjeteilla ensimmäisen kierroksen läpi, mutta putosivat playoffien kakkoskierroksella yhteistappioin 2-8. Toisin sanoen, ei mitään venymistä.

No joo. Ei ehkä kummallisia mainetekoja, mutta ei dyykkauksiakaan. Pitäisin noita välierätontteja pienoisina ylisuorituksina. Ei nuo valmentamansa ryhmät ole top-4 jengejä olleet lähtökohtaisesti kuitenkaan. Koutsinahan tuo on täysin itsensä ja ns. kasvatuspaikkansa näköinen tuote. Hän valmentaa, kuten oppi Pohjois-Amerikassa oman roolinsa näkövinkkelistä asioita katsomaan ja toteuttamaan. Kukaan varmaan minään sen kummempana visionäärinä häntä ole pitänytkään. Tyypillinen EHCL/AHL- koulukunnan koutsi, joka kuvittelee, joskin pienenevissä määrin, että sikäläiseen kiekkoon juurtunut pelottelu- ja pelleilykulttuuri toimisi ainakin mentaalisena aseena myös täällä, mutta se aika meni jo 90-luvulla, jolloin mainittu Summanenkin sitä Erkan kanssa HIFK:ssa ja Jokereissa yhtenä näkyvänä välineenään käytti.

En siis todellakaan pidä itsekään häntä minään hyvänä valmentajana, mutta kun työnsaanneistaan oli kerran puhe, niin on hyvä muistaa raivon peittäessä faktat, että KHL:ssä valmentaa helvetin monta koutsia, jolla on jäänyt ne välieräpaikat ja pleijaripaikatkin vuosi vuoden perään ottamatta. Ja niin sairaalta kun se kuulostaakin, niin kyllä tämmöisen ruutitynnyrin palkkaaminen saattaa aina tuoda sen x-määrän katsojiakin hoodeille ihan vaan siksi, että aina on mahdollista, että hermo menee ja jotain tapahtuu.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kerta viel :)

Ymmärrän ajatuksesi @Mike ja olet varmasti mun paremmin oikeassa arvioidessasi Nazarovin valmennuskykyjä. Minä en niitä kykyjä löydä. Viime kaudella tuli seurattua, ja en ole kaiketi koskaan nähnyt kentällä niin surkeasti pelitapamielessä koutsattua niin kallista joukkuetta. Enkä usko koskaan näkeväni, ei tuota pysty yksinkertaisesti alittamaan. Mutta en ole tarkastellut Nazarovia valmentajana pl. tilastot sitä ennen kuin satunnaisesti - jos sitäkään - joten saattaahan luupäällä olla jotain piileviä kykyjä valmentajana...Pelaajan tuli seurattua, tietyistä syistä. Mutta Nazarovin valmentama SKA olisi pelannut paremmin, jos valmentaja olisi osannut edes auttavasti organisoida mm. puolustuspelinopeuden, hyökkäyspelinopeuden tai kenttätasapainon. SKA:n materiaali oli sitä luokkaa, että tsemppaaminen ei enää riitä. Pitää jo osata korjata viisikon virheitä, vähintään.

Ja kyllä Nazarov tuo tiettyä yleisöä katsomoon, joka ei muuten otteluun ehkä tulisi. KHL on heikentynyt huipputaitotasoltaan jo pari kautta ellei pitempään, joten väkeä kenties haalitaan suoranaisella väkivallalla. Jos näin, pidän linjaa vääränä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jotta edellisen ymmärtää paremmin, minusta ei vain Liigasta vaan myös Mestiksestä löytyy valmentajia, jotka veisivät KHL.n keskitason pelaajabudjetilla olevan joukkueen kakkoskierokselle kohtuullisen usein. Kun pelaajabudjetti arvioidaan nettona suhteessa maan hintatasoon ja ostovoimaan, esimerkiksi Jokerien pelaajabudjetin tulisi olla jotain 20 miljoonaa euroa ollakseen KHL:ssä keskitasoa. Valmennus on KHL:ssä osalla joukkeita luvattoman heikkoa ja Nazarovilla se oli äärimmäisen heikkoa suhteessa materiaaliin viime kaudella.

Mutta se tästä ja kiitos @Mike hyvästä tekstistäsi.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Wanhan liiton meininkiä on venäläisessä valmennuksessa vielä melkoisesti. Hulluja treenimääriä, rangaistustreenejä ja sitä kautta pelaajat tukkoon jne. Taitaa kuiteski olla sikäläinen valmentaja sopeutunut sikäläiseen pelaajamateriaaliin eli omaa vastuuta pelaajille ei voi antaa.

Nazarov on kuitenkin oma lukunsa. Tulee mieleen joku slummidiileri, jonka ainoa mittari on väkivalta.
 

Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Avangard Omsk ja valmentajapotkut - tällä kertaa jo ennen kuin kausi alkaa! Avangard antanut siis kenkää Jevgeni Kornouhoville ja palkanneet uudeksi päävalmentajaksi Fedor Kanareikinin. Kyllä tämä seura on aivan uskomaton, venäläisistä venäläisin. Eikös Matikainen sanonut että valmentajia kuvattiin vaihtopenkillä ja seurapomot analysoivat ilmeitä ja olemusta?
 

Tartu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KHL
Ryspajev sai 20 ottelun pelikiellon.
Jos tuo pitää paikkansa niin suunta on oikea mutta 20 peliä varoituksena Astanalle ja muille ei ole riittävä. Tuo on KHL:n ottelutahdilla kärsitty jo lokakuussa.

Ja on kyllä munatonta, jos seuralle/Nazaroville ei tule tuosta mitään. Ja vaikea uskoa, että tulisi.
 

Animal

Jäsen
Jos tuo pitää paikkansa niin suunta on oikea mutta 20 peliä varoituksena Astanalle ja muille ei ole riittävä. Tuo on KHL:n ottelutahdilla kärsitty jo lokakuussa.

Ja on kyllä munatonta, jos seuralle/Nazaroville ei tule tuosta mitään. Ja vaikea uskoa, että tulisi.

Olen samaa mieltä. Pelaajakohtaisesti ja tekoon suhteutettuna 20 peliä on varmasti ihan linjassa jos mietitään millaisia kakkuja NHL:ssa on tällaisista tullut ja mitä esim. tapauksesta Ben-Amor - Peltosesta Suomessa annettiin vaikka nyt eri sarjat ovat kyseessä. Kymmenen peliä cheap shotista ja kymmenen lisää muusta riehumisesta on ihan asiallinen päätös. Mutta kuten sanoit, jos Astana ja/tai Nazarov eivät saa mitään tämä päätös on yhtä tyhjän kanssa, sillä Ryspajev on lokakuussa takaisin kehässä ja siksi aikaa Astana voi ottaa kazakkiliigasta tai VHL:sta jonkun toisen goonin tilalle tuuraamaan.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt nousi pisteet KHL:n kurinpidon suuntaan ja täytyy itsekkin syödä sanani. KHL on langettanut elinikäisen pelikiellon Damir Ryspajeville.

http://www.suomikiekko.com/2016/08/...elikielto-vastustajia-hakanneelle-pelaajalle/
Olen tosin melko varma, että tuomio muuttuu hovissa ja valituskierrosten jälkeen ei istu kokonaista kauttakaan tuota kakkuaan.

Tai ehkä parhaimmillaan koko kauden, muttei elinikäistä lopulta millään.

Hieno homma kuitenkin, tuollaiset paskanaamaisuudet pitää saada pois ja siinähän nyt kauden alla miettii oliko tuo hyvä ratkaisu lähteä riehumaan, oli sitten oma ideansa tai ei.
 

Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Nyt nousi pisteet KHL:n kurinpidon suuntaan ja täytyy itsekkin syödä sanani. KHL on langettanut elinikäisen pelikiellon Damir Ryspajeville.

http://www.suomikiekko.com/2016/08/...elikielto-vastustajia-hakanneelle-pelaajalle/
Hieno homma. Yllättävää, että tällaisen linjan ottaa nimenomaan KHL, mutta samaa toivoisin näkeväni läntisemmissäkin sarjoissa. Törkytappelijat eivät kuulu lajiin millään muotoa, elinikäinen pelikielto on hyvä rangaistus ja luulisi olevan melkoinen pelotekin. Ehkä jonain päivänä saadaan tappelut ylipäätään karsittua lajista pois! Sitä odotellessa :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös